perjantai 27. helmikuuta 2015

...oma kallis ja tarpeeton.

Nyt se iski tajuntaan. Joudun todennäköisesti syömään lääkkeitä tuohon kasvaimeen lopun ikääni. Se tulee olemaan siellä todennäköisesti vaihdevuosien kynnykselle tai jopa kuolemaani asti.

Tajusin, ettei lääkitys välttämättä saa prolaktinoomaa pienenemään, eikä saa minua raskautumaan. Tämä on ja tulee olemaan suurin syy lapsettomuuteemme, oli se sitten väliaikaista tai lopullista. Tulen käymään prolaktiinikontrolleissa vähintään kerran vuodessa ainakin seuraavat 30 vuotta.

Hetki sitten lakkasin ajattelemasta elämääni yhdeksän kuukauden päähän. Koen vaikeutta ajatella ensiviikkoon - saati huomiseen.
Tunnen olevani yksin ja voimaton. En löydä tai osaa etsiä vertaistukea. Minulla on paha olla.

torstai 26. helmikuuta 2015

MRI-tulokset ja kiertojen mietintää

Ällövaroitus heti alkuun. Jos olet herkkä, jatka lukemista vasta kolmannesta kappaleesta.

Onpa vaikeaa yhden kierron selvittäminen! Olen pohtinut nyt viikon ajan että onkohan sittenkään enää yk kahdeksan vai joko se nyt kuitenkin olisi järjestysnumeroltaan yhdeksäs! Olen tullut siihen tulokseen, että kierto on vaihtunut seuraavaan vaikka "menkat" olivatkin enimmäkseen rusehtavat. Laitoin Googlen laulamaan ja selvitin että se on normaalia ovuloimattomassa kierrossa. Minulla kun ei ole muuta ollutkaan kuin ovuloimattomia kiertoja, niin tämä kävi hyvin järkeen. Kahdeksas yrityskierto oli siis kokonaisuudessaan 41 päivän pituinen.

Herkimmät voivat jatkaa lukemista tästä eteenpäin..

Sain magneettikuvauksen tulokset! Päästäni löytyi 7mm kokoinen mikroadenooma, mikä aiheuttaa prolaktiinin liikaerityksen eli hyperprolaktinemian.

Tällä viikolla oli tarkoitus aloittaa Dostinex- merkkinen lääke hyperprolaktinemian hoitoon, mutta luin Fimeasta, että ko. lääke voi aiheuttaa vaaraa (mm. epämuodostumia ym.) sikiölle ja pitäisi lopettaa ennen mahdollista "hedelmöittymistä". Sehän kun onkin ennustettavissa, ETTÄ NYT MINÄ ENSIKIERROSTA RASKAUDUN, NIIN LOPETANPA TÄMÄN LÄÄKKEEN NYT. Jos asia olisi oikeasti ennustettavissa, niin minähän olisin jo äiti. Tuntuu jotenkin naurettavalta. Lääkettä ei ole ainakaan omien etsintöjeni perusteella kamalasti vielä tutkittukaan!

Soittelin naistenpolille, etten halua olla mikään koekaniini, kun ei ole kunnon näyttööä siitä, onko tuosta lääkkeestä loppupeleissä enemmän haittaa kuin hyötyä. Sain kuitenki tiedon lääkärin olevan viikon lomalla ja ettei hänellä ole ollut tapana soitella potilaille. Hoitaja sanoi kuitenkin laittavansa soittopyynnön lääkärille ja toivoo hänen tekevän tässä tilanteessa poikkeuksen. Ensiviikolla lääkäri (toivottavasti) soittaa minulle päin ja saan vastauksia kysymyksiin kuten voimmeko jatkaa yritystä entiseen tapaan lääkkeestä huolimatta (NOPE) vai vaihdetaanko se vaikka Parlodeliin. Voisiko lääke, mikä aiheuttaa pakonomaista impulssiivisuutta ylipäätään sopia ihmiselle kenellä on jo ADHD kannettavanaan?

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Munasarjoja terapioimassa

Maanantaina kävin elämäni ensimmäistä kertaa vyöhyketerapiassa. Vaikka käynnistä on vierähtänyt jo muutama päivä, en oikein tiedä kuinka hoitoon suhtautua.
 

Liikkeeseen astuessa ensimmäiseksi riisuttiin kengät ja päällysvaatteet. Liike oli kodinomainen ja lämmin, hieman vanhanaikainen. 

Hoitohuoneessa piti täyttää tulokaavake, missä selviää perustiedot. Siihen kartoitettiin myös  lääkitykset sekä havaitut ongelmat, joihin haluttiin vyöhyketerapiassa tarttua. Yllätti hieman se, että kaavakkeeseen tarvittiin tiedot myös kaikista leikkauksista ja se, ettei vyöhyketerapiaa saa tehdä lapsettomuushoitojen aikana. Kaavakkeen täytön jälkeen tartuttiin ongelmakohtiin eli minun tapauksessani korviin.

Kävin hoitopöydälle viltin alle selälleen
Refleksologi alkoi käymään korvieni vyöhykkeitä läpi jollain epämiellyttävällä puikon tapaisella välineellä kertoen samalla korvien ja munasarjojen välillä olevan yhteys. Nauratti, enkä osannut ottaa tilannetta kovinkaan tosissaan, mutta maltoin mieleni sekä pidin mölyt mahassani.

Korvista siirryttiin jalkoihin. Olin ajatellut kutiavani kamalasti. Säpsähdin kuitenkin vain pariin otteeseen ja sitä luultavasti tapahtui enemmälti siksi että nukahtelin. Jalkojen hoito oli miellyttävää, vaikka tässä vaiheessa refleksologi varoitteli mahdollisesta kivusta.

Koko hoito kesti puolisentoista tuntia (lisäaikaa meni ulkona riehuneen pakkasen syyksi laitettuun hoitajan nenäverenvuotoon). Session lopuksi sain lasin vettä ja kehoituksen juoda paljon koko loppupäivän ajan ja siten ehkäistä mahdollista päänsärkyä. Muistin asian tietysti illalla nukkumaan mennessä, kun päässäni tuntui olevan purkupallo.

Olen hyvin skeptinen tämän hoitomuodon suhteen, mutta kaikesta huolimatta ajattelin käydä vielä pari kertaa _ihan vain varmuuden vuoksi_. Hoitajalla on siis vielä aikaa koettaa vakuuttaa minut hoitojen toimivuudesta.
Minulle ehdotettiin myös energiahoitoja, sillä stressini tulee sisältä eikä ulkoa ja voisin kaivata solmujen aukomis apua. Jos nyt ei kuitenkaan mennä siihen... Vielä.
Samana päivänä oli pään magneettikuvaus, mistä asiaa toisessa postauksessa.

 P.S. Yk 8 menossa kai edelleen.

torstai 12. helmikuuta 2015

En ehkä kestä


Kaiken lisäksi tuntuu, että yrityskierto numero yhdeksän kolkuttelee ovella.

Hyvää tässä tilanteessa on, että pääsen varaamaan SSG:aan eli munatorvien aukioloa selvittävään ultraäänitutkimukseen ajan naistenpolilta.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Me&I-kutsuilla lapsettomana

Eilen menin erään kynnyksen yli. Se ei ollut fyysisesti kovin korkea, mutta henkisesti se oli kuin olisin mennyt madonreiästä kohti suurta tuntematonta. Suomeksi sanoen: Osallistuin Me&I -kutsuille kaverini kotona.

Alku oli hankala. Laitoin ystävälleni viestillä epäilyksen omasta masokistisuudestani, koska tiesin kutsuilla olevan lapsia. Lähdin kotoa myöhässä, sekä meinasin ensin vain ajaa ohi kutsujenviettopaikasta ja mennä kotiin. Kuitenkin parkkeerasin autoni tien varteen ja saavuin kutsuille "tyylikkäästi" vartin myöhässä.

Paikka oli täynnä äitejä lapsineen, tuttuja ja tuntemattomampia ja minä olin yksin. Patisteluista huolimatta en uskaltanut mennä huoneen poikki kesken esittelyn vaan seurasin sitä sivusta.

Esittelyn lopuksi sain käteeni tilauslomakkeen. Oli aika mennä hypistelemään vaatteita. Katsoin lastenvaatteita vain silloin, kun joku mallasi niitä lapsilleen. Kokeilin naistenvaatteita ja söin tarjottavia. Tuntui kuitenkin siltä, etten kuulunut sinne.

Lapsia ja aikuisia kulki ohitseni sekä istui vieressäni, mutta minusta tuntui että olin hitaasti sulava mannerjää. Tuntui jotenkin "feikiltä" silitellä kaverin lapsen tukkaa, vaikka olin tehnyt niin useita kymmeniä kertoja aiemminkin. En kokenut osaavani keskustella lasten kanssa, enkä viihdyttää vauvoja, koska ne eivät olleet minun. Ne olivat minulle vieraita. Halusin olla lasten kanssa, keskustella lapsista ja arjesta. Mutta MISTÄ minä olisin puhunut? Arkeeni eivät kuulu unikoulut, sormiruokailut, vaipanvaihdot eikä muskarit.

Tapasin kutsuilla kuitenkin erään, jonka kanssa pystyin keskustelemaan tilanteestamme. Avauduin ja pystyin samaistumaan kaikkiin tunteisiin, mitä hän mainitsi. Pystyin kertomaan meidän tulevista tutkimuksistamme ja siitä kun en enää pystynyt töissä vastaamaan muistisairaille vanhuksille, miksei minulla ole lapsia. Oli ihanaa tietää, että joku muukin on sitä mieltä, että lapsettomuudesta vaietaan ihan turhaan, sillä se on osa niin monen ihmisen elämää. Kun saimme keskustelumme päätökseen, olivat kutsut jo lähes ohi.

Oli mukava saada hieman ajatuksia kasaan, joten kiitos Puuttuva palanen ajastasi! :)

Kaikesta alun pelosta ja jännityksestä huolimatta minulla oli todella hauskaa. Pystyin rentoutumaan ja nauramaan, vaikka tultuani luulin kuolevani häpeästä. Viihdyin kutsuilla vielä tunnin kuuntelemassa pienen porukan mammajuttuja, enkä tuntenut olevani lainkaan ulkopuolinen. Olin ihan onnellinen.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Miltä lähipiirin raskausuutiset tuntuu


Pikkuhiljaa alkaa helpottaa ja sitten mennään takapakkia, uudestaan ja uudestaan. Ehkä myökin vielä joskus onnistutaan.

Alkaa ilmeisesti epätoivo nostaa päätään, sillä näin terveydenhuollon ammattihenkilönä varasin itselleni ajan vyöhyketerapiaan. Ensimmäisessä puhelussa refleksologi kysyi "tuletko itse vai onko sinulla vauva?" ja menin hieman lukkoon.

Puhuimme myöhemmin uudelleen puhelimessa ja hän tuntui olevan hieman pahoillaan töksäytyksestään, kun kävimme hieman läpi sitä, miksi olen vyöhyketerapiaan tulossa. Sekavat, mutta odottavat tunteet tähän hoitomuotoon liittyen.