Olipahan operaatio

Munatorvien aukiolotutkimus on useimmiten lähes kivuton tai ehkä hieman epämiellyttävä kokemus. Itselleni gynekologiset tutkimukset ovat aina olleet haastavia, eikä tämä tutkimus ollut poikkeus.

Kotoa lähtiessäni otin Panadolin, minkä lisäksi polilla sain kielen alle kiputabletin. Esilääkityksen vaikutusta pääsin odottamaan erilliseen huoneeseen, missä verenpaineeni ja happisaturaationi mitattiin. Rennosti nojatuolissa istuen ehdin hetken lueskella lehteä ja kuulostella lääkkeen vaikutusta ennen tutkimushuoneeseen menoa.

Minut pyydettiin tutkimushuoneeseen, käytiin läpi hoitosopimusjuttuja sekä tämänhetkinen kiertopäivä ja tehtiin selväksi, ettei mitään tehtäisi vasten tahtoani. Tuntui jotenkin oudolta, kun lääkäri toisteli kerta toisensa jälkeen tuota lausetta: "Muista ettei täällä tehdä mitään vasten sinun tahtoas". Jännitin siinä jo muutenkin, niin ei kamalasti helpottanut tuo lääkärin vakuuttelu, mutta annoin olla. Huoneessa oli kuitenkin koko tutkimuksen läpi positiivinen ilmapiiri ja kaksi hoitajaa (joista toinen opiskelija) ja minulla oli turvallinen olo.

Lääkityksestä ja positiivisesta ilmapiiristä huolimatta en pystynyt rentoutumaan tutkimuspöydällä. Valmisteluihin meni aikaa, lantioni oli kamalassa jännitystilassa ja tutkimusta varten piti kokeilun jälkeen ottaakin käyttöön vielä toisenlainen katetri. Alapääni oli kuin tulessa, tunsin viiltävää kipua ja ahdistuin. Kohdunkaulani päädyttiin lopulta puuduttamaan neljästä kohtaa. Kahden viimeisen piikityksen aikana kohdunkaula oli jo sen verran puutunut, etten tuntenut enää kipua, vaan painetta. Esilääkitys alkoi nousta päähän. Silloin, kun onnistuin puhumaan jotain tutkimusta valmistellessa oli puheeni aikamoista höpötystä ja unohdin normaalia enemmän sanoja. Rentoutumiseeni se ei valitettavasti auttanut vaikka vähän naurattikin.

En halunnut tietää mitä tapahtuu, sillä pelkään aivan mielettömästi vammautuvani pahoin ja käytin kaiken kapasiteettini rentoutumisyrityksiin. Hoitajat koittivat saada ajatukseni muualle puhumalla tatuoinneista ja niiden kivuliaisuudesta. Koska olen vuodesta toiseen kuullut tuota vertausyritystä sekä gyne- että verikoetutkimuksissa, ei paljoa enää naurattanut. Katetri saatiin paikoilleen ja tutkimus vihdoin alkoi kestäen peräti muutaman sekunnin. Molemmat munanjohtimet olivat auki. Olin kalpea, mutta onnellinen. Tutkimuksen jälkeen piti vielä hetki makoilla ja istuskella tutkimuspöydällä. Ilmeisesti kohdunkaulan puudutuksen takia minusta oli vuotanut aikamoinen määrä verta hyytymineen päivineen.

Kun olin peseytynyt ja pukenut, pääsin takaisin huoneeseen, missä odotin ennen tutkimusta. Huoneessa lepäillessäni tunsin vihdoin lääkkeen vaikutuksen, kun pahin jännitys väistyi. Jalkani tuntuivat painavilta ja olin erittäin väsynyt. Päätin lähteä mahdollisimman nopeasti kotiin lääkkeiden vaikutuksen ollessa vielä vahva. Sain ajan folliultraan ja lähdin taapertamaan miehen luo odotustilaan.

Kotiin päästyäni ehdin n. tunnin olemaan turvonnut, mutta täysin kivuton. Kellon lyödessä keskipäivän merkiksi olin täysin krampissa. Olin mytyssä riippumatossa ja huusin. Tämä kipu oli pahinta, mitä olin kokenut pitkään aikaan, vaikka kärsin endokivuista lähes jatkuvasti. Mies oli korvaamattomana tukena asettelemassa tyynyjä ja peittoja, samalla kaurapussia lämmittäen. Neljään tuntiin en pystynyt liikkumaan. Nukahtelin muutamiksi minuuteiksi ja olin kuin horroksessa kipukohtausten välissä. Toivoin kivun loppuvan pian, jotta uskaltaisin mennä vessaan.

Päivää myöhemmin vatsa tuntuu siltä, että se olisi täynnä mustelmia. Turvotus on tullut kramppien tilalle, eikä viiltävää kipua tunnu enää. Pahin vuotokin oli aamuun mennessä ohi. Ehkä jo illalla uskallan antaa kissan hypätä syliini.


Palatakseni kuitenkin vielä kivun vertaamiseen:
Minun puolestani tatuointikipuun vertaamisen voisi jättää terveydenhuollosta kokonaan pois. Vaikka kivun korkeus olisi samaa luokkaa toisen kivun aiheen kanssa, ei se silti tee siitä samaa kipua. Se, että olen joskus ottanut tatuoinnin ns. kivuliaaseen paikkaan ei tarkoita sitä, että se ei sattuisi yhtä paljon kuin aiemmin, jos sen joutuisi ottamaan uudelleen.

Jos ihmisellä on tatuointi tai pari, ei tarkoita sitä, että hän ei tunne kipua. Se tarkoittaa, että hän on halunnut tatuoinnin.

Olen itse vain iloinen, kun kuva on valmis ja kipu loppuu. Samaa koetan parhaani mukaan hyödyntää hoitotoimenpiteissäkin.

Kipeästi korkealta

Otsikosta voi varmaan päätellä toivon taas ehtineen nousta uusiin sfääreihin; tälläkin kertaa vain linkaistakseen meidät takaisin tänne kylmän, pian roudan peittämän maan pinnalle.

Ajatus ensikäynnin ultraäänessä löytyvästä alkion alusta kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta. Nyt on siis mentävä täysin eri olosuhteissa, mutta oltava onnellinen siitä että yrityskierto numero 17 sai alkunsa "normaalin" rajoissa. Tekeeköhän ne nyt edes sitä ultraa - saati sisätutkimusta - kun uusi kierto on vasta alkanut? Voi sisätutkimuksen tekeminen olla aikamoinen homma vielä kramppien ollessa pahimmillaan.. argh.

 Tällä hetkellä mm. paikallaan oleminen, liikkuminen, seisominen, istuminen, rentoutuminen,  silmien auki pitäminen, puhuminen, tämän postauksen kirjoittaminen yms. on lähes mahdotonta. Toivon, että huomenna on hyvä päivä.

Viimekierrossa olin aivan varma sen hetkisen kipujen olevan yhtä hirveät, mitä minulla on kivut olleet teini-iästä siihen hetkeen kunnes kipuihin kokeiltiin Orgametrilia (sammuttamaan hormonitoiminnan?) vuonna 2013. Tämän kierron kipujen tullessa tuntui siltä, että mukana olisi tullut muistijälkiä vuosien takaa. Ensimmäisen aallon tullessa olin varma tämän elämän olevan tässä. Selvisin kuitenkin taas seuraavaan ja sitä seuraavaan, niinkun ennenkin. Jotenkin tähän vain tottuu, kunnes uusi aalto taas tulee rylläämään. Voimat on vähissä, mutta kunhan tästä selviää, niin sitten ehtii voimia taas ainakin kuukauden päivät keräillä.

Posti ainakin kulkee

Täytyy sanoa, että täällä ollaan totisesti nopeita!

Heinäkuun lopussa saimme lähetteen klinikalle ja saatiin aika heti lokakuun alkuun. Purkki miehen spermanäytettä varten tuli postissa noin viikko siitä, kun saimme tietoomme klinikka-ajan.

Minuakin  muistettiin paksulla kirjeellä vielä samalla viikolla, sillä kaikki seuraavan puolen vuoden endokrinologin labra-, tutkimus- ja soittoajat ilmoitettiin kerralla.  Heh.  Kyllä oli kunnon nippu paperia, kun sekaan oli heitetty vielä maaliskuussa tulevan pään magneettikuvauksen esitietolomakkeet.

Hyvä kuitenkin, että ajat on tiedossa jo hyvin etukäteen, niin ei töissäkään tarvitse tehdä äkkinäisiä vuoronvaihtoja. Varsinkin nyt, kun koko paikka (ja ala!) on täysin uusi. Voi myös henkisesti valmistautua siihen, että ihan kohta on se hetki, kun minusta otetaan helvetin monta putkea verta.

Uusi kaupunki itsessään tuntuu tehneen meille ihan hyvää. Vaivana on ainoastaan jatkuva vatsakipu, mikä on aiemminkin esiintynyt kausiluonteisesti. Tällä kertaa vain kivut ovat selkeästi lisääntyneet, "kipukaudet" ovat pidentyneet (tämänhetkinen kausi yli 4 vko!!) sekä vatsan turvotus on jatkuvaa ja ennen kaikkea häiritsevää.

Kaikki kipuilevat huutakaa HEP! En kai ole yksin?

Uuteen paikkaan ollaan muuten kotiuduttu (paitsi minä kehooni) ja annettu toisillemme lisää siimaa. Treenitkin uuden seuran kanssa ovat käynnistyneet omalta osaltani mukavasti. Suurin osa treenivarusteistakin löytyy; mitä nyt kypärä puuttuu! Pelipaikkakin on vielä hakusessa, mutta onneksi sillä ei ole kiire. Pääasia on lajin parissa viihtyminen.

Mitä te lukijat harrastatte tai haluaisitte harrastaa?

Neljännen yrityskierron hullutuksia

Doseteissa Terolutit kp 24 asti, lisäksi foolihapot ja kuningatarmehiläiskapselit eli geleet.

Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että niistä olisi jotain apua. Oli aivan pakko kotiuttaa geleet meillekin, kun niistä tuntui löytyvän niin paljon positiivisia kokemuksia raskautumisen suhteen. Mm. Puuttuva palanen -blogista löytyi kapseleista hyödyllinen tietopaketti.

Avaudun teille vähän lisää noista doseteista. Hankin ne alunperin vatsa- ja selkäsärkyihin (endo?) tarkoitetun lääkearsenaalin kanniskelua varten. Yrityksemme alkaessa päätin, että otan särkylääkettä vasta kun olen pää kainalossa. Usein on tarvinnut hammasta purra ja irvistää, mutta kestetty on! Söin niin pitkään ibuprofeenia, ettei vatsa kestä sitä enää ollenkaan, joten siis lääkkeistä luopuminen oli parempi kuin hyvä ratkaisu. Alkoholista luovuin samoihin aikoihin ja aloin etsiä keinoja ratkaista pulmiani selvinpäin. Jostain on ilmeisesti kasvanut esiin jonkinlainen realistinen käsitys maailmasta? Vai olenkohan vain vajonnut syvemmälle omiin toiveajatuksiini kaikkine luontaistuotteineni?

Kertokaahan kokemuksia noista Gelee Royale -kapseleista?