Päätin, etten ota stressiä kesään tästä yrityksestä. Jos jälkikasvua on tässä kesän aikana tulossa, niin hieno juttu, mutta olen jo "valmistautunut" syksyyn ja tuleviin hoitoihin.
Kesäksi heitän kalenterin, ovulaatio- ja raskaustestit, lapsettomuuspolin numeron ja vauvapalstat kaivoon ja teen jotain hurjaa. Katson Serranon perhettä, teen laskelmia kuinka saan lainat maksettua nopeimmin pois ja menen jöröttämään parvekkeelle. Ulkona paistaa aurinko ja on ihanan vihreää, mutta olen ollut lähes koko kesän sisätiloissa. Taitaisi olla jo aika ulkoistaa koko akka?
Olen käynyt polin tarjoaman psykologisen sairaanhoitajan juttusilla nyt muutaman kuukauden, mikä on monilta osin helpottanut ailahtelevaisuuttani. En halunnut enää kesälle aikoja, sillä halusin totaalisen tauon tästä kaikesta. Syksyllä kuulema aloitetaan keskustelemaan lapsettomuudesta ja sen käsittelystä.
Käyntien tarkoituksena on siis ollut juuri lapsettomuuden käsittely, mutta koska tärkeintä on kokonaisvaltainen hoito ja kuva siitä mitä asioita täytyy ratkoa, on täytynyt käydä läpi paljon myös menneisyyttä, perhesuhteita ja muita mutkia. Paljon on mennyt aikaa myös aiheen vierestä höpinään mieleen tullessa jokin aasinsilta milloin mihinkin. Usein käy niin etten saa enää punaisesta langasta uudelleen kiinni ja mielessä pyörivät oikeasti aiheeseen liittyvät asiat jäävät mainitsematta. Käynneillä vallitsee positiivinen ilmapiiri ja pidän hoitajasta, mutta minun pitäisi varmaan pyytää häntä pitämään vähän kuria, jotta pysyisimme niiden ajatusten ympärillä mitä varten hain apua. Joinakin kertoina on tuntunut, että olen itse toiminut lähinnä kuuntelijana ilman että olen uskaltanut pyytää edes suunvuoroa. Jep. Asialle täytyy tehdä jotakin.
Kesän kokonaisvaltainen hengähdystauko tulee tekemään varmasti hyvää, sillä voin keskittyä täysillä omaan hyvinvointiini ja sen ylläpitoon (eli koetan saada huimauksen kuriin what ever it takes) vaikka se voi päätyä tyhjiin huoneisiin huutelemiseksi. Sama asia pätee silti niin terveydenhoidossa kuin lapsitoiveen saavuttamisessa: Ei voi onnistua ellei yritä parastaan. Tietysti lapsitoiveen saavuttaminen voisi olla hieman helpompaa, jos autonominen hermosto, keuhkot, aivolisäke ja hormonit olisivat kunnossa. Niille kun ei voi sixpackia treenata.
Olen ainakin syksyyn saakka sairaslomalla tuon autonomisen hermoston toimintahäiriön takia, joten tässä on mukavasti aikaa suunnitella ja toivottavasti myös toteuttaa kaikenlaista. Taidan aloittaa kuitenkin ihan vain vetämällä lonkkaa ja ajattelemalla mahdollisimman vähän yhtään mitään.
Täten lupaan etten pode huonoa omaatuntoa siitä, etten tee yhtään mitään ihan hetkeen.
Onko täällä muita kaikesta stressaavia? Löytyisikö hyviä rentoutumisvinkkejä?
Mä oon ajatellu kokeilla akupunktiota. Lievittää stressii, lihasjännitystä, verenkiertoo ym. Ja kaikkein paras on se stressin lievitys joka auttaa raskautumiseen.(stressihormooni estää uuden elämän alkamisen)Oli ollu joku tutkimus että ne naiset jotka yrittivät lasta ja kävivät akupunktiossa, tulivat helpommin raskaaksi, kuin ne jotka eivät käyneet. Pitäähän tää käydä kokeilemassa. Jos ei muuta niin toivottavasti tulis rentoutunut olo!
VastaaPoistaMä oon ite ihan kauhee stressaaja ja mies ihmettelee tosissaan miten edes jaksan stressata niin paljon kaikkee, hah! Viimeisin stressi oli uuden vuokra-asunnon etsiminen. Nyt meillä on se asunto mutta nyt stressaan muuttoa, sisustusta ym. Ja tietysti se kaikken suurin stressin aihe: VAUVA joka puuttuu. Mies on ehdotellu mullekki et mun pitäs mennä jonnekki avautumaan meijän lapsettomuudesta, et mulle tulis raukeampi olo ja helpompi olla. Aina kun puhun lapsettomuudesta miehen kanssa niin oon itku silmässä ja kun mies ehdottaa että puhuisin jollekkin niin se tuntuu niin vaikealta että haluaisin avautua kenellekkään. En halua kenenkään tietävän ongelmastamme. Mutta jossakin vaiheessa totuus tulee kuitenkin ilmi ellei sitä lasta nyt 3 vuoden sisään tule, koska silloin ihmetellään molempien perheissä jo kovaa. Toisaalta kuitenkin ajattelen että ois helpompaa kun kaikki tietäis mutta en haluis niitä sääliviä katseita ja pirun huonoja lohdutuksen sanoja joita lapselliset vanhemmat eivät lapsettomalle osaa sanoa. Kyllä tämä tästä, pakkohan se on joskus tärpätä, siis ihan pakko, pakko!
Oon miettiny tuota akupunktiota, mut en tiiä miten ikinä uskaltaisin! Sattuuko se? :D *olenpelkuri*
PoistaKannatan käymään juttelemassa jossain. Itekkin käyn ja se on avannu monia ajatuksia ja helpottanu vähän tätä eloa sitä plussaa odotellessa. Esim. Kriisikeskuksiin on usein matalampi kynnys olla yhteydessä ja niitä on monissa kaupungeissa. Sieltä usein osaavat neuvoa tai jopa auttavat jatkoja sitten mahd. psykapuolelle tai minkä puolen tarve nyt sitten näyttää olevan päälimmäisenä :)
Simpukan vertaisvälityksestä ja/tai vertaistukiryhmistä voisi olla myös apua :)