Arvostan vanhempia ja vanhemmuutta, mutta kyllä minä suuresti kaipaan ja odotan sitä hetkeä kun voi käydä aamupaskalla ilman että joku roikkuu housuissa ja jaloissa kiinni itkien ja huutaen. Ei auta lelut, ei naksut, ei ämpäri eikä kylpylelut, ei lukeminen, ei lastenohjelmat eikä musiikkivideot. Pyykinpesukoneeseen pitäisi päästä, vaan luukku on kiinni, samoin pitäisi päästä tutkimaan vessanpyttyä, mikä ei tietenkään onnistu, koska siinä istutaan.
Meillä muuten jätettiin pari yötä sitten pinnasänky historiaan, kun vaihdettiin tilalle 80-luvun perintosänky. Nykyisessä sängyssä on myös pinnat, mutta niistä osan saa irroitettua, jotta sänkyyn tulee ns. oviaukko, sekä laidan saa irroitettua. Muutos on mennyt hyvin, lukuunottamatta tämänaamuista heräämistä klo 4.40. En edes muista milloin poitsu olisi viimeksi herännyt noin aikaisin, mutta on siitä jo useampi kuukausi. Normaalisti meillä nukutaan n. klo 20.30/21 - 7/8 välinen aika.
Täällä on jo pariviikkoa kestänyt vaihe, kun huudetaan aivan joka asialle ja aivan joka asiasta. Sain poitsun huutokonserton takia jopa juopuneelta paskaa niskaan bussireissulla. Oli tosi ihanaa, kun muutenkin olisin halunnut vajota maan alle, kun se lapsen huuto ei vaan loppunut vaikka mitä teki.
Olisi ihana liikkua ulkona, kun on nämä aurinkoiset ilmatkin, mutta pelkään vaan sitä, milloin huuto taas alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti