maanantai 14. joulukuuta 2015

14. joulukuuta - (mille) mä elän vieläkin

Taitaa olla hetki ihan realistisesti miettiä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Olen edelleen siinä vaiheessa, missä ainoa oikea tulevaisuuden näkymäni on olla äiti. Tässä vaiheessa kun yrityksessä on oltu jo kolminumeroinen määrä päiviä ja ollaan lähempänä tuhatta kuin nollaa, alkaa päässä pyöriä väkisinkin suunnitelmia ns. vaihtoehtoisen tulevaisuuden varalle. Harmi ettei näistä ideoista kovinkaan moni ole läpäissyt suodatintani olemalla toteuttamiskelpoinen.

Olen suunnitellut useita matkoja, kouluttautumisia ja työjuttuja, mutta asiat eivät ole ottaneet onnistuakseen. Kun kouluista tulee kirjeenä kielteinen päätös, eikä työhakemuksista kuulu minkäänlaista vastausta, alkaa kaikki pikkuhiljaa nakertaa sisältäpäin.

Tässä vaan ollaan menossa jonnekin liikkumatta minnekään.

Olisi aikaa matkustaa ja nähdä laajemmalti ympärilleen, mutta ei ole rahaa toteuttaa sitä. Koulutus- ja työhakemusten sekä treenien lomassa päivät täyttyvät kierron laskemisella, ovulaatio- ja raskaustestitikkuihin pissaamisella, poliklinikoille soittelemalla, kuukautisia odottelemalla ja varmaan turha sanoa millä hyvin oleellisella asialla.

Tuntuu jotenkin turhalta valittaa että ei jaksa tätä lapsettomuutta, mutta se on varsinkin näin työttömänä ollessa todella suuri osa elämää. Elän ja hengitän lapsettomuutta. Kasvavaa toivetta omasta lapsesta ei niin vain unohda tai sivuuta.

Uusia ihmisiä on vaikea tavata ilman koulu- tai työkytköksiä ja silloinkin joutuu jo etukäteen pelkäämään mitä kysymyksiä toinen esittää. Olen kysyttäessä useimmiten kertonut suoraan lapsitoiveen olemassaolosta, mutta näin ei ollut vielä esim. vuosi sitten. Ajattelemattomia kommentteja on tullut tasaiseen tahtiin, olin kertonut tai en.

Kun jollekin selviää minun olevan naimisissa ”noin nuorena”, joten ”teillä on varmaan sitten jo lapsia”. Ei, meillä on kissa. Teillähän kuitenkin ”on koko elämä aikaa” saada lapsi, kun ”ei ole mihinkään kiire”. Sitä paitsi ”kyllä se lapsi sieltä tulee kun lakkaa stressaamasta ja harrastaa seksiä ovulaation aikana” eikä mikään voi olla vikana ”kun olette vielä niin nuoria”.

Maailman parhaat neuvot koskaan ovat olleet kuitenkin ”nyt sitten vaan tekemään” ja ”lapset täytyy tehdä nuorena niin jaksaa niiden kanssa valvoa”.


Minulla ei ole lasta vaikka teen kaikkeni jotta olisi. En halua lapsettomuuskuorman lisäksi tuntea syyllisyyttä ja joutua perustelemaan haluani saada perhe vain koska olen nuori ihminen. Haluan olla ja elää, mutta mille?

1 kommentti:

  1. Voi Spukka <3 Minulla on aika samanlainen tilanne. Olen myös parikymppinen vaimo ja ollu työttömänä nyt puoli vuotta ja yritystä meillä on takana 1v1kk. Ei tuokaan mikään toivoton lukema, mutta pco ja sen kaikki oireet ei teekään tästä niin helppoa.

    En oo ainakaan ite keksinyt mitään keinoa olla ajattelematta lapsettomuutta. Varmasti se tekiskin hyvää, mutta vaan ne jotka tässä paskassa joutuu rämpimään voi ymmärtää. Yritä jaksaa ulkoilla ja vaikka tehdä virkattuja perseitä. Jotain mikä saa mielen muualle :) Ihan valtavan paljon voimia ja jaksamista sinne! Ja tietenki sitä toivottua tulosta. Turhaa sanoa näin, tiedän, mutta yritä pistää noi niin turhat kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus, kun oon kertonu jollekin kaverille tästä meidän tilanteesta niin ehkä pahinta on se, kun ollaan hiljaa. Siis sanokaa nyt herranen aika edes jotain. Ei silti niitä älyvapaita kommentteja, että nuorenahan sitä kaikki pamahtelee. Jepjep, kun menkat tulee teroilla ja ovulaatio sillontällön letroilla ni siitähän se on hyvä lähtee.

    Anteeks todella sekava kommentti vuodatus :D Tää on hei mun elämäni eka kommentti blogiin..... Mutta halusin antaa vaan virtuaalihalauksen ja toivottaa valtavasti jaksamista.
    -S

    VastaaPoista