En taas tiedä mitä ajatella yhtään mistään. Ampumisia ja pommituksia on tapahtunut ympäri maailman kohdistuen viattomiin ihmisiin ja sitten vielä tämä Pariisin tapaus. Se tuntui tulevan jotenkin liian lähelle kotia. Ilman Pariisin tapahtumia en olisi tietoinen myöskään mm. Beirutin pommituksesta.
Seuraan hyvin harvoin uutisia ja näistä Ranskan ulkopuolella tapahtuneista iskuista ei ole kovin näkyvästi uutisia löytynyt. Surettaa niiden ihmisten puolesta, ketkä luulevat oman tuskansa ja ahdinkonsa olevan pienempi sen takia, koska se ei aiheutunut Euroopassa suuren mediamyllyn pyörityksessä.
Kaikki ketkä joutuvat elämään jatkuvassa kuolemanpelossa ja taistelemaan säilyttääkseen oman ihmisyytensä, ovat meidän täyden tukemme arvoisia. Me jotka emme rukoile, pidämme heidät ajatuksissamme ja toivomme tälle kylmälle murhaamiselle pikaista päätöstä.
En ymmärrä miksi ulkoiset tahot pitävät näitä terroristeja varoissaan ja aseistettuina. Mistä he saavat miljoonia ja taas miljoonia rahoittaakseen toimintansa? Öljystä? Siitäkö tässä on kyse? Olemmeko niin riippuvaisia siitä aineesta, että ostaessamme sitä rahoitamme ja siten annamme terroristeille luvan toimia kuinka parhaaksi näkevät? Ketkä myyvät heille aseet ja ammukset?
Minusta on kamalaa, että me ihmiset heräämme joukolla tähän tilanteeseen vasta sitten, kun se kolkuttelee kotiovellamme. Olemme niin syvällä somessa, että aikaa muulle maailmalle ei käytännössä enää ole. Näemme vain sen, mikä meille halutaan näyttää, vaikka meillä on käsissämme rajaton määrä tietoa vain hakusanan päässä.
Jos mietimme, miten nämä terrorismin puolesta itsensä räjäyttävät ihmiset voivat olla niin mustavalkoisia oman asiansa suhteen, ettei heitä kiinnosta muu kuin oman päämäärän saavuttaminen keinolla millä hyvänsä.. Niin anna kun katon vähän peiliin, laitan tukan ja kasvot, vaihdan muutaman kerran vaatteet, siivoan peilistä heijastuvan näkymän ja otan selfien. Se on paras selfie minkä maa päällään kantaa, koska siinä olen minä ja tärkeät ajatukseni.
#prayforparis #prayforbeirut.. Tämä sota ei rukoilemalla lopu. Mitä siis teemme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti