Lisää tutkimuksia tulossa

Perjantaina alle päivän varoitusajalla piti käydä aamulabrassa otattamassa verikokeet sekä EKG ennen yhdeksää, jotta ne ehtivät endokrinologin tulkittaviksi iltapäivään mennessä. Viisaana suunnittelin edellisenä iltana ennen nukkumaanmenoa, että olen valmiina lähtöön seitsemään mennessä. Niin jäisi enemmän aikaa sairaalalle kävelyyn, jotta voin tarvittaessa pitää taukoja mahdollisen huteran olon takia. Suunnitelma toimikin erittäin hyvin - ajatuksen tasolla. Oikeasti aamu menikin aika hujauksessa.

Herästyskello aloitti soimaan ensimmäisen kerran pikkuhiljaa sointiaan voimistaen tasan klo 5.59, seuraavan "muutaman" torkutuskerran jälkeen kellon ääni ei enää ollutkaan niin miellyttävä ja nousin ylös 7.03. Omasta mielestäni nopea suihku kestikin puolisen tuntia ja en osannut päättää laitanko jalkaani lämpöpohjaiset nahkakengät vaiko lenkkarit. Tästä viimeisimmästä dilemmasta päästyäni (valitsin nahkaiset) matkani alkoi lopulta klo 8.05.

Lumisade oli loppumaisillaan ja kävelytiet aurattu, joten kävelyreissustani tuli suht esteetön. Koska kiire painoi, vältin turhia pysähdyksiä ja raahustin eteenpäin vaikka hetkittäin oli olemassa vain hengitykseni ja tie jolla kävelen. Tunsin sydämeni sykkeen ja turhauduin puuskutukseeni, kun ihminen toisensa jälkeen meni ohi katsomatta sen koommin taakseen. Olin hidas, vaikka ysäriradio yritti kappale kappaleelta tahdittaa matkaani.

Näytteenottoaulassa odottelin vuoroani kiltisti 8.40 alkaen ja jännitin ehdinkö ajoissa ja en muuten ehtinyt, heh. Tulokset verikokeista olivat onneksi ehtineet tulla ennen vastaanottoaikaani ja sain EKG-käyrät paperisina mukaani polille.

Jotta en enempää rasittaisi itseäni, jäin odottamaan poliaikaa sairaalan tiloihin muutamaksi tunniksi. Oli kieltämättä aika outoa viettää niin pitkä aika sairaalan tiloissa olematta töissä tai osastolaisena siellä. Jos en olisi ollut varustautunut ja ottanut mukaani (maailman parhaimpiin kuuluvaa) kirjaa, olisin varmasti repinyt hiukset päästäni odotellessa. Nyt aika kului sujuvasti ja hieman jopa jäi harmittamaan, että vastaanotolle piti lähteä kesken luvun.

Pitkän aikaa lääkäri kartoitti normaalitilannetta; liikuntataustaa, ruoat ja nesteet, lääkitykset, sydämen tykytykset ja verenpaineet. Käytiin läpi tilanteita jolloin huimausta tulee tai näkö ja/tai taju alkaa hämärtyä tai tulee epätodellinen olo. Paineltiin ja tutkittiin lihasten kuntoa, tehtiin motorisia harjoitteita ja naputeltiin refleksejä ja kuunneltiin sydäntä useampaan kertaan.

Lääkäri pysyi aiemmassa kannassaan, ettei huimauksen paheneminen voinut johtua lääkkeistä tai niiden annosteluista, eikä se ole kytköksissä kasvaimeenkaan. Kyse tuskin on asentohuimauksesta, koska huimausta tulee myös liikkeellä jo ollessa.

Lähdin vastaanotolta sen tiedon kanssa, että maaliskuun ajat on kaikki peruttu ja että huimaus voi olla sydänperäistä ja saan kutsun kokeisiin postitse. Kutsua odotellessa on hidastettava tahtia. Liikkumista on jatkettava, mutta "maalaisjärjen kanssa" eli siis suuremmat törmäilyt ja juoksut on jätettävä hetkeksi pois ja kehoaan on kuunneltava.

Kyllähän minä nyt sen tiedän, että sydämeni on jollain lailla "rikki", mutta että ihan oikeasti rikki? No way!