maanantai 29. joulukuuta 2014

Viisi vuotta sitten..

..uutena vuotena aloin voimaan pahoin. Olin silloisen poikaystäväni luona ja aikomuksenamme oli lähteä hänen vanhempiensa kanssa ulos katsomaan ilotulituksia. Ennen lähtöä minä kuitenkin oksensin. Muistelen poikaystäväni äidin kysyneen olinko juonut, mihin totuudenmukaisesti vastasin kieltävästi. Kun vointini parani, lähdimme läheiseen rantaan. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa erään tuttavamme luo, joka kaverinsa kanssa rakensi kotitekoista ilotulitepommia. Kävimme myöhemmin räjäyttämässä sen jäälle. Muistan sellaisenkin yksityiskohdan, että tuttavan tietokoneessa ei ollut ääkkösiä ja nauratti kamalasti, kun sillä koetti kommentoida irc-galleriassa. Pahoinvointiani ei sen koommin mietitty.

Oli tammikuun puoliväli vuonna 2008 ja olimme ystäväni kanssa Haminassa koulutuksessa. Minulla oli tapani mukaan keskittymisvaikeuksia ja jonkin verran myös vatsakipua. Olin jokseenkin varma, että kuukautiseni alkaisivat. Linja-autossa matkalla takaisin kotiin iski kylmähiki ja aloin muistelemaan, milloin edelliset kuukautiseni olivat olleet, mitään kalenteria kun en pitänyt. Aloin taas voida pahoin. Kerroin huoleni ystävälleni. Olin tullut siihen tulokseen, että kuukautisten olisi pitänyt alkaa yli kaksi viikkoa sitten. Olin kuitenkin vahvasti siinä uskossa, että kyllä ne sieltä vielä tulevat. Jatkoin elämää vanhaan tapaan.

Helmikuu ja ystävänpäivä lähestyivät, mutta kuukautiset puuttuivat edelleen. Keräsin rohkeuteni ja kävin kaverini kanssa ostamassa kylän apteekista Apteekin oman raskaustestin. Tein sen illalla ystäväni luona, hänellä kun oli jo oma asunto. Kaverini sekä poikaystäväni odottivat olohuoneessa testin tulosta. Siinä vaiheessa kun näin testissä kaksi viivaa, olin iloinen ja jännittynyt. Otin puhelimellani kuvan testistä sekä kaveristani ja poikaystävästäni halaamassa iloisina. Kaikki muut muistot tuolta päivältä ovat jossain usvan takana. Päivä tai pari myöhemmin muistan kävelleeni poikaystäväni kanssa koulusta hänen luokseen kävelytietä pitkin ja kuulen hänen kertovan ettei halua tätä nyt. Ei lasta viisitoistavuotiaana ja kyllähän minä sen ymmärsin. En vain ymmärtänyt, että aika on rajallinen, enkä sitä, että lapsesta luopuminen olisi ainoa järkevä ratkaisu. En muista tarkkaan milloin erosimme, mutta muistan ystävänpäivänä kuulleeni hänen lähettämäsä rakkausterveiset koulun keskusradiosta, jolloin olimme jo eronneet. Pohdin siskoni kanssa kuinka kertoa vanhemmmilleni tästä maha"oliosta" ja hän jo uhkaili kertoa minun puolestani. Päädyin sitten kirjoittamaan heille kirjeen ja sen jälkeen olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vanhempani ottivat kirjeen luettuaan tottakai aiheen esille ja sanoivat, että minun täytyy itse päättää mitä haluan tehdä, että he tukevat minua - tein mitä tahansa. Samoja aikoja sain lähetteen laboratorioon, jossa raskaustesti otettiin verestä. Positiivinenhan se - edelleen.

Helmikuun 18. päivä odotusajan hammaslääkärikäynnillä sain lappuja käteeni, jossa painotettiin lapsen haluavan savuttoman äidin ja yritin pyrkiä edes siihen. Kävin opinto-ohjaajan kanssa keskusteluja, kuinka pärjäisin lapsen kanssa ja missä eläisimme. Olin suunnitellut kaiken tarkkaan, paitsi sen, kuinka kaikki nuo haaveet ja unelmat saisi siirrettyä realistiseen maailmaan.

Siskoni koetti parhaansa, jottai saisi puhuttua minulle järkeä, jotta suostuisin aborttiin. Toisaalta taas hänellä ei tuntunut olevan vaikeuksia kertoa raskaudestani ystävilleen (jotka varmasti kertoivat myös ystävilleen), enkä ollut kovin luottavainen omiin ystäviinikään, koska sain kyselyitä, että "ootko ** sisko, etkös sinä oo paksuna?" ja vaikka mitä. Osa "huhuista" saattaa olla "huhupuheita" ja niitä levitteli varmasti useampikin. Kuka näistäkään enää ottaa selvää? Tiedän toki, että siskoni yrittäessä puhua minulle järkeä, hän ajatteli minun parastani. Minulle jäi kuitekin sellainen tunne, että minua painostettiin aborttiin. Olen keskustellut kriisityöntekijän, opinto-ohjaajan, kolmen kouluterveydenhoitajan, kahden psykologin ja kahden psykiatrin, ainakin yhden erikoissairaanhoitajan ja naistentautien ja synnytysten lääkärin kanssa kaikesta tästä parhaani mukaan, mutta silti jokunen palanen puuttuu. Missä on minun päätökseni? Kai sen jossain tein?

Olen useita kertoja miettinyt, onko ko. lapsen isä ajatellut tätä asiaa sen koommin, kun päätti, ettei halunnut tuota lasta?

Olisiko kenties erilaisen ehkäisyn käyttö ollut parempi?

Olisiko tätä asiaa ollut helpompi käsitellä, jos syyllistäneet ihmiset olisivatkin saaneet sanotuksi jotain itsetuntoa tukevia sanoja?

Oliko tuo minun mahdollisuuteni omaan lapseen?

Kadunko tätä koko ikäni?

Olenko enää minkään arvoinen?

Raskaus päättyi aborttiin kaavinnalla raskausviikkojen ollessa 11+1. Tästä lähti tämän tytön elämän laitto risaseks. Pikkuhiljaa tämä alkoi tajuta laittaa palasia kasaan ammattiavuin vasta kolme vuotta tapahtuneesta erään itsemurhayrityksen jälkeen. Vakava masennus on jaksoittain seuranani edelleen.

Tästä aiheesta saattaa tulla vielä lisää myöhemmin... Mutta nyt. Kivittäkää.

PS. Jos joku henkilöllisyyteni tästä tekstistä tunnistaa, olkoon niin älykäs, että pitää sen omana tietonaan.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Poliuutisia

Joulukuu on edennyt kuin huomaamatta. Koetin saada ovulaatiota kiinni kp 11-24, miten töiltäni ehdin. Olen ollut väsynyt oikeastaan kaikkeen työn ulkopuolella olevaan sekä viettänyt paljon aikaa pääni sisällä. Niin.... Eikä sitä ovulaatiotakaan löytynyt.

Tänään minulla oli aika naistentautien poliklinikalle, missä koetettiin lääkärin kanssa hieman kartoittaa kuukautiskiertoani ja kerrattiin hieman taustoja. Käytiin päällisin puolin läpi hieman minun ja mieheni terveyshistoriaa.

Päädyttiin siihen, että Teroluteja on turha enää aloittaa, jos uusi kierto alkaa edes n. 50 päivän jälkeen. Niistä kun ei ollut loppupeleissä apua kierron säännöllistämisessä.

Tehtiin ultraäänitutkimus. Kohdun limakalvo n. 8mm paksu, vasemmasta munasarjasta löytyi 17mm "johtofolli", eli ovulaatio on vasta tulossa jos on tullakseen. Oikealla munasarja PCO-tyyppinen, mikä voisi selittää kiertohäiriöt. Lääkäri ei ultratessaan maininnut mitään endometrioosiin liittyvää, joten liekö sitä on ollenkaan? Jatketaan kuitenkin nyt niin, että kun (JOS) tässä nyt on ovulaatio käsillä, niin n. viikon päästä otetaan verestä prolaktiini- ja progesteroniarvot jälleen kerran.

Labrojen jälkeen onkin edessä SSG. Samalla mietitään myös Clomifenin ja Parlodelin aloitusta sekä lähetettä siemennesteanalyysiin.

Kertokaahan mahdollisia kokemuksia SSG-tutkimuksesta. Apuaaaaaaa!!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Ovulaatiota metsästämässä

Myöhäistä 97. itsenäisyyspäivää kaikille!

Joulukuu on alkanut hyvin malttamattomissa merkeissä. Olen odotellut puhelua naistenpolilta jo yli viikon, mutta sitä ei näytä tulevan Jännitän, mahtaakohan puhelu tulla juuri töissä ollessani, jolloin en pysty vastaamaan (en kanna puhelinta mukanani hygienia ja turvallisuussyistä).

Olen koettanut bongailla ovulaatioita OneStep -ovulaatioliuskoilla kp 11 eteenpäin, mutta ainakin eiliseen kp 14 saakka, on testit olleet puhtaita negatiivisia. Alkaa tuntua turhalta koko tikuttelu, mutta ajattelin varmuuden vuoksi kuitenkin kokeilla - taas -, jos vaikka asiasta kyselevät polilta. Tilasin viimeksi paketin, missä tuli 14+6-testiä. Tuntuu hurjalta määrältä, mutta jos testaa kahdesti päivässä ovulaatiota, tuolla määrällä pärjää viikon. Saattaa olla, että joudun tilaamaan tässä kierrossa niitä vielä lisää. Tosin en toivo sitä.

Aloitin yli puolen vuoden jälkeen tekemään kolmivuorotyötä. Tuleekohan vuorotyö sekoittamaan kiertoa? Mitä voisin tehdä minimoidakseni vuorotyön huonot vaikutukset hedelmällisyyteen?

tiistai 25. marraskuuta 2014

Yk 7 alkoi

 http://memecrunch.com/meme/PL60/everyone-be-getting-pregnant/image.png

Kp 35 vaihtui illan myötä uuden kierron ensimmäiseksi päiväksi. Hyvä juttu kuitenkin, ettei tarvitse enää odotella uuden kierron alkua ja sain soitettua jo naistenpolille. Lääkäri oli laittanut lähetteeseen, että prolaktiinikoe otetaan vasta kun kierto on säännöllinen. Hoitajan kanssa puhelimessa naureskeltiin, että siinä tapauksessa saataisiin odotella piiiiitkäään. Päädyttiin ottamaan prolaktiinikoe huomenna! Kunhan siitä saadaan vastaus, niin polilta soittelevat sitten lääkäriaikaa. Nyt siis odotellaan vaan. Jännittää kyllä vähän, että onko prolaktiini edelleen koholla, koska sitten sen alentamiseen alkaa lääkitys. Toivon myös kovasti munasarjojen ultraamista.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kirjavinkkaus ja uuden kierron odottelua

Kolmas Terolut- kuuri on siis ohi. Takana on kolme negatiivista raskaustestiä kp 24, 28 ja 31. Nyt mennään jo kiertopäivää 35, eikä minkäänlaisia PMS- (tai muitakaan) oireita ole näköpiirissä. Soitto naistenpolille on edessä, enkä tiedä voisinko jo soittaa sinne vai jatkanko kuukautisten odottelua. Raskaustestejä on turha enää tehdä. Positiivisen tuloksen odottelu tästä kierrosta on mennyttä.


kuva: simpukka.info


Viimeviikolla päätin etsiä kirjastosta paljon kehutun Anna-Kaisa Hakkaraisen Ihmeet tapahtuvat muille: Lapsettomuuspäiväkirja -teoksen. Yhdessä vilauksessa huomasin, että olin lukenut jo yli puolen välin. Tunnistan itsestäni lähes kaikkia tunteita mitä kirjassa käsitellään. Valmistaudun henkisesti ja teoriassa siihen, mitä voi tulla vastaan, jos joudumme lapsettomuushoitoihin. Kirjasta huokuu yksinäisyyden tunne ja katkeruus, mitä kirjailija kokee perheellisten keskuudessa. Fyysinen ja henkinen kipu, mistä ei pääse eroon. Tänään aion lukea tuon kirjan loppuun ja muodostaa siitä lopullisen mielipiteeni. Tähän mennessä olen pitänyt sitä hyvin lohdullisena teoksena. Merkkinä siitä, ettei ole yksin.

torstai 13. marraskuuta 2014

Itkeväthän enkelitkin. Ehkä minäkin saan?



Mitä oikein odotin? Kuudennen yrityskierron 24. kiertopäivä on meneillään, joten tuota negatiivista testiä osasin jo odottaa. Ajattelin tänään olevan hyvä päivä testata, edellisen kierron ollessa vain 25 päivää. Tämä kierto on ainakin tälläerää viimeinen Terolut-avusteinen. Maanantaina täytyy soitella naistenpolille jatkoista, ellei tuo testi yhtäkkiä muutu positiiviseksi.

Mieliala on ollut aika maassa. Itkin lähes koko viimeyön. Sydämessäni tiesin tämänkin kierron päättyvän märkiin ja räkäisiin kyyneliin. Hankala itkeä samaan aikaan samassa huoneessa, missä toinen koettaa saada unta. Ei halua kuitenkaan herättää ja huolestuttaa toista. Kyllä se näkee, kun on paha olla. Oven napsahtaessa miehen töihin lähdön merkiksi, aloin siivoamaan ja siten purkamaan pahaa oloani. Vaihdoin makuuhuoneen järjestystä, jotta en jatkuvasti näkisi sen tyhjissä kohdissa hoitopöytää ja pinnasänkyä. Sen sijaan herkistyn Ifolorin Ensimmäinen kalareissu -mainokselle. Taitaa olla aika pitää taukoa Facebookistakin. Jos tässä hetkessä näkisin kuvan jonkun pikku tonttusesta, hajoaisin pieniksi paloiksi. Haluan antaa muiden viettää ihania perhepyhiä kärsimättä minun katkeruudestani, enkä tahdo itselleni lisäkärsimystä.

Muutama viikko mennyt valvoessa. Tunnen olevani epäonnistunut kaikessa. En ole enää vaan vihainen itselleni ja surullinen. Olen enemmänkin lamaantunut, pettynyt ja arvoton. Hieman itsekeskeinen ja katkera. Aina vain vakuuttuneempi siitä, että jään (jäämme) lapsettomiksi. En jostain syystä saa päähäni edes sitä, etten vältämättä ole ainut jossa on jotain vikaa. En tahdo osoittaa syyttävällä sormella.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Vietetäänkö meillä ensivuonna isänpäivää?

Otsikossa kysymys, mikä pyöri eilen meidän huulilla. Ei osattu muuta kuin tulla siihen tulokseen, että toivotaan.

Miten hitossa me olemme saaneet tällaisesta perinteisestä perhetapahtumasta näin älyttömän hankalaa? Siis meinaan, että päästäisiin viettämään sitä omankin perheen kesken. Sillä tavalla, ettei omien isien luona vierailu aiheuttaisi sellaista pientä kaihonkoloa tuonne sydämen perukoille. Senhän pitäisi olla ihan luonnollinen jatkumo. Seurustellaan, mennään naimisiin jos halutaan, lisäännytään ja vietetään sitä perhe-elämää.

En osaa ajatella olevamme perhe pelkästään pariskuntana. Mitä sillä pariskunta-sanalla sitten enää tekisi? Sittenhän olisi vain kahden hengen perheitä. Usein kyllä vitsailen että olemmehan me perhe kun meillä on kissa. Kissa on silti kissa, ei lapsi. Usein kun katson mieheni sylittelevän kissaa, alkaa mieleni käymään ylikierroksilla ja alkaa pala nousta kurkkuun. Milloinhan saan nähdä mieheni sylittelevän omaa lastamme? Ensi vuonna? Viiden vuoden päästä? Seuraavassa elämässä?

Kolmas Terolut- kuuri alkaa olla lopuillaan ja usko raskautumiseen on yrityksen mukaan ihan mahdollista, sydämen mukaan varma nakki ja järjen mukaan pelkkää utopiaa. Olen tässä koettanut mennä taas "järjen" mukaan ja selaillut mm. vauvalle retrotekstiilejä, tehnyt listan, jossa on miettimiämme lasten nimiä, tavaroita jotka pitää hankkia lasta varten, mitä pakata mukaan sairaalaan, kun lähtee synnyttämään ja pohtimiamme kummiehdokkaita. Et ihan semmost normii ninQ!

Tässä kierrossa en ole hankkinut yhtään raskaustestiä (edes varastoon!), mutta vielä tässä on noin viikko aikaa seota ja aloittaa hamstraamaan. Olen taas jakaantunut kahteen osaan. Osa minusta on sitä mieltä, että en kuitenkaan ole raskaana. Olisi siis hyvä hankkia rutkasti testejä valmiiksi seuraavia kiertoja varten. Toinen osa sanoo, että tottakai olen raskaana. Mitä turhaan tuhlaamaan rahaa testeihin, kun plussaa heti ensimmäisellä tikulla?


Ai että minä vihaan näitä piinapäiviä! Olen jo löytänyt hyvän memenkin tänne blogiin sitä varten, että seuraava kierto alkaa. Olenko pohjimmiltani pessimisti vai optimisti? Onko teillä aavistusta? Kuka minä olen mitä häh?! ....Ynnä muita yhtä syvällisiä pohdintoja siis tänään.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

murtumispisteessä.

Mitä silloin voi tehdä, kun on pala kurkussa mikä ei liiku? Kun tuntuu että tukehtuu? Ei pysty itkemään vaikka kuinka sattuu? Sattuu niin paljon, että murtuu? Väsyttää, mutta pystyt vain valvomaan? Valvot niin paljon, ettet enää tiedä milloin olet oikeasti hereillä? Ei enää tiedä mitä tuntea?


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Akkujen latausta vailla

Edellinen kierto meni taas samoin kuin kaikki aiemmatkin tähän asti. Lupasin itselleni, että ei mitään turhia toiveita eikä ajatuksia. Niin vaan löysin itseni googlettelemassa alkuraskauden oireita, samoin kuin jo kuutena edellisenä kuukautena. En edes oikein tiedä mistä kaikkeen toivon keräämiseen ja oireiden metsästykseen, saati fyysisiin töihin löydän energiaa _jokapäivä_. Enhän minä edes nuku. En ainakaan jokaisena yönä kunnolla. Muutamana kertana viikossa saatan kuitenkin nukkua jopa 12 tuntia, tosin olen silti jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen. Paitsi töissä. Töissä olen aina iloinen ja  huomaavainen. Osaisinpa olla samanlainen kotonakin.

Sunnuntaina on minun viimeinen työpäiväni nykyisessä paikassa. Ennen aloitusta toisessa työpaikassa, aion ottaa muutaman viikon vapaata ja pitää lomaa. Kuinkahan sitä osaisi olla lomalla? Kuinka lomamoodiin pääsee? En ole pitänyt oikeata vapaata kahteen vuoteen ja pelkään, että lähden sitä vain "suorittamaan", enkä osaa rentoutua lainkaan.

Kun on jatkuvasti ihan piipussa, niin siihen alkaa tottua. Jatkuvaan väsymykseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Likaisiin hiuksiin ja sotkuiseen kotiin. Mietin mitä olen oikein tehnyt väsyttääkseni itseni niin kovin. En oikein mitään. Enimmäkseen vain stressannut ja tyhjentänyt makuuhuonetta "tulevaa pinnasänkyä ja hoitopöytää" varten. Tämä alkaa olla jo naurettavaa.

Mietiskelin aiemmin uskoon liittyviä asioita ja ajattelin uskovani lääketieteen voimaan. En kyllä taida uskoa siihenkään. Minulla on tällä hetkellä sellainen tunne, ettei tämä kolmas Terolut -kuuri ehdi edes loppua ennen uuden kierron alkua. Jatkuvat vatsa- ja selkäkivut ovat tulleet takaisin. Olen myöskin jatkuvasti niin turvoksissa, että minulta on kysytty usein, että olenko raskaana. Saimme mieheni kanssa molemmat juuri vakituiset työsuhteet ja siitä mainitessani töissä, alkoivat heti työkaverit listaamaan, että "niin sittenhän eikun vain omaa taloa rakentamaan ja lapsia tekemään". En sitten osannut vastata muuta kuin että "niin se kai sitten on suunnitelmissa". Sama kun eräänä päivänä odotin kyytiä, niin toinen työkaveri tokaisi hauskana, että "odottavan aika on pitkä, nimittäin aina yheksän kuukautta!". Menin niin hämilleni etten edes saanut vastattua. Jos tuo pitäisi paikkansa, meillä olisi ilmeisesti sitten kohta synnytys käsillä. Ei varmaan pitäisi minkäänlaisia omia kuulumisia kertoa julkisesti, ettei joudu vaikeisiin tilanteisiin? Jos olenkin maho? Voiko olla maho, jos on kerran ollut raskaana? Näillä mietinnöillä taitaa lähteä tämä loma käyntiin.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Yk 6, 201. päivä

Turhauttaa. Päässä ei liiku oikein muuta. Koko lokakuu on menny jotenkin ihan vaan vilauksessa ohi.

Eipähän tarvitse valittaa ettei Terolutit toimi. On nimittäin kierrot lyhentyneet 30 päivän verran! Yrityskierto 5 kesti kokonaisuudessaan vain 25 päivää. Luulin ovuloineeni molemmissa Terokierroissa, mutta ilmeisesti ne olivat sitten ihan luuloja vaan. Hyvä homma, että ainakin päästiin nopeasti uuteen kiertoon. Huono homma, että kivut ovat lisääntyneet hurjasti.

Jos tästä kuudennesta kierrostakaan ei tule positiivista testiä, niin se on sitten taas uusien tutkimusten paikka.

Miksei me saada lasta?

En stressannutkaan koko kuukautena tätä asiaa vaan keskityin täysillä töihin. Ehkä jatkan samaa linjaa ja pidän mieleni vaan työasioissa.

Tai ehkä kuitenkin olen itkenyt joskus suihkussa tai autossa - viettänyt unettomia öitä ja ollut onneton. Psykologin mielestä minulla ei ole tarvetta käydä siellä, kun kaikki on ihan hyvin. Harmi, kun en ole uskaltanut avautua oikein näistä eniten mietityttävistä murheistani, koska tuntuu, että hän pitää niitä ihan tyhminä ja turhina (sillä olenhan minä nuori!). Ylipirteyden takana saattaa hei oikeesti olla jotain muutakin.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Oman elämänsä henkikirjailija

Kävin viimeviikolla kävelemässä hautausmaalla. Pohdin samalla suhdettani uskon asioihin. Olen muutama vuosi sitten eronnut kirkosta. Silti mietin, kuinka pitkä aika siitä on kun olen viimeksi käynyt kirkossa? Mietin nuorteniltoja, joissa ennen kävin. Muistelin rippikouluaikaani sekä isosena vietettyä aikaa. Mietin myös lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä ja sitä mitä tapahtuisi, jos jäisimme lapsettomiksi. Mitä voisin tehdä?

Mietin mitä menetettävääkään tässä on?
Ajatus rukoilemisesta pyöri päässäni muutaman päivän ennen kuin rohkaistuin. Laitoin omalle rippipastorilleni viestiä Facebookin kautta ja kysyin, mitä kautta voin lähettää esirukouspyynnön. Sain linkin seurakunnan sivuille sekä ehdoituksen laittaa viestiä kirkon esirukouspyyntö -laatikkoon, jos halusin pysyä nimettömänä -- tai kertoa asian siinä hetkessä Facebookin välityksellä. Päädyin viimeisimpään vaihtoehtoon ja kerroin pyyntöni heti. Pyysin, olisiko mahdollista rukoilla kaikkien lapsettomien ihmisten puolesta. Tuntui hyvältä tehdä se. Onko rukous joltain pois?

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tein oikein erottuani kirkosta. Se ei muuttanut elämääni mihinkään. Jos saamme lapsen, hän tulee jokatapauksessa saamaan kasteen, kuuluin kirkkoon tai en. Uskon, mutta mihin? Ehkä minun ei kuulukaan ottaa selvää? Ehkä näin on paras.

Toisen Terolut-kierron ensimmäinen tabletti otettiin tänään. Ehkä uskon lääketieteen voimaan?

tiistai 30. syyskuuta 2014

Semiraskaana

Turhautuminen ei vaan hellitä. Eikä ahdistus.

Puoli vuotta on vielä lyhyt aika. Niin lyhyt että karkausvuodettomassa vuodessa siihen mahtuu 182 ja puoli päivää. Olen ehtinyt kiertojeni pituuden takia piinailemaan ja etsimään itsestäni raskausoireita lähes puolet tuosta ajasta.

Puoli vuotta, neljä kiertoa, ei lainkaan ovulaatiota. Missä vaiheessa kehoni päätti lakata toimimasta? Miksi kivut alkavat vasta kuukautisten jälkeen? Me halusimme kevätvauvan. Nyt haluamme vain lapsen. Minä haluaisin edes toimivat munasarjat tai missä lie sitten vika onkaan.

Olen elänyt jonkinlaisella pausella, epävarmana odotellen uuden kierron alkua. Kokonaisia kuukausia elänyt ulkomaailmassa ajatuksella "joko nyt" ja ravannut vessassa aina vain toteamassa etta noup - ei uutta yrityskiertoa tänäänkään - ja silti seuraavana aamuna taas pissannut tikkuun, että entä jos sittenkin olisin raskaana?

En polta, en juo alkoholia, yritän parhaani mukaan pitää huolta itsestäni ja katsoa mitä syön. Liikun vähintään kolmesti viikossa käyden salilla tai lenkillä. Ostin auton, missä on isofix-liitäntäiset turvavyöt. Pukeudun sään mukaan. Lykkäsin tatuoinnin ottoa monta kuukautta, koska niitä ei tehdä raskaana oleville. Juon paljon vettä. Entä jos olen töissäni altistunut jollekin kemikaalille, mikä aiheuttaa hedelmättömyyttä (esim. PHMB)? En uskalla juoda teetä, minkä paketin kyljessä lukee, ettei se sovi raskaana oleville. Kaikki vain, koska "entä jos?". Olen semiraskaana jatkuvasti. Tosin syön homejuustoja. Onko se syy siihen miksen raskaudu? Tuskin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Epäonnistuja

Terolutit on tämän kierron osalta nyt syöty. Tärppiä vaan tuskin on käynyt.

En tiedä vaikuttaakohan nuo keltarauhashormonit asiaan, mutta tämän kuurin aikana on tuntunut siltä, että masennus on taas ottamassa ylivaltaa minusta. Tulevaisuus ahistaa ja pelottaa, nykyisyyttä en osaa ajatella ja menneisyys ahistaa, pelottaa ja hävettää. Tuntuu että oon epäonnistunu kaikessa. Vaikka lähtisin juttuihin sataprosenttisesti,  niin epäonnistun aina 110%. Minun omat ajatukset painaa minuu maahan. En ansaitse saada uutta työpaikkaa tai lasta. Jos raskaudun, niin otetaanko lapsi minulta pois, koska olen joskus ajatellut näin? Onko minut masennuksen takia jo tuomittu huonoksi äidiksi lapselleni?

Olen huono vaimo, kun en jaksa pestä pyykkiä, enkä osaa tehdä ruokaa enkä muista huomioida miestä tarpeeksi.
Olen huono sisko, kun en osaa kysellä ja kuunnella mitä kuuluu.
Olen huono tytär, koska olen aiheuttanut vanhemmilleni niin paljon kaikkea harmia.
Olen huono ystävä, koska en koskaan muista soittaa tai käydä.
Olen huono äiti, koska olen luopunut oman lapseni elämästä.
Olen huono työntekijä, koska vaan hengailen kirjottamassa blogia ja kommentoin joka asiaan.
Olen huono kuski, koska ajan aina liian kovaa.
Olen huono ihminen, koska koetan olla liian hyvä ja epäonnistun. Siispä en enää jaksa yrittää.
Olen huono ihminen, koska en jaksa enää yrittää.

Ja keksin paljon tekosyitä. Siinä olen hyvä ihan luonnostaan. Olen valehdellut niin paljon elämäni aikana, etten enää pysy kärryillä mitä olen kertonut ja kenelle. Kenelle olen puhunut totta ja kenelle en. Mikä oikeastaan on totta? Missä kohtaa voin aloittaa alusta? Tänään aloitin uudelleen ainakin psykologilla. Miksen pysty käsittelemään omia asioitani pääni sisällä? Miksen pysty nukahtamaan? Mistä tunnen syyllisyyttä ja ahdistusta? Miksen saa happea?

Vaatii suurta tahdonlujuutta ajatella kuolemaa ja tapoja kuolla, mutta olla toteuttamatta niitä. Kerta toisensa jälkeen aina uudelleen ja uudelleen.

Mutta minähän olen niin rauhallinen.



Onneksi apua on saatavilla.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Neljännen yrityskierron hullutuksia


Doseteissa Terolutit kp 24 asti, lisäksi foolihapot ja kuningatarmehiläiskapselit eli geleet.

Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että niistä olisi jotain apua. Oli aivan pakko kotiuttaa geleet meillekin, kun niistä tuntui löytyvän niin paljon positiivisia kokemuksia raskautumisen suhteen. Mm. Puuttuva palanen -blogista löytyi kapseleista hyödyllinen tietopaketti.

Avaudun teille vähän lisää noista doseteista. Hankin ne alunperin vatsa- ja selkäsärkyihin (endo?) tarkoitetun lääkearsenaalin kanniskelua varten. Yrityksemme alkaessa päätin, että otan särkylääkettä vasta kun olen pää kainalossa. Usein on tarvinnut hammasta purra ja irvistää, mutta kestetty on! Söin niin pitkään ibuprofeenia, ettei vatsa kestä sitä enää ollenkaan, joten siis lääkkeistä luopuminen oli parempi kuin hyvä ratkaisu. Alkoholista luovuin samoihin aikoihin ja aloin etsiä keinoja ratkaista pulmiani selvinpäin. Jostain on ilmeisesti kasvanut esiin jonkinlainen realistinen käsitys maailmasta? Vai olenkohan vain vajonnut syvemmälle omiin toiveajatuksiini kaikkine luontaistuotteineni?

Kertokaahan kokemuksia noista Gelee Royale -kapseleista?

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tyhjä syli ja teoriavanhemmuus

Kaksi päivää Terolutteja takana, kahdeksan edessä. Laatikon pakkausselosteessa seisoo vaikka mitä pelottavia sanoja, joita olen hulluutuksissani googlettanut. Luulotauti alkaa jo hieman nostamaan päätään -- huimaus noustessa ei tietenkään ole normaalia vaan aivoverenkiertohäiriön oire, vatsakipukin taitaa olla merkki munasarjasyövästä -- eikös niin?!

Pitäisi hoitoalan ammattilaisena varmaan osata suodattaa näitä ajatuksia jotenkin ja muiden ihmisten kohdalla ajattelenkin kylmän viileästi vaan järjellä, mikä on ihan hyvä juttu. Vapaa-ajalla alan olla jo valmiina homeopaattisia hoitoihin ja vaikka mihin luontaistuotteisiin. Harmi vaan, että budjetti ottaa vähän vastaan, enkä voi toteuttaa kaikkia sitä mukaan kun mieleen juolahtaa. Vararikossa aletaan olla jo ilman noita ylimääräsiä hankintojakin.

!Postasin kerran aiemmin erään raskausunet ja viimeyönä näin taas uuden!

Näin saman unen kahdella eri lopulla:

Unessa meillä oli parin kuukauden ikäinen lapsi, joka oli yön yli palkatulla hoitajalla. Olimme vielä sängyssä nukkumassa, kun hoitaja toi lapsen meidän viereemme sänkyyn ja lähti. Pian huomasimme että lapsi ei liiku eikä hengitä. Soitimme hoitajalle, jonka äiti vastasi puhelimeen ja luki jonkun loitsun ja lapsi heräsi henkiin. Toisessa unessa alku oli sama, soitimme hoitajalle, joa vastasi, että kun oli nukkunut lapsen kanssa "perhepedissä", oli hän kierähtävät peittoineen nukkumaan estäen lapsen hapensaannin. Aamulla huomannut lapsen kuolleen ja tuonut lapsen kuitenkin kotiin, jotta saamme hyvästellä sen. Loppu-unen järjestelimme lapsemme hautajaisia.

Aamulla herätessäni olin jokseenkin järkyttynyt ja keskustelin unista mieheni kanssa. Olin ja olen todella iloinen, ettei kumpikaan unista ollut totta.

Onko muilla ollut selittämättömiä raskausunia lähiaikoina? Ovatko ne toistuneet?

Katkeruus ja kateus on taas hetkeksi hieman hellittäneet ja olen osannut olla iloinen muiden kasvavista vatsoista ja lapsista. Vauvan tuoksu on jotain aivan ihanaa -- vaikkei se oman vauvan tuoksu olekaan. Ihana olla edes jollain tasolla mukana seuraamassa uuden ihmiselämän kehitystä ja seurata ja keskustella vanhemmuuteen liittyvistä asioista ja tavaroista, vaikka oma tietous onkin vain teorian tasolla.

Kotona kaikuu kissan kehräys ja satunnainen rumpujen kolina.

Tytölle ja pojalle on nimet valittu valmiiksi, vaunut kilpailutettu, bola-koru ja ihanimmat tekstiilikuosit on valikoituna, luotettavimmat verkkokaupat tiedossa, pinnasänky ja hoitopöytä, sekä niiden paikat talossa on katsottuna. Anopilta on saatu imetysopas alleviivauksin ja muistiinpanoin sekä taulu pinnasängyn yläpuolelle.

Meiltä ei puutu enää kun vaan se lapsi. Sylit on edelleen tyhjät.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lauantaina se alkaa


Jännittää jo nyt! En tiedä yhtään mitä odottaa, mutta toivottavasti ainakin lyhyttä kiertoa.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Mitä kuuluu munokkeleille?

Makroprolaktiini on koholla. Prolaktiini on koholla. Niiden puolelta ei nyt kolmeen kuukauteen aleta mihinkään toimenpiteisiin.

Kiertohäiriöihin aloitetaan tässä kierrossa kp 15 Terolut -kuuri, minkä pitäisi ilmeisesti tasata kiertoa. Terolut -kuuria jatketaan ainakin 3 kuukautta tai ainakin siihen asti kun plussa tulee. Ellei plussaa kuulu tai Terolutit ei tehoa kiertoa lyhentäen, varataan uusi labra-aika, jossa katsotaan uudelleen prolaktiiniarvot sekä keltarauhashormoniarvot. Varataan poliaika ja ilmeisesti aloitetaan myös Parlodel -kuuri tai vastaava.

Toivotaan, että pääsisi vaikka samalla munokkeliultraan katsomaan tekeekö nuo minun munokkelikoneet niitä munia lainkaan!

Yk 4 alkutaipaletta taaperretaan. Jännittyneenä odotan mitä kuudes kuukausi tuo tullessaan. Pitäkää kaikki peukkuja plussan puolesta koko kuukausi! Tai edes sen puolesta että Teroluteilla olisi vastetta, jos ei muuten nyt lähdetä keulimaan.

lauantai 30. elokuuta 2014

Yk 4 alkoi, yrityskuukausi nro 6 alkaa

Yk 4 lähti käyntiin alakuloisissa ja flunssaisissa merkeissä.

Huono uutinen on se, että kuukautiset alkoi. Hyvä uutinen on se että kuukautiset alkoi. Kakspiippuinen juttu. Ainakin on kierto lyhentynyt noin 14:llä päivällä. En siis todellakaan ovuloinut tässäkään kierrossa.

Kävin eilen tyyppien mukana baarissa ja aavistelin jotai tapahtuvaksi, kun tuli jatkuvasti tunne, että täytyy käydä vessassa. 

Ensiviikolla lähtee jokatapauksessa käyntiin meidän kuudes yrityskuukausi. En ole vielä ihan varma kuinka reagoida asiaan.

+ SATTUU, SATTUU ja SATTUU!!!

lauantai 23. elokuuta 2014

Makroprolaktiini edessä

Sain torstaina kolmen jälkeen uuden puhelun naistenpolilta, jossa hoitaja kertoi toisen lääkärin haluavan ottaa minusta vielä makroprolatiinikokeet noiden prolaktiiniarvojen heittelyiden takia. Maanantaina suuntaan siis uudemman kerran keskussairaalan laboratorioon neulottavaksi. Tämä viikonloppu menee siis mm. seksittömästi, teettömästi, kahvittomasti, tisseihin ja alapäähän koskematta ja koettaen olla stressaamatta. Toivottavasti ei myöskään kurvaa täti kylään, koska sitten pitäisi siirtää laboratorioaikaa ties minne saakka.

Toissapäiväisen romahduksen jälkeen sain koottua itseni ja kävin "tuoksuttelemassa" kaverin vauvaa kokonaiset _kolme_ tuntia. Mieliala kohosi uusiin lukemiin ja sain uutta uskoa tähän meidän "projektiin". Luultavasti sain myös kaverini mielialaa hieman kohoamaan tasokkailla jutuillani.

Edellisessä postauksessa mainitsemallani neuvojalla kävin meidän paikallisessa Kriisikeskuksessa. Sain hieman purettua asioitani ja saimme jatkot sovittua. Yhtä suuressa osassa vauvakuumeilun kanssa on taloudellinen tilanne sekä työtilanne murhetta tuottamassa ja niitä lähdetään purkamaan ensiviikolla. Tapaan maanantaina etsivän nuorisotyöntekijän sekä tiistaina pääsen keskustelemaan tutun äitiysneuvolan terveydenhoitajan kanssa. Usko omaan pärjäämiseen alkaa taas olla hyvissä lukemissa.

Hyvää viikonloppua kuitenkin!

torstai 21. elokuuta 2014

Labraterveisiä / kp 32

Vihdoin sain jotain tietoa kp 23 otetuista labroista! Kyllähän tuota ehtikin jo mielenterveys jonkinverran järkkyä. Oletettavissa olikin, että luultavasti huonoja uutisia sieltä tulee, mutta silti jotenkin vaan tieto iski vasten kasvoja ja itku siitä tuli.

Kilpirauhasarvot on tälläkertaa ainakin ok, mutta uudet kokeet otetaan luultavasti joulukuussa.
Progesteroniarvo oli todella matala, eli munasolu tuskin on irronnut tässä(kään) kierrossa.
Prolaktiiniarvo on kohonnut edellisestä mittauksesta jonkin verran (mittausten välissä n. kuukausi).

Hoitajan kanssa puhelimessa juteltuani hän ihmetteli, että lääkäri ei ota oikein kantaa mihinkään ja koettaa saada toiselta lääkäriltä mielipidettä. Sitä odotellessa, liekö onnistuu edes.

Koetan päästä tänään seksuaalineuvojan (vai olikohan peräti terapeutin) juttusille purkamaan näitä ajatuksia. En kehtaa enää miestä ja ystäviäni näillä asioilla kuormittaa, enkä jaksa näitä enää yksinkään kantaa.

Koetan tsempata nyt loppu työpäivän, etten itkisi enää. Vittu.

perjantai 15. elokuuta 2014

Masennus ja epätietoisuus

Oon kärsimätön ja levoton. Labrojen vastauksia pitää odottaa niinkin "pitkään" kuin viikko, on maailmankirjat ihan sekasin. Sitä ajattelee kaikennäköistä tyhmää eikä osaa keskittyä mihinkään. Maalailen uhkakuvia seinille. En tosin oikeasti vaan unessa vain, mutta paha enne sekin. Heräilen yöllä jatkuvasti, ravaan wc:ssä ja olen ihan varma että labroissa löytyy joku aivokasvain (googleta prolaktiini arvot).

Mikäänhän ei ole pahempaa kuin epätietoisuus sekä se että keho ilmoittaa syksyn olevan käsillä. Pelkään, että masennun taas niinkuin joka vuosi ennen tätä.

Kevät ja syksy on pahimpia, silloin ihminen hajoaa.

maanantai 11. elokuuta 2014

Rankka anteeksipyyntöni

Tänään on kp 22/yk 3. Huomenna olisi edessä labrat. En saisi stressata, juoda teetä tai mitään kofeiinipitoista, enkä saisi syödä rasvaista ruokaa.. Noin muunmuassa. En saisi jännittää, mutta tälle tunteelle ei vaan voi mitään.

Olen taas aivan varma etten ole ovuloinutkaan vaikka vatsaa on nippaillutkin. Toisaalta taas haluaisin ajatella olevani raskaana, mutta eihän se voi olla mahdollista? En halua uhrata enää ajatustakaan ehkäilyyn. Enkä anteeksipyytelyyn. Olen niin pitkään itsessäni kiinni kunnes raskaudun, koska jo tämä "lyhyt" aika on ollut minulle niin _helvetin_ rankkaa etten halua mitään ylimäärästä kuormitusta enää.

Tässä siis anteeksipyyntöni kaikille, jotka tuntevat jääneensä kakkossijalle, kun olen koettanut purkaa ajatuksiani.

Tässä anteeksipyyntöni kaikille muille ihmisille, jotka eivät ole saaneet jakamatonta huomiotani viimeisen puolen vuoden aikana.

...koska yritetään.
...koska olen surullinen.
...koska en tajua.
...koska ei tunneta kovin hyvin.
...koska tuntuu ettei kukaan halua kuunnella.
...koska en sovi sisustukseen.
...koska en juo alkoholia.
...koska en aina osaa olla sosiaalinen.
...koska en jaksa vastailla kysymyksiin.
...koska ei ole puhuttavaa.
...koska ajatukset harhailevat.
...koska olen tyhjä.
...ja liuta muita selityksiä.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Yk 3

Anteeksi hetken hiljaiselo, mutta on ollut vähän sulateltavaa.

Kävin naistentauteihin erikoistuneen lääkärin yksityisellä vastaanotolla. Sain uuden diagnoosin - vulvodynia. En ollut riemastunut asiasta, koska taas löytyi jotain uutta vikaa, mutta parempi tietysti tietää kuin vaellella pimeässä laaksossa. Alapäästä poltettiin joitain kipupisteitä ja elämä on kummasti helpottunut siltäosin. Muttamutta.... Lääkärille aluksi sanoessa, että olen jo ollut endometrioosiepäilyn takia lynestrenolikuurilla, vastauksena oli, mm. "hyvä että ymmärsimme olla ajoissa liikkeellä" ja että "kesällä ei laiteta ketään lapsettomuuspolin jonoon vaan vasta syksyllä", mitkä ei kauheasti nostaneet toiveita luomuplussan suhteen. Muuten kaikinpuolin hyvä ja ymmärtäväinen lääkäri oli kyseessä. Saattaa jopa olla että alan hieman päästä gynekologisten tutkimusten pelostanikin! Sain samalla käynnillä lähetteen naistenpolille ja pyynnön labraan prolaktiinikokeeseen kiertojen pituuksien ja "tissituntemusten" takia.

Seuraavan viikon alussa oli prolaktiinikoe. Jo loppuviikosta pääsin katsomaan labravastaukset netistä. Ehdin kilahtaa kun luin vastauksen olevan 770, mutta olinkin lukenut numeron kohdasta "yläviitearvo".
Labratulokset lähetettiin kotiin, jolloin pystyin lukemaan tulokset ihan ajan kanssa (ilman numerosekoilua). Oma prolaktiiniarvoni oli siis 644 (mikä liehuu yläkanteilla), muttei kuitenkaan ole vielä kovin hälyttävä. Lääkäri tosin laittoi mukaan myös kehoituksen aloittaa Parlodel-lääkityksen syksymmällä ellei tilanteessa ole muutosta.

Naistenpolilta soitettiin tulevien labrakokeiden ajankohdasta, että kokeet täytyisi ottaa n. viikko ennen kuukautisten alkua. Hauskaa asiassa oli se, että kiertojen pituuksista ei oikein ota selkoa ja puhelimen päässä alettiin selvittämään, josko kuukautiset voisi aloittaa lääkkeellisesti. Sain kuitenkin lopulta ohjeen varata itselleni ajan kunhan kuukautiset alkavat, sillä käynnistyslääkkeet voisivat vaikuttaa progesteroniarvoon. Olin samaan aikaan hyvilläni sekä kauhuissani. Ajattelin, että noniin.. Joko kuukautiset alkavat heti ensiviikolla tai sitten joskus syksymyöhään, jolloin tutkimukset taas venyisivät ja venyisivät.
Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt! Toinen yrityskierto tuli tiensä päähän kiertopäivän 56 aamuna, muuttaen sen siis kiertopäiväksi 1 ja pääsin soittamaan polille vain kolme päivää edellisen puhelun jälkeen!
Ensikuussa pääsen labroihin, joista otetaan mm. prolaktiini uudelleen, TSH, T4 sekä progesteroniarvo. Kunhan tulokset niistä selviävät, luulisin että ultraisivat kohdun ja munasarjat uudelleen.

Sitä odotellessa vietän tällä hetkellä kp 3/yk 3 ja ihmettelen kuinka kuukautiset kestivät vain kaksi päivää ja kuinka aamulla on aikainen herätys vaikka uni miten maittaisi.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kysymyspostaus vol. turhautuminen

Mitä _kettua_ minä teen näiden kiertojeni kanssa?! Edellinen kierto oli 53 päivää ja nyt toisessa ollaan menossa kp 42 eikä plussaa ole näkyvissä eikä myöskään mitään merkkiä menkoista siis ei mitään.. 4kk yritystä _vasta_ takana ja olen jo ihan kypsänä, että milloin kierto oikein normalisoituu, jos meinaa normalisoituakaan.
Endoepäilyksen takia söin vuodenvaihteessa 3kk lynestrenolikuurin niin voisikohan siitä johtua että "menkat" tulee miten sattuu, vai onko vaan endopesäkkeet käyneet kasvamaan sen jälkeen? Munasarjat ja kohtu ultrattiin huhtikuun alussa kun lynestrenolilääkitys oli vielä käytössä ja sillon vaikutti taas kaikki olevan ok.
Pitäisiköhän minun sitten ottaa naistenpolille vai mihin yhteyttä kun puoli vuotta yritystä tulee täyteen? Siis olettaen että kierto edelleen heittää häränpyllyä eikä plussa ole kuulunut? Vai pitäisikö ottaa yhteyttä jo aiemmin?

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Alakuloinen

Tämä on niin rankkaa! En osannut arvatakaan kun yrityksen aloitus oli vasta ajatuksen tasolla. Tämä viikko on mennyt ihan suoraan päin persettä vaikka nyt on vasta tiistai. Kouluista tuli hylkäämiskirjeet, autossa hirtti jarru kiinni ettei sillä voi ajaa ja testit näyttää edelleen negatiivista. Eilen illalla sain kuulla taas uuden vauvauutisen ja kävin itkemään. En vaan pysty enää käsittelemään. Pakko soittaa jollekin, että saa jonkun kuuntelemaan tätä vuodatustani. Ei enää sanat riitä kirjoittamaan.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Yk 2 also known as megakierto nro 2!

Keijolla on vahva tunne, että tämäkin kierto tulee olemaan vain samanlainen jumbokierto niinkuin edellinenkin. Kiertopäivä numero 35 on meneillään ja testit näyttää negaa/viivanpaikkaa/haamua. Muita tuntemuksia ei oikeastaan olekkaan.... PAITSI edellisen kaksi viikkoa on tuntunut jatkuvasti siltä, että uusi kierto pärähtäisi käyntiin hetkenä minä hyvänsä, alavatsa on jatkuvasti pinkeä, turvonnut ja kova, väsyttää x 100, jatkuvaa pääkipua ilmassa ja rinnat ovat turvoksissa.

Aiemmin olin listannut oireluettelooni myös jatkuvan pissahädän, mikä olikin seurausta virtsatietulehduksesta (joka tosin ehti kiiriä munuaisiin ennen kuin sain hoitoa!), joten sen voi nyt unohtaa. Jännitän kuitenkin jokaisen antibioottitabletin kohdalla, että "entä jos olenkin raskaana ja teen vauvalle hallaa", koska minulle määrättyä antibioottia ei missään nimessä saa käyttää raskauden aikana tai edes imettäessä. Toisaalta, koska pissatestiin ei ole piirtynyt selvästi kahta viivaa, niin aion hoitaa infektion pois, jotta se ei vaikuttaisi raskautumiseen. Tulin tässä tulokseen, että olen nyt kai hieman bipoläärinen tämän vauvailun suhteen ja yritän siis hengitellä ja rauhoittua.

Miksei keho toimisi vaan niin, että kun kysyisi kysymyksen kyllä vai ei ja vastauksen ollessa ei, kuukautiset alkaisivat heti? Voi kuinka säästyisi aikaa, rahaa ja hermoja.

Kiitos kun sain taas avautua.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Piinailua

Olen tässä hetken miettinyt, että miksi lapsenteko on niin vaikeaa? Eikä siis se tekeminen sinällään, mutta tämä koko prosessi. Suurimman osan ajasta vain odottaa ja jännittää, että jokohan on tärpännyt ja on kuin hullu ihminen. Viisi One Stepin liuskatestiä on vielä odottelemassa aikaansa, kun sain hillittyä hieman itseäni, että ei se kaksi viivaa ihan ovulaatiopäivänä siihen ilmesty (siis r-testiin). Ostin tänään myös luotettavaksi kehutun PregCheck -raskaustestitikun jemmaan. Piinailu tälläkertaa jatkuu ainakin juhannukseen, mihin asti koetan pitää ajatukseni kurissa ja ajatella vain neutraalisti -- liikaa innostumatta tai stressaamatta. Unet ovat kyllä jääneet vähäisiksi.

Tässäkään kierrossa en tikuttanut ovulaatiota. Olen luottanut siihen, että tunnen kyllä oireet niiden tullessa. Miten pystyinkään olemaan niin oikeassa?! Aivan kuin olisi oppikirjasta lukenut, ilmestyivät kaikki limoista, mielialoista, kivuista ja turvotuksesta lähtien. Silloisen oloni voin kertoa helposti laskutoimituksena: tappajahai kerrottuna sotanorsulla oli yhtäkuin ydinpommifiilis.

Mielialanvaihtelut tuli uniinkin, joissa olen kaikissa ollut raskaana joko juuri plussanneena tai sitten jo viimeisillään olevana. Yhdessä unessa jopa molempina! Juuri plussanneena hyppäämässä baaritiskin yli, minkä takana sitten erotin kaksi riitapukaria suuren mahani kanssa. Nauroin hysteerisenä herättyäni ja muistan edelleen koko unen. Harmi, etten voi siitä kertoa enempää kuin että siihen liittyi myös raskaana oleva mies, jonka kanssa tunnusteltiin toistemme vatsoja sekä Kalle Palander -päinen urpo.

Aivan kuin olisin eri ihminen kuin viimeviikolla. Nämä on kuitenkin tunteita vain.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ihmettelen

Hyvää kesän alkua! Oletetun uuden kierron seitsemäs päivä lähti tänään (2.6.) käyntiin. Mahassa on muljahdellut muutamaan otteeseen sekä se on ollut edelleen sekaisin useampanakin iltana.

Koska kuitenkin olen luulosairas ja hyvän mielikuvituksen omaava henkilö, jatkan raskausajatusten suhteen optimistisella linjalla edelleen. Tunti sitten tein taas One Stepin raskaustestin ja olin siinä näkevinäni haamua?! Testiajan sisällä vieläpä! Nyt en saa mielestäni että jos nuo pikkuruiset kuukautiset olisivatkin olleet niinsanotut valekuukautiset? Pitäisiköhän vähän ajautua raiteltaan ja testata myös ensi sunnuntaina ihan vaan varmuuden vuoksi?

Tänään jopa hymyilin kun katsoin itseäni peilistä vaikka normaalisti vain pesen kädet lavuaarissa ja katson kuinka vesi katoaa viemäriin. Alanko näkemään itseni erilailla? Johtuuko se tulevasta mahdollisesta raskaudesta? Tietääkö alitajuntani jotain, mitä se ei vielä pysty paljastamaan muualle ajatuksiin? Olenko vain kehittämässä pahimmanlaatuista valeraskautta itselleni? Edelliseen vastaus: Hope not.

torstai 29. toukokuuta 2014

Kierto edelleen sekaisin

Iloni oli yllättävän lyhyt. Kuukautiset olivat ystävänäni kokonaiset 2 (kaksi) päivää! Oli aivan pakko tehdä One Stepin r-liuskatesti ja negaahan se näytti niinkuin kp 3 kaiken järjen mukaan pitäisikin. En varmasti saa mielenrauhaa, jos kuukautiset oli tällä erää tässä. Mites loppukierto sitten menee? Tuleeko jättikierron jälkeen kymmenen päivän kierto? Alkaa pelottavasti vaikuttamaan siltä, että vähintään seuraaviin kuukautisiin asti menen ulko-ovesta ulos aina pikkurätti housuissani peläten välivuotoja/tiputtelua. Bikini seasonin alkaessa tää taitaa olla ihan miun paskaa tuuria.



keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Mikä sitä vatsaa vaivasi?

Ilmeisesti stressi oli kuitenkin kyseessä. Olisihan se ollut aika absurdia, jos olisin tuosta edellisestä kierrosta raskautunut. Oli niin pitkä kiertokin. Sinänsä aika hyvin ajoitettu blogin aloitus, kun uusi kierto lähti käyntiin heti toisen postauksen jälkeisenä aamuna. Keho vissiin aistinut minun mielenterveyden tilani ja päätti antaa vähän siimaa. Tosi helpottunut olo, kun tietää että keho kuitenki kaikesta huolimatta toimii! Tässä hetkessä on myös mukavaa, että maailma on pullollaan raskausaiheisia elokuvia, mitä voi katsella tärppiä odotellessa.

Tämän päivän miinukset:
- varvassärky
- kyynärsauvat joilla en osaa kävellä
- päänsärky
- yleisvitutus
- jatkuva jano

Plussat myös:
Luojan kiitos alkoi vasta yk 2! Nyt vaan toivotaan että tämä kierto olisi ns. normaalin pituinen.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Stressivatsa/vauvavatsa?

Tämä päivä alkaa muuttua jo illaksi ja minulla on edelleen sellainen olo, että olisin vasta herännyt ja noussut ylös sängystä. Työpäivä on kuitenkin jo pulkassa ja nyt pitäisi rauhoittua kotiin. Stressi ei kuitenkaan tunnu vähenevän ja se tuntuu varsinkin vatsassa. Vatsaa onkin nipistellyt koko päivän ja odottelen, että uusi kierto lähtisi käyntiin, mutta kun ei niin ei. Johan tässä on 53 päivää odoteltu, mutta edelleenkään ei mitään. Alkaa usko loppumaan, kun pää ei toimi, joten ei ilmeisesti kehokaan.

Siinä vaiheessa, kun lakkaa edes yrittämästä niin peli on menetetty. Ihan sama minkä asian suhteen. Varmaan tuon ajatuksen takia olen aina noussut pohjamudista. Kunhan en nyt vain lähtisi uudelleen vajoamaan.

Tai jos tämä nipistely onkin vain stressiä. Voisin rauhoittua jos edes jotain tapahtuisi!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Neurologinen järjestyshäiriö

En voi puhua omilla kasvoillani. En vielä ainakaan. En edes omalla nimelläni.

Tilanteeseeni kuuluu, etten saa hoidettua aloittamani asioita loppuun ja se häiritsee minua. Haluan saada ajatuksesta kiinni ja suunnitella ja toteuttaa elämääni. Tekemisteni ja varsinkin työntekemiseni häiriintyy, koska en muista päivittäisiä hoidettavia rutiinejani. Haluan että siihen tulee muutos. Aion opetella olemaan suunnitelmallinen -- tai ainakin suunnitelmallisempi vaikka toimin kuitenkin useimmiten ihan vaan suunnittelemattomuuksissaankin.