keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Vauvakamapostaus!

Hankinnat.. Niitähän löytyy :D Ensimmäiset vauvanvaatteet on hankittu jo muutama vuosi ennen plussaa. Hattu, parit sukat ja muutama body eksyi kaappiini erään Ruotsin risteilyn jälkeen vuonna 2013. Joitain omia lapsuusajan leluja ja kirjoja olen varastoinut jo siitä lähtien, kun muutin pois kotoa lähes kymmenen vuotta sitten. Olen aina halunnut olla äiti, joten miksipä ei saisi olla varovaisen optimistinen?

Tästä tulee kyllä erittäin kuvapitoinen postaus, mikä ei ole yhtään tapaistani, mutta what the hell. Olen jo pessyt ja lipastoinut lähes kaikki hankinnat, sillä en jotenkin osaa olla rauhassa, jos tiedän, että vaatteita ja tavaroita on säilötty ja ne ovat olleet jonkun toisen kotona. On siis pakko saada pestyä kaikki omalla pesuaineella ja laittaa omaan järjestykseensä. Olen hankkinut uutena ehkä kahden käden sormilla laskettavan määrän tavaraa, sillä uskon (ja tiedän) että käytettynäkin voi löytää lähes uudenveroisia tavaroita. Vauvavuosi on kuitenkin lyhyt ja ylimääräistä rahaa ei taida olla nykyään kellään, joten en halua käyttää pikkulapsiaikaa siihen, että murehtisin rahan takia enemmän kuin on pakko. Meillä on vaatteita pääpiirteittäin koko ensimmäiseksi vuodeksi. Pyjamia sekä ihan pienimpiä vaatteita vielä puuttuu jonkin verran. Päätettyämme Päätettyäni siitä, että aiomme hoitaa vaippapolitiikan kestoilemalla, rahahuolet pienenivät lähes olemattomiin. Tuntuisi oudolta käyttää vauvalla kertsijuttuja, kun en niitä suosi itsekään, joten kestoilun valinta oli jopa jollain lailla itsestäänselvyys.

Raskausajan ensimmäiset hankinnat olivat rv 6+6 varhaisraskauden ultraäänen jälkeen tehdyltä kirpparikierrokselta. Kassillinen uusia ja lähes uudenveroisia vaatteita löytyi seitsemällä eurolla! Lupasin itselleni, etten innostu kymmentä euroa enempää, jos vaikka käykin huonosti. Samoihin aikoihin sain isot kasat äitiysvaatteita kavereilta, ja varsinkin nyt talvella olen ollut todella kiitollinen, ettei ole tarvinnut lähteä nakkisiltaan tuonne pakkaseen. Omat farkut eivät nimittäin menneet enää rv 7-8 jälkeen jalkaan turvotuksen takia!

Niskaturvokeultran jälkeen tuli sopivasti veronpalautukset ja black friday, joten ajattelin, että onhan vauvan mukava jotain uuttakin saada. Aluksi olin sitä mieltä, etten osallistu koko kulutusjuhlaan, mutta koska kyseessä ei ollut mikään kertakäyttöhankinta vaan tarkoitus on hankkia jotain pitkäikäistä, löysin itseni Royal Kestojen verkkosivuilta ihailemasta Pilvi-kestovaippojen ihania kuoseja.
N. viikko tilauksesta, meille kotiutui kolme suloista Pilvi-one size kestovaippaa, muutamat nopeat ja hitaat imut, harsoja sekä über ihania kosteussulullisia kestoliivinsuojia.
Muistaakseni rv 14 kävimme Lastentarvikkeessa tutkailemassa millainen suo on "oikeiden" vaunujen löytäminen. Olin suunnitellut, että meille tulisi Brion (nykyinen Britax) vaunut. Ennen tutkimusmatkalle menoamme teimme listan ominaisuuksista joita tarvitsemme vaunuilta. Jouduin kuoppaamaan haaveeni Britaxeista, sillä malli, joka muuten olisi istunut täysin tarpeisiimme, olisi ollut aivan liian massiivinen julkisissa matkustukseen. Koeajoimme varmaan kaikkia vaunuja, mitkä liikkeestä löytyivät. Meille sopivimmat kaikilta ominaisuuksiltaan olivatkin lopulta Emmaljungan Super Nitrot. Tähän tietoon tyytyväisinä lähdimme kotia kohti.
Bussissa mies selaili Toria ja itse googlettelin silmä kovana kokemuksia vaunuista, kun miehen silmiin osui ilmoitus vm. 2014 Super Nitroista, jotka sattuivat olemaan kaupan vanhassa kotikaupungissamme. Niin siinä sitten kävi, että samana viikonloppuna meille kotiutuivat rakkaudella kohdellut Emmaljungan Super Nitro rattaat irroitettavalla vaunukopalla sekä hoitolaukku. Käytönjälkeä vaunuista löytyy oikeastaan vain renkaista ja säilytystilasta sekä lisäksi tuo kuvassakin näkyvä (poistettava) liimajälki :)

Vaunut odottelemassa vauvaa, heijastimia ja tuunausta :)

Iiiiiiiiso kasa kestovaippoja kotiutui meille tammikuussa, kun vähän vahingossa osui yhteen kahden ihmiset tarpeet: Toisella luopua vaippakauden vaipoista ja toisella tarve vaipoille. Valehtelematta taidetaan pärjätä koko vaipatuskausi näillä vaipoilla mitä nyt omistetaan. Vaikuttaa kyllä vähän siltä, että kuosirakkaus saattaa vaikuttaa vielä meidän vaippamäärään :D
Ison paketin lisäksi olen saanut kestovaippoja lahjoituksena sekä parit villavaippahousut postikulujen hintaan. Hups!
Kestovaipat säilyttävät myös myyntiarvonsa hyvin, jos niistä pitää hyvin huolta. Jos joku vaippa ei käykään, no worries! Vaippa voi käydä myöhemmin tai omalle vauvalle epäsopivat vaipat saa myytyä hyvinkin helposti eteenpäin :) Jokainen peppu on erilainen.

Kuosirakkautta parhaimmillaan <3 Söpöt TSI-sisävaipat päälimmäisenä edustamassa :)

Uutena hankittiin hoitolipasto. Kissan takia avoin hoitopöytä jäi oikeastaan heti pois laskuista, joten kiinnitin huomioni sittemmin vain lipastoihin. Ikean Hemnes-lipasto kävi tarpeisiimme hyvin, eikä romuttanut budjettiamme. Ajattelin, että hoitoalustan olisi saanut poikittain liapston päälle, mutta emme löytäneet lipastoa, mikä olisi ollut tarpeeksi syvä, jotta sen päälle olisi saanut hoitoalustan pysymään nätisti. Hoitoalusta on kuitekin usein n.50cm leveä ja vaikka esimerkiksi Hemnesin kriittisissä tiedoissa kerrotaan lipaston syvyyden olevan 50cm, jokaisen liikkeessä esillä olleen syvyydestä, sekä meille kotiutuneesta yksilöstä puuttui sentti. Voin kertoa, että oli hermoromahdus lähellä. Hemnes-lipastoon on joskus ollut myynnissä myös hoitotaso, mutta enää se ei ole valikoimissa. Harmi, sillä Ikean omat hoitopöydät olivat joko kiikkeriä tai niihin ei saanut turvallisesti käden ulottuville niitä tavaroita, joita ajattelin tarvitsevani. Lähes kaikissa malleissa hoitotaso blokkaa ulottuvuuden alla olevaan säilytystilaan, jolloin sinne on pakko ns. sukeltaa alle. En uskaltanut hankkia sellaista meille. :/

Onneksi tuleva ukki on kätevä käsistään ja lupasi tehdä meille lipastoon sopivan hoitotason :) Suunnitelmana on laittaa hoitotasosta tulevat "ylimääräiset" sentit lipaston takapuolelle, jotta pääsy laatikoille ei esty ja lisäksi lipaston taakse saa lisää säilytystilaa.

Hoitolipaston esittelyä. Hoitoalusta ja riepu Jollyroomista. Ihaa-taulu omasta pikku stäshistäni ja toinen taulu miehen peruja.
Kuvat otettu ennen uusinta mylläystä, kun tavarat vielä etsivät luonnollisesti paikkaansa.

Kissa tutustumassa vauvan vaatelaatikkoon, josta pienimmät vaatteet jo odottelevat käyttäjäänsä saapuvaksi.
 
Osa isommista vaatteista ja vaipoista miehen vanhassa pinnasängyssä odottelemassa pääsyä oikeaan säilytyspaikkaansa ennen käyttöönpääsyä :) Vasemmalta pilkistää myös miehen valitsema suloinen mobile <3

Jos näistä kuvista voi jotain päätellä, niin meidän makuuhuone on tällä hetkellä hallitun kaaoksen vallassa. Huonekalut vaihtavat paikkaa ja vaatteet ja vaipat seilaavat milloin missäkin. Kunhan pieni keväällä kotiutuu, tulee varmaan vielä uusi postaus näistä kamppeista.

- Spukka ja Pallo-Masi 24+4 <3


8 kommenttia:

  1. Tein tänään yllättäen positiivisen raskaustestin, mutta uskon vakaasti, että en olisi tullut raskaaksi, mikäli en olisi luopunut pienistä vaipoista ja vaatteista. :D Meillä on kaksi koeputkihedelmöityksellä alkunsa saanutta lasta ja nyt ehti olla kahdet menkat ennen raskaaksi tulemista. :o Ihmeitä todella tapahtuu. Olin aivan varma että meillä on kaksi lasta, eikä enempää ole mahdollista saada. Toki lokakuuhun on pitkä aika vielä ja mitä tahansa voi tapahtua, mutta nyt saa olla onnellinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaaaa ihanaa!!!!!!!! <3 <3<3 <3 <3 <3 Toivottavasti kaikki menee hyvin ja eihän se lokakuuhun nyt niin pitkä aika oo ;) Onnea!!!!

      Poista
    2. Voisin veikata, että ne pingviini- pilvi- ym. sisävaipat eivät tule aivan heti käyttöön. Ovat aika reiluja. Imse Vimsen flanelletteja meillä käytettiin ensimmäiset viikot. Lisäksi niitä ruskea-punaraidallista ja vihreäraidallista sisävaippaa. Vastasyntynyt on todella pikkuinen. Reidet ovat olemattomat. Kakka karkaa sieltä välistä samantien. Esikoinen kakkasi lähes jokaiseen vaippaan ja nuorempi kakkasi kerran viikossa, mutta sitä sitten todella tuli. Kerrankin oli sukkia myöten kakassa. :D

      Poista
  2. Näin mieki päättelin, mut oon nyt pesun jäliltä vaan lykkiny niitä tonne lipastoon :D Varmaan just flanelletit ja harsot voi olla kovin juttu ekana :) Aattelin varautuu jo sairaalaan harsoilla ja NB-kuorilla :D

    VastaaPoista
  3. Eilen käytiin ultrassa ja siellä näkyi alle kaksisenttinen tyyppi, jonka sydän väpätti vimmatusti. Juuri oikeassa paikassa ja juuri sopivan kokoinen. <3

    Valtaisan raskauspahoinvoinnin siivittämänä uskaltauduin jo viikko sitten ostamaan kirppikseltä 4 kpl Myllymuksujen erinomaisessa kunnossa olevia taskuvaippoja kokoa s/m hintaan 1,5 e/kpl. :D Tästä se lähtee. Eilen näin käyttämättömiä Imse Vimsen flanelletteja 2,5 e/kpl, mutta se oli minulle liikaa.

    VastaaPoista
  4. Uusimpia kuulumisia täällä odotellaan :) t. Anonyymilukija

    VastaaPoista
  5. Sama täällä. Monesti nämä blogit hiipuu kun plussa tulee :( vaikka ihanaa se on ja varmasti elämässä paljon meneillään :)

    VastaaPoista
  6. Täällä ollaan, täällä ollaan! Yritän taas aktivoitua :) <3

    VastaaPoista