Pään magneettikuvaus 2018

Edellisestä pään magneettikuvauksesta ehti kulua vajaa kolme vuotta. Ajatukseni kasvaimesta osuivat oikeaan eli siellä pään sisässä se edelleen oleilee eikä näytä olevan lähdössä. Jostain syystä oireet helpottivat raskauden ja imetyksen myötä, mutta palasivat taas pian imetyksen loputtua. Kirottua.

Sama idiopaattinen (tekisi mieli sanoa että idioottinen) aivolisäkekasvain, läpimitta edelleen 6mm. Prolaktiiniarvot normaalien rajoissa, eikä edellisellä lääkityksellä huomattu olleen vaikutusta kasvaimen kokoon, joten lääkitystä ei aloitettu uudelleen.

Koska kasvain on pysynyt muuttumattomana edellisestä kuvauksesta lähtien, ei lääkärin mielestä hoitosuhdetta tarvinnut jatkaa. Soitellaan jos soitellaan.

Ei taideta vaan soitella. Muutettiin nimittäin toiselle paikkakunnalle.

8. joulukuuta - itku uudesta magneetista

Pään magneettikuvaus on nyt takana. Pääsin kuvauksen parikymmentä minuuttia ennen aiemmin sovittua aikaa, miehen tälläkertaa jäädessä aulaan odottamaan. Heti lavetille mennessä minulle laitettiin kanyyli käsivarteen tehosteainetta varten.

Hoitaja X koitti ensin asettaa kanyylin oikeaan käteen, mutta luultavasti jännityksestäni johtuen päättivät suonet lähteä alta pois ja neulaa pyöriteltiin taipeessa kipeästi ihan turhaan. Tuli itku sitten vähän kaikesta; jännityksestä, kivusta ja huolesta. Siitä, että mietin miksi taas joudun putkeen ja pistettäväksi vaikka halusin vain saada lapsen. Toinen hoitaja, Hoitaja Y sai minut rauhoittumaan ja päätti laittaa kanyylin vasempaan kyynärtaipeeseeni ja onnistuikin siinä nopeasti. Kanyylin ollessa jämäkästi paikoillaan Hoitaja Y sanoi naurahtaen tämän olleen ensimmäinen kerta ainakin kuukauteen kun hän on kyseisen homman tehnyt. Kaikinpuolin mukavalle Hoitaja Y:lle 10 pistettä, kun hoiti tällaisen nynnyn! :D

Kun neulomisesta päästiin, Hoitaja X kertoi kuvauksen kestävän noin 25 minuuttia ja kysyi mitä radiokanavaa haluan kuunnella. Niiskutuksen lomasta sanoin ettei ole väliä ja jouduin heti korjaamaan sekoiluni, sillä halusin todellakin itse päättää kanavan ja sain haluamani.

Selälleen makaamaan, pää sille varattuun "kulhoon", kuulokkeet korville, kehikko kasvoille ja koneeseen. Kova rumputus, jurrutus ja surina kuului kuulokkeiden läpi koneen täristäessä menemään. Tärinä sai syljen nousemaan, joten nieleskelin läpi koko kuvauksen samalla koettaen olla mahdollisimman paikoillaan. Yllättävän vaikeaa sanoisinko.. Jonkun hetken makoiltuani Hoitaja Y tuli sanomaan kuvauksen kestävän vielä kymmenisen minuuttia ja laittoi tehosteaineen, mikä tuntui siltä kuin jääkylmää geeliä olisi laskettu suoniin.

Odotellessa aineen vaikutusta, ehtivät kylmät väreet kiertämään koko kehon, minkä jälkeen alkoi taas tuttu rumputus kuvauksen jatkumisen merkiksi. Ehdin kuunnella vielä useamman kappaleen ja meinasin nukahtaa, ennen kuin Hoitaja Y ohjasi lavetin pois putkesta ja kuvaus loppui. Oli kamalan tönkkö olo (luultavasti maanantain treenien takia, mutta myös) kun jokainen lihas oli täydessä latingissa koko kuvauksen ajan. Nuhruisena, mutta onnellisena puhisin itseni ylös päästäkseni mahdollisimman nopeasti eroon inhottavasta kanyylista. Ennen lähtöä sain Hoitaja Y näytti minulle vielä kuvaa miltä siellä päässä oikein näytti. Kaiken itkun, naurun, jännityksen ja sekoilun jälkeen se oli oikein hyvä päätös kuvaukselle.

Tultuani takaisin aulaan tajusin aikaa menneen yli tunti. Ei taida terveen paperit tulla meidän osoitteeseen vieläkään? Loppupäivään ei ole uskaltanut ainakaan käsiä suoristaa koska AUTS.

Lääkärin soittoaikakin oli sovittu tälle päivälle, mutta uskon ettei lääkäri ole ehtinyt papereihini vilkaistakaan vielä, saati suunnitella koko soittoa. Olen toki hieman pettynyt, mutta lääkärillä varmasti riittää muitakin potilaita vaivoineen, joten pitää yrittää ymmärtää sekä odotella tuloksia ihan rauhassa. Lääkäri varmasti antaa vielä kuulua itsestään kunhan on kuvat tulkinnut.

Hymynaama

Ensimmäinen ovulaatio! Tein testin heti herättyäni ja olin jo valmistautunut siihen tulevaan tyhjään rinkulaan. Käsiä pestessäni huomasin testiin piirtyneen pirteän hymynaaman ja hymy tarttui itseenikin. Kirjaimellisesti juoksin vessasta olohuoneeseen testin kanssa huutaen "hymynaama!" ja heitin miehen kanssa yläfemmat! :D

Maanantaina piti olla aukiolotutkimus, mutta aikaa oli varattu vain 15 minuuttia ja ultratessa lääkäri huomasi ovulaation olevan TODELLA lähellä, joten munatorvien aukiolotutkimusta lykätään taas kerran eteenpäin.. Huoh.

Tällä kerralla tuli kuitenkin vain hyviä uutisia. Koska olin varustautunut aukkariin ja ottanut esilääkityksen, oli ultraus lähes kivuton. Oikeassa munasarjassa komeili kaksi jättifollikkelia 20mm ja 16mm! (Tosin vasemmalla ei näkynyt mitään.) Lääkäri oli sitä mieltä, että on ihme ellei raskaus tästä kierrosta ala ja kertoi monisikiöisen raskauden mahdollisuudesta nyt, kun johtofollikkeleita on enemmän kuin yksi. Voi kun sattuisikin tuplaonni! Jos ei, niin yksikin riittäisi. Oltaisiin niin onnellisia! Eipä tässä kuitenkaan auta muu kuin ryhtyä hommiin.

Kaksi viikkoa ensikäyntiin

Heinäkuussa lähetteen lähtiessä kolmen kuukauden odotusaika kuulosti ikuisuudelta. Silti ajan kuluminen jaksaa yllättää jokakerta.

Spermanäyte on viemättä laboratorioon ja esitietolomake on vielä keskeneräinen!
Miehelle oli annettu ohjeet viedä näyte niin, että sen tulokset ehtivät meidän ensikäynnille. Olenkin hikihatussa googletellut, miten pitkä aika keskimäärin menee siemennesteanalyysin saamiseen julkisella puolella?

Olen ihan kauhuissani, kun luin jollain menneen jopa 2,5 kuukautta! Meneekö meidän ensikäynti nyt pieleen sen takia, että näytettä ei ole viety ajoissa? Voi ei (ja muuta kiljumista tähän)!

Optimisti pettyy, mutta jatkaa yrittämistä. Luulen nimittäin bonganneeni ovulaation tässä kierrossa. Ehkä. Tähän kehoon tutustumiseen kun liittyy hieman problematiikkaa.

Vatsanseutuni on hyvin kivulias kulloisestakin kierron vaiheesta huolimatta, joten jo pelkät kivut tekevät tästä ovulaation tutkimisesta _hieman_ haastavampaa.
Lisätään tähän pitkät ja epäsäännölliset kierrot, tämänhetkinen olematon budjetti (ei ole varaa tikutella ovista joka päivä) ja vielä tuosta prolaktinoomasta johtuvat olemattomat limat, halut ja rintojen turpoaminen ja kipuilu.

Voihan se olla, ettei ovulaatiota ole taaskaan tapahtunut. En vaan halua luopua toivosta. Yritän oppia tuntemaan oman kehoni, kun en sitä vanhaa löydä enää. Päätin jopa lakata etsimästä koko vanhaa "minää". Se vanha minä oli naivi ja muutenkin keskeneräinen. Miksi haluaisin sen takaisin? Olen kasvanut, oppinut ja ymmärtänyt. Minä riitän juuri näin.

Posti ainakin kulkee

Täytyy sanoa, että täällä ollaan totisesti nopeita!

Heinäkuun lopussa saimme lähetteen klinikalle ja saatiin aika heti lokakuun alkuun. Purkki miehen spermanäytettä varten tuli postissa noin viikko siitä, kun saimme tietoomme klinikka-ajan.

Minuakin  muistettiin paksulla kirjeellä vielä samalla viikolla, sillä kaikki seuraavan puolen vuoden endokrinologin labra-, tutkimus- ja soittoajat ilmoitettiin kerralla.  Heh.  Kyllä oli kunnon nippu paperia, kun sekaan oli heitetty vielä maaliskuussa tulevan pään magneettikuvauksen esitietolomakkeet.

Hyvä kuitenkin, että ajat on tiedossa jo hyvin etukäteen, niin ei töissäkään tarvitse tehdä äkkinäisiä vuoronvaihtoja. Varsinkin nyt, kun koko paikka (ja ala!) on täysin uusi. Voi myös henkisesti valmistautua siihen, että ihan kohta on se hetki, kun minusta otetaan helvetin monta putkea verta.

Uusi kaupunki itsessään tuntuu tehneen meille ihan hyvää. Vaivana on ainoastaan jatkuva vatsakipu, mikä on aiemminkin esiintynyt kausiluonteisesti. Tällä kertaa vain kivut ovat selkeästi lisääntyneet, "kipukaudet" ovat pidentyneet (tämänhetkinen kausi yli 4 vko!!) sekä vatsan turvotus on jatkuvaa ja ennen kaikkea häiritsevää.

Kaikki kipuilevat huutakaa HEP! En kai ole yksin?

Uuteen paikkaan ollaan muuten kotiuduttu (paitsi minä kehooni) ja annettu toisillemme lisää siimaa. Treenitkin uuden seuran kanssa ovat käynnistyneet omalta osaltani mukavasti. Suurin osa treenivarusteistakin löytyy; mitä nyt kypärä puuttuu! Pelipaikkakin on vielä hakusessa, mutta onneksi sillä ei ole kiire. Pääasia on lajin parissa viihtyminen.

Mitä te lukijat harrastatte tai haluaisitte harrastaa?

Ei Cushingin oireyhtymää!!

Kun lääkärin soittoa ei vielä alkuviikollakaan kuulunut, päätin soitella poliklinikalle päin. Sieltä kerrottiin kirjeeseen sattuneen virhe. Lääkärin ei ollutkaan tarkoitus soittaa, vaan tulkita tuolloin vain tulokset, jotka saisin kirjeitse kotiin.

Tulokset olivat mieltä ylentävät:
Deksametasonivaste normaalin rajoissa, samoin IGF1.
Prolaktiini pysyttelee mukavasti alhaalla, mikä luultavasti tarkoittaa mikroadenooman kutistumista. Magneettikuvaus on tehtävä vuoden sisään, jotta nähdään onko se adenooma kutistunut vai ei. Hyvin näyttää siis menevän!

Lääkeannostus pysyy ennallaan. Sydäntä ei tutkita vaikka lääkitystä jatketaan, mikä aiheuttaa hieman päänvaivaa sukurasitteiden takia, mutta uskon kuitenkin vakaasti tämän endokrinologin osaavan työnsä erityisen hyvin.

Kirjoittelen kesä-heinäkuun aikana luultavasti hieman hitaampaan tahtiin, koska meillä on reissua ja muutto toiselle paikkakunnalle. Älkää kuitenkaan kadotko rakkaat!