Taas on vierähtänyt miljoona vuotta siitä, kun viimeksi kirjoitin. Täällä elellään vauva-arkea. Vaihdetaan vaippaa, syötetään, leikitään, tanssitaan ja lauleskellaan. Nähdään mamma- ja vauvakamuja. Koitetaan selvitä arjessa, jossa perheen toinen vanhempi opiskelee. Ollaan äiti ja isä.
Minulla menee kaikki energia lapsen kanssa. Voin valita, käynkö kaupungilla tai ulkona vai pidänkö kodin siistinä, vaatteet ja astiat pestynä ja lapsen lisäksi muistaisin syöttää myös itseni.
Olen yrittänyt tsempata koulujutuissa ja kysellä mitä kuuluu, onko juotu vettä ja muistettu syödä. En kuitenkaan kysy sitä tarpeeksi? Vietän paljon aikaa puhelimella, koska tukiverkostoni on puhelimen päässä. Ei minulla kyllä energia riitä jokapäiväiseen treffailuun, eikä jokapäivä löytyisi seuraakaan, joten se siitä sosiaalisuudesta. Ajattelin kuitenkin pitää vaikka kuukauden tauon Facebookista (kuten vuonna 2015). Voisin luopua kuukaudeksi vaikka koko internetistä, ellei se tarkottaisi sitä, että yhteys tukiverkkoon katkeaisi.
Lapsen kanssa ei mitään ihmeitä, tässähän tämä. Olen onnellinen, että poitsu on meidän elämässä, vaikka nyt tehdäänkin hampaita ihan urakalla ja huudetaan, eikä vierestä saa poistua 1,5 metriä kauemmaksi. Unikoulukin on menossa.
Silti. Kaikki vaan vituttaa. Elämä on ihan paskaa. Olen ihan väsyksissä kaikesta ja silti saan ymmärtää, että en tee ja ole tarpeeksi. Unohtelen asioita, koska pelkästään lapsessa on sata ja kymmenen muistettavaa asiaa. Syön yleensä aamupalan klo 13 ja 17 välillä, odotan että lapsi saadaan nukkumaan, jotta pääsen istumaan ilman että sylissä on joku tai jotain pitää vahtia. En jaksa puhua. Kun pääsen aikuiseen seuraan, niin tekee mieli vain kirkua ja itkeä. Ei kotona kehtaa, etten siirrä stressiä toiselle enää enempää.
Kävin lääkärillä adhd-asioissa ja sain syyttävään sävyyn kommenttia, miksen ole lääkityksellä. Eihän se maksa kuukaudelta kuin 110 euroa. Siis anteeksi, mutta minä mietin tarkkaan astmalääkkeidenkin kanssa, että miten voin ottaa ne, jotta riittävät siihen saakka kunnes tulee taas rahaa (30€+9€, jos nyt kiinostaa). Pian olisi aika siirtyä kotihoidontuelle ja tulot putoavat vielä parisataa, mutta ei hätää, ennenkin on selvitty. Saan ilmeisesti apua rahatilanteen selvittämiseen, mutta en tiedä onko siitä mitään hyötyä. Olen jatkuvasti karsinut menoja ja pitänyt nyt muutaman vuoden budjettia, minkä käyn läpi 1-2 kertaa kuukaudessa. Tällähetkellä ainoa "huvitus" on Netflix, ja sitäkin maksan vain jokatoinen kuukausi. Seuraava karsittava asia onkin omat vakuutukseni, ihan vaan siksi, jotta saadaan maksettua pakolliset menot. Joululahjoja hankin pitkin syksyä ja viimeiset hetki sitten alennuksista veronpalautuksilla.
Olen puun ja kuoren välissä. Jos kotihoidontuella ei pärjää, on lähdettävä jatkamaan ammatillista uudelleenkouluttautumista. Sitä ennen on saatava yhteys endokrinologille, aloitettava POTSin lääkitys (30€/kk) ja uusittava lääkärinlausunnot (tähän polimaksujen summa), selvitettävä minne pojan saa hoitoon, paljon se maksaa, miten sinne kuljetaan, miten ruokailut järjestyvät ja onnistuuko kestovaippailu. Entä varaulkovaatetus sitten.. Rahaa, rahaa, olematonta rahaa jakelen ympäriinsä.
Oon vaan niin vitun poikki. Ollaan lapsiperhetyöryhmässä ja oon vissiin ainut kenen mielestä siellä kannattaa käydä. Juoksentelen virastoissa viikon verran kuukaudesta. En jaksa ajatella enkä välittää. Lukittaudun lapsen kanssa tänne kotiin ja itken silmät päästäni. Oon ruma, mutta hyödytön paska. Kiitos kun jaksoit lukea.
Sä et oo paska, etkä todellakaan ole ruma. Sä olet väsynyt ja äiti 💞💞
VastaaPoistaVoi ei! Niin kurjaa kuulla. Voi kun voisi auttaa jotenkin. Hirveää että lääkkeisiin ei ole varaa. Niin ei kuuluisi olla. :( Miten sun tai miehesi vanhemmat? Auttavatko, vai ettekö halua pyytää apua?
VastaaPoistaKestot pitää kelvata hoitoon. Ne on vaippoja siinä missä muutkin vaipat. Tarvitko lisää isompia vaippoja? Mulla olis joutilaana. Saisit ihan ilmaiseksi, jos kelpaa.
Voimia sinulle! Paljon halauksia <3
VastaaPoistaMinustakin kuulostaa hurjalta, jos mikään taho tässä maassa ei tule apuun, jotta ihminen saa tarvittavat lääkkeet. ADHD kumminkin vaikuttaa niin moneen asiaan arjessa, että toimiva lääkitys on usein aika oleellinen, jotta hommat rullaa. Teillä on ollut paljon haasteita, ja vauvavuonna ne tuntuu tosi raskailta. Toivoisin, että aika on se, mikä auttaisi ainakin noihin henkisiin ”pettymyksiin” (synnytyksen kulku, imetys jne.): vauva muuttuu taaperoksi ja kuukaudet kuluu, tulee koko ajan uutta ihmeteltävää eikä ajatukset vello niin paljon vauvajutuissa vaan pikkuhiljaa siirrytään isomman lasten touhuihin. Meidän ainoaksi lapseksi jäävä napero on nyt kaksivuotias, ja ainakaan itselleni lapsen alkuvaiheisiin liittyneet huolet ja pettymykset eivät tee enää kipeää, kun niitä miettii. Auttaa kyllä sekin, kun saman ikäisten lasten äitien kanssa ei tule enää puhuttua niin paljon synnytyksestä, imetyksestä jne., joihin ei todellakaan aina pysty itse vaikuttamaan, vaikka usein niin annetaankin ymmärtää. Sun lapsi rakastaa sua yli kaiken tässä maailmassa ja toivoo, että sinäkin rakastat häntä. Se on se tärkein<3
VastaaPoistaolette oikeutettuja toimeentulotukeen, joko perus- tai harkinnanvaraiseen, jos rahat eivät riitä välttämättömiin asioihin. Lääkkeet kuuluvat korvauksen piiriin, samoin monet yllämainitsemasi asiat. Tuen hakeminen on raskasta, mutta kun sen kerrran tekee ja oppii, osaa tarvittaessa toisenkin kerran, ja sosiaaliohjaaja auttaa. Jos miehesi koulussa on kuraattori, myös häneltä voi pyytää apua.
VastaaPoista