Kiitos

Hei kaikki lukijat ja matkallani varjelleet!

Olettekin varmaan huomanneet, että blogi on ollut pidemmän aikaa aika hiljainen. Siihen on ihan ymmärrettävä syy: Olen pitänyt blogia ennen kaikkea alustana purkaa ja jakaa lapsettomuuden kokemusta.

Sain hartaasti toivomani lapsen, enkä tiedä uskallanko ihan realistisesti edes unelmoida toisesta lapsesta, joten lapsettomuuden arvet eivät enää aktiivisesti punoita, vaan ovat muovautuneet ja haalenneet sitä mukaa, kun olen kasvanut tähän äitiyteen, joka yllättää edelleen joka päivä.

Täällä elellään tiiviisti ruuhkavuosia.

Nyt on aika keskittyä tähän olemassaolevaan perheeseen ja siihen, miten olla vahvempi ilman että unohtaa olevansa hauras ja hyväksyä itsensä ja kokemuksensa sekä ennen kaikkea keskeneräisyytensä.

Kiitos, että olitte osana tätä koko elämäni mullistanutta matkaa.

Olen ikuisesti kiitollinen kaikista näiden vuosien aikana tulleista kommenteista, tekstareista, puheluista, lenkkiseurasta, haleista, ymmärryksestä sekä vertaistuesta. ❤️

Terveisin, Annika Spukka

Kirjavinkkaus ja uuden kierron odottelua

Kolmas Terolut- kuuri on siis ohi. Takana on kolme negatiivista raskaustestiä kp 24, 28 ja 31. Nyt mennään jo kiertopäivää 35, eikä minkäänlaisia PMS- (tai muitakaan) oireita ole näköpiirissä. Soitto naistenpolille on edessä, enkä tiedä voisinko jo soittaa sinne vai jatkanko kuukautisten odottelua. Raskaustestejä on turha enää tehdä. Positiivisen tuloksen odottelu tästä kierrosta on mennyttä.

kuva: simpukka.info

Viimeviikolla päätin etsiä kirjastosta paljon kehutun Anna-Kaisa Hakkaraisen Ihmeet tapahtuvat muille: Lapsettomuuspäiväkirja -teoksen. Yhdessä vilauksessa huomasin, että olin lukenut jo yli puolen välin. Tunnistan itsestäni lähes kaikkia tunteita mitä kirjassa käsitellään. Valmistaudun henkisesti ja teoriassa siihen, mitä voi tulla vastaan, jos joudumme lapsettomuushoitoihin. Kirjasta huokuu yksinäisyyden tunne ja katkeruus, mitä kirjailija kokee perheellisten keskuudessa. Fyysinen ja henkinen kipu, mistä ei pääse eroon. Tänään aion lukea tuon kirjan loppuun ja muodostaa siitä lopullisen mielipiteeni. Tähän mennessä olen pitänyt sitä hyvin lohdullisena teoksena. Merkkinä siitä, ettei ole yksin.