Miten hitossa me olemme saaneet tällaisesta perinteisestä perhetapahtumasta näin älyttömän hankalaa? Siis meinaan, että päästäisiin viettämään sitä omankin perheen kesken. Sillä tavalla, ettei omien isien luona vierailu aiheuttaisi sellaista pientä kaihonkoloa tuonne sydämen perukoille. Senhän pitäisi olla ihan luonnollinen jatkumo. Seurustellaan, mennään naimisiin jos halutaan, lisäännytään ja vietetään sitä perhe-elämää.
En osaa ajatella olevamme perhe pelkästään pariskuntana. Mitä sillä pariskunta-sanalla sitten enää tekisi? Sittenhän olisi vain kahden hengen perheitä. Usein kyllä vitsailen että olemmehan me perhe kun meillä on kissa. Kissa on silti kissa, ei lapsi. Usein kun katson mieheni sylittelevän kissaa, alkaa mieleni käymään ylikierroksilla ja alkaa pala nousta kurkkuun. Milloinhan saan nähdä mieheni sylittelevän omaa lastamme? Ensi vuonna? Viiden vuoden päästä? Seuraavassa elämässä?
Kolmas Terolut- kuuri alkaa olla lopuillaan ja usko raskautumiseen on yrityksen mukaan ihan mahdollista, sydämen mukaan varma nakki ja järjen mukaan pelkkää utopiaa. Olen tässä koettanut mennä taas "järjen" mukaan ja selaillut mm. vauvalle retrotekstiilejä, tehnyt listan, jossa on miettimiämme lasten nimiä, tavaroita jotka pitää hankkia lasta varten, mitä pakata mukaan sairaalaan, kun lähtee synnyttämään ja pohtimiamme kummiehdokkaita. Et ihan semmost normii ninQ!
Tässä kierrossa en ole hankkinut yhtään raskaustestiä (edes varastoon!), mutta vielä tässä on noin viikko aikaa seota ja aloittaa hamstraamaan. Olen taas jakaantunut kahteen osaan. Osa minusta on sitä mieltä, että en kuitenkaan ole raskaana. Olisi siis hyvä hankkia rutkasti testejä valmiiksi seuraavia kiertoja varten. Toinen osa sanoo, että tottakai olen raskaana. Mitä turhaan tuhlaamaan rahaa testeihin, kun plussaa heti ensimmäisellä tikulla?
Kiitos maalaisjärki kun kävit kommentoimassa blogiini niin löysin omasi. Jään seuraamaan matkaasi <3
VastaaPoista