Musta menneisyys

Löysin itseni keskellä yötä lukemasta vanhoja päiväkirja- ja blogimerkintöjäni. Kirjoituksia on jopa kymmenen vuoden takaa.

Pahin teini-ikä on ollut sitä aikaa valloillaan, mutten silti osannut kuvitellakaan, kuinka synkkänä sen koin. Ajattelin aluksi kirjoitusten olevan samaa luokkaa kuin Mortified nationissa, enkä osannut olla varuillani mitä tuleman pitää.

Aluksi huomasin koko tuon kymmenen vuoden ajalta noin jokatoisen kirjoituksen liittyneen tupakkaan tai vielä täsmentääkseni; sen puutteeseen.

Mitä pidempään luin, sitä vähemmän jutut naurattivat. Muistin elävästi tilanteita ja koin samoja tunteita kuin alunperin kirjoittaessani.

Luin myös liian monia kirjoituksia, joista en nyt saanut lainkaan selvää tai en muistanut lainkaan kirjoittaneeni, vaikka kirjoitustyylistä tiedän olleeni itse asialla. Suurin osa noista kirjoituksista on tehty tämän jälkeen.

Kävin läpi kolmen vuoden ajalta lähes päivittäin kirjattuja tekstejä, joissa pääpaino on ollut humaltumisessa tai sen "tasottamisessa". Ihmettelin krapula-avautumisten vähäisyyttä, mutta syy onkin ollut siinä, etten kovin usein ole ehtinyt olemaan täysin selvinpäin.

Olen odottanut muiden maksavan oman alkoholinkäyttöni, kun minulla ei ole ollut siihen varaa ja näin on usein myös tapahtunut. Olen kirjoittanut ylös vihaisia puolustuksia alkoholinkäyttöni suhteen, kun useammat ihmiset ovat olleet asiasta huolissaan.

Lopulta olen ihmetellyt miten aina vain harvempi ja harvempi on jaksanut seuraani tai välittää tekemisistäni.

Ei ihmekään, että tuona aikana on tullut tilanteita, jolloin en ole enää itsekään kestänyt itseäni. En ole kestänyt, mutten ole osannut myöskään estää tilanteita, joissa minua on jollain tavoin hyväksikäytetty, mutta olen niistä tilanteista johtuen kokenut itse olevani jollain lailla oikeutettu käyttämään muita hyväkseni ja tehnyt kylmästi lähes mitä tahansa saavuttaakseni haluamani.

Toimin niin vuosien ajan, koska se oli ainut tapa osata toimia ja pystyin "perustelemaan" holtitonta käyttäytymistäni huonolla äitisuhteellani.

Todellisuudessa olin vaan niin paskana, että minulta puuttui empatiakyky kokonaan. Luulin olevani todella hauska ja hyvällä tavalla räiskyvä ihminen.

Tuntuu pahalta, etten ole tajunnut käydä näitä asioita läpi aikaisemmin ja kuunnella ihmisiä ympärilläni.
Suuren osan tuona aikana elämässäni olleista ihmisistä olen kylmästi vain leikannut pois.

Ehkä en halunnut heistä muistutusta siitä, kuinka kamala ihminen itse tuolloin olin?