maanantai 14. joulukuuta 2015

12. & 13. joulukuuta - UV-bileet tässä tilanteessa? No ehkä kerran.

Omasta näkökulmasta hurja viikonloppu takana. Lauantaina vieteltiin seuraporukalla pikkujouluja. Tuli pelattua kaljaponkia ja tanssittua jalat rikki UV-bileissä.



Nyt voin kokemuksella kertoa, että olen liian hätäinen pelaamaan ponkia (heh) sekä olen valmis myymään kaikki korkeakorkoiset kenkäni. Miehelle sanoinkin baarista lähtiessä, että seuraavan kerran käytän korkeita kenkiä sitten linnan juhlissa. Tässä tosin voi käydä miten tahansa, sillä tulevaisuuden suunnitelmani ovat edelleen ihan auki. Ties vaikka joskus pääsisinkin pukujuhliin osallistumaan.

Sunnuntaina tehtiin miehen kanssa piparkakkuja. Kumpikaan ei ollut aiemmin tehnyt omin päin pipareita, mutta kahdesta pellillisestä vain toinen pääsi himpun verran kärähtämään. Ajateltiin myös koristella hienot teoksemme, mutta ilmeisesti pipareiden täytyy antaa hieman jäähtyä ennen tomusokeriseoksen laittoa. Ensimmäisistä kuvioista tuli nimittäin lähes läpikuultavia ja ne valuivat miten sattui. Tein omasta mielestäni hienon laukun yhdelle Muumimamma -piparille, mutta mieheltä kysyttäessä hän arveli sen olevan muovipussi. No.. Puolustuksekseen voin kertoa, että laukku oli valkoinen. Muuta yhteistä koristelulla ja muovipussilla ei sitten ollutkaan.

Viikonlopun saldo: Neonkeltaiset kissanviikset, kaksi pellillistä piparkakkuja, uusia tuttavuuksia, kipeät jalat, jatkuva jano, hylätyt maiharikorkkarit ja luomuovulaatio. Ilmeisesti munasarjat toimii kun niitä vähän heiluttelee musiikin tahtiin? *apuaminuunaurattaa*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti