En tiedä vaikuttaakohan nuo keltarauhashormonit asiaan, mutta tämän kuurin aikana on tuntunut siltä, että masennus on taas ottamassa ylivaltaa minusta. Tulevaisuus ahistaa ja pelottaa, nykyisyyttä en osaa ajatella ja menneisyys ahistaa, pelottaa ja hävettää. Tuntuu että oon epäonnistunu kaikessa. Vaikka lähtisin juttuihin sataprosenttisesti, niin epäonnistun aina 110%. Minun omat ajatukset painaa minuu maahan. En ansaitse saada uutta työpaikkaa tai lasta. Jos raskaudun, niin otetaanko lapsi minulta pois, koska olen joskus ajatellut näin? Onko minut masennuksen takia jo tuomittu huonoksi äidiksi lapselleni?
Olen huono vaimo, kun en jaksa pestä pyykkiä, enkä osaa tehdä ruokaa enkä muista huomioida miestä tarpeeksi.
Olen huono sisko, kun en osaa kysellä ja kuunnella mitä kuuluu.
Olen huono tytär, koska olen aiheuttanut vanhemmilleni niin paljon kaikkea harmia.
Olen huono ystävä, koska en koskaan muista soittaa tai käydä.
Olen huono äiti, koska olen luopunut oman lapseni elämästä.
Olen huono työntekijä, koska vaan hengailen kirjottamassa blogia ja kommentoin joka asiaan.
Olen huono kuski, koska ajan aina liian kovaa.
Olen huono ihminen, koska koetan olla liian hyvä ja epäonnistun. Siispä en enää jaksa yrittää.
Olen huono ihminen, koska en jaksa enää yrittää.
Ja keksin paljon tekosyitä. Siinä olen hyvä ihan luonnostaan. Olen valehdellut niin paljon elämäni aikana, etten enää pysy kärryillä mitä olen kertonut ja kenelle. Kenelle olen puhunut totta ja kenelle en. Mikä oikeastaan on totta? Missä kohtaa voin aloittaa alusta? Tänään aloitin uudelleen ainakin psykologilla. Miksen pysty käsittelemään omia asioitani pääni sisällä? Miksen pysty nukahtamaan? Mistä tunnen syyllisyyttä ja ahdistusta? Miksen saa happea?
Vaatii suurta tahdonlujuutta ajatella kuolemaa ja tapoja kuolla, mutta olla toteuttamatta niitä. Kerta toisensa jälkeen aina uudelleen ja uudelleen.
Mutta minähän olen niin rauhallinen.
Onneksi apua on saatavilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti