lauantai 5. joulukuuta 2015

5. joulukuuta - lasten ajatuksia

Saimme muutama vuosi sitten häälahjaksi Grethe Dirkinch-Holmfeldin Lasten ajatuksia avioliitosta -kirjan. Sitä lukiessa nauru on herkässä ja lasten vastausten vilpittömyyden ja suorasukaisuuden voi oikein aistia.

Pari viikkoa sitten kävin katselemassa kirjakauppojen valikoimia ja silmiini osui kirjasarjan kuudes osa Lasten ajatuksia vauvojen saamisesta. Suurempia miettimättä otan kirjan hyllystä, menin kassalle ja lähdin kaupasta uusi kirja mukanani. Tapahtumaketju oli niin nopea etten ehtinyt käymään päässäni läpi sitä tavanomaista "apua, apua, mitä minusta ajatellaan kun ostan vauvaan liittyvän tavaran"-keskustelua ja hyvä niin!

Kirja on aivan yhtä hauska kuin aiempikin. Siinä käydään läpi muutamia kiperiäkin aiheita, kuten koeputkihedelmöitys ja ovatko vanhemmat ansainneet lapsensa. Aikeenani on kerätä loputkin sarjan osat.

Löysin jopa itseeni osuneen kohdan, mikä oli heti pakko jakaa kummilapseni äidille ja nyt päätin jakaa sen tänne teillekin.


Nyt ei itketä surusta vaan ilosta. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi kerrassaan kaikille elämäntilanteeseen katsomatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti