sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Akkujen latausta vailla

Edellinen kierto meni taas samoin kuin kaikki aiemmatkin tähän asti. Lupasin itselleni, että ei mitään turhia toiveita eikä ajatuksia. Niin vaan löysin itseni googlettelemassa alkuraskauden oireita, samoin kuin jo kuutena edellisenä kuukautena. En edes oikein tiedä mistä kaikkeen toivon keräämiseen ja oireiden metsästykseen, saati fyysisiin töihin löydän energiaa _jokapäivä_. Enhän minä edes nuku. En ainakaan jokaisena yönä kunnolla. Muutamana kertana viikossa saatan kuitenkin nukkua jopa 12 tuntia, tosin olen silti jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen. Paitsi töissä. Töissä olen aina iloinen ja  huomaavainen. Osaisinpa olla samanlainen kotonakin.

Sunnuntaina on minun viimeinen työpäiväni nykyisessä paikassa. Ennen aloitusta toisessa työpaikassa, aion ottaa muutaman viikon vapaata ja pitää lomaa. Kuinkahan sitä osaisi olla lomalla? Kuinka lomamoodiin pääsee? En ole pitänyt oikeata vapaata kahteen vuoteen ja pelkään, että lähden sitä vain "suorittamaan", enkä osaa rentoutua lainkaan.

Kun on jatkuvasti ihan piipussa, niin siihen alkaa tottua. Jatkuvaan väsymykseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Likaisiin hiuksiin ja sotkuiseen kotiin. Mietin mitä olen oikein tehnyt väsyttääkseni itseni niin kovin. En oikein mitään. Enimmäkseen vain stressannut ja tyhjentänyt makuuhuonetta "tulevaa pinnasänkyä ja hoitopöytää" varten. Tämä alkaa olla jo naurettavaa.

Mietiskelin aiemmin uskoon liittyviä asioita ja ajattelin uskovani lääketieteen voimaan. En kyllä taida uskoa siihenkään. Minulla on tällä hetkellä sellainen tunne, ettei tämä kolmas Terolut -kuuri ehdi edes loppua ennen uuden kierron alkua. Jatkuvat vatsa- ja selkäkivut ovat tulleet takaisin. Olen myöskin jatkuvasti niin turvoksissa, että minulta on kysytty usein, että olenko raskaana. Saimme mieheni kanssa molemmat juuri vakituiset työsuhteet ja siitä mainitessani töissä, alkoivat heti työkaverit listaamaan, että "niin sittenhän eikun vain omaa taloa rakentamaan ja lapsia tekemään". En sitten osannut vastata muuta kuin että "niin se kai sitten on suunnitelmissa". Sama kun eräänä päivänä odotin kyytiä, niin toinen työkaveri tokaisi hauskana, että "odottavan aika on pitkä, nimittäin aina yheksän kuukautta!". Menin niin hämilleni etten edes saanut vastattua. Jos tuo pitäisi paikkansa, meillä olisi ilmeisesti sitten kohta synnytys käsillä. Ei varmaan pitäisi minkäänlaisia omia kuulumisia kertoa julkisesti, ettei joudu vaikeisiin tilanteisiin? Jos olenkin maho? Voiko olla maho, jos on kerran ollut raskaana? Näillä mietinnöillä taitaa lähteä tämä loma käyntiin.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Yk 6, 201. päivä

Turhauttaa. Päässä ei liiku oikein muuta. Koko lokakuu on menny jotenkin ihan vaan vilauksessa ohi.

Eipähän tarvitse valittaa ettei Terolutit toimi. On nimittäin kierrot lyhentyneet 30 päivän verran! Yrityskierto 5 kesti kokonaisuudessaan vain 25 päivää. Luulin ovuloineeni molemmissa Terokierroissa, mutta ilmeisesti ne olivat sitten ihan luuloja vaan. Hyvä homma, että ainakin päästiin nopeasti uuteen kiertoon. Huono homma, että kivut ovat lisääntyneet hurjasti.

Jos tästä kuudennesta kierrostakaan ei tule positiivista testiä, niin se on sitten taas uusien tutkimusten paikka.

Miksei me saada lasta?

En stressannutkaan koko kuukautena tätä asiaa vaan keskityin täysillä töihin. Ehkä jatkan samaa linjaa ja pidän mieleni vaan työasioissa.

Tai ehkä kuitenkin olen itkenyt joskus suihkussa tai autossa - viettänyt unettomia öitä ja ollut onneton. Psykologin mielestä minulla ei ole tarvetta käydä siellä, kun kaikki on ihan hyvin. Harmi, kun en ole uskaltanut avautua oikein näistä eniten mietityttävistä murheistani, koska tuntuu, että hän pitää niitä ihan tyhminä ja turhina (sillä olenhan minä nuori!). Ylipirteyden takana saattaa hei oikeesti olla jotain muutakin.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Oman elämänsä henkikirjailija

Kävin viimeviikolla kävelemässä hautausmaalla. Pohdin samalla suhdettani uskon asioihin. Olen muutama vuosi sitten eronnut kirkosta. Silti mietin, kuinka pitkä aika siitä on kun olen viimeksi käynyt kirkossa? Mietin nuorteniltoja, joissa ennen kävin. Muistelin rippikouluaikaani sekä isosena vietettyä aikaa. Mietin myös lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä ja sitä mitä tapahtuisi, jos jäisimme lapsettomiksi. Mitä voisin tehdä?

Mietin mitä menetettävääkään tässä on?
Ajatus rukoilemisesta pyöri päässäni muutaman päivän ennen kuin rohkaistuin. Laitoin omalle rippipastorilleni viestiä Facebookin kautta ja kysyin, mitä kautta voin lähettää esirukouspyynnön. Sain linkin seurakunnan sivuille sekä ehdoituksen laittaa viestiä kirkon esirukouspyyntö -laatikkoon, jos halusin pysyä nimettömänä -- tai kertoa asian siinä hetkessä Facebookin välityksellä. Päädyin viimeisimpään vaihtoehtoon ja kerroin pyyntöni heti. Pyysin, olisiko mahdollista rukoilla kaikkien lapsettomien ihmisten puolesta. Tuntui hyvältä tehdä se. Onko rukous joltain pois?

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tein oikein erottuani kirkosta. Se ei muuttanut elämääni mihinkään. Jos saamme lapsen, hän tulee jokatapauksessa saamaan kasteen, kuuluin kirkkoon tai en. Uskon, mutta mihin? Ehkä minun ei kuulukaan ottaa selvää? Ehkä näin on paras.

Toisen Terolut-kierron ensimmäinen tabletti otettiin tänään. Ehkä uskon lääketieteen voimaan?