Hoplaa.. Kaksi ja puoli kuukautta on kulunut. Poika on saanut nimen ja itsestä alkaa pikkuhiljaa tuntumaan että alan toipua koko tuosta käynnistely- ja synnytysrumbasta. En tosin osaa ajatella synnyttäneeni, vaan edelleen tuntuu siltä, että meille on nyt vaan tämä poika syntynyt ja tässä sitä perheenä elellään.
Poika on kyllä aivan hurmaava! Alussa se oli vaan sellanen pieni ruttuinen mytty ja nyt hää onkin yhtäkkiä ihan oma persoonansa. Hyvin temperamenttinen pikku velmuilija. Kuukauden päivät ollaan jo hymyilty ja vähän kiukuttaa, että se ensimmäinen hymy osoitettiin neuvolalääkärille eikä meille vanhemmille. Jokapaikkaan pitäisi tarttua, lelut kiinnostaa ja nyrkki pitää olla kurkussa saakka 24/7 :D
Jaa sit se äitiys... No täällä ollaan likanen tukka pompulalla, liivit ja paidat maidossa, kaikennäköstä vuotoo vähän millon mistäkin. Kauhea turvotus ja haavakivut ovat läsnä päivittäin. Pari päivää sitten tein vielä tyhmästi, kun leipälautanen käsissäni humpsahdin sohvalle ja sektiohaavalla tuntui repäisevä kipu. Ei auta ibuprofeeni eikä parasetamoli (kylmäpussi onneksi auttaa hetken), eikä vitutus ainakaan helpota tässä paranemisprosessissa. Olen onneksi saanut käydä purkamassa tuota synnytyksen kulkua psykologisella sairaanhoitajalla, sy(nnytys)pe(lko)kätilöllä ja ensiviikolla olen menossa vielä sypelääkärille asian tiimoilta.
Olen edelleen todella ahdistunut ja katkera koko sairaalaepisodista ja siitä, kun omat muistikuvat sieltä on todella hataria ja että yksi hoitotapahtuma on jätetty kirjaamatta ja nyt tuntuu että kaikki siellä luulee et olen joku kukkelikuu, kun jauhan siitä asiasta kokoajan.
Hurjasta alusta huolimatta ollaan saatu imetys toimimaan ja poika onkin kolmen vuorokauden ikäisestä lähtien ollut osittaisimetyksellä ja viikon ikäisestä täysimetyksellä! Voittajafiilis! Oma aika on tosin rajoittunut lääkärikäynteihin, päiväuniin ja yhteen puolen tunnin kauppareissuun. Muutaman kerran on ihan itku tullut, kun lapsen kanssa oikeasti on nyt sen 24/7 (eli katson kun poika syö niitä nyrkkejään eiku.. :D) kun minä ja pumppu ei tehdä yhteistyötä. MUTTA: Sitten kun on saanut nukuttua ja poika on taas rinnalla ja nyhrää tissiä, vaatetta ja tukkaa, niin onhan tää vauva-aika nyt oikeesti niin lyhyt aika, että turha tässä on lopettaa. Jos miettii, että tässä on jo kohta kolme kuukautta imetetty ja tavoite on ainakin se puoli vuotta imettää, niin puoliväli häämöttää! Eikä sitä koskaan tiedä, jos poika vaikka huomenna itse päättääkin ettei tissi enää maistu, yhyy. Maidonkerääjillä olen saanut pienen maitoarsenaalin pakastimeen, joten periaatteessa voisin kyllä ottaa omaa aikaa vaikka pari tuntia, mut mihinkä sitä yksin kotoaan lähtisi?
Anteeksi taas kovasti, kun ette ole kuulleet tältä suunnalta mitään, mutta olen ollut todella väsynyt ja jatkuvasti pojan kanssa menossa. Varmasti ihan kamalaa luettavaa, kun lähinnä vaan oksentelen näitä sanoja tänne :D
Meillä ei ole vielä arki täysin muovautunut, sillä mieskin on ollut lomalla. Saas nähdä miten meillä menee, kun mies lähtee takaisin kouluun!
Mistä haluaisitte lukea?
Kiva kuulla teistä! Tuo alku on raskasta, kun kaikki on uutta, on kipuja jne. Kirjoitit ihanasti, että vauva-aika on tosi lyhyt ja että vaikka on raskasta, on niitä hyviäkin hetkiä paljon. Just noin se on! mua helpotti ajatus, että riittää, että hoitaa sitä lasta (ja vähän itseään). Raskain jakso saattaa olla sitä paitsi jo takana, koska ootte saaneet imetyksen sujumaan, ja alkushokki ei oo enää päällä kaikista muutoksista. Päikkärit toivottavasti säännöllistyy ja pitenee, ja kohtahan voi alkaa antaa soseita, jolloin pääset itse piipahtamaan yksin jossain paremmin. Aika menee tuossa alussa hitaasti (yksi yökin joskus ihan loputon..), mutta kyllähän se vauvavaihe oikeasti on melko lyhyt..
VastaaPoistaMulla eka vauva-aika oli tosi rankka. Vauva söi superpitkään ja suorastaan asui tissillä. Lisäksi tuntui olevan nälkäinen tissin jälkeen. Kakkasi aivan kaiken aikaa ja koko ajan piti olla pesemässä pyllyä. Myös yöllä piti pestä kakkapylly vähintään kerran. Sen jälkeen tietenkin valvottiin. Muutenkin esikoinen oli yökukkuja. Alle vuoden ikäisenä valvoi joka ikinen yö 1,5 h pätkän joskus aamuyöllä ja sen jälkeen jatkoi unia. Olin kävelevä zombi. Illalla olin aivan kauhuissani tulevasta yöstä, että miten selviän aamuun. Päivisin hän nukkui puolen tunnin pätkiä. Vaunuissa ei viihtynyt. Aina oli rintareppu mukana ja siirsin siihen, kun heräsi. Muuten kiljui pää punaisena.
VastaaPoistaMutta toinen poika. Hän oli alusta asti täydellinen ja helppo vauva. Aluksi nukkui melkein vuorokauden ympäri. Oli ehkä tunnin hereillä ja nukkui taas. Kakkasi viiden päivän välein, eikä kipuillut sen takia yhtään. Kestovaippailu oli sikahelppoa hänen kanssaan. Yhden kerran olen tämän 1 v 8 kk aikana vaihtanut yöllä kakkavaipan. Hän on nukkunut öisin. Kerran on ollut melkein pari tuntia hereillä keskellä yötä. En muista miksi. Hän on viihtynyt lattialla itsekseen. Esikoinen viihtyi vain sylissä. Mitään en saanut tehtyä. Hän on ollut pikaruokailija. Jo pienenä imaisi kymmenessä minuutissa molemmat tissit tyhjäksi ja oli tyytyväinen. Isoveli söi puoli tuntia per rinta, eikä ollut tyytyväinen. Molempien paino on mennyt pluskäyrillä, joten maito on kyllä riittänyt.
Jännityksellä odotan lokakuuta, että millanen on kolmas lapsi. Toivottavasti kuten edellinen. :)
Siis aluksi kuopus oli vuorokaudesta hereillä yhteensä tunnin ja loput 23 h nukkui. Söi aina muutaman minuutin ja nukkui senkin aikaa melkeinpä. :D Sen jälkeen jatkoi uniaan. Vertasin esikoiseen ja mietin onko terve edes.
Poista