sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Oma vika

Olen pitkään miettinyt, miten hyvätuloisten raha-asioista on hyväksyttävää puhua ja ruotia niitä, mutta kun on kyse vähempituloisen rahoista, vaietaan tai sanotaan korkeintaan että oma vika? Omalla kohdalla on ollut tilanteita, että tili on ollut miinuksella ja on pitänyt miettiä pää puhki kuinka saada laskut maksettua ja ruokaa pöytään. No.. oma vika, kun tein heräteostoksen/maksoin ylimääräistä lainanlyhennystä enemmän kuin piti/kävin ulkona syömässä/tilasin pitsan/kävin lääkkeet apteekista. Omat tilinylitykset ovat siis olleet lähes poikkeuksetta aivan omasta laskupään oikosuluista johtuvia. Hupsis.

Tänään en ole vuoteen ylittänyt katettani ja tili on pysynyt pkussan puolella. Parikymppiä tai pari senttiä, mutta plussalla kuitenkin!

Opiskelujen aikana piti ottaa opintolainaa, ja tarjota kaikille kierros baarissa, ajaa taksilla ja riekkua paikasta toiseen ja ostella kalliita tavaroita, joita ei paria kertaa enempää tullut käytettyä. Kirpalle, kaverille tai roskiin. Eihän sitä lainaa tarvitse maksaa takaisin kuin vasta vanhana. Sitten erosin.

Toisen lainan kohdalla, vuosi ensimmäisestä lainasta, olin jo hieman viisaampi ja hankin auton, sekä aloitin ensimmäisen lainan takaisinmaksun.

Menin naimisiin, valmistuin ja menin töihin. Ensimmäiset palkat menivät tavaraan, autoihin ja illanviettoihin. Sitten kyllästyin. Aloin mielummin viettämään aikaa kotona tai ratintakana, rahaa meni bensaan. Tulot olivat säännölliset, mutta rahat menivät hupsis vain jonnekin. Verhoihin, kasveihin, lankoihin, vaatteisiin you name it, en edes tiedä mihin.

Otin opintolainojen päälle kulutusluoton, koska työssäkäyvänä tarvitsin "aikuisten auton". Mielummin vielä isofixillä, jotta saa lastenistuimet. Maksoin minimimäärät lainojenlyhennyksistä.

Terveys alkoi reistailemaan, eikä lastakaan kuulunut. Aloin uupua, vaihdoin työpaikkaa ja aloin miettimään uutta ammattia. Mieskin uupui ja tuli sauma muuttaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Saatiin asunto toiselta paikkakunnalta, eikä kummallakaan ollut täällä lähes mitään kontakteja. Pääsin töihin ja mies pääsi kouluun. Myin autoni. Oma työ oli ahdistavaa ja kuluttavaa (pakkomyyntiä puhelimessa) ja seuraavan päivän töihinmeno itketti jo edellisenä iltana. Irtisanouduin ja sain kolmen kuukauden karenssin. Sain onneksi apua terveysongelmiin, vaikka jouduin pyytämään apua vuokraan, laskuihin ja lääkärikäynteihin.

Asiat alkoivat selkeytyä. Jäin sairaslomalle ja puolen vuoden jälkeen sain hyväksytyn päätöksen ammatillisen uudelleenkouluttautumisen aloittamisesta. Toinen inseminaatio onnistui ja raskauduin. Sairasloma loppui, olin muutaman kuukauden työttömänä ja hankin tietoa koulutusmahdollisuuksista tulevaa varten ja jäin äitiyslomalle. Hupsis.

Kahdeksan vuotta hyvin tiivistettynä. Olen kerran hakenut toimeentulotukea sitä kuitenkaan saamatta. Sen sijaan pankkitietoni vuodettiin ulkopuoliselle ja sain kirjallisen anteeksipyynnön sosiaalitoimen johtajalta.

Suurimman osan viimeisistä kahdeksasta vuodesta olen siis ollut opiskelija, työtön tai vanhempainvapaalla ja tuona aikana olen maksanu suurimman osan lainoistani. Kulutusluoton eli autoluoton sain maksettua noin kaksi vuotta sen ottamisesta. Toinen opintolaina on tällä menolla maksettu vuoden päästä pois. Kokonaisuudessaan minulla on ollut lainaa n. 13 tuhatta euroa ja vuosi sitten saavutin puolivälin, eli olin maksanut kaikesta ottamastani lainasta puolet pois.

Lainamäärä voi kokonaisuudessaan kuulostaa pieneltä ja esimerkiksi asuntolainoihin verrattuna se onkin pieni summa. Mutta silti! Niistä monista kituuttelukuukausista, leipäjonossa seisomisesta ja vanhempien avun pyytämisestä huolimatta olen aivan saatanan ylpeä itsestäni ja siitä, että olen pystynyt tähän. Olen käyttänyt vähintään puolet kahdesta edellisestä veronpalautuksesta lainojenmaksuun ja se on helpottanut kuukausittaista "kituuttamista" jo paljon. Varsinkin, kun kahden edellisen vuoden veronalaiset tulot olivat n. 8600€ ja kohta kahdeksan kuukautta on ollut maksettavana myös lapsen "menot".
Laskut maksetaan ajallaan, osamaksuja ei ole ja luottotiedot ovat kunnossa.

Vähätuloisena mietin, että kaikkien lainojen otto oli oma vikani. Otin ne koska halusin ja siihen tarjoutui mahdollisuus. En ymmärtänyt rahan arvoa. Päätin opiskella ja olla vähätuloinen. En päättänyt sairastua, enkä joutua työttömäksi ja olla vähätuloinen. Päätin perustaa perheen, käyttää säästöni hoitojen polimaksuihin ja lääkkeisiin. Päätin jäädä lapsen kanssa kotiin ja jäädä vähätuloiseksi vielä pariksi vuodeksi. Pakollisten menojen jälkeen rahaa jää sen verran, että ei tarvitse menettää yöunia, muttei juhliakaan.

Kaikesta huolimatta minulla on ihana perhe, katto pään päällä, sähköä ja ruokaa. Saan lapselle lahjoituksena vaatteita ja lahjoitan ne eteenpäin (jos ei lasketa niitä, mitä haluan säilyttää). En käy oikein missään, enkä osta oikeastaan muuta kuin ruokaa, vaippoja ja vessapaperia ja elämä on silti suurimmalta osin ihan jees.

Oon elossa ja uskon, että tämä tilanne on vain väliaikaista ja rahatilanne vielä kohenee! Kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

Välillä on tylsää, mutta hei. Se on ainakin ihan oma vika.

2 kommenttia:

  1. Noilla tuloilla, tuollaisen summan maksaminen on todella kova saavutus. Juutuin koko yöksi selaamaan tekstisi läpi. Tuntematta sinua henkilökohtaisesti, olen sinusta hyvin ylpeä. Olet luonteeltasi herkkä ja kovapäinen, tiedät tarkalleen mitä haluat vaikka joskus tunnet että päämäärä on hukassa. Älä välitä paskaakaan muiden kritiikistä , äläkä ole liian ankara itsellesi. Ota oma aikasi, nostat pikkuvesselin isälle ja ilmoitat tekeväsi haluamasi ajan aivan omia juttujasi. Odotas kun pikku jätkä alkaa kiroilemaan, juu hiekkalaatikolla oppii ei meillä kotona..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tulin tästä tosi hyvälle tuulelle. Ihanaa vaihtelua, kun nyt on ollut mieli maassa ja olo on ollut ihan paska :D

      Poista