Oravan matka

Joulukuun alussa lääkäri haluaa ottaa kilpirauhaslabrat. Marraskuun alussa TSH oli 3,5 ja T4-V 15,9. En muista noita yksiköitä, mutta KVG I know, I know.. Joulukuun kilpirauhasarvojen mittaus olisi kolmas kerta alle puolen vuoden sisällä ja TSH on ollut noususuuntainen. Mielessäni on käynyt, että lääkäri on tainnut löytää sieltäkin häikkää.

Labroja seuraavalla viikolla on uuden magneettikuvauksen aika ja samalle päivälle on suunniteltu myös endokrinologin soittoaika. Tuomiota ei sentään tarvitse siis pitkin odotella...

Viime kuvaus meni mukavasti miehen kanssa toista hääpäiväämme "juhliessa" MRI-huoneessa. Tällä kertaa päätän olla urhea ja mennä kuvaukseen yksin, miehen odotellessa magneettihuoneen ulkopuolella. Toivottavasti täällä on mahdollista saada musiikkia korvilleen, sillä viimeksi ei ollut muuta kuin korvatulpat, mitkä eivät millään meinanneet pysyä korvissa. Koitappa siinä korjata tulppia, kun et voi 1,5 tuntiin puhua etkä liikkua! :D
 

Mutta juu asiaan. Muutama viikko enää ja saan tietää mihin suuntaan polku vie ja kuinka kivikkoinen se tulee olemaan. Jännittää niin paljon että pelkään räjähtäväni sinne magneettiputkeen, kun haluan niin kovasti saada vastauksia! Nyt täytyy pitää huoli, etten hajoa ennen koko kuvausta, tässä kierrossa kun en ole sattunut saamaan edes ovulaatiota kiinni.

Välillä ajattelen ettei ihmekään jos tuonne päähän on joku uloke kasvanut, kun stressaan näin paljon. Tai oikeastaan en kutsuisi tätä stressaamiseksi - sillä ADHD tuntuu saavan kaikki asiat niin suureen mittakaavaan - vaan pään jatkuvasti tyhjenemättömyydeksi.
Sellaiseksi, ettei pysty rakentamaan itselleen selkeää päivärutiinia vaan unohtaa millaista ruokaa voi syödä aamiaiseksi, jättää sähkötuulettimen talveksi parvekkeelle ja etsii aivoistaan sanaa "korvatulpat" päähän pinttyneellä kuvalla korvatulpista kymmenisen minuuttia ja ainoa sana, mikä sattuu päähän tulemaan on "pikkukuuset" ja korjaa oikean sanan tekstiin myöhemmin (jos muistaa).
Sellaiseksi, mikä muodostaa ylipitkä lauseita ja keksii uusia sanoja unohtamiensa tilalle silmää räpäyttämättä, mutta muistaa osoitteita paikoista, missä ei ole koskaan käynyt, vanhan rehtorinsa lempibändin ja läjän puhelinnumeroita vähintään 15 vuoden ajalta.

Toivon, että nämä ihanat erikoisuudet voisivat kadota kasvaimen mukana. Taitaa käydä silti niin, että kasvaimen häivyttyä festarit valtaavat vanhan tilansa takaisin ja diskoteekki jatkaa pauhuaan minun ollessa edelleen yhtä sekaisin kuin ennenkin.