Yk 4 alkoi, yrityskuukausi nro 6 alkaa

Yk 4 lähti käyntiin alakuloisissa ja flunssaisissa merkeissä.

Huono uutinen on se, että kuukautiset alkoi. Hyvä uutinen on se että kuukautiset alkoi. Kakspiippuinen juttu. Ainakin on kierto lyhentynyt noin 14:llä päivällä. En siis todellakaan ovuloinut tässäkään kierrossa.

Kävin eilen tyyppien mukana baarissa ja aavistelin jotai tapahtuvaksi, kun tuli jatkuvasti tunne, että täytyy käydä vessassa. 

Ensiviikolla lähtee jokatapauksessa käyntiin meidän kuudes yrityskuukausi. En ole vielä ihan varma kuinka reagoida asiaan.

+ SATTUU, SATTUU ja SATTUU!!!

Makroprolaktiini edessä

Sain torstaina kolmen jälkeen uuden puhelun naistenpolilta, jossa hoitaja kertoi toisen lääkärin haluavan ottaa minusta vielä makroprolatiinikokeet noiden prolaktiiniarvojen heittelyiden takia. Maanantaina suuntaan siis uudemman kerran keskussairaalan laboratorioon neulottavaksi. Tämä viikonloppu menee siis mm. seksittömästi, teettömästi, kahvittomasti, tisseihin ja alapäähän koskematta ja koettaen olla stressaamatta. Toivottavasti ei myöskään kurvaa täti kylään, koska sitten pitäisi siirtää laboratorioaikaa ties minne saakka.

Toissapäiväisen romahduksen jälkeen sain koottua itseni ja kävin "tuoksuttelemassa" kaverin vauvaa kokonaiset _kolme_ tuntia. Mieliala kohosi uusiin lukemiin ja sain uutta uskoa tähän meidän "projektiin". Luultavasti sain myös kaverini mielialaa hieman kohoamaan tasokkailla jutuillani.

Edellisessä postauksessa mainitsemallani neuvojalla kävin meidän paikallisessa Kriisikeskuksessa. Sain hieman purettua asioitani ja saimme jatkot sovittua. Yhtä suuressa osassa vauvakuumeilun kanssa on taloudellinen tilanne sekä työtilanne murhetta tuottamassa ja niitä lähdetään purkamaan ensiviikolla. Tapaan maanantaina etsivän nuorisotyöntekijän sekä tiistaina pääsen keskustelemaan tutun äitiysneuvolan terveydenhoitajan kanssa. Usko omaan pärjäämiseen alkaa taas olla hyvissä lukemissa.

Hyvää viikonloppua kuitenkin!

Labraterveisiä / kp 32

Vihdoin sain jotain tietoa kp 23 otetuista labroista! Kyllähän tuota ehtikin jo mielenterveys jonkinverran järkkyä. Oletettavissa olikin, että luultavasti huonoja uutisia sieltä tulee, mutta silti jotenkin vaan tieto iski vasten kasvoja ja itku siitä tuli.

Kilpirauhasarvot on tälläkertaa ainakin ok, mutta uudet kokeet otetaan luultavasti joulukuussa.
Progesteroniarvo oli todella matala, eli munasolu tuskin on irronnut tässä(kään) kierrossa.
Prolaktiiniarvo on kohonnut edellisestä mittauksesta jonkin verran (mittausten välissä n. kuukausi).

Hoitajan kanssa puhelimessa juteltuani hän ihmetteli, että lääkäri ei ota oikein kantaa mihinkään ja koettaa saada toiselta lääkäriltä mielipidettä. Sitä odotellessa, liekö onnistuu edes.

Koetan päästä tänään seksuaalineuvojan (vai olikohan peräti terapeutin) juttusille purkamaan näitä ajatuksia. En kehtaa enää miestä ja ystäviäni näillä asioilla kuormittaa, enkä jaksa näitä enää yksinkään kantaa.

Koetan tsempata nyt loppu työpäivän, etten itkisi enää. Vittu.

Masennus ja epätietoisuus

Oon kärsimätön ja levoton. Labrojen vastauksia pitää odottaa niinkin "pitkään" kuin viikko, on maailmankirjat ihan sekasin. Sitä ajattelee kaikennäköistä tyhmää eikä osaa keskittyä mihinkään. Maalailen uhkakuvia seinille. En tosin oikeasti vaan unessa vain, mutta paha enne sekin. Heräilen yöllä jatkuvasti, ravaan wc:ssä ja olen ihan varma että labroissa löytyy joku aivokasvain (googleta prolaktiini arvot).

Mikäänhän ei ole pahempaa kuin epätietoisuus sekä se että keho ilmoittaa syksyn olevan käsillä. Pelkään, että masennun taas niinkuin joka vuosi ennen tätä.

Kevät ja syksy on pahimpia, silloin ihminen hajoaa.

Rankka anteeksipyyntöni

Tänään on kp 22/yk 3. Huomenna olisi edessä labrat. En saisi stressata, juoda teetä tai mitään kofeiinipitoista, enkä saisi syödä rasvaista ruokaa.. Noin muunmuassa. En saisi jännittää, mutta tälle tunteelle ei vaan voi mitään.

Olen taas aivan varma etten ole ovuloinutkaan vaikka vatsaa on nippaillutkin. Toisaalta taas haluaisin ajatella olevani raskaana, mutta eihän se voi olla mahdollista? En halua uhrata enää ajatustakaan ehkäilyyn. Enkä anteeksipyytelyyn. Olen niin pitkään itsessäni kiinni kunnes raskaudun, koska jo tämä "lyhyt" aika on ollut minulle niin _helvetin_ rankkaa etten halua mitään ylimäärästä kuormitusta enää.

Tässä siis anteeksipyyntöni kaikille, jotka tuntevat jääneensä kakkossijalle, kun olen koettanut purkaa ajatuksiani.

Tässä anteeksipyyntöni kaikille muille ihmisille, jotka eivät ole saaneet jakamatonta huomiotani viimeisen puolen vuoden aikana.

...koska yritetään.
...koska olen surullinen.
...koska en tajua.
...koska ei tunneta kovin hyvin.
...koska tuntuu ettei kukaan halua kuunnella.
...koska en sovi sisustukseen.
...koska en juo alkoholia.
...koska en aina osaa olla sosiaalinen.
...koska en jaksa vastailla kysymyksiin.
...koska ei ole puhuttavaa.
...koska ajatukset harhailevat.
...koska olen tyhjä.
...ja liuta muita selityksiä.