keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Rakas Stella

Itkettää. Hetki sitten luin, että Stellan Marja Tahvanainen on kuollut.

Kymmenen vuotta sitten maaliskuun kolmas päivä, menin raskaudenkeskeytykseen. Olin 15-vuotias. Sen jälkeen elämä meni enemmän ja vähemmän päin helvettiä. Koitin painaa asiaa villaisella ja olla kuin ei mitään olisi ollutkaan, mutta samalla en oikein syönyt, en nukkunut, enkä käynyt koulussa. Lopulta kävi niin että lähinnä nukuin tai join alkoholia ja pyörin milloin missäkin. Millään ei tuntunut olevan väliä, eikä varmaan ollutkaan. Halusin samaan aikaan olla elossa ja kuolla. Lakata olemasta ja olla tuntematta mitään.

Muistan aina, kun juttelin siskon kanssa mesessä ja hän koitti parhaansa mukaan olla tukena ja linkitti minulle Stellan kappaleen Kuuntelija. Se sai aina hetkeksi jatkamaan, kun oli joku kuka oikeasti osoittaa että välittää ja haluaa tietää onko kaikki ihan okei, eikä kysele kuulumisia vain kertoakseen viimeisimmät mehevät jutut pitkin kyliä ja naureskella miten jollain menee niin huonosti.

Viimeisellä lääkärikäynnillä ennen keskeytystä näin ultrakuvan, mikä syöpyi verkkokalvoilleni. Muistan edelleen miten vauvanalku siinä köllötti, vaikka poitsun kanssa jouduttiinkin ravaamaan usein ultrassa ja olen nähnyt monia kuvia sen jälkeen. Kotona kuuntelin Stellaa ja piirsin ultrakuvasta kuvan, jonka yläpuolelle kirjoitin sanat "Kestänkö kaiken sen mitä vaaditaan?" Ajattelin, että olisin ottanut siitä tatuoinnin, mutta se jäi ajatuksen tasolle. Piirros on kuitenkin edelleen tallessa.

Kun itsetunto ja omanarvontunto oli pohjalukemissa, Korkokengät koitti liinoihin kääriä, parantaa.

Masennuskauden ollessa pahimmillaan, usein joko kuuntelen Stellaa, tai luen kappaleiden sanoja ja pääsen aina hetken taas eteenpäin. Kuulin Stellaa ensimmäisen kerran vuonna 2005 Aamunkuiskauksen muodossa koulun aamunavauksessa. Lapsettomuuskriisin aikana Hipaisun päässä antoi voimaa, että ehkä vielä on meidänkin vuoro. Meidän häissä bändi ei vetänyt Stellaa, koska tabulatuureja ei löytynyt, mutta muutama kappale soi tietokoneelta. Häävuoden joulukuussa käytiin häämatkalla Tukholmassa ja laivalla lauloin Häävalssin karaokessa. Lauloin poitsulle Stellaa ensimmäisen kerran, kun hän oli parin viikon ikäinen, eikä laulamisesta meinannut tulla mitään, kun itku otti vallan lähes jokakerta.

Stella on näytellyt erittäin suurta osaa siinä, että minä olen täällä edelleen. Elän, hengitän ja olen toiveikas ja ehkä vähemmän peloissani. Aikaa sitten rikkirevitty ja epäkunnossa, mutta varaosin korjattuna. Menen läpi hangen ja roudan. Itseni ja perheeni takia, sekä tietysti hyvittääkseni Stellalle sen, mitä se on antanut minulle.

Kiitos Stella ja lepää rauhassa Marja Tahvanainen ❤

1 kommentti: