tiistai 6. lokakuuta 2015

Tästä se nyt alkaa

Ensikäynti on nyt takana. Siemennesteanalyysin tulokset olivat ehtineet tulla ja niissä kaikki oli hyvin.

Minulle koetettiin tehdä sisätutkimusta - huonolla menestyksellä. Alakerta vaihteeksi niin krampissa, ettei sinne saanut mitään instrumentteja laitettua. Kohtu saatiin kuitenkin tunnusteltua jotenkuten. Sain tälläkin kertaa palautetta, että kohtu sijaitsee hyvin ylhäällä. Sitä en vaan vieläkään tiedä onko tämä hyvä vai huono asia. Huono ainakin siinä suhteessa, että endometrioosia on todella vaikea tunnustella.

Ultraääni saatiin tehtyä ja molemmat munasarjat löytyivät paikoiltaan ja molemmissa näkyi useita rakkuloita. Muutaman viikon päästä selviää onko niistä mihinkään. Samalla reissulla aiotaan selvittää myös tuubien aukiolo, johon on varattu hieman monipuolisempi cocktail jotta se saadaan varmasti tehtyä.

Endometrioosia tämäkin lääkäri piti erittäin todennäköisenä, kun oireet ovat niin vaikeat. Suurimpana syynä meidän lapsettomuuteemme on kuitenkin minun ovuloimattomuuteni, mitä lähdetään boostaamaan Letroilla. Syyslomaviikon takia ensimmäinen OI-kierto on ilman seurantaultraa, mutta tämä asia tuskin vaikuttaa mihinkään. Pitää ultraamisen sijasta käyttää kuitenkin ovulaatiotestejä. Onko teillä ollut aina seuranta?

Koska kierrot ovat edelleen epäsäännölliset, on edessä vielä muutamat labrat mm. kilpparit ja prolaktiini. Joukossa on myös anti-Muellerin mittaus. En tiedä, ymmärsinkö oikein, että tuo AMH mittaa paljon munasarjoissa on vielä ns. kapasiteettia jäljellä? Kuulostaa pelottavalta!

Google laulaa ja sivut kääntyilee tiuhaan, kun koetan oppia ja ymmärtää mistä tässä kaikessa on kyse.



5 kommenttia:

  1. Mä oon käyttänyt Clomifenejä ja Letrozoleja ovuloimattomuuteen. Ensimmäisessä (epäonnistuneessa) kierrossa ja sitä seuraavassa oli seurantaultra, mutta niiden jälkeen on ollut vain toisinaan. Ovulaatiotesti kertoo varmaan kaiken tarvittavan. :) Toivotaan onnea matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh.. Hyvä ettei oo ihmeellinen juttu ettei ultraa oo :) Miulla tosin ilmeisesti nyt onkin follikkeliultra ja aukkari samana päivänä! Toivotaan silti, että ovistesti kertoo mitä pitääkin, koska se on vasta kp 15 jälkeen.

      Tilasin sen hienon digiovistestin ja miehen piti opettaa miten se toimii :'D Oli aika kepuli kun oli ohjeetkin englanniks!

      Poista
  2. Minulla on ikääni nähden (32v.) matala amh arvo vain 0.6, silti munasoluja on saatu yli kymmenen molemmilla punktiokerroilla. Lääkärin mukaan arvo ei siis ole niin pysyvä kuin aiemmin luultiin eikä sitä pidä liikaa tuijottaa. Nyt olen onnellisesti raskaana kolmannesta alkionsiirrosta <3 Toivotan paljon onnea teidänkin hoitoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, eli periaatteessa ei syytä huoleen :) Onnea odotukseen sinne! :)

      Poista
  3. Kiitos Pallero! Pitää tehdä :)

    VastaaPoista