Puhelin rallattaa kärsimättömänä olohuoneessa, kun endokrinologi soittaa jatkosta.
Prolaktiini on mitattu puolentoista viikon sisällä kahdesti ja arvo on noussut sadalla sinä aikana! Tulevan vuoden maaliskuulle on aikaisemmin sovittu pään magneettikuvaus, missä nähtäisiin onko kasvaimen koko muuttunut vai ei. Lääkäri kuitenkin on sitä mieltä, että kuvaus pitäisi suorittaa mahdollisimman nopeaan aikatauluun - tämän kuukauden sisällä - raskaustoiveen läsnäolon sekä kasvaimen tutkimisen kannalta.
Hän piti mahdollisena sitä, ettei kasvain ole välttämättä prolaktinooma vaan prolaktiinin nousu (hyperprolatinemia) olisi oma häiriönsä. Tästä johtuen on selvitettävä mikä kasvain on kyseessä, ettei raskauttakaan yritetä ns. turhaan. Voihan toki olla niinkin, että kasvain lopulta paljastuukin prolaktinoomaksi, mutta olen iloinen että lääkäri haluaa varmistaa asian eikä vain lyki eteenpäin ja odotuta (kuten oli edellisessä hoitopaikassa tapana!).
Toivon kovasti, ettei kasvainta enää löytyisi ja saisin siltäosin terveen paperit ja voisin keskittyä "alakerran" hoitoon tai yleensäkin keskittyä yhteen osa-alueeseen kerrallaan. Tiedän kyllä, että kehon ja mielen hyvinvointi vaatii kokonaisvaltaista huolenpitoa, mutta tämä on vaan niin raskasta. Työttömänä ei oikein muuta olekaan kuin aikaa, mutta voimavarat ovat silti vähissä. Vertaistuen tarve on suuri, mutten koe olevani kunnossa järjestääkseni tapaamista. Onneksi tällähetkellä on kaason ja kummin tehtävät joihin voi aina silloin tällöin unohtua.
Hieman muihin aiheisiin..
Parin viikon sairastelun jälkeen pääsin myös pitkästä aikaa jenkkifutiksen pariin. Erona aiempaan treenaukseen, oli keskittymiskykyni lähes mennyttä, joten sähellykseksihän se suurimmaksi osaksi meni.
Kiinnitin huomiota kamalasti siihen että hikoilin aivan jumalattoman paljon. Ja meinaan siis VALTAVASTI! Päättelin tämän johtuvan Letroista, koska treeneissä käytiin perusasioita eikä varusteita pidetty päällä.
Nyt kysynkin Teiltä kellä löytyy Letrozolista kokemusta, että millaisia haittavaikutuksia teille on tullut Letroista?
Ekassa kierrossa oli kamalia mielialavaihteluja, mutta ne nyt saattoi johtua naisluonnosta ilman lääkkeitäkin :D
VastaaPoistaNiinku eise elämä aina oo ihan ruusuilla tanssimista :DD
PoistaMuutama satunnainen öinen lämpöaalto, muuten ei juurikaan haittavaikutuksia. Ainakaan omasta mielestä. Avokki voi kyllä olla eri mieltä :D
VastaaPoistaKiitos kokemuksesta :D
PoistaToivottavasti nyt pian löytyy varmuus siihen, mikä prolaktiini-arvoa nostattaa ja ihanaa, että lääkäri laittoi asiaa nopeasti eteenpäin :)
VastaaPoistaToivotaan näin :) Oon kyllä itsekin lääkäriin kovin tyytyväinen, vaikka epikriisissä kovin väittää että miut on tutkittu Meilahdessa :D (ei menny kun noin +300km väärin :D)
Poista