Olipahan operaatio

Munatorvien aukiolotutkimus on useimmiten lähes kivuton tai ehkä hieman epämiellyttävä kokemus. Itselleni gynekologiset tutkimukset ovat aina olleet haastavia, eikä tämä tutkimus ollut poikkeus.

Kotoa lähtiessäni otin Panadolin, minkä lisäksi polilla sain kielen alle kiputabletin. Esilääkityksen vaikutusta pääsin odottamaan erilliseen huoneeseen, missä verenpaineeni ja happisaturaationi mitattiin. Rennosti nojatuolissa istuen ehdin hetken lueskella lehteä ja kuulostella lääkkeen vaikutusta ennen tutkimushuoneeseen menoa.

Minut pyydettiin tutkimushuoneeseen, käytiin läpi hoitosopimusjuttuja sekä tämänhetkinen kiertopäivä ja tehtiin selväksi, ettei mitään tehtäisi vasten tahtoani. Tuntui jotenkin oudolta, kun lääkäri toisteli kerta toisensa jälkeen tuota lausetta: "Muista ettei täällä tehdä mitään vasten sinun tahtoas". Jännitin siinä jo muutenkin, niin ei kamalasti helpottanut tuo lääkärin vakuuttelu, mutta annoin olla. Huoneessa oli kuitenkin koko tutkimuksen läpi positiivinen ilmapiiri ja kaksi hoitajaa (joista toinen opiskelija) ja minulla oli turvallinen olo.

Lääkityksestä ja positiivisesta ilmapiiristä huolimatta en pystynyt rentoutumaan tutkimuspöydällä. Valmisteluihin meni aikaa, lantioni oli kamalassa jännitystilassa ja tutkimusta varten piti kokeilun jälkeen ottaakin käyttöön vielä toisenlainen katetri. Alapääni oli kuin tulessa, tunsin viiltävää kipua ja ahdistuin. Kohdunkaulani päädyttiin lopulta puuduttamaan neljästä kohtaa. Kahden viimeisen piikityksen aikana kohdunkaula oli jo sen verran puutunut, etten tuntenut enää kipua, vaan painetta. Esilääkitys alkoi nousta päähän. Silloin, kun onnistuin puhumaan jotain tutkimusta valmistellessa oli puheeni aikamoista höpötystä ja unohdin normaalia enemmän sanoja. Rentoutumiseeni se ei valitettavasti auttanut vaikka vähän naurattikin.

En halunnut tietää mitä tapahtuu, sillä pelkään aivan mielettömästi vammautuvani pahoin ja käytin kaiken kapasiteettini rentoutumisyrityksiin. Hoitajat koittivat saada ajatukseni muualle puhumalla tatuoinneista ja niiden kivuliaisuudesta. Koska olen vuodesta toiseen kuullut tuota vertausyritystä sekä gyne- että verikoetutkimuksissa, ei paljoa enää naurattanut. Katetri saatiin paikoilleen ja tutkimus vihdoin alkoi kestäen peräti muutaman sekunnin. Molemmat munanjohtimet olivat auki. Olin kalpea, mutta onnellinen. Tutkimuksen jälkeen piti vielä hetki makoilla ja istuskella tutkimuspöydällä. Ilmeisesti kohdunkaulan puudutuksen takia minusta oli vuotanut aikamoinen määrä verta hyytymineen päivineen.

Kun olin peseytynyt ja pukenut, pääsin takaisin huoneeseen, missä odotin ennen tutkimusta. Huoneessa lepäillessäni tunsin vihdoin lääkkeen vaikutuksen, kun pahin jännitys väistyi. Jalkani tuntuivat painavilta ja olin erittäin väsynyt. Päätin lähteä mahdollisimman nopeasti kotiin lääkkeiden vaikutuksen ollessa vielä vahva. Sain ajan folliultraan ja lähdin taapertamaan miehen luo odotustilaan.

Kotiin päästyäni ehdin n. tunnin olemaan turvonnut, mutta täysin kivuton. Kellon lyödessä keskipäivän merkiksi olin täysin krampissa. Olin mytyssä riippumatossa ja huusin. Tämä kipu oli pahinta, mitä olin kokenut pitkään aikaan, vaikka kärsin endokivuista lähes jatkuvasti. Mies oli korvaamattomana tukena asettelemassa tyynyjä ja peittoja, samalla kaurapussia lämmittäen. Neljään tuntiin en pystynyt liikkumaan. Nukahtelin muutamiksi minuuteiksi ja olin kuin horroksessa kipukohtausten välissä. Toivoin kivun loppuvan pian, jotta uskaltaisin mennä vessaan.

Päivää myöhemmin vatsa tuntuu siltä, että se olisi täynnä mustelmia. Turvotus on tullut kramppien tilalle, eikä viiltävää kipua tunnu enää. Pahin vuotokin oli aamuun mennessä ohi. Ehkä jo illalla uskallan antaa kissan hypätä syliini.


Palatakseni kuitenkin vielä kivun vertaamiseen:
Minun puolestani tatuointikipuun vertaamisen voisi jättää terveydenhuollosta kokonaan pois. Vaikka kivun korkeus olisi samaa luokkaa toisen kivun aiheen kanssa, ei se silti tee siitä samaa kipua. Se, että olen joskus ottanut tatuoinnin ns. kivuliaaseen paikkaan ei tarkoita sitä, että se ei sattuisi yhtä paljon kuin aiemmin, jos sen joutuisi ottamaan uudelleen.

Jos ihmisellä on tatuointi tai pari, ei tarkoita sitä, että hän ei tunne kipua. Se tarkoittaa, että hän on halunnut tatuoinnin.

Olen itse vain iloinen, kun kuva on valmis ja kipu loppuu. Samaa koetan parhaani mukaan hyödyntää hoitotoimenpiteissäkin.