Uupumus ja syyllisyys

Kylläpä olen yksinäinen. Vaikea myöntää että näin on. Olen kysellyt seuraa kahville, lenkille ja leikkipuistoon ympäri Facebookia ja ladannut Momzien, mutta ei matchaa.

Eniten käy lasta sääliksi ja tulee paha mieli, kun sillä ei kohta kahteen kuukauteen ole ollut omanikäistä leikkiseuraa. Neuvolasta sanoivat että avoimiin päiväkoteihin ja muuhun toimintaan saa neuvoja ja apuja Pikkulapsityöryhmästä (kuten aiemmallakin paikkakunnalla), mutta Pikkulapsityöryhmästä ilmoitettiin,että neuvolasta neuvovat tallaiset asiat. Ollaan siis oltu kotona. Käyty kaksin toistaiseksi tyhjissä puistoissa. Enää en jaksaisi edes lähteä.

Avoimet päiväkodit ovat toisella puolella kaupunkia, minne kestää bussilla vaihtoineen lähemmäs tunnin. Sieltä löytyisi sisäleikkipuistokin. Pitäisi lähteä heti aamulla jotta rattailla pääsee maksutta ja silti pitää maksaa takaisin pääsystä ja jättää lapsi rattaineen bussin keskitilaan yksin maksun ajaksi.

Ollaankin yleensä pitemmät matkat liikuttu rattaitta ja useimmiten alle 6 km matkat kävellään suosiolla. Lähimpään puistoon, missä saattaa olla lapsia samaan aikaan, on matkaa lähemmäs neljä kilometriä.

Missä syödään ja mitä syödään lapsen kanssa, kun nauravat nakit ja lihapullat eivät ole vaihtoehto? Missä saa oman ruuan lämmitettyä ja missä voit vaihtaa vaipan? Minne voit mennä lenkille niin että kukaan ei nää ja itkeä?

Olen kokoajan kiukkuinen. Tiuskin, huudan ja ahdistun. Haluan olla yksin vaikka haluaisin tutustua uusiin ihmisiin. Olen aina ollut hyvä tutustumaan, mutta olen huono pitämään yllä kaverisuhteita. Nyt koen epäonnistuneeni, kun tuntuu ettei kukaan halua edes tutustua. Olenko niin epämiellyttävä ihminen?

Tekisi mieli laittaa lapsi päivähoitoon ihan vain siksi jotta sillä olisi ikäistään seuraa. Lähellä on useampi päiväkoti. Vaan kun en halua lastani hoitoon, vaan haluan lapselleni ystäviä. Olen itse sille esteenä, sillä en jaksa enää etsiä, eikä kukaan tule meitä täältä kotoa hakemaankaan.

Pari päivää sitten tuli taas olo, että haluaisin hypätä parvekkeelta. Alkoi naurattaa, kun muistin ettei jonkun metrin pudotus paljoa tee.

Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa!

Ahdistaa jo etukäteen tuleva matka sukuloimaan, kun viikonlopulle tulee yhteensä kahdeksan tuntia bussissa istumista kaksin taaperon kanssa, kenellä on ollut tapana huutaa ja itkeä vähintään puolet matkasta per suunta. Ahdistaa, kun lapsi ei voi suosiolla nukkua yöllä eikä päivällä.

Pari viikkoa onnistui niin, että heijasin päikkäreille parvekkeelle. Nyt ei kelpaa parveke, vaan lähdetään kokonaan ulos ja mielellään heräillään jatkuvasti siitä huolimatta, varsinkin kun rattaat pysähtyvät.

En kestä tätä syyllisyyttä että haluaisin hetken vaan olla ja lapsi saisi seuraa muustakin kuin hajoamispisteessä olevasta äidistään. En jaksa juosta vaikka tekisi mieli lähteä karkuun edes hetkeksi.

En haluaisi edes julkaista tätä, mutta täällä minä olen ja ajattelen seinien sisällä jokatapauksessa. Koitan savumerkein kertoa, koska en osaa puhua ymmärrettävästi. Ei saisi myöntää ettei jaksa. Miksi tämä pimeys on aina niin kokonaisvaltaista?

Hyvä ihminen

Eilen luulin olevani ihan piipussa ja olen loppu, etten jaksa. Olen nalkuttanut, tiuskinut, surullinen, itkuinen, riittämätön ja ärtynyt. Mikään ei kiinnosta, eikä mitään jaksa. Eikä ole nälkäkään. Heti kun pääsee pitkälleen tulee uni tai sitten se ei tule millään. En ole jaksanut käydä oikein missään, enkä tehdä oikein mitään, paitsi silloin, kun olen niin väsynyt että keho huutaa "lepää heti, lepää!".

Eilen raivasin kotoa kaikki kierrätyskamppeet kierrätyspisteisiin, missä hurahti pari tuntia. Tuli vietyä lisäksi parin kuukauden edestä muovia ja pulloja muutaman kilometrin päähän ja käytyä samalla reissulla kaupassa. Nukuin viimeyönä yli kuusi tuntia, kävin lapsen kanssa aamuseitsemältä vaunuttelemassa, sillä hän ei suostunut sisällä enää nukkumaan, vaikka oli selkeästi vielä väsynyt. Energiaa riittää tasan sen verran, että tuijotan olympialaisia peiton alta. Tai siis ei riitä, sillä katsoin kelloa viimeksi 10.47, jolloin katsoin jääkiekkoa ja seuraava muistikuva on kai jostain puolen tunnin takaa, kun mies syötti keittiössä pojalle lounasta.

Luulin olevani hereillä vaikka olin nukkunut sohvalla monta tuntia. Ei mitään hajua. Olo on edelleen väsynyt ja outo. Ei pysty.

Onneksi ensiviikolla on pitkästä aikaa edessä labrakokeet. Katsotaan kilpirauhasarvot sekä prolaktiini. Jännittää vähän, sillä ymmärsin, että pään magneetti otettaisiin myös nyt imetyksen loputtua, mutta siitä ei lähetteessä nyt ollutkaan mainintaa! Ahdistaa jo etukäteen, sillä pääkivut ovat lisääntyneet. Toisaalta uskon, että se voi johtua ihan jo valvomisestakin. Mene ja tiedä.

Olisi ihana jos saisin mielenkiintoni ja energiani takaisin. Tällä hetkellä tunnen olevani vain sellainen klöntti, mikä ei lähde kulumallakaan vaan on vain riesana siellä minne ilmestyy.

Voisin vaan luetella sanoja mitä tunnen, kun en osaa selittää mistä mikäkin johtuu; epävarmuus, yksinäisyys, tunnottomuus, välinpitämättömyys, stressaavuus, voimattomuus, riittämättömyys.. Yms yms yms. Siis pidän vaan itseäni niin paskana ihmisenä, että ei muusta väliä. Vituttaa niin paljon että naurattaa :D Ei vaan toimi ytään mikään. Pää on niin solmussa ja jumissa, että se pitäisi halkaista ja selvittää sitä kautta.

Äitiys tekosyynä?

Hei vaan pitkästä aikaa!

Pahoittelen etten ole mm. vastannut kommentteihin, sillä puhelimeni ei tee yhteistyötä tuon "vastaa"-napin kanssa ja käytän erittäin harvoin tietokonetta. Kesä- ja sairasloma alkaa olla jo ehtoon puolella ja valmistaudun nyt täysillä koulun alkuun.

Lomalla olen saanut hyvin toivuttua ja keskityttyä hyvinvointiini. Muuttunut ruokavalio ja uusi lääkitys on alkanut purra ja voin jo elää huimauksen ja tykytysten kanssa suhteellisen "normaalia" elämää, verenpaine on noussut hyviin lukemiin ja tunnen olevani energisempi. Toivottavasti sama meininki jatkuu, niin pystyy keskittymään opintoihin ja vielä joskus tulevaisuudessa toivottavasti myös töihin.

Stressiä olen saanut purettua yllättävän kivuttomasti, eikä lapsettomuus ole ollut niin suurena mörkönä muutamaa hmm... kiukunpuuskaa lukuunottamatta. Kerran tai pari on mm. Ihan naurattanut se, että äitiys on syy olla tekemättä jotain, kuten esim. olla ajoissa tai ajatella myös muita ihmisiä ja heidän tunteitaan. Voihan toki olla, että jos itse äitiydyn, niin minusta tulee samanlainen, mutta uskon että olen aiemmin tässä elämässä jo käyttäytynyt tarpeeksi huonosti koko loppuelämäni tarpeisiin.

Äitiys on ihan oikea syy tehdä tai olla tekemättä joitain asioita ja uskon sen vaikken käytännössä mistään mitään tiedäkään. Kuitenkin maalaisjärkeä on hyvä käyttää varsinkin silloin, jos aikoo käyttää äitiyttä syynä (tai tekosyynä) jostain asiasta (tai kaikista) jollekin tahattomasti lapsettomalle henkilölle sillä se tuntuu pahalta. Ei sellaiselta pahalta, niinkuin lapsesta, joka mutristaa alahuulta, vaan sellaiselta että joku vetäisi aina yllärinä turpaan.

Tahattomasti lapsettomana pysyt hississä kolmen kerroksen välillä. Ensimmäisessä kerroksessa on vapaaehtoisesti lapsettomat ja ihmiset, keillä perheellistyminen ei ole ajankohtainen asia. Toisessa kerroksessa on äidit, isät ja kolmannessa isovanhemmat. Pysyt hississä, koska et kuulu mihinkään kerrokseen, mutta näet vilaukselta millaista elämää kerroksissa eletään aina, kun hissi tilataan alas viemään ihmisiä ylempiin kerroksiin ja ovet avautuvat ihmisten tullessa ja mennessä. Joskus tosin toisesta kerroksesta tulee ihmisiä takaisin hissiin ja he ovat pitkään hiljaa. Jaamme hissin yhteisymmärryksessä, kaikki omine taakkoinemme ja jatkamme menoamme.. hissin nurkasta toiseen.