Liikkeet ja tunteet

Anteeksi päivityslaiskuuteni, mutta olen ollut niin hämilläni koko tämän raskauden kanssa, että olen lähinnä nukkunut, ihmetellyt ja ottanut kuvia tuosta vatsasta. Blogi on ollut mielessäni päivittäin, mutta jotenkin tuntuu hankalalta pukea näitä tunteita sanoiksi.

Raskaus on ylittänyt puolivälin ja vatsa on alkanut näkymään. Jostain syystä minusta silti tuntuu, etten olisi tarpeeksi "raskaana" ollakseni oikeasti raskaana. Tunteet pyörivät pitkin pitäjiä. Olen tavallaan jakaantunut kahtia. Toinen puoli minusta laittelee lipastoa hoitopöydäksi, kokoaa pinnasängyn, ostaa ammeen ja hamstraa niitä pienen pieniä vaatekappaleita mistä saa. Silittelee vatsaa samalla höpötellen, sekä filmaa kovimmat kamikazemöyrinnät puhelimen muistitikulle. Toinen puoli taas tuijottaa koottua pinnasänkyä kauhuissaan ja nieleskelee entä jos jotain tapaahtukin -itkua, on huolissaan omasta osaamisestaan toimia äitinä ja möyrintöjen ja potkujen tullessa ajattelee kauhuissaan, että siellä mahassahan on oikeasti joku. Liekö tämä kaikki on kuitenkin ihan normaalia raskauden aikaista tunnehöyryilyä.

Raskausviikolla 17 tehty varhainen rakenneultra kesti pitkään ja rakenteet näyttivät olevan kunnossa, joten lapsivesipunktiota ei tehty. Edelleen sieltä vai yksi napavaltimo löytyi, kuten niskaturvotusultrassakin. Melkein parin tunnin makailun jälkeen minulle tuli kipukohtaus, mikä alkoi rinnasta ja heijastui siitä selkään. Saimme samantien lähetteen ylävatsan ultraääneen, jossa katsottiin munuaisten ja sappirakon(?) tilanne. Olimme kaikenkaikkiaan nelisen tuntia sairaalassa, mistä ajasta puolet vain odottelimme, että paastotunnit tulisivat täyteen, jotta ylävatsan ultraääni pystyttiin tekemään. Kun lopulta pääsin puhtain paperein pois sairaalasta, olin niin huonossa kunnossa, että skippasin koulupäivän ja menimme Raxiin syömään. Pitikin sitten samana iltana tehdä pienet selkäjumpat, jotta saisi noita kropan jännitystiloja hieman avattua ja nytpä niitä kipuja ei ole sitten ollutkaan.

Olin siinä uskossa, että tunnen ensimmäiset liikkeet ehkä viikolla 24, jos silloinkaan, mutta samalla viikolla varhaisen ru:n kanssa tuntuivatkin sitten ensimmäiset liikkeet! Meillä oli siivouspäivä ja pitkään huhkittuani piti hetkeksi saada jalat oikaistua sohvalle. Säikähdin suoraan sanottuna ihan saatanasti. Liike tuntui lähinnä sähköiskulta ja olin jo valmiina soittamassa naisten akuuttiin, että mikä on vikana. Sain hieman hillittyä itseäni ja kysyin asiaa kuitenkin tutusta odotusryhmästä, missä kaikki vakuuttelivat niiden olevan vain vauvan liikkeitä. Seuraavan viikon samanlaiset tuntemukset jatkuivat, kunnes rv 17+6 liikkeet tuntuivat jo kädelle saakka ja viikon päästä siitä, niitä alkoi bongaamaan jo vatsan ulkopuoleltakin katsottuna. Liikkeet ovat kokoajan vahvistuneet ja ne ovat tuoneet omanlaistansa toivoa tämän raskauden jatkumiseen sekä helpottaneet mahdollisia hermoromahduksia. Muutaman kerran tyyppi on ollut kuitenkin niin aktiivinen, ettei nukkumisesta ole tullut oikein mitään. Ilmeisesti zumbatreeneissä on ollut vapaata vain yön tunteina.. Alkaneet liitoskivut eivät näitä zumbatreenejä myöskään kovin suopeasti ole katselleet.

Maanantaina rv 20+2 meillä oli virallinen rakenneultra. Käytiin saman hommat läpi kuin varhaisessa rakenneultrassa, mutta käynti ei kestänyt läheskään niin pitkään. Ultraaja ei nähnyt tälläkään kertaa tarvetta lapsivesipunktiolle. Jes! Sain myös ensimmäisen ajan synnytyspelkopolille tähän tammikuun loppuun.

Jostain syystä aina ennen ultraamista jännitän niin että tärisyttää. Edelleen tulee pohdittua, että onko siellä mahassa ketään, vaikka liikkeet tuntuvatkin päivittäin. Ihan kun tässä yli puolen välin sieltä toinen jotenkin mystisesti "katoaisi" mihinkään. :D Jännitys onneksi häipyy sen siliän tien, kun tyypin takamus ilmestyy näytölle että "he-hei, täällä ollaan!".

Onko teillä toiveita mistä haluaisitte minun kirjoittavan? :)

- Spukka & Pikku-Popo 21+1

Tragediaa pilvilinnoituksessa

Täällä ollaan, täällä ollaan!

Kirjoittelu on jäänyt vähemmälle alkuraskauden huonovointisuuden, stressin, väsymyksen, koulun ja ehkä hieman tyhjän paperin kauhunkin takia. En kyllä tiedä voiko tyhjän paperin kauhuksi sanoa hetkeä, kun tajuaa kuinka paljon kirjoitettavaa olisi eikä tiedä mistä aloittaa ja hieman ahdistuu.

Koetan kuria tätä epävirallista blogitaukoa hieman kasaan, mutta asioita on pakko jaella vähän osiin jottei hommat mene ihan sekasotkuksi. Tässä ensimmäinen osa.

10+ raskausviikolla minulla oli jatkuvaa vihlonnantunnetta pitkin alavatsaa sekä halusin käydä katsomassa onko tyyppi tuolla vatsassa vielä elossa. Yksityisen lääkärin vastaanotolla tehdyssä ylimääräisessä ultraäänessä olikin viikkojaan vastaava pikkuinen, jonka niskan- ja vatsanseutu olivat kovasti turvoksissa. Sydän sykki, mutta lääkäri keskittyi mittaamaan turvotuksia huolissaan: Turvotusta löytyi 2,9mm-4,8mm ympäri kehoa.

Lääkäri oli hyvin huolestuneen oloinen turvotuksen määrästä ja kertoili meille kuinka tällaiset raskaudet tulevat yleensä menemään kesken ja jos lapsi on tyttöpuoleinen, tulee hänellä olemaan Turnerin oireyhtymä. Useita kertoja lääkäri toisteli ja voivotteli, että pitää miettiä haluaako raskautta jatkaa sekä pyöritteli ajatuksia mahdollisista ongelmista ja haasteista. Me lähinnä istuimme, nyökyttelimme ja odotimme, että pääsisimme lähtemään vastaanotolta.

Kovan turvottelun johdosta saimme lähetteen vanhaan tuttuun paikkaan naistentautien poliklinikalle tarkempaan syyniin. Vatsanseudun kivut luultavasti johtuivat endometrioosista ja sen vaikutuksista kohdun kasvuun(?) ja kohdun kasvukivut ilmeisesti ovat tavallisestikin kivuliaita endometrioosipotilailla.

Lähtiessämme ultraäänestä olimme lähinnä huolissamme lääkärin jaksamisesta ja meistä tuntui siltä, että olimme siellä lohduttamassa häntä, eikä hän meitä. Paskanmaku jäi suuhun lähinnä potilaan kohtaamisesta ja huomioonottamisesta, mitkä ovat mielestäni asioita, jotka _jokaikisen_ lääkärin tulisi osata. Ainoat iloiset asiat siltä käynniltä olivat lähete polille, sekä tieto siitä, että lapsi on vielä hengissä.

Välttelimme vauva-aihetta parhaamme mukaan seuraavat kaksi viikkoa, kunnes edessä oli virallinen niskaturvotusultraääni.

Mitä odottaa kun odotat?

Nyt pitäisi ilmeisesti ymmärtää olevansa raskaana. Läheisille on jo uutisista kerrottu, sillä ajattelimme ns. pahimman olevan jo takana, kun kerran tähän asti on nyt päästy että siellä mahassa joku möllöttää. Olo tuntuu kuitenkin kuin pahimmaltakin huijarilta.

Voiko olla mahdollista, että pääsimme näin "helpolla"? Onko minulla oikeus iloita tästä raskaudesta, vaikka alkuraskauden ultraan on pari viikkoa ja 12 viikon rajapyykki häämöttää vasta tuolla jossain kaukana tulevaisuudessa? Onko minun jatkuvasti pelättävä keskenmenoa?

Tahtoisin niin kovasti iloita tästä pienen ihmeen juuri alkaneesta taipaleesta, että halkean jo ajatuksesta, mutta tuntuu etten saisi, koska keskenmenovaara on vielä niin suuri. Mitä jos raskaus nyt yhtäkkiä päättyykin? Tekeekö aikaisilla viikoilla oleminen keskenmenosta jotenkin vähemmän merkityksellisen?

Perjantain dpo 14 hCG-arvo oli 104. Hoitaja onnitteli puhelimessa ja minä kirjoitin alkuraskauden ultrausajan pinkillä kynällä kalenteriin, jonka jälkeen kävin tekemässä vielä uuden kotitestin. Tai oikeastaan kaksi: ovulaatio- ja raskaustestit. Oli pakko konkreettisesti nähdä, että vieläkö siellä on elämää, sillä voihan puhelimeen soittaa kuka vaan. :D

Odottajan opas on haettu jo apteekista ja mies teki huolellisen taulukon tarvitsemista(mme) ravintoaineista. Eipähän kiukuta pitkä vältettävien ruoka-aineiden lista, sillä suurin osa siitä on lihaa, kalaa ja muita mereneläviä ja juustoja, mitkä eivät kuulu muutenkaan ruokavaliooni. Tässä pääsen siis hieman helpommalla. Toki joudun ottamaan purkista B12-vitamiinin.

Onko kellä jakaa kokemuksia vegaani-/kasvisruokavaliosta ja raskaudesta? Miten esim. ovat suhtautuneet neuvolassa? Do I need to expect many hates to come? :D

Tää on nyt ilmeisesti siis totta.. Pakko se on kai ymmärtää, että raskaana ollaan!