Mitä odottaa kun odotat?

Nyt pitäisi ilmeisesti ymmärtää olevansa raskaana. Läheisille on jo uutisista kerrottu, sillä ajattelimme ns. pahimman olevan jo takana, kun kerran tähän asti on nyt päästy että siellä mahassa joku möllöttää. Olo tuntuu kuitenkin kuin pahimmaltakin huijarilta.

Voiko olla mahdollista, että pääsimme näin "helpolla"? Onko minulla oikeus iloita tästä raskaudesta, vaikka alkuraskauden ultraan on pari viikkoa ja 12 viikon rajapyykki häämöttää vasta tuolla jossain kaukana tulevaisuudessa? Onko minun jatkuvasti pelättävä keskenmenoa?

Tahtoisin niin kovasti iloita tästä pienen ihmeen juuri alkaneesta taipaleesta, että halkean jo ajatuksesta, mutta tuntuu etten saisi, koska keskenmenovaara on vielä niin suuri. Mitä jos raskaus nyt yhtäkkiä päättyykin? Tekeekö aikaisilla viikoilla oleminen keskenmenosta jotenkin vähemmän merkityksellisen?

Perjantain dpo 14 hCG-arvo oli 104. Hoitaja onnitteli puhelimessa ja minä kirjoitin alkuraskauden ultrausajan pinkillä kynällä kalenteriin, jonka jälkeen kävin tekemässä vielä uuden kotitestin. Tai oikeastaan kaksi: ovulaatio- ja raskaustestit. Oli pakko konkreettisesti nähdä, että vieläkö siellä on elämää, sillä voihan puhelimeen soittaa kuka vaan. :D

Odottajan opas on haettu jo apteekista ja mies teki huolellisen taulukon tarvitsemista(mme) ravintoaineista. Eipähän kiukuta pitkä vältettävien ruoka-aineiden lista, sillä suurin osa siitä on lihaa, kalaa ja muita mereneläviä ja juustoja, mitkä eivät kuulu muutenkaan ruokavaliooni. Tässä pääsen siis hieman helpommalla. Toki joudun ottamaan purkista B12-vitamiinin.

Onko kellä jakaa kokemuksia vegaani-/kasvisruokavaliosta ja raskaudesta? Miten esim. ovat suhtautuneet neuvolassa? Do I need to expect many hates to come? :D

Tää on nyt ilmeisesti siis totta.. Pakko se on kai ymmärtää, että raskaana ollaan!

Is this the real life or is this fantasy?

Hermoja raastavaa

Teksti sisältää "ällöyksiä".

Tuntuu kuin aika olis pysähtynyt ja perjantaihin tuntuu olevan ainakin viikko aikaa. Tämän dpo 12 aamun testiin tuli aiempaa tummempi punainen viiva, vaikka ei se siltikään mikään stantardiplussa olekaan. Koko päivän on ollut aivan jäätävät menkkaolot ja ravaan vessassa tekemässä testejä ja varmistamassa ettei nyt vaan menkat olisi alkaneet.

Dpo 12:

Näytin aamun testiä miehelle ja varmisti vielä että näenkö oikeasti toisenkin viivan vai onko testi rikki tai minulla astetta pahemmat viivalasit päässä :D Miehen mielestä testissä kuitenkin oli haalea vaaleanpunainen viiva toisen vahvemman vieressä. On siis ilmeisesti pakko usko,että jotain tapahtuu! Kumpikaan ei tosin heitellyt mitään ilon kuperkeikkoja tai muuta ja uskon että mies ymmärtää tilanteen vasta,jos verikoe osoittautuu positiiviseksi. Voi kun aika kulkisi vähän nopeammin..!

Piinaviikot ja #lisääntymisilta

Jostain syystä en saa ollenkaan välitettyä teille kuinka turhauttavaa tämä piinaviikkojen elo on. Olen ollut kipeänä ensin heti inseminaation jälkeen pari päivää ja sitten parin päivän nuhattomana olon jälkeen taas kolme päivää kipeänä. Kuumetta ei ole ollu koko aikana, mutta paska olo kuitenkin, kuten flunssassa nyt yleensä. Päässä lyö tyhjää, kaikki vituttaa tai on aivan ihanaa, vatsa ei toimi tai sitten se toimii niin ettei loppua näy (sori, tmi). Kamala nälkä, muttei tee mieli syödä, koska ylävatsalla kuplii, räkä valuu ja hengitys pihisee.

Muusta ei niin väliä näin piinaviikoilla, kunhan voi googlettaa "flunssa + inseminaatio", "flunssa inseminaation jälkeen", "Pregnyl + varoaika", "alkuraskauden oireet", "raskauslaskuri", "paska maailma" tai "Kuinka lopettaa turha googlettelu".

Perjantaina pp14 olisi hCG-labra ja tälläkin kertaa odotan sinne menoa hyvin vähän. Tänään pp10 olen taas pukenut vaaleanpunaiset viivalasit päähäni ja arvioinut nähneeni aamuisessa testissä aavistuksen toisesta punaisesta viivasta. Pelkään kuitenkin väärää tulosta Pregnylin takia, vaikka eilinen testi olikin täysin puhdas negatiivinen. En siis pitäisi yhtään yllättävänä, jos kehoni päättäisi taas omiaan. Oikeastaan se toimii jo niin omiaan, että voisin laittaa siitä merkinnän CV:een erityisosaaminen -kohtaan.

Jos tämäkin kierto päättyy negatiiviseen tulokseen, tulen putoamaan korkealta, mutta omapa on syyni.. Odotellessa kotitestailun aloittamista, ihastelin nimittäin taas nettikauppojen äititys-,imetys- ja lastenvaate, sekä -tarvike valikoimaa, kävin laskemassa lasketun ajan raskauslaskurilla, luin kaiken "raskaus viikko viikolta"- paskan, minkä muistan jo parin vuoden jälkeen ulkoa sekä tietysti googlettelin.

Ainiin, ja olen myös ihmetellyt Twitterissä kovaan ääneen sitä, miksei Ylen A2-illassa ole ketään puhumassa meidän tahattomasti lapsettomien asioista, koska aiheena on kuitenkin LISÄÄNTYMINEN.

Pelkään, että keskustelu on hyvin yksipuolista, sillä paikalla on enimmäkseen vanhempia. Taitaa joukossa olla kuitenkin Väestöliiton lääkäri ja yksi vapaaehtoisesti lapseton. En ymmärrä millä logiikalla Ylellä ollaan sitä mieltä, että raju syntyvyyden lasku ja tahattoman lapsettomuuden lisääntyminen ei osu millään yks yhteen? :D

Toivottavasti joku muukin erehtyy kaikesta huolimatta katsomaan A2-illan (aivopieruja) tänä iltana TV2 klo 21.30. Sitten ei muuta kun some soimaan ;)

Tässä vielä vainoharhaisuuteni kuvana:

Toinen inseminaatio

Kesätauko teki meille kyllä todella hyvää. Oli mukava huomata, että maailmassa on muutakin kuin tämä lapsettomuus.

Syksyn taas koittaessa hieman pelottaa, että pysyykö ajatukset kasassa jos tämäkään hoito ei tuota tulosta. Masennustesti näyttää puolen vuoden jälkeen edelleen vaikeaa masennusta, vaikka olo onkin energisempi. Onneksi kuitenkin koulu on jo alkanut ja pian jatkuu vertaistukiryhmän toiminta, joten tekemistä riittää ja saa muuta ajateltavaa.

Toinen inseminaatio on onnistuneesti ohi. Tarkoitan siis että lääkkeet tuntuivat purreen, kumppanin näyte oli erinomainen ja muutenkin kaikki tuntui menevän nappiin. Toki nyt vasta alkaakin sitten se piinaavin työ, nimittäin kahden viikon odotus hcg-kokeeseen. Voi olla että oma testivarasto hupenee jo parilla tikulla ennen virallista testipäivää!

Kävin viikon alussa follikkeliultrassa, jossa näkyi kaksi johtavaa rakkulaa vasemmassa munasarjassa ja varoiteltiin tuplamahdollisuudesta. Saatiin ohjeeksi pistää Pregnyl rakkuloita irroittamaan päivä ennen inssiin menoa, joten eilen mies sai kunnian hoitaa sen.

Pistokohtaa on juilinut jonkin verran, varsinkin jos siihen on kohdistunut painetta. Millainenkohan on teoreettinen mahdollisuus, että lääkeaine olisi jäänyt pistoskohtaan jumiin?

Tänään olikin inssin aika ja jännitin taas ihan hupsuna tuota toimenpidettä. Tälläkertaa jännitys oli aaltomaista. Sain yöni nukuttua, mutta aamupalan kanssa oli hankaluuksia ja jouduin pakottamaan itseni syömään. H-hetkeä odottaessa tuntui, että voisin hyppiä, pomppia ja ilakoida ja välillä taas en voinut liikkua millimetriäkään ja kylmähiki oksetuksineen tuntui vaanivan ihan nurkan takana.

Jännitin että jännitänkö toimenpiteessä, joten yritin jo odotustilassa saada enimmät jännitykset karkotettua. Voin kertoa, että ei oikein toiminut tämä minun järjestely. :D

Itse toimenpiteessä oli mukana puoliso, tuttu ihana hoitaja sekä sama lääkäri, jonka luona kävimme ensikäynnillä lapsettomuuspoliklinikalla vuosi sitten. Ensin ultrattiin ja molemmat follit olivat kasvaneet jo kaksisenttisiksi ja toinen yli jo alkanut menemään lysyyn, joten ajoitus osui kohdalleen.

Kuten viime inseminaatiossa, tälläkin kertaa katetri tökkäsi taikka raapaisi kohdunkaulaa(?), mikä teki kipeää, kuten myös siittiöiden ruiskutus kovan paineen takia. Silti toimenpide tuntui olevan paljon nopeammin ohi mitä viimeksi.

(Tässä kohtaa en voi estää itseäni miettimästä, kuinka paljon kaipaankaan mahdollisuutta saada jälkikasvua ilman neuloja, katetreja, purkkeja, lääkkeitä ja laboratorioita.)

Hetken aikaa piti pedillä istuksia jälkikäteen, sillä jännitys alkoi laukeamaan ja huimaus tuli sen tilalle. Sain vastailtua lähinnä yksisanaisin lausein vointia koskeviin kysymyksiin, sillä kaikki voimani tuntuivat huvenneen olemattomiin ja päässä löi tyhjää. Olin vain onnellinen, että toimenpide oli ohitse.

Polilta lähtiessä kävelin hitaasti ja varovasti, ettei sieltä värkeistä nyt kukaan lähtisi poispäin vaeltamaan. Ihan kuin toimillani olisi enää minkäänlaista osaa tai arpaa koko touhuun. Toivo se nostaa taas päätään.