Masentavaan, ylistettyyn joulukuuhun, joka päättää taas yhden kuluneen vuoden lisää.
En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään jouluihminen. Myönnän kuitenkin olevani jollain kierolla tapaa fiksoitunut jouluvaloihin. Tungen niitä purkkeihin ja teippaan niitä seiniin ja ripustan sängyn nurkkaan. Pidän jouluvaloja surutta esillä vuoden ympäri, koska saan ja haluan niin.
Yöttömän yön vallitessa kesällä ei tarvitse kattovaloja, mutta yksi valoketju on juuri sopiva valaistus ongelmattoman arjen pyörittämiseen. Mutta siinäpä se.
Joululahjat ovat myös kuuluneet joulun kohokohtiin, mutta nyt aikuisena niiden saaminen ei ole enää niin tärkeää.
Mikään ei nimittäin ole ihanampaa kuin joululahjojen suunnittelu, toteutus ja ostaminen!
Tänä jouluna kuitenkin työttömyyden vallitessa ja sen pidellen Mattia minun kukkarossani, sain käskyn korkeammalta taholta (vanhemmiltani), ettei heille saa antaa joululahjoja. Tavallaan olen helpottunut, koska "tyhjästä on paha nyhjästä". Silti tunnen olevani jotenkin huono, kun en pysty heille edes lahjaa antamaan jouluna, mutta onneksi olemme sentään jouluna menossa käymään.
Olen ollut työttömänä nyt kolmisen kuukautta ja budjetin ollessa
Jouluaattona olisi ollut hyvä hetki näyttää, että olemme kiitollisia kaikesta, mitä nämä ihmiset ovat meidän eteemme tehneet.
Työttömyys on tuonut elämäämme paljon hyvääkin:
Olemme osanneet luopua tavaroista, joita emme enää tarvitse (ainakaan KOVIN paljon), sekä luopuneet asioista, mihin ei yksinkertaisesti ole varaa (kuten erillinen Internet ja ulkona syöminen, turha autoilu).
Olemme opetelleet korjaamaan vaatteita, pitämään kodin siistinä ja leipomaan omat leipämme. Olemme totutelleet olemaan kotona ja käymään luonnossa kaupungin sijaan.
Olemme oppineet kulkemaan kimppakyydeillä ja käyttämään jonkin verran julkista liikennettä.
Onnistuin jopa tekemään muuttolaatikoista meille väliaikaisen kirjahyllyn!
Kaikesta huolimatta olen hyvin ostoskeskeinen ihminen ja minusta tuntuu pahalta vain mennä jouluksi syömään muiden ruoat antamatta mitään vastineeksi.
Olisiko teillä lahjaideoita rahattoman jouluun?
Otan joulukuun agendaksi kirjoittaa jokaiselle päivälle jotakin tänne blogiin, siis lukemisiin! :)
Mä en oo yhtään jouluihminen enää. Lapsettomuus on vienny sen fiiliksen pois ja nykyään joulu on yks ahdistavimpia päiviä vuodessa. En siis oo halunnu panostaa lahjoihinkaa oikeestaan ollenkaan.
VastaaPoistaToissa jouluna yritin tehä ite jotain karkkeja jotka olisin laittanu lasiseen purkkiin jonka ite olin koristellu... Karkit vaa vähän epäonnistu... :D
Mut jotain tollasta oma tekemää, ei maksa paljoa eikä oo sitä krääsää mitä joka kaupasta saa ;D
Joo, siis itelläkin tässä yrityksen aikana on ollu piilossa mm.kaikki pikkulasten vanhempien päivitykset, ettei tuu silmille. Varsinkin jos itellä on joku kauhee ragehetki päällä.. :S
PoistaNoista siun karkkijutuista: Ajatus on tärkein! :D
Hei! Moni taitaa olla tänä jouluna samassa tilanteessa. Miten olisi viemisiksi itse tehty joululeipä/sämpylät, kun olette leipätaitureita. Kirpparilta saattaisi löytyä hyvällä tuurilla jopa avaamattomia tai muuten hyväkuntoisia lautapelejä/palapelejä, joita voi porukalla jouluna pelata. Tai sitten kynttilä ja itsetehty kortti joulurunolla/kauniilla sanoilla olisi ainakin mulle tosi ilahduttava lahja!
VastaaPoistaKiitos ideoista! Meillä on lautapelejä suht paljon, niin voidaan ottaa joku matkaan mukaan :) Maukkaiden joululeipien ja -sämpylöiden ohjeita kaivataan kuitenkin kipeästi ;) Luultavasti tässä pitää alkaa pikkuhiljaa väsäämään jo korttipohjia! :D
PoistaMoikka, oon lueskellu sun blogia vasta vähän aikaa. Nyt uskaltaudin kommentoimaan. :)
VastaaPoistaMä teen mun vanhemmille lahjaksi uunin sytykkeitä, sulat an vanhoja kynttilän jämiä kattilassa ja uitan siellä kananmunakennoista tehtyjä ruusuja. Myös vanulappuja voi uittaa ja pakata tyhjään pringles purkkiin "sytykesipsejä" :) Itse tehdyissä lahjoissa on ihanasti tunnetta mukana. <3
Mahtavaa, tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! :)
PoistaKiitos käytännöllisistä ideoista!
En oo koskaan kuullukaan kananmunakennoista tehdyistä ruusuista :o Kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitää koittaa googletella aiheesta lisää :) Sytykesipseissä pitää vissiin varoa ettei tule vahingossa niitä syötyä? ;D
Mäkin oon itsetehtyjen juttujen kannalla. Esimerkiksi cookiet on tosi helppoja (ja halpoja) tehdä. Ne voi pakata kauniisti vaikka sellofaaniin ja solmia jollain joulunarulla kiinni. Kannattaa kierrättää esimerkiksi pakettien narut ja muut kauniit pakettikoristeet jos mahdollista, niin ei tarvitse itse ostaa niitäkään. :)
VastaaPoistaHeti rupes tekemään mieli keksejä 8) <3 Pienestä asti olen tottunut kierrättämään lahjanarut ja koristeet, mutta sellofaanit ja lahjapaperit ovat kokeneet karumman kohtalon :D Saakos tuota sellofaania ihan perusruokakaupoista vai pitääkö suunnata askartelumyymälään?
PoistaItse en myöskään ole jouluihminen,mutta miehen puolen suku on sit meidän koko perheen puolesta. Itse ollaan tehty aikuisten kanssa sopimus, että aikuisille ei osteta. Ja lapsille vain 1/antaja. En jaksa sitä tavaran määrää,enkä halua opettaa tolle meidän ihmeelle,että jouluna hukutaan rahahuoliin ja lahjoihin. Mutta kukin tyylillään.
VastaaPoistaTuo leipominen olis kyllä kiva idea. Sellaista harkitsen nyt itsekkin lomautettuna.
Teillä on ilmeisen toimiva sopimus :) Pitää varmaan meidänkin jonkinnäköiset säännöt laatia joulun viettoon, tavaraa kun tuppaa olemaan aina vähän liikaa :S
PoistaOiskin hyvä jos joku joulu olisikin sellainen, ettei saisi lahjoittaa mitään uutta tavaraa! Olisi kierrätyslahjoja ja leipomuksia ja lahjoja luonnosta! <3