Mitä oikein odotin? Kuudennen yrityskierron 24. kiertopäivä on meneillään, joten tuota negatiivista testiä osasin jo odottaa. Ajattelin tänään olevan hyvä päivä testata, edellisen kierron ollessa vain 25 päivää. Tämä kierto on ainakin tälläerää viimeinen Terolut-avusteinen. Maanantaina täytyy soitella naistenpolille jatkoista, ellei tuo testi yhtäkkiä muutu positiiviseksi.
Mieliala on ollut aika maassa. Itkin lähes koko viimeyön. Sydämessäni tiesin tämänkin kierron päättyvän märkiin ja räkäisiin kyyneliin. Hankala itkeä samaan aikaan samassa huoneessa, missä toinen koettaa saada unta. Ei halua kuitenkaan herättää ja huolestuttaa toista. Kyllä se näkee, kun on paha olla. Oven napsahtaessa miehen töihin lähdön merkiksi, aloin siivoamaan ja siten purkamaan pahaa oloani. Vaihdoin makuuhuoneen järjestystä, jotta en jatkuvasti näkisi sen tyhjissä kohdissa hoitopöytää ja pinnasänkyä. Sen sijaan herkistyn Ifolorin Ensimmäinen kalareissu -mainokselle. Taitaa olla aika pitää taukoa Facebookistakin. Jos tässä hetkessä näkisin kuvan jonkun pikku tonttusesta, hajoaisin pieniksi paloiksi. Haluan antaa muiden viettää ihania perhepyhiä kärsimättä minun katkeruudestani, enkä tahdo itselleni lisäkärsimystä.
Muutama viikko mennyt valvoessa. Tunnen olevani epäonnistunut kaikessa. En ole enää vaan vihainen itselleni ja surullinen. Olen enemmänkin lamaantunut, pettynyt ja arvoton. Hieman itsekeskeinen ja katkera. Aina vain vakuuttuneempi siitä, että jään (jäämme) lapsettomiksi. En jostain syystä saa päähäni edes sitä, etten vältämättä ole ainut jossa on jotain vikaa. En tahdo osoittaa syyttävällä sormella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti