maanantai 29. joulukuuta 2014

Seitsemän vuotta sitten..

..uutena vuotena aloin voimaan pahoin. Olin silloisen poikaystäväni luona ja aikomuksenamme oli lähteä hänen vanhempiensa kanssa ulos katsomaan ilotulituksia. Ennen lähtöä minä kuitenkin oksensin. Muistelen poikaystäväni äidin kysyneen olinko juonut, mihin totuudenmukaisesti vastasin kieltävästi. Kun vointini parani, lähdimme läheiseen rantaan. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa erään tuttavamme luo, joka kaverinsa kanssa rakensi kotitekoista ilotulitepommia. Kävimme myöhemmin räjäyttämässä sen jäälle. Muistan sellaisenkin yksityiskohdan, että tuttavan tietokoneessa ei ollut ääkkösiä ja nauratti kamalasti, kun sillä koetti kommentoida irc-galleriassa. Pahoinvointiani ei sen koommin mietitty.

Oli tammikuun puoliväli vuonna 2008 ja olimme ystäväni kanssa Haminassa koulutuksessa. Minulla oli tapani mukaan keskittymisvaikeuksia ja jonkin verran myös vatsakipua. Olin jokseenkin varma, että kuukautiseni alkaisivat. Linja-autossa matkalla takaisin kotiin iski kylmähiki ja aloin muistelemaan, milloin edelliset kuukautiseni olivat olleet, mitään kalenteria kun en pitänyt. Aloin taas voida pahoin. Kerroin huoleni ystävälleni. Olin tullut siihen tulokseen, että kuukautisten olisi pitänyt alkaa yli kaksi viikkoa sitten. Olin kuitenkin vahvasti siinä uskossa, että kyllä ne sieltä vielä tulevat. Jatkoin elämää vanhaan tapaan.

Helmikuu ja ystävänpäivä lähestyivät, mutta kuukautiset puuttuivat edelleen. Keräsin rohkeuteni ja kävin kaverini kanssa ostamassa kylän apteekista Apteekin oman raskaustestin. Tein sen illalla ystäväni luona, hänellä kun oli jo oma asunto. Kaverini sekä poikaystäväni odottivat olohuoneessa testin tulosta. Siinä vaiheessa kun näin testissä kaksi viivaa, olin iloinen ja jännittynyt. Otin puhelimellani kuvan testistä sekä kaveristani ja poikaystävästäni halaamassa iloisina. Kaikki muut muistot tuolta päivältä ovat jossain usvan takana. Päivä tai pari myöhemmin muistan kävelleeni poikaystäväni kanssa koulusta hänen luokseen kävelytietä pitkin ja kuulen hänen kertovan ettei halua tätä nyt. Ei lasta viisitoistavuotiaana ja kyllähän minä sen ymmärsin. En vain ymmärtänyt, että aika on rajallinen, enkä sitä, että lapsesta luopuminen olisi ainoa järkevä ratkaisu. En muista tarkkaan milloin erosimme, mutta muistan ystävänpäivänä kuulleeni hänen lähettämäsä rakkausterveiset koulun keskusradiosta, jolloin olimme jo eronneet. Pohdin siskoni kanssa kuinka kertoa vanhemmmilleni tästä maha"oliosta" ja hän jo uhkaili kertoa minun puolestani. Päädyin sitten kirjoittamaan heille kirjeen ja sen jälkeen olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vanhempani ottivat kirjeen luettuaan tottakai aiheen esille ja sanoivat, että minun täytyy itse päättää mitä haluan tehdä, että he tukevat minua - tein mitä tahansa. Samoja aikoja sain lähetteen laboratorioon, jossa raskaustesti otettiin verestä. Positiivinenhan se - edelleen.

Helmikuun 18. päivä odotusajan hammaslääkärikäynnillä sain lappuja käteeni, jossa painotettiin lapsen haluavan savuttoman äidin ja yritin pyrkiä edes siihen. Kävin opinto-ohjaajan kanssa keskusteluja, kuinka pärjäisin lapsen kanssa ja missä eläisimme. Olin suunnitellut kaiken tarkkaan, paitsi sen, kuinka kaikki nuo haaveet ja unelmat saisi siirrettyä realistiseen maailmaan.

Siskoni koetti parhaansa, jottai saisi puhuttua minulle järkeä, jotta suostuisin aborttiin. Toisaalta taas hänellä ei tuntunut olevan vaikeuksia kertoa raskaudestani ystävilleen (jotka varmasti kertoivat myös ystävilleen), enkä ollut kovin luottavainen omiin ystäviinikään, koska sain kyselyitä, että "ootko ** sisko, etkös sinä oo paksuna?" ja vaikka mitä. Osa "huhuista" saattaa olla "huhupuheita" ja niitä levitteli varmasti useampikin. Kuka näistäkään enää ottaa selvää? Tiedän toki, että siskoni yrittäessä puhua minulle järkeä, hän ajatteli minun parastani. Minulle jäi kuitekin sellainen tunne, että minua painostettiin aborttiin. Olen keskustellut kriisityöntekijän, opinto-ohjaajan, kolmen kouluterveydenhoitajan, kahden psykologin ja kahden psykiatrin, ainakin yhden erikoissairaanhoitajan ja naistentautien ja synnytysten lääkärin kanssa kaikesta tästä parhaani mukaan, mutta silti jokunen palanen puuttuu. Missä on minun päätökseni? Kai sen jossain tein?

Olen useita kertoja miettinyt, onko ko. lapsen isä ajatellut tätä asiaa sen koommin, kun päätti, ettei halunnut tuota lasta?

Olisiko kenties erilaisen ehkäisyn käyttö ollut parempi?

Olisiko tätä asiaa ollut helpompi käsitellä, jos syyllistäneet ihmiset olisivatkin saaneet sanotuksi jotain itsetuntoa tukevia sanoja?

Oliko tuo minun mahdollisuuteni omaan lapseen?

Kadunko tätä koko ikäni?

Olenko enää minkään arvoinen?

Raskaus päättyi aborttiin kaavinnalla raskausviikkojen ollessa 11+1. Tästä lähti tämän tytön elämän laitto risaseks. Pikkuhiljaa tämä alkoi tajuta laittaa palasia kasaan ammattiavuin vasta kolme vuotta tapahtuneesta erään itsemurhayrityksen jälkeen. Vakava masennus on jaksoittain seuranani edelleen.

Tästä aiheesta saattaa tulla vielä lisää myöhemmin... Mutta nyt. Kivittäkää.

PS. Jos joku henkilöllisyyteni tästä tekstistä tunnistaa, olkoon niin älykäs, että pitää sen omana tietonaan.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Poliuutisia

Joulukuu on edennyt kuin huomaamatta. Koetin saada ovulaatiota kiinni kp 11-24, miten töiltäni ehdin. Olen ollut väsynyt oikeastaan kaikkeen työn ulkopuolella olevaan sekä viettänyt paljon aikaa pääni sisällä. Niin.... Eikä sitä ovulaatiotakaan löytynyt.

Tänään minulla oli aika naistentautien poliklinikalle, missä koetettiin lääkärin kanssa hieman kartoittaa kuukautiskiertoani ja kerrattiin hieman taustoja. Käytiin päällisin puolin läpi hieman minun ja mieheni terveyshistoriaa.

Päädyttiin siihen, että Teroluteja on turha enää aloittaa, jos uusi kierto alkaa edes n. 50 päivän jälkeen. Niistä kun ei ollut loppupeleissä apua kierron säännöllistämisessä.

Tehtiin ultraäänitutkimus. Kohdun limakalvo n. 8mm paksu, vasemmasta munasarjasta löytyi 17mm "johtofolli", eli ovulaatio on vasta tulossa jos on tullakseen. Oikealla munasarja PCO-tyyppinen, mikä voisi selittää kiertohäiriöt. Lääkäri ei ultratessaan maininnut mitään endometrioosiin liittyvää, joten liekö sitä on ollenkaan? Jatketaan kuitenkin nyt niin, että kun (JOS) tässä nyt on ovulaatio käsillä, niin n. viikon päästä otetaan verestä prolaktiini- ja progesteroniarvot jälleen kerran.

Labrojen jälkeen onkin edessä SSG. Samalla mietitään myös Clomifenin ja Parlodelin aloitusta sekä lähetettä siemennesteanalyysiin.

Kertokaahan mahdollisia kokemuksia SSG-tutkimuksesta. Apuaaaaaaa!!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Ovulaatiota metsästämässä

Myöhäistä 97. itsenäisyyspäivää kaikille!

Joulukuu on alkanut hyvin malttamattomissa merkeissä. Olen odotellut puhelua naistenpolilta jo yli viikon, mutta sitä ei näytä tulevan Jännitän, mahtaakohan puhelu tulla juuri töissä ollessani, jolloin en pysty vastaamaan (en kanna puhelinta mukanani hygienia ja turvallisuussyistä).

Olen koettanut bongailla ovulaatioita OneStep -ovulaatioliuskoilla kp 11 eteenpäin, mutta ainakin eiliseen kp 14 saakka, on testit olleet puhtaita negatiivisia. Alkaa tuntua turhalta koko tikuttelu, mutta ajattelin varmuuden vuoksi kuitenkin kokeilla - taas -, jos vaikka asiasta kyselevät polilta. Tilasin viimeksi paketin, missä tuli 14+6-testiä. Tuntuu hurjalta määrältä, mutta jos testaa kahdesti päivässä ovulaatiota, tuolla määrällä pärjää viikon. Saattaa olla, että joudun tilaamaan tässä kierrossa niitä vielä lisää. Tosin en toivo sitä.

Aloitin yli puolen vuoden jälkeen tekemään kolmivuorotyötä. Tuleekohan vuorotyö sekoittamaan kiertoa? Mitä voisin tehdä minimoidakseni vuorotyön huonot vaikutukset hedelmällisyyteen?