Taitaa
olla hetki ihan realistisesti miettiä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Olen
edelleen siinä vaiheessa, missä ainoa oikea tulevaisuuden näkymäni on olla
äiti. Tässä vaiheessa kun yrityksessä on oltu jo kolminumeroinen määrä päiviä
ja ollaan lähempänä tuhatta kuin nollaa, alkaa päässä pyöriä väkisinkin
suunnitelmia ns. vaihtoehtoisen tulevaisuuden varalle. Harmi ettei näistä
ideoista kovinkaan moni ole läpäissyt suodatintani olemalla
toteuttamiskelpoinen.
Olen
suunnitellut useita matkoja, kouluttautumisia ja työjuttuja, mutta asiat eivät ole
ottaneet onnistuakseen. Kun kouluista tulee kirjeenä kielteinen päätös, eikä
työhakemuksista kuulu minkäänlaista vastausta, alkaa kaikki pikkuhiljaa
nakertaa sisältäpäin.
Tässä vaan ollaan menossa jonnekin liikkumatta
minnekään.
Olisi
aikaa matkustaa ja nähdä laajemmalti ympärilleen, mutta ei ole rahaa toteuttaa
sitä. Koulutus- ja työhakemusten sekä treenien lomassa päivät täyttyvät kierron
laskemisella, ovulaatio- ja raskaustestitikkuihin pissaamisella, poliklinikoille
soittelemalla, kuukautisia odottelemalla ja varmaan turha sanoa millä hyvin
oleellisella asialla.
Tuntuu jotenkin turhalta valittaa että ei jaksa tätä
lapsettomuutta, mutta se on varsinkin näin työttömänä ollessa todella suuri
osa elämää. Elän ja hengitän lapsettomuutta. Kasvavaa toivetta omasta lapsesta ei niin vain unohda tai sivuuta.
Uusia
ihmisiä on vaikea tavata ilman koulu- tai työkytköksiä ja silloinkin joutuu jo
etukäteen pelkäämään mitä kysymyksiä toinen esittää. Olen kysyttäessä useimmiten
kertonut suoraan lapsitoiveen olemassaolosta, mutta näin ei ollut vielä esim.
vuosi sitten. Ajattelemattomia kommentteja on tullut tasaiseen tahtiin, olin
kertonut tai en.
Kun jollekin selviää minun olevan naimisissa ”noin
nuorena”, joten ”teillä on varmaan sitten jo lapsia”. Ei, meillä on kissa. Teillähän
kuitenkin ”on koko elämä aikaa” saada lapsi, kun ”ei ole mihinkään kiire”. Sitä
paitsi ”kyllä se lapsi sieltä tulee kun lakkaa stressaamasta ja harrastaa
seksiä ovulaation aikana” eikä mikään voi olla vikana ”kun olette vielä niin
nuoria”.
Maailman
parhaat neuvot koskaan ovat olleet kuitenkin ”nyt sitten vaan tekemään” ja ”lapset
täytyy tehdä nuorena niin jaksaa niiden kanssa valvoa”.
Minulla
ei ole lasta vaikka teen kaikkeni jotta olisi. En halua lapsettomuuskuorman
lisäksi tuntea syyllisyyttä ja joutua perustelemaan haluani saada perhe vain
koska olen nuori ihminen. Haluan olla ja elää, mutta mille?
Voi Spukka <3 Minulla on aika samanlainen tilanne. Olen myös parikymppinen vaimo ja ollu työttömänä nyt puoli vuotta ja yritystä meillä on takana 1v1kk. Ei tuokaan mikään toivoton lukema, mutta pco ja sen kaikki oireet ei teekään tästä niin helppoa.
VastaaPoistaEn oo ainakaan ite keksinyt mitään keinoa olla ajattelematta lapsettomuutta. Varmasti se tekiskin hyvää, mutta vaan ne jotka tässä paskassa joutuu rämpimään voi ymmärtää. Yritä jaksaa ulkoilla ja vaikka tehdä virkattuja perseitä. Jotain mikä saa mielen muualle :) Ihan valtavan paljon voimia ja jaksamista sinne! Ja tietenki sitä toivottua tulosta. Turhaa sanoa näin, tiedän, mutta yritä pistää noi niin turhat kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus, kun oon kertonu jollekin kaverille tästä meidän tilanteesta niin ehkä pahinta on se, kun ollaan hiljaa. Siis sanokaa nyt herranen aika edes jotain. Ei silti niitä älyvapaita kommentteja, että nuorenahan sitä kaikki pamahtelee. Jepjep, kun menkat tulee teroilla ja ovulaatio sillontällön letroilla ni siitähän se on hyvä lähtee.
Anteeks todella sekava kommentti vuodatus :D Tää on hei mun elämäni eka kommentti blogiin..... Mutta halusin antaa vaan virtuaalihalauksen ja toivottaa valtavasti jaksamista.
-S