Mahonkeliumi

Siihen aikaan antoi protokollapäällikkö Mika Akkanen julistuksen, että koko valtakunnassa olisi oltava joulurauha. Tämä joulurauhan julistus ei ollut ensimmäinen ja tapahtui Sauli Niinistön ollessa Suomen presidenttinä. Kaikki menivät joulua viettämään, kukin omaan koloonsa.

Niin myös maho lähti kaupungista, ja meni joulua varten vanhempiensa luo maalle, koska kuului sukuun. Hän lähti sinne yhdessä miehensä kanssa. Heidän siellä ollessaan tuli mahon kuukautisten aika ja hän itki haudoilla pahaa oloaan. Hän ei päässyt laittamaan lastaan seimeen vaikka sillekin olisi ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli vanhemmat vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi kivuissaan kärsivä maho ja hänen kärsimyksensä ympäröi heidätkin. Pelko valtasi vanhemmat, mutta maho sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ettei minusta ole tänä jouluna mihinkään." Ja samalla hetkellä oli mahon ympärillä suuri taivaallinen ymmärrys.

Kun tilanne oli tasoittunut, vanhemmat jatkoivat elämäänsä kuten ennenkin. He laittoivat kiireesti jouluruoat esille, sillä lisää sukulaisia oli tulossa joulun viettoon. Toisensa ja juhla-aterian nähdessään sukulaiset kokivat suuren ilon. Kukaan ei kysellyt lapsitoiveen perään ja kaikilla oli mukavaa. Mutta maho kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkiskeli sitä.

Sukulaiset palasivat koteihinsa kiittäen ja ylistäen seurasta ja jouluruoasta. Kaikki meni niin hyvin kuin tilanteeseen nähden oli mahdollista.

 ---

Tuli käytyä joulukirkossa ja mietittyä uskon asioita eri näkökulmista sekä jätettyä papille esirukouspyynnöt koristekivien muodossa. Taidan silti edelleen uskoa enemmän lääketieteen voimaan. Tänään ensimmäinen clomi-päivä.

12. & 13. joulukuuta - UV-bileet tässä tilanteessa? No ehkä kerran.

Omasta näkökulmasta hurja viikonloppu takana. Lauantaina vieteltiin seuraporukalla pikkujouluja. Tuli pelattua kaljaponkia ja tanssittua jalat rikki UV-bileissä.

Nyt voin kokemuksella kertoa, että olen liian hätäinen pelaamaan ponkia (heh) sekä olen valmis myymään kaikki korkeakorkoiset kenkäni. Miehelle sanoinkin baarista lähtiessä, että seuraavan kerran käytän korkeita kenkiä sitten linnan juhlissa. Tässä tosin voi käydä miten tahansa, sillä tulevaisuuden suunnitelmani ovat edelleen ihan auki. Ties vaikka joskus pääsisinkin pukujuhliin osallistumaan.

Sunnuntaina tehtiin miehen kanssa piparkakkuja. Kumpikaan ei ollut aiemmin tehnyt omin päin pipareita, mutta kahdesta pellillisestä vain toinen pääsi himpun verran kärähtämään. Ajateltiin myös koristella hienot teoksemme, mutta ilmeisesti pipareiden täytyy antaa hieman jäähtyä ennen tomusokeriseoksen laittoa. Ensimmäisistä kuvioista tuli nimittäin lähes läpikuultavia ja ne valuivat miten sattui. Tein omasta mielestäni hienon laukun yhdelle Muumimamma -piparille, mutta mieheltä kysyttäessä hän arveli sen olevan muovipussi. No.. Puolustuksekseen voin kertoa, että laukku oli valkoinen. Muuta yhteistä koristelulla ja muovipussilla ei sitten ollutkaan.

Viikonlopun saldo: Neonkeltaiset kissanviikset, kaksi pellillistä piparkakkuja, uusia tuttavuuksia, kipeät jalat, jatkuva jano, hylätyt maiharikorkkarit ja luomuovulaatio. Ilmeisesti munasarjat toimii kun niitä vähän heiluttelee musiikin tahtiin? *apuaminuunaurattaa*

1. joulukuuta - työttömän joulupohdinnat

Vuorokausirytmini ollessa sekaisin, koomailin sängyssä yhteen saakka päivällä ja koitin pudistaa silmistäni unihiekan rippeitä. Kuukausi on taas mennyt ja vaihtunut seuraavaan.

Masentavaan, ylistettyyn joulukuuhun, joka päättää taas yhden kuluneen vuoden lisää.

En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään jouluihminen. Myönnän kuitenkin olevani jollain kierolla tapaa fiksoitunut jouluvaloihin. Tungen niitä purkkeihin ja teippaan niitä seiniin ja ripustan sängyn nurkkaan. Pidän jouluvaloja surutta esillä vuoden ympäri, koska saan ja haluan niin.
Yöttömän yön vallitessa kesällä ei tarvitse kattovaloja, mutta yksi valoketju on juuri sopiva valaistus ongelmattoman arjen pyörittämiseen. Mutta siinäpä se.

Joululahjat ovat myös kuuluneet joulun kohokohtiin, mutta nyt aikuisena niiden saaminen ei ole enää niin tärkeää.

Mikään ei nimittäin ole ihanampaa kuin joululahjojen suunnittelu, toteutus ja ostaminen!

Tänä jouluna kuitenkin työttömyyden vallitessa ja sen pidellen Mattia minun kukkarossani, sain käskyn korkeammalta taholta (vanhemmiltani), ettei heille saa antaa joululahjoja. Tavallaan olen helpottunut, koska "tyhjästä on paha nyhjästä". Silti tunnen olevani jotenkin huono, kun en pysty heille edes lahjaa antamaan jouluna, mutta onneksi olemme sentään jouluna menossa käymään.

Olen ollut työttömänä nyt kolmisen kuukautta ja budjetin ollessa tiukilla miinuksella on läheiset olleet korvaamaton tuki. Ellei perheemme olisi pystyneet auttamaan meitä tässä kuukausien aikana, meillä ei olisi ruokaa pöydässä, vuokrat olisivat rästissä, auto olisi korjaamatta (ja ilman talvirenkaita), lääkkeeni olisivat ostamatta ja lainat olisivat jäissä.

Jouluaattona olisi ollut hyvä hetki näyttää, että olemme kiitollisia kaikesta, mitä nämä ihmiset ovat meidän eteemme tehneet.

Työttömyys on tuonut elämäämme paljon hyvääkin:
Olemme osanneet luopua tavaroista, joita emme enää tarvitse (ainakaan KOVIN paljon), sekä luopuneet asioista, mihin ei yksinkertaisesti ole varaa (kuten erillinen Internet ja ulkona syöminen, turha autoilu).
Olemme opetelleet korjaamaan vaatteita, pitämään kodin siistinä ja leipomaan omat leipämme. Olemme totutelleet olemaan kotona ja käymään luonnossa kaupungin sijaan.
Olemme oppineet kulkemaan kimppakyydeillä ja käyttämään jonkin verran julkista liikennettä.
Onnistuin jopa tekemään muuttolaatikoista meille väliaikaisen kirjahyllyn!

Kaikesta huolimatta olen hyvin ostoskeskeinen ihminen ja minusta tuntuu pahalta vain mennä jouluksi syömään muiden ruoat antamatta mitään vastineeksi.


Olisiko teillä lahjaideoita rahattoman jouluun?


Otan joulukuun agendaksi kirjoittaa jokaiselle päivälle jotakin tänne blogiin, siis lukemisiin! :)

Jännittävä viikonloppu

Sain toimia hyvän ystäväni tukihenkilönä hänen synnytyksessään. Siis WAU!

Tunnen olevani etuoikeutettu ja hyvin kiitollinen saadessani tukihenkilön "tittelin". Sain kunnian leikata pikkuneidin napanuorankin!
 En ole doula, - tosin haluaisin kovasti kätilöksi - eikä minulla ole omakohtaista kokemusta synnyttämisestä, joten näin jälkikäteen koko ajatus tuntuu aivan uskomattomalta. Kiitos!

Nostan hattua ja kumarran vahvalle ystävälleni. Olet mahtava! <3

Meillä miehen kanssa tunteet ja ajatukset menevät ristiin rastiin. Emme ole vielä ehtineet kahden kesken keskustelemaan tästä ystäväpariskuntamme elämää mullistavasta asiasta. Itse olen ehtinyt käydä kävelyllä selvittääkseni ajatuksiani miehen pitäessä seuraa uudelle isälle.

Aikamoinen pyörremyrsky humisee sisälläni. Olen onnellinen ystäväni puolesta ja toimisin hänen (tai vaikka jonkun muunkin) tukihenkilönä koska vaan, mutta silti toivon seuraavan kerran olevani synnytyssalissa itse tositoimissa. Kukapa pidempään yrittänyt ei sitä toivoisi?

Mutta silti. Juuri tämän lapsen pitikin tulla juuri heille. Meidän aikamme on sitten myöhemmin. Elämä jatkuu taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Jätän tämän vaan tähän

Kiitos Teille tuki ja etenkin vertaistuki.

Olette kullan arvoisia . <3