Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegaani. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. syyskuuta 2016

Mitä odottaa kun odotat?

Nyt pitäisi ilmeisesti ymmärtää olevansa raskaana. Läheisille on jo uutisista kerrottu, sillä ajattelimme ns. pahimman olevan jo takana, kun kerran tähän asti on nyt päästy että siellä mahassa joku möllöttää. Olo tuntuu kuitenkin kuin pahimmaltakin huijarilta.

Voiko olla mahdollista, että pääsimme näin "helpolla"? Onko minulla oikeus iloita tästä raskaudesta, vaikka alkuraskauden ultraan on pari viikkoa ja 12 viikon rajapyykki häämöttää vasta tuolla jossain kaukana tulevaisuudessa? Onko minun jatkuvasti pelättävä keskenmenoa?

Tahtoisin niin kovasti iloita tästä pienen ihmeen juuri alkaneesta taipaleesta, että halkean jo ajatuksesta, mutta tuntuu etten saisi, koska keskenmenovaara on vielä niin suuri. Mitä jos raskaus nyt yhtäkkiä päättyykin? Tekeekö aikaisilla viikoilla oleminen keskenmenosta jotenkin vähemmän merkityksellisen?

Perjantain dpo 14 hCG-arvo oli 104. Hoitaja onnitteli puhelimessa ja minä kirjoitin alkuraskauden ultrausajan pinkillä kynällä kalenteriin, jonka jälkeen kävin tekemässä vielä uuden kotitestin. Tai oikeastaan kaksi: ovulaatio- ja raskaustestit. Oli pakko konkreettisesti nähdä, että vieläkö siellä on elämää, sillä voihan puhelimeen soittaa kuka vaan. :D

Odottajan opas on haettu jo apteekista ja mies teki huolellisen taulukon tarvitsemista(mme) ravintoaineista. Eipähän kiukuta pitkä vältettävien ruoka-aineiden lista, sillä suurin osa siitä on lihaa, kalaa ja muita mereneläviä ja juustoja, mitkä eivät kuulu muutenkaan ruokavaliooni. Tässä pääsen siis hieman helpommalla. Toki joudun ottamaan purkista B12-vitamiinin.

Onko kellä jakaa kokemuksia vegaani-/kasvisruokavaliosta ja raskaudesta? Miten esim. ovat suhtautuneet neuvolassa? Do I need to expect many hates to come? :D

Tää on nyt ilmeisesti siis totta.. Pakko se on kai ymmärtää, että raskaana ollaan!