tiistai 14. elokuuta 2018

Pitkästä aikaa putkessa

Käytiinpä kurkistamassa mitä pään sisälle kuuluu. Edellisestä kerrasta ehtikin jo vierähtää mitä - joku kaksi-kolme vuotta? Aika kuvaukseen saapui postissa jo maalis-huhtikuussa ja siinä seinällä se päivämäärä kuumotteli monta kuukautta. Halusin että sen saisi hoidettua alta pois, jotta tietäisin pitääkö lääkitys taas aloittaa vai mikä kasvaimen tilanne nykyään on.

Muutaman kerran pyörittelin mielessäni mahdollisuutta ettei kasvainta enää olisi lainkaan. Olin pitkään oireeton jopa imetyksen loppumisen jälkeen, mutta kesän edetessä alkoivat taas tutut päänsäryt ja näköhäiriöt (sekä haluttomuus, että hei vaan tutut 😅) ja yleinen vitutus, luultavasti osittain johtuen kohdasta kolme. No mutta...

Mitä lähemmäs magneettikuvauspäivä tuli, sitä enemmän hermostutti että "saakelin saakeli, taas alkaa tämä pyöritys". Itse putkessa olo ei enää hermostuta, mutta se tuloksien odottaminen. Tai siis TÄMÄ tuloksien odottaminen on kaikista kamalin vaihe kaikista. Naputan nyt sitten jalkaa lattiaan ja sormea pöytään tässä 2 viikosta kuukauteen. Luulin, että minulla on puhelinaika niinkuin ennenkin, mutta lähetteen tehnyt lääkäri on eri mitä aiemmin ja tälläkertaa tulosten olisi määrä saapua suoraan postitse, eli liekö saan odotella hamaan ikuisuuteen (ei pahalla Posti, mutta voisitte ihan yleisesti katsottuna vähän tsempata).

Putkeen mennessä vähän jännitti, mutta siellä ollessa sain ajatukset kasaan ja tajusin laittaa silmät kiinni. Helppo homma vai mitä? Tulpat korvissa, SuomiPop taustalla ja alienimagneetin teknojumputus ja rätinä taustalla en tajua kuinka onnistuin nukahtamaan kesken kuvauksen!! Havahduin säpsähtäen kun läiskäisin (onneksi vain unissani) jotakin ja ilmeisesti liikuin liikaa, kun säpsähdin toiseen otteeseen hereille, kun minulle ilmoitettiin kuulokkeiden kautta, että "toinen satsi" kuvista pitää ottaa uudelleen tuon liikehdinnän takia.

Voi kakka.

Kun kuvat oli otettu, niin olo oli erittäin pöhnäinen ja hoitaja hieman huvittunut tilanteesta. Itseä vähän nolotti, mutta nyt enimmäkseen naurattaa. Ilmeisesti kun ääniyliherkän altistaa tarpeeksi monelle eri äänelle yhtäaikaa, niin aivot ylikuormittuu niin että väsyy (tai näin miulla ainakin yleensä on, väsymys ja ahdistus) TAI sitten olin vaan niin jännittynyt ja väsynyt, kun edellisinä öinä oli ongelmia nukahtaa.

Lopuksi ajattelin jakaa vielä ilmaisen vinkin muille magneettikuvauksissa ravaaville: Pysykää hereillä, niin siellä putkessa ei tarvitse viettää enempää aikaa kuin on pakollista. Tämä piti nyt itse oppia kantapään kautta. Alan uskoa, että jos ennen kantapäässä oli ovi minkä kautta nämä opit aina ennen menivät, on sen paikalla nykyään junatunneli. Ovet on vaan tiellä kun on ruuhkaa kuitenkin.