Tällä viikolla vietetään Simpukka-viikkoa, mikä huipentuu Lapsettomien lauantaihin 12.5.2018. Samalla Lapsettomien yhdistys Simpukka ry juhlii 30-vuotista taivaltaan! Jes!
Teette upeeta työtä! Kiitos <3
Kun Simpukka ry aloitti toimintansa, Suomen tasavallan presidenttinä toimi Mauno Koivisto, valuuttana toimi markka ja Suomen ensimmäinen koeputkilapsi täytti neljä vuotta.
Nyt kolme vuosikymmentä myöhemmin Suomen tasavallan presidenttinä toimii Sauli Niinistö, valuuttana toimii euro ja Suomessa on syntynyt hedelmöityshoitojen avulla jo yli 40 tuhatta lasta, n. 2500 vuosittain (Ovumia) ja jopa presidenttiparin uutisoitiin toivoneen lasta jo pidempään.
Tahattomasta lapsettomuudesta puhuminen on yhä vähemmän ja vähemmän tabu ympäri maailmaa ja Suomessa näkyy ja kuuluu Simpukan tekemä työ eri tapahtumien, parisuhdekurssien, luentojen, tv- ja radioesiintymisten, vertaistukiryhmien, somekanavien sekä blogien ja vlogien kautta, unohtamatta sitä ainoata oikeaa Simpukka-lehteä.
Ennen lapsen syntymää odotin uutta lehteä aina kuin kuuta nousevaa. Nyt väliaikaisesti kannatusjäsenenä ollessani saan yhden lehden vuodessa ja olen huomannut odottavani sitä aivan samalla innolla.
Lapsettomasta lapselliseksi lapsettomaksi muuttuminen ei ole käynyt ihan kivuttomasti. En osaa samaistua moniin "äitijuttuihin", sillä en kaipaa ensimmäisenä aamulla kahvia ja viimeisenä illalla lasillista viiniä ja huomaan usein ahdistuvani, jos leikkipuistossa on minulle entuudestaan tuntemattomia vanhempia. Koen edelleen jonkinlaista alemmuuden tunnetta kaikkia muita lapsellisia kohtaan. Toisaalta en ilmeisesti kuulu enää lapsettomiinkaan, eikä sanoillani ole lainkaan painoarvoa sen jälkeen, jos joku käy profiilissani ja huomaa että minulla on lapsi, vaikken ole maininnut asiasta muualla lainkaan. Mietin aina kirjoittaessani, että luetaanko blogiani enää lapsettomuusblogiksikaan.
Kyllä minulla on toiveissa toinenkin lapsi, mutta asia ei ole tällä hetkellä ollenkaan ajankohtainen, joten en myöskään osaa nyt mennä täysillä siihen fiilikseen mukaan, kun sitä lasta ei toiveista huolimatta kuulukaan, vaikka tiedän täysin miltä se tuntuu. Toivon hartaasti etten tunne sitä lainkaan ennenkuin toisen lapsen yritys on ajankohtainen, sillä kun se tunne tulee, se musertaa alleen täysin, eikä hetkeen nää mitään muuta kuin menetyksen.
Mitä olisi voinut olla. Mikä tuntuu luissa ja ytimissä saakka. Minkä haluaisi huutaa kaikille. Mistä olisi pitänyt kynsin ja hampain kiinni. Milloin on koottava itsensä uudelleen pala kerrallaan ja silti jää yksi kateisiin.
Itse puhun avoimesti meidän lapsettomuushoitotaustasta, mutta olen avoin myös masennukseni, endometrioosin sekä adhd:n suhteen. Avoimuus on auttanut minua eteenpäin oli tilanne mikä tahansa ja näiden vuosien aikana olen havainnut sen, että tökeröjä kommentteja enää harvemmin kuulee. Ensimmäisen askeleen otto oli kyllä hirvittävä, vaikka täällä blogissa anona olin kirjoitellutkin aivan yrityksen alusta lähtien. Lopulta löysin itseni ohjaamasta vertaistukiryhmää, kahdesta lehtihaastattelusta sekä radiosta. Nyt lapsen kanssa koitan saada itseeni iskostettua ajatuksen, että lapsettomuuden kokemuksen jälkeen on silti ihan ok juttu (ja erittäin suotavaa!!) myöntää oma uupumuksensa, väsymyksensä ja avun tarpeensa siellä lapsiperhearjessa, jos sellaista ilmenee. Vaikka olet ihan super, niin ei aina tarvitse olla. Supermieskin oli välillä Clark Kent ja veti lonkkaa jotta jaksoi taas.
Nyt eksyin jo niin pahasti aiheesta, että toivotan kaikille oikein hyvää Simpukka-viikkoa! Toivon myös, että käytte ahkerasti Simpukan tapahtumissa ja tsekkaatte mitä muuta Simpukassa on tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti