Simpukka ry 30 vee!

Tällä viikolla vietetään Simpukka-viikkoa, mikä huipentuu Lapsettomien lauantaihin 12.5.2018. Samalla Lapsettomien yhdistys Simpukka ry juhlii 30-vuotista taivaltaan! Jes!
Teette upeeta työtä! Kiitos <3

Kun Simpukka ry aloitti toimintansa, Suomen tasavallan presidenttinä toimi Mauno Koivisto, valuuttana toimi markka ja Suomen ensimmäinen koeputkilapsi täytti neljä vuotta.

Nyt kolme vuosikymmentä myöhemmin Suomen tasavallan presidenttinä toimii Sauli Niinistö, valuuttana toimii euro ja Suomessa on syntynyt hedelmöityshoitojen avulla jo yli 40 tuhatta lasta, n. 2500 vuosittain (Ovumia) ja jopa presidenttiparin uutisoitiin toivoneen lasta jo pidempään.

Tahattomasta lapsettomuudesta puhuminen on yhä vähemmän ja vähemmän tabu ympäri maailmaa ja Suomessa näkyy ja kuuluu Simpukan tekemä työ eri tapahtumien, parisuhdekurssien, luentojen, tv- ja radioesiintymisten, vertaistukiryhmien, somekanavien sekä blogien ja vlogien kautta, unohtamatta sitä ainoata oikeaa Simpukka-lehteä.

Ennen lapsen syntymää odotin uutta lehteä aina kuin kuuta nousevaa. Nyt väliaikaisesti kannatusjäsenenä ollessani saan yhden lehden vuodessa ja olen huomannut odottavani sitä aivan samalla innolla.
Lapsettomasta lapselliseksi lapsettomaksi muuttuminen ei ole käynyt ihan kivuttomasti. En osaa samaistua moniin "äitijuttuihin", sillä en kaipaa ensimmäisenä aamulla kahvia ja viimeisenä illalla lasillista viiniä ja huomaan usein ahdistuvani, jos leikkipuistossa on minulle entuudestaan tuntemattomia vanhempia. Koen edelleen jonkinlaista alemmuuden tunnetta kaikkia muita lapsellisia kohtaan. Toisaalta en ilmeisesti kuulu enää lapsettomiinkaan, eikä sanoillani ole lainkaan painoarvoa sen jälkeen, jos joku käy profiilissani ja huomaa että minulla on lapsi, vaikken ole maininnut asiasta muualla lainkaan. Mietin aina kirjoittaessani, että luetaanko blogiani enää lapsettomuusblogiksikaan.

Kyllä minulla on toiveissa toinenkin lapsi, mutta asia ei ole tällä hetkellä ollenkaan ajankohtainen, joten en myöskään osaa nyt mennä täysillä siihen fiilikseen mukaan, kun sitä lasta ei toiveista huolimatta kuulukaan, vaikka tiedän täysin miltä se tuntuu. Toivon hartaasti etten tunne sitä lainkaan ennenkuin toisen lapsen yritys on ajankohtainen, sillä kun se tunne tulee, se musertaa alleen täysin, eikä hetkeen nää mitään muuta kuin menetyksen.

Mitä olisi voinut olla. Mikä tuntuu luissa ja ytimissä saakka. Minkä haluaisi huutaa kaikille. Mistä olisi pitänyt kynsin ja hampain kiinni. Milloin on koottava itsensä uudelleen pala kerrallaan ja silti jää yksi kateisiin.

Itse puhun avoimesti meidän lapsettomuushoitotaustasta, mutta olen avoin myös masennukseni, endometrioosin sekä adhd:n suhteen. Avoimuus on auttanut minua eteenpäin oli tilanne mikä tahansa ja näiden vuosien aikana olen havainnut sen, että tökeröjä kommentteja enää harvemmin kuulee. Ensimmäisen askeleen otto oli kyllä hirvittävä, vaikka täällä blogissa anona olin kirjoitellutkin aivan yrityksen alusta lähtien. Lopulta löysin itseni ohjaamasta vertaistukiryhmää, kahdesta lehtihaastattelusta sekä radiosta. Nyt lapsen kanssa koitan saada itseeni iskostettua ajatuksen, että lapsettomuuden kokemuksen jälkeen on silti ihan ok juttu (ja erittäin suotavaa!!) myöntää oma uupumuksensa, väsymyksensä ja avun tarpeensa siellä lapsiperhearjessa, jos sellaista ilmenee. Vaikka olet ihan super, niin ei aina tarvitse olla. Supermieskin oli välillä Clark Kent ja veti lonkkaa jotta jaksoi taas.

Nyt eksyin jo niin pahasti aiheesta, että toivotan kaikille oikein hyvää Simpukka-viikkoa! Toivon myös, että käytte ahkerasti Simpukan tapahtumissa ja tsekkaatte mitä muuta Simpukassa on tarjolla.

Lapsettomien lauantain indentiteettikriisi

Tänä lapsettomien lauantaina sylini on edelleen tyhjä, mutta vatsani täysi. Onko minulla oikeus viettää lapsettomien lauantaita raskaana? Olenko oikeutettu viettämään äitienpäivää ihan vielä? Mikä riittää?

Aloin pitämään itseäni tahattomasti lapsettomana siitä hetkestä lähtien, kun lapsitoiveeni täyttymättömyys alkoi tuntua raskaalta ja vaikuttaa laajemmin elämääni. Vielä parin vuoden jälkeenkin minulta kysyttiin, että mikä tekee minusta lapsettoman ja kuinka voin pitää itseäni lapsettomana (milloin mistäkin syystä mm. olet nuori etc). Välillä jopa meidän kaksi ja puoli vuotta lyhyt yritys- ja hoitotaipaleemme alkoi nolottaa, sillä monella on takanaan paljon pidempi ja vaikeampi tie. Vaikka en ovuloinut lainkaan ilman lääketieteen apua, mietin usein, että tulinko liian helposti raskaaksi ollakseni tahattomasti lapseton? Olisiko pitänyt vaan tsempata kroppaansa pidempään ennen lääkäriin menoa? Luovutinko liian nopeasti luomuyrityksen suhteen? Oliko kaksi hormoniavusteista inseminaatiota liian kevyitä hoitoja? Voinko sanoa kokeneeni tahatonta lapsettomuutta, kun emme tarvinneet koeputkihedelmöityshoitoja? Saanko olla katkera, koska jouduimme turvautumaan hedelmöityshoitoihin saadaksemme lapsen? Saanko olla onnellinen, että onnistuin hoidoista raskautumaan?

Ennen raskautta tunsin olevani välitilassa. En kuulunut lapsiperheellisiin, enkä kuitenkaan osannut elää lapsettoman "nuoren aikuisen" elämääkään, sillä en lapsitoiveineni tuntenut kuuluvani enää sinnekään. Nyt raskaana tunnen olevani edelleen tuolla samaisessa välitilassa. Saanko kutsua itseäni äidiksi ja miestäni isäksi ennen kuin lapsi syntyy? Olemmeko vielä lapsettomia vaikka lapsemme voi syntyä hetkenä minä hyvänsä? Pääseekö lapsettomuuden tunteesta? Saako kokea olevansa lapseton, jos on tavalla tai toisella lopulta saanut lapsen?

Nyt pystyn katsomaan lasten leikkejä leikkipuistossa ja hymyilemään näille vatsaa ihmetteleville ihmistaimille bussissa. Yksi asia kuitenkin pyörii mielessäni päivittäin: Pystynkö antamaan vertaistukea ja toivoa muille lapsettomuutta kokeville? Miten viestittää särkyneille, että tiedän miltä heistä tuntuu? Kuinka kertoa, että täälläkin palat hajallaan ja korjaustyö kesken?

Mitä lähemmäs tulevaa synnytystä tullaan, sitä enemmän tunnen olevani täynnä kysymyksiä enkä usko että tahti on ainakaan hidastumaan päin. Miten tapahtuu muutos lapselliseksi lapsettomaksi?

- Spukka ja Tyyppi rv 38+0

Lapsettomien lauantain runoilut

Tänään on lapsettomien lauantai. Tätä lapsettomien omaa päivää vietetään tänävuonna 23. kerran. Tämä on minulle kolmas vuosi tahattomasti lapsettomana ja toinen vuosi, jolloin vietän lapsettomien lauantaita.

Viimevuonna mietin, kuinka sitä lapsettomien lauantaita oikein vietetään ja maalailin mielessäni kuvia äitiydestä. Maalaamani kuvat ovat jo haalistuneet, lähes värinsä menettäneet, mutta ainakin tiedän kuinka vietän lapsettomien lauantaita tällä kertaa.
Aion osallistua Tyhjän sylin messuun!

En kuulu kirkkoon, enkä usko minkään sortin jumaliin, mutta toivon saavani tilaisuudesta  lohtua. Saan tilan ja ajan surra menetettyä, sekä vielä olemassa olematonta lasta. Saan hetken, jossa näyttää sieluni muruset ja jakaa tämän kaiken läheiseni kanssa. Jännittää pikkuisen.

Tähän loppuun tein teille lapsettomien lauantain kunniaksi runon, minkä sain aikaan kun vain ajattelin tulevaa tiistaita ja äidinkielen kurssille suoritettavan runoanalyysin deadlinea. Olkoon tämä samalla pahoitteluni suht pitkäksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta, josta kerron lisää myöhemmin.

Joko teille tulee lapsia

Tyhjä syli, lyijyn raskas,
menee sinne minne minäkin.
Painoa laskea en voi alas,
sinne katoaisin itsekin.

Yhtä ja samaa minä ja maha,
vuodesta toiseen muuttumattomana.
Saan raskausarpia vaan en lapsia,
hormoneja täytyy tuhansia napsia.

Joku kysyy: "Joko teille tulee lapsia?"
ja mielessäni hiljaa toivon kysyjälle pukamia,
en saksia.

MIELEKÄSTÄ LAPSETTOMIEN LAUANTAITA KAIKILLE!

Terkuin,
#yksiviidestä :-*

Lapsettomien lauantai lähestyy

Vuosi sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka tämän vuoden äitienpäivänä heräisin mieheni tuomaan aamupalaan ja onnentoivotuksiin. Heräisin hitaasti, minkä jälkeen menisin työntelemään reippaana lastenvaunuja pihalle aurinkoon.

Puoli vuotta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka tämän vuoden äitienpäivänä heräisin hitaasti ja mieheni silittelisi kasvanutta vatsaani.

Kaksi kuukautta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka voisin nukkua äitienpäivän yli tänä vuonna.

Olen koettanut sulkea korvani kevään aikana kaikilta mainoksilta, joissa mainitaan raskaus, imetys tai äitienpäivä. Olen koettanut olla katsomatta television mainoksia, joissa kerrotaan mistä ihmisen elinaika koostuu ja kuinka koko elämä tapahtuu vain siinä välissä. On vaan tehnyt mieli huutaa. Eikö tuon mainoksen rinnalla voisi näyttää jotain "vaihtoehtoisen" elämän kulkuun liittyvää?

Kaikille ei koskaan tule omaa perhettä. On ihmisiä, joista ei tule isiä eikä äitiä. Osa joutuu ratkaisemaan, kuinka elää loppuelämä kaksin tai yksin. Jos jotain voisin sanoa mainostajille, niin sen, että vaikka me tahattomasti lapsettomat emme ole teistä suurimman osan kohderyhmä. me olemme silti kohderyhmä ja meitä on useita. Meillä on televisiot, radiot ja internet. Täällä ollaan hei! Mitä annettavaa teillä on meille?

Olen suosiolla pitänyt juhlapyhien ympärillä taukoa sosiaalisen median (kuten Facebook) käytöstä, jotta en aiheuttaisi itselleni mielipahaa tai aiheuttaisi sitä kellekään muulle. Nyt kuitenkin mainosten kyllästämänä sisuunnuin ja päätin että tälläkertaa en tee niin, sillä aion viettää Lapsettomien lauantaita!

Lapsettomien lauantaita viettämällä tehdään lapsettomuutta näkyväksi ja muistutetaan ihmisiä siitä, ettei vanhemmuus ole itsestäänselvyys. Tilaisuutta vietetään tänä vuonna jo 22. kerran. Lapsettomien lauantaita edeltää Simpukka-viikko (4.5.-9.5.), minkä tapahtumiin voi osallistua mm. Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä.

Lisäinfoa Simpukka-viikon tapahtumista ja Lapsettomien lauantaista löydät täältä.


Koska en ole viettänyt Lapsettomien lauantaita aiemmin, en oikein tiedä kuinka sitä tulisi viettää. Ostanko itselleni kukkia ja leivon? Pelaanko miehen kanssa videopelejä viikonlopun yli? Poltanko kynttilää ja muistan meitä kaikkia lapsettomia rukouksessa? Teenkö someprofiiliini kuvan, jossa toivotan kaikille hyvää Lapsettomien lauantaita?

Kuinka te olette viettäneet tai aiotte viettää Lapsettomien lauantaita?