Miksi minä en toimi?

Tänään on aamusta lähtien ollut mieli apeana. Ajatus ei kulje normaalisti ja flunssa vaivaa. Päätin kuitenkin aamulla lähteä töihin, mikä ei lopulta ollutkaan hyvä idea, sillä kuumehan  sieltä nousi.

Ehdin kuitenkin matkaa hiljakseen talsiessani käydä läpi asioita. En sinällään päässyt puusta pitkälle, sillä päällimmäisenä tunteena velloi turhautuneisuus.

Olen kyllästynyt olemaan jatkuvasti kipeänä! Tuhisin ja nurisin itsekseni kuulokkeet punkkia pauhaten - eikö tämä jo riitä?! Masennusta ja eri lääkevalmisteiden kanssa pelailua vuodesta 2006 lähtien. ADHD diagnoosi kuusi vuotta sitten ja eri lääkevalmisteisiin totuttelut.

Lääkekorvattavuuksien kanssa taistelua sillä lopputuloksella, että päätin olla käyttämättä yhtään mitään hoitoon vaikuttavia lääkkeitä. Korvauksen eväämisen jälkeen sopivalle valmisteellekin jäädessä yli parisataa euroa hintaa. Eihän tällainen huithapeli niitä muistaisi edes ottaa! Psykiatrian lääkäri oli kuitenkin eri mieltä ja piti jopa hieman utopistisena päätöstäni suorittaa kokonainen ammattitutkinto ilman ADHD-lääkitystä (mihin kuitenkin pystyin ;)).

Häiden ja valmistumisen jälkeen alkoivat lapsitoive asiat olla ajankohtaisia. Vatsa-, selkä- ja nivelkipujen ollessa jo arkipäivää. Särkylääkkeitä ja vatsan aluetta rauhoittavia lääkkeitä meni päivittäin.

Heitettiin endometrioosi kortilla.
Heitettiin vulvodyniakortilla.
Heitettiin ovuloimattomuuskortilla.
Heitettiin kuukautishäiriökortilla.
Heitettiin PCO-kortilla.
Heitettiin hyperprolaktiinikortilla.

Heiteltiin pitkin poikin. Psykapuoli eiku terveyskeskuspuoli eiku naistentautien puoli eiku endokrinologin puoli! Eikueikueiku.

Väsyin pitkin matkaa kaikkeen ja hakeuduin ongelmissani useita kertoja paikalliseen Kriisikeskukseen, kun sekä omat että puolison voimavarat alkoivat olla lopussa. Sain puhua ja ongelmiini etsittiin ratkaisua pelkän lääkityksen sijaan ja jätinkin kaikki särkylääkkeet pois. Kriisikeskuksen tarjoama tuki on kuitenkin kriisikeskeistä eikä siten tarkoitettu pitkäaikaista tukea varten, joten olin jonkin ajan päästä taas omillani - elämä jatkui.

Tuli meidän toinen hääpäivä, josta yli tunti vietettiin magneettikuvauksessa missä tehtiin mikroadenooma löydös. Sairaalalta lähtiessään sitä jo oikeastaan tiesi, että jotain siellä päässä on. Lääkärin puhelusta varmistuksen saatuani, oli pakko miettiä taas lääkitysasioita ja aloittaa ensin päivittäinen ja sitten viikottainen lääke adenooman ja prolaktiiniarvon pienentämiseen. Sitten vielä se deksametasonikoe... Jossa onneksi ei ollut mitään erityistä.

En ole vähään aikaan tuntenut oloani kotoisaksi. En tunne kehoani. Tiedän sen toiminnasta sen verran ettei se toimi. Out of order. Mission failed.

Silti kaikista näistä ajatuksista suurin on se, etten tiedä mikä toiminta juontaa juurensa masennukseen, mikä mahdolliseen endoon, mikä ADHD:iin ja mikä tuohon aivolisäkekasvaimeen ja kuinka ne vaikuttavat toisiinsa. Onko joku noista syynä toisen asian syntyyn? Miksi kehoni on päättänyt alkaa toimimaan itseään vastaan? Onko minun pakko sietää näitä hyödyttömiä sirpaleita, kun muiden aivot ovat ehyttä kristallia? Miksi aivoni ovat päättäneet olla kiusaksi eivätkä hyödyksi?

Jatkuvien kipujen ja arkisten ponnistelujen keskellä kuume laukaisi viimeisen niitin. Miksi minä en toimi?