Moikka vaan kaikille!
Tiedän että odottelette innolla kuulumisia, mutta oon vaan nyt niin poikki etten jaksa alkaa vielä avaamaan synnytysjuttuja tahi arkihommia enempää.
Meille syntyi terve poika rv 41+0, kahden päivän epäonnistuneen käynnistysyrityksen, pidentyneen avautumisvaiheen ja synnytyksen pysähtymisen jälkeen kiirellisellä sektiolla vauvan sydänäänen laskujen takia ja sit tuli vielä kohtutulehdus vihreän lapsiveden takia ja vauvalle siitä infektio ja siitä sit pieni tehohoitoon. Lapsivesien menosta poitsun syntymään menikin lähes 33 tuntia ja vihreästä lapsivedestä mainittiin kätilölle kahdesti n. 12h ennen leikkuriin joutumista.
Poitsu on nyt karvan päälle 2 viikkonen ja oon edelleen tosi ahistunu koko asiasta, kaikesta huolesta vauvaa kohtaan ja omasta voinnista ja kaikesta mitä sairaalassa tapahtui. Muistissa on paljon aukkoja, enkä oo oikein osannu vielä käsitellä koko asiaa. Tämä toipuminen on ollut ihan kamalaa, kun ei voinu ottaa tuota vauvaa aluks ees syliinkään tai mitään ja oma itseluottamus oli ihan nollissa.
Toki toinen on vielä myös sen verran pieni, että mitään tiettyä arkirutiinia ei ole syntynyt. Vauva nukkuu, kakkaa, syö, huutaa, pissaa ja itkee millon sitä huvittaa ja tällä hetkellä eletään sen mukaan. Koitan kovasti ymmärtää, että nyt hän on saapunut, mutta mielessä kalvaa aivan järkyttävä synnytyspettymys.
En oikein osaa ajatella synnyttäneeni, koska vauva leikattiin katon kautta pihalle, vaan puhun enimmäkseen vauvan syntymästä. Minun on vaikea yhdistää tätä lasta siihen, joka oli vatsassani ja välillä tulee tunne että "ihanaa mikä mussukka tätä onkaan", mutta välillä mietin että " kuka tuo on ja mistä kotoisin ja onko se tullut jäädäkseen". Me vasta tutustutaan. Imetys on kyllä auttanut jonkin verran tässä suhteen luomisessa, mutta senkin alkutaipale oli kivikkoinen, vaikka nyt täysimetyksellä mennäänkin.
Mitään tarkkaa synnytyssaagaa en tänne blogiin aio kirjoittaa, koska itsellänikään ei ole täysin hajua mitä on tapahtunut, milloin, miksi ja kenen toimesta, mutta ehkä suurpiirteittäin saattaisin saada jotain aikaan.
Palaan kuitenkin kertomaan lisää niin pian kuin suinkin vain mahdollista!
- Spukka ja poika
Olen todella pahoillani synnytyspettymyksen vuoksi. Siihen on turha kenenkään tulla mölisemään, että ole onnellinen, kun molemmat selvisitte hengissä terveinä. Iso halaus. Omastakin synnytyksestä jäi moni asia kalvamaan. Kävin kuuden viikon päästä synnärillä kätilöiden kanssa synnytystä läpi. Valitettavasti se aiheutti vain lisäkysymyksiä, joista olen nyt tehnyt sairaalaan muistutuksen.
VastaaPoistaIhanaa, että imetys nyt sujuu! Mikään itsestäänselvyys sekään ei ole ja voi epäonnistuessaan myös aiheuttaa elämän pituisen imetyspettymyksen. Siitä huolimatta, että lapsi on terve ja kasvaa korvikkeellakin.
Voimia!
Meillä myös esikoisen aikaan oli vihreää lapsivettä ja poika sai infektion. Lapsivesien menosta syntymään kesti 15,5 h. Yhden yön hän vietti keskolassa tarkkailussa.
VastaaPoistaOnnea! Minulla esikoinen syntyi hätäsektiolla käynnistysyritysten jälkeen, lapsivedet olivat menneet edellisenä iltana. Mitään tulehduksia ei tullut, kaikki meni hyvin, mutta tunnistan tuon saman pettymyksen tunteen. Tunsin itseni huonoksi, kun en muka pystynyt synnyttämään, vaikka kaikki sairaalassa sanoivat, että näin vaan kävi, ei ollut minun tai kenenkään vika.
VastaaPoistaAjan kanssa asia menetti merkitystään. Kuulin vasta myöhemmin, että käynnistetyistä synnytyksistä valtaosa päätyy sektioon, sen olisin halunnut kuulla jo silloin.
Numero kakkonen syntyi sitten ihan eri tavalla: Tuli kunnon supistukset ja vauva syntyi normaalisti alakautta. Tärkeintä oli tietysti, että vauva oli terve, mutta tuntui hienolta myös synnyttää ihan itse... eli synnytykset voivat olla erilaisia, lapset ovat kuitenkin loppupeleissä yhtä rakkaita.
Tsemppiä ekoihin kuukausiin, nauti vauvasta! Aika menee ja lapsi kasvaa niin hurjan nopeasti.
Meillä syntyi kanssa viikko sitten poika myös kahden päivän käynnistyksellä, vesien menosta 55h. Synnytys meni hyvin mutta osastolla oli kamalaa, lapsi muuttui keltaiseksi eikä kukaan sanonut että hän voisi väsähtää keltaisuuden takia totaalisesti niin että en saanut häntä hereille. Karmea kokemus kyllä. Voimia sinne ja toivottavasti joskus asiaa pystyt käsittelemään ja saat voimia.
VastaaPoistaOnnea pojasta! Olen pahoillani, ettei synnytys mennyt kuten olit toivonut, mutta onneksi olette molemmat kuitenkin kunnossa! Kaiken tapahtuneen käsitteleminen varmaan kestää aikansa. Minullakin kesti aika monta viikkoa ennen kuin olin kunnolla ehtinyt pohtia synnytystä riittämiin ja kaikkea mitä siihen liittyi. Ennen sitä synnytyksen ajattelu lähinnä ahdisti, vaikka poika kuitenkin lopulta syntyi alakautta. Siinä oli vain sellainen tunne, että pää ei ehtinyt mukaan, kun asioita vain tapahtui, yhtäkkiä olikin se lapsi siinä enkä ollut enää raskaana ja iso vastuu ja huoli ja toisaalta suuri onni. Vaikka et haluaisikaan tänne blogiin julkaista mitään synnytyskertomusta, niin sanoisin omasta puolestani, että sellaisen kirjoittaminen oli aika terapeuttista ja auttoi käsittelemään asiaa. Tsemppiä vauvan kanssa!
VastaaPoistaVoi, tiedän NIIN hyvin tuon fiiliksen - meidän poikahan syntyi myös kaksi vuorokautta käynnistyksen jälkeen kiireellisellä sektiolla, kun vesien menosta oli yli 24h, minulla oli infektio päällä ja avautuminen täysin pysähtynyt. Ja oma fiilis oli ihan sama: koin, etten ollut synnyttäjä ollenkaan toisin kuin muut naiset ja suhteen syntyminen lapseen kesti. Myös täysimetys epäonnistui.
VastaaPoistaSanoisin, että aika ja hormonien tasoittuminen auttaa. Toki edelleen välillä harmittelen sitä, että meille kävi noin, mutta ajattelen asiaa enää melko vähän. Ja oma poika on IHANA, sitten kun siihen vähitellen tutustuu. ;)
Tsemppiä, se alku on muutenkin ihan vuoristorataa ja synnytyspettymys vielä lisää kierroksia. Muista olla armollinen itsellesi, kaikki tunteet ovat sallittuja!
Lämpimät onnittelut lapsesta ❤️
VastaaPoistaMeni ihan tunteisiin kertomuksesi, niin samanlainen kokemus oli poikani syntymä. Pitkä käynnistys, tulehdukset, kiireellinen sektio, vauva teholle... näin hänet vasta 12 h ikäisenä. Sitten puhkesi raskausmyrkytys, löytyi laskimotukos, kotiuduttua jouduin sairaalaan vielä kolmesti erinäisistä syistä. Koin, että en minä mikään äiti edes ole, muuthan tuota lasta hoitaa kuitenkin. Tuskin tunsin mitään lasta kohtaan kun huoli omasta selviytymisestä kalvoi mieltä.
Aika paransi. Pienet lämmön tunteet joita sinäkin kuvasit lisääntyivät ja lapsen hoitamisen myötä sydämeni alkoi täyttyä rakkaudesta. Suru ja pettymys alun vaikeuksista ja synnytyksestä hälveni ajan kanssa, kun sitä sai rauhassa käydä läpi.
Tuntui juuri samalta, että onko tuo lapsi minusta tullutkaan kun en edes nähnyt häntä syntymän hetkellä. Sektioarpi mahassa on muistuttanut lempeästi että sieltä on poikani tullut maailmaan.
Ole itsellesi lempeä ja anna ajan rauhassa tehdä tehtävänsä. Sinä olet paras äiti lapsellesi, josta tulee elämäsi keskipiste ja kultaisin aarre.
-Anniina
Toivottavasti sielä voidaan paremmin. Olisi ihana kuulumisia, mutta vain jos tuntuu siltä, että niitä haluaa jakaa <3
VastaaPoista-ikkuspikkus
Suuret onnittelut teille pienestä! <3
VastaaPoistaIhanaa lukea tällaisia uutisia kun itse palaa taas blogin ääreen :)
Ja tsemppiä toipumiseen teille kaikille <3 Anna palautumiselle, niin psyykkiselle kuin fyysisellekin, aikaa <3
Poista