Stressivapaa kesä?

Päätin, etten ota stressiä kesään tästä yrityksestä. Jos jälkikasvua on tässä kesän aikana tulossa, niin hieno juttu, mutta olen jo "valmistautunut" syksyyn ja tuleviin hoitoihin.

Kesäksi heitän kalenterin, ovulaatio- ja raskaustestit, lapsettomuuspolin numeron ja vauvapalstat kaivoon ja teen jotain hurjaa. Katson Serranon perhettä, teen laskelmia kuinka saan lainat maksettua nopeimmin pois ja menen jöröttämään parvekkeelle. Ulkona paistaa aurinko ja on ihanan vihreää, mutta olen ollut lähes koko kesän sisätiloissa. Taitaisi olla jo aika ulkoistaa koko akka?

Olen käynyt polin tarjoaman psykologisen sairaanhoitajan juttusilla nyt muutaman kuukauden, mikä on monilta osin helpottanut ailahtelevaisuuttani. En halunnut enää kesälle aikoja, sillä halusin totaalisen tauon tästä kaikesta. Syksyllä kuulema aloitetaan keskustelemaan lapsettomuudesta ja sen käsittelystä.

Käyntien tarkoituksena on siis ollut juuri lapsettomuuden käsittely, mutta koska tärkeintä on kokonaisvaltainen hoito ja kuva siitä mitä asioita täytyy ratkoa, on täytynyt käydä läpi paljon myös menneisyyttä, perhesuhteita ja muita mutkia. Paljon on mennyt aikaa myös aiheen vierestä höpinään mieleen tullessa jokin aasinsilta milloin mihinkin. Usein käy niin etten saa enää punaisesta langasta uudelleen kiinni ja mielessä pyörivät oikeasti aiheeseen liittyvät asiat jäävät mainitsematta. Käynneillä vallitsee positiivinen ilmapiiri ja pidän hoitajasta, mutta minun pitäisi varmaan pyytää häntä pitämään vähän kuria, jotta pysyisimme niiden ajatusten ympärillä mitä varten hain apua. Joinakin kertoina on tuntunut, että olen itse toiminut lähinnä kuuntelijana ilman että olen uskaltanut pyytää edes suunvuoroa. Jep. Asialle täytyy tehdä jotakin.

Kesän kokonaisvaltainen hengähdystauko tulee tekemään varmasti hyvää, sillä voin keskittyä täysillä omaan hyvinvointiini ja sen ylläpitoon (eli koetan saada huimauksen kuriin what ever it takes) vaikka se voi päätyä tyhjiin huoneisiin huutelemiseksi. Sama asia pätee silti niin terveydenhoidossa kuin lapsitoiveen saavuttamisessa: Ei voi onnistua ellei yritä parastaan. Tietysti lapsitoiveen saavuttaminen voisi olla hieman helpompaa, jos autonominen hermosto, keuhkot, aivolisäke ja hormonit olisivat kunnossa. Niille kun ei voi sixpackia treenata.

Olen ainakin syksyyn saakka sairaslomalla tuon autonomisen hermoston toimintahäiriön takia, joten tässä on mukavasti aikaa suunnitella ja toivottavasti myös toteuttaa kaikenlaista. Taidan aloittaa kuitenkin ihan vain vetämällä lonkkaa ja ajattelemalla mahdollisimman vähän yhtään mitään.

Täten lupaan etten pode huonoa omaatuntoa siitä, etten tee yhtään mitään ihan hetkeen.

Onko täällä muita kaikesta stressaavia? Löytyisikö hyviä rentoutumisvinkkejä?

Kova herätys kesään

Ei nyt varmaankaan mikään uusi uutinen, mutta ei vauvaa tästäkään kierrosta tarttunut matkaan ja elämä kahden hengen (plus kissan) perheenä jatkuu.

Kivut oli pitkästä aikaa aivan sietämättömät. Heikotti ja meinasi lähteä jalat alta kipujen takia heti aamusta. Yritin selviytyä aamutoimista, mutta käsiä pestessä piti nojata lavuaariin ja puuron teko jäi vedenkeittoon. Tai no.. Sain nostettua lautasen kaapista pöydälle ennen kuin voimat loppui, enkä pystynyt tekemään muuta kuin itkemään. Pääsin viereisen huoneen ovelle kysymään puolisolta apua jotta sain syödäkseni.

Se oli kamalaa.

Vaikka toinen huomasi, että oli hätä ja tuli heti ottamaan syliin ja apuun, niin jo pelkkä muisto siitä miten avuton olin saa minut nolostumaan. Eihän parikymppisenä pidä olla riippuvainen toisesta päivittäisissä asioissa. Lonkat, lantio, vatsa, selkä, polvet, nilkat... Kaikki olivat kuin tulessa ja minä vain itkin. Pyörin, hyörin ja itkin. Tällaiset kivut ei ole uutta, mutta kun luulin kokeneeni jo kipujen korkeimman tason ja tottumaan siihen, niin nämä tullessaan iskivät päin näköä. Hävettää vieläkin, että jouduin näyttämään kipuni. En tahdo olla heikko.

Pahimmista kivuissani toivoin vain että tämä kaikki loppuisi. Kun kivut alkoivat hieman helpottaa ja ajatus kulkea, mietin luopumista lapsihaaveesta, suunnittelin ehkäisyn aloitusta ja kohdun poistoa. Tuntuu niin pahalta että tuntuu pahalta eikä kipu tunnu koskaan loppuvan. Se on aina hetken poissa, mutta palaa aina takaisin eikä paluupäivää voi ennustaa koskaan, joten täytyy olla aina varuillaan. Tälläkin kerralla kierto kesti vaivaiset 24 päivää!

Meillä alkoi nyt tosissaan kesän mittainen hoitotauko ja alkusyksystä on sitten suunnitteilla seuraava inseminaatio ellei tämän tauon aikana jotain luomuihmettä tapahdu.

Kesän aikana ei siis luultavasti ole mitään uutta kirjoitettavaa, mutta jos sinulla on mielessä jotain mistä haluaisit että kirjoitan, niin heitä kommenttia tai vaikka sähköpostia. :)

Ei ehditty ennen kesätaukoa

Meillä piti olla ensiviikolla inseminaatio.

Aloitin ovulaation tikuttamisen jo kp 10, kuten aina ennenkin. Tyhjä ympyrä tervehti minua kahtena päivänä, kunnes kiertopäivän nro. 12 aamuna, suunnitellun follikkeliultrauspäivän aamuna, ympyrä päätti hymyillä.

Dipattuani tikun, menin muina naisina suihkuun. En jäänyt odottelemaan tuloksen ilmestymistä, koska eihän _minulla_ nyt näin aikaisin voi ovulaatiota olla jos edes onkaan.

Kun sain tämän kierron alussa tietää, että meillä olisi mahdollisuus vielä toiseen inseminaatioon ennen klinikan kesätaukoa, olin innoissani. Naureskelin vielä, että näinköhän kroppa keksii vielä jotain pään menoksi ettei inseminaatiota voida tehdä. Olihan meillä moni asia muutenkin mennyt vähän eri reseptillä kuin Strömsössä. Miksi nyt siis kävisi niinkuin oli suunniteltu?

Siinä sitten seisoin kylpyhuoneessa suihkunraikkaana, tuijotin testiä epäuskoisena lavuaariin nojaten ja nauroin. Herätin miehen (vaikka edellisenä yönä oli ollut tärkeä NHL-peli ja oli vielä aikainen aamu) ja töksäytin, että josko hänen pitäisi tulla mukaan polille. Menin lopulta yksin, sillä eihän päivälle ollut suunniteltu muuta kuin ultraus.

Polille mennessä oltiin kaikki yhtä hymyä, minä, hoitaja sekä lääkäri. Lääkärin hymy vaan alkoi hyytymään, kun kerroin aamun hymynaamasta. Ovulaatio osuisi viikonlopulle, joten inseminaatiota ei voitaisi tehdä. Samalle päivällekään ei enää ollut aikoja saatavissa. Harmiteltiin siinä sitten vähän kilpaa kaikki, mutta ultraus tehtiin kuten suunniteltiinkin.

Kaikki näytti hyvältä, molemmissa munasarjoissa oli isot follikkelit. Toisella puolella päälle 10mm ja toisella lähes 30mm. Jotta saataisiin varmistus siitä että munasolu oikeasti irtoaa, sain reseptin "irroituspiikkiin" ja kehotuksen pistää sen mahdollisimman nopealla aikataululla ja pitämään vielä vähän normaalia enemmän lystiä kotona.

 Päivällä meninkin koulun jälkeen Apteekin kautta kotiin ja hermoilin, etten uskalla pistää itseäni (mikä pelkuri! :D) ja sain miehen hoitamaan lääke- ja pistospuolen. Mies hoiti homman kotiin kuin ammattilainen, eikä pistäminenkään sattunut yhtään! Kylmä lääkeseos pisteli jonkin verran mikä tuntui epämiellyttävältä, mutta oli kestettävissä. Pitämisen jälkeen mies kuittaili, että hänhän voisi hakea seuraavaksi lääkärin virkaan, kun meni niin hyvin. Jos nyt ei kuitenkaan hakisi..

Illalla kysyin mieheltä jännittikö pistäminen ja sain vastaukseksi, että pistäminen ei jännittänyt, mutta jännitti se, jos minuun sattuisi. Siinä saikin sitten tehdä kaikkensa, jotta silmät pysyivät kuivina. Kuittasin tosin itkukiintiön hetkeksi tyhjäksi, kun katsottiin Frendien päätösjakso. Voi olla, että johonkin lomaan putosi muutama kyynel ihan omasta takaakin.

Nyt jos ei nimittäin tärppää, edessä on kesän mittainen hoitotauko. Elokuussa uuden kierron alkaessa pitää olla sitten taas poliin yhteydessä uuden inseminaation tiimoilta. Samalla tarkastetaan kilpirauhasarvot lapsettomuuspolilla sisätautipolin lisäksi, sillä arvot ovat olleet suositeltua (2,5) korkeammat (2,8-3,8) raskautta ajatellen.

Tänään tuli täyteen pyöreitäkin: 800 päivää yritystä takana.
Montakohan on vielä edessä?