keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Viivyttelijä

Ei merkkiäkään lähestyvästä synnytyksestä ja pelot alkaa nousta. Vauvapalstat täyttyvät muiden vauvojen syntymäilmoituksista ja onnitteluja tulee kirjoitettua useampia jokapäivä. Nyt on alkanut jo tuntua vähän pahalta, kun Facebookin seinä on täynnä vauvojen kuvia. Onnittelen muita ja samalla pelkään, etten tule vieläkään itse saamaan niitä onnitteluita. Että joudun ilmoittamaan, ettei meille elävää lasta tullutkaan ja vastaanottamaan osanottoja. Jokainen päivä ilman vauvaa on liikaa. En pysty rentoutumaan, koska en voi luottaa kuin tuntoaistiini lapsen vointia arvioidessa. Liikelaskentaa suorittaessa mietin, mikä on tarpeeksi suuri liike laskettavaksi ja entä jos vain kuvittelin jonkun liikkeen. Huomenna käynnistetään synnytys, mutta koko ajatus tuntuu ihan absurdilta. Viimeyönä näin unta, että tulimme kotiin ilman vauvaa ja purimme tavarat pois, enkä nyt pääse tästä ajatuksesta eroon. Tule jo vauva!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Tänään jo 40+2

Edelleen ollaan yhdessä kasassa. Tällä viikolla käynnistellään, jos vauva ei alkuviikosta synny itsekseen. Vihdoin!

Nukkuminen on muuttunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi, kun lonkat kipuilee, eivätkä kestä kyljellään oloa lähes lainkaan. Alkaa olla uniasennot aika minimissä, koska vatsallaan ja selällään olokin on suljettu aikaa sitten laskuista pois. Viimeviikolla ihan herkistyin, kun sain keskeytymätöntä unta kerralla jopa viitisen tuntia ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Kokonaiset viisi tuntia ilman kipuja! Tunsin itseni niin levänneeksi.

Kun raskauduin, niin ajattelin että en valita raskauden takia vaikka mikä olisi, mutta kremppojen ja huolien tullessa tajusin minäkin oman inhimillisyyteni. Jotenkin oli saatava purettua sitä omaa oloa, jotta jaksoi taas eteenpäin. Olisihan se ollut idyllinen ajatus, että hoidoista raskautuneena olisi jo vain niin kiitollinen siitä, että raskautuminen onnistui, jotta se peittäisi kaikki epämieluisammat asiat alleen, mutta näin ei omalla kohdallani ollut. Valitettavasti päätoiveenani on saada lapsi, eikä niinkään olla raskaana. Suoraan sanottuna raskaana olo on ollut välillä ihan perseestä näiden kipujen ja niistä johtuvan väsymyksen, sekä vauvan koosta ja voinnista tulleiden huolten takia. Viimeinen raskauskolmannes on ollut henkisesti todella rankka, kun monta viikkoa tuli ennenaikaisia supistuksia, ja kauppaa kauemmas ei voinut kotoa lähteä. En ole esimerkiksi nähnyt perhettäni moneen kuukauteen, kun ei olla voitu mennä käymään noiden supistusten takia. Hieman ottaa psyyken päälle..
Kun "täydet viikot" tulivat täyteen ja supistuksia sai alkaa tulla ihan luvan kanssa, niin olen uskaltanut liikkua taas vapaammin. Tosin nyt ei sitten ole puhettakaan, että voisi enää lähteä sukuloimaan monen sadan kilometrin päähän, kun synnytys on niin lähellä, eikä meillä ole omaa autoa. Eli valivali taas :D

Päivät ovat rullanneet aika samanlaisella kaavalla eteenpäin. Teen liikelaskentaa useita kertoja päivässä, katson Netflixiä, järjestelen kotia (minkä saan) ja yritän pysyä aktiivisena. Sometan paljon ja olenkin joutunut nyt tietoisesti tekemään pesäeroa puhelimestani.

Kirjoittelu on jäänyt vähemmälle, koska en ole oikein osannut selvittää, mitä tulen tekemään tämän blogin kanssa. Onko tämä enää lapsettomuusblogi? Jos kaikki menee hyvin ja saadaan vauva elävänä kotiin, haluanko ja jaksanko kirjoittaa tulevasta vauva-arjesta?

Luonnollisesti nyt raskausaikana elämä ja kiinnostus on täysin kiinni kaikessa raskauteen, synnytykseen ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa, sillä onhan tässä ollut pakko valmistautua ajatuksen tasolla myös siihen vaihtoehtoon, että kaikki menee hyvin ja meille ihan oikeasti se vauva tulee kotiin. Olen yrittänyt pitää somekanavani suht siistinä raskauspostailuista, mutta annoin itselleni luvan käyttää yhtä kanavaa sellaisena vauvakammiona että oksat pois.

Muttamutta... Olen pitänyt tätä blogia jotenkin ennenkaikkea lapsettomuusblogina, enkä ole oikein uskaltanut kirjoitella tänne samaan tapaan kuin ennen. Suurin osa teksteistäni on valitusvirsiä, enkä ole oikein uskaltanut jatkaa samalla linjalla, joten aiheet ja kirjoitustyyli on hieman hakusessa. Saanko kertoa, ettei raskaus ole ollut auvoista ja vaikka maha onkin ollut ihana ja sitä tulee varmasti ikävä, niin olen iloinen päästessäni siitä eroon ja saavani toivottavasti lapsen sen tilalle?

Koen edelleen huonoa omaatuntoa postatessani jotain raskauteen tai vauvaan liittyvää, mutta silti ylpeänä laitan taas uuden kuvan venyneestä mahastani someen, sillä tällä hetkellä elämäni kirjaimellisesti pyörii napani ympärillä. Se on suuri osa arkeani. Useiden viikkojen levossa ja nyt kärsimättömänä synnytystä odotellessa minulla on ollut hyvin paljon yhteistä aikaa mahani kanssa. Se kun kulkee tuossa mukana 24/7. Olen kokenut muutenkin helpommaksi postata kerralla "kuulumiseni" jonnekin, mistä useampi voi ne kerralla nähdä, kun vastailla kymmeniin "joko joko" tekstareihin (ei sillä, kiva toki että kyselette :D). Olen siis sillä tavoin laiska. Olen myös ottanut saman kannan kuin ennen raskautta: Jos ei pysty tai halua seurata lapsiin liittyviä aiheita, ei niitä tarvitse seurata. En halua satuttaa ketään omilla postailuillani, mutta en myöskään aio rajata omaa somekäyttäytymistäni sen mukaan, että jostain saattaa tulla paha mieli. Internetissä se on mahdotonta. Uskon siis, että jos postailuni tuntuvat pahalta, niitä osataan siinä vaiheessa olla katsomatta. Vaikken halua satuttaa, en silti voi maagisesti lakata olemasta raskaana ja odotan ihan super innolla, että tämä lapsi nyt tästä syntyisi, jotta pääsen viettämään lapsiperhearkea, jota olen tarpeeksi pitkään odottanut. Yllättäen ei siis arkeeni kuulu oikein muuta.
Toivon, että synnytys menee hyvin ja aion olla iloinen tulevasta lapsesta, sillä itseäni aktiivisena lapsettomuusaikana mikään ei satuttanut niin paljon kuin se tieto, ettei vanhempi arvosta lastaan tai pidä hänestä huolta.

Onko ideoita mitä teen blogin suhteen?

lauantai 13. toukokuuta 2017

Lapsettomien lauantain indentiteettikriisi

Tänä lapsettomien lauantaina sylini on edelleen tyhjä, mutta vatsani täysi. Onko minulla oikeus viettää lapsettomien lauantaita raskaana? Olenko oikeutettu viettämään äitienpäivää ihan vielä? Mikä riittää?

Aloin pitämään itseäni tahattomasti lapsettomana siitä hetkestä lähtien, kun lapsitoiveeni täyttymättömyys alkoi tuntua raskaalta ja vaikuttaa laajemmin elämääni. Vielä parin vuoden jälkeenkin minulta kysyttiin, että mikä tekee minusta lapsettoman ja kuinka voin pitää itseäni lapsettomana (milloin mistäkin syystä mm. olet nuori etc). Välillä jopa meidän kaksi ja puoli vuotta lyhyt yritys- ja hoitotaipaleemme alkoi nolottaa, sillä monella on takanaan paljon pidempi ja vaikeampi tie. Vaikka en ovuloinut lainkaan ilman lääketieteen apua, mietin usein, että tulinko liian helposti raskaaksi ollakseni tahattomasti lapseton? Olisiko pitänyt vaan tsempata kroppaansa pidempään ennen lääkäriin menoa? Luovutinko liian nopeasti luomuyrityksen suhteen? Oliko kaksi hormoniavusteista inseminaatiota liian kevyitä hoitoja? Voinko sanoa kokeneeni tahatonta lapsettomuutta, kun emme tarvinneet koeputkihedelmöityshoitoja? Saanko olla katkera, koska jouduimme turvautumaan hedelmöityshoitoihin saadaksemme lapsen? Saanko olla onnellinen, että onnistuin hoidoista raskautumaan?

Ennen raskautta tunsin olevani välitilassa. En kuulunut lapsiperheellisiin, enkä kuitenkaan osannut elää lapsettoman "nuoren aikuisen" elämääkään, sillä en lapsitoiveineni tuntenut kuuluvani enää sinnekään. Nyt raskaana tunnen olevani edelleen tuolla samaisessa välitilassa. Saanko kutsua itseäni äidiksi ja miestäni isäksi ennen kuin lapsi syntyy? Olemmeko vielä lapsettomia vaikka lapsemme voi syntyä hetkenä minä hyvänsä? Pääseekö lapsettomuuden tunteesta? Saako kokea olevansa lapseton, jos on tavalla tai toisella lopulta saanut lapsen?

Nyt pystyn katsomaan lasten leikkejä leikkipuistossa ja hymyilemään näille vatsaa ihmetteleville ihmistaimille bussissa. Yksi asia kuitenkin pyörii mielessäni päivittäin: Pystynkö antamaan vertaistukea ja toivoa muille lapsettomuutta kokeville? Miten viestittää särkyneille, että tiedän miltä heistä tuntuu? Kuinka kertoa, että täälläkin palat hajallaan ja korjaustyö kesken?

Mitä lähemmäs tulevaa synnytystä tullaan, sitä enemmän tunnen olevani täynnä kysymyksiä enkä usko että tahti on ainakaan hidastumaan päin. Miten tapahtuu muutos lapselliseksi lapsettomaksi?

- Spukka ja Tyyppi rv 38+0