Miulla on aina ollu ongelmaa kroppani kanssa, millon on muhkuraa missäkin, jenkkakahvaa, sola keskellä selkää, liian leveät hartiat, pieni ja pyöreä pää, kaksoisleuka, kainaloläskit, olemattomat pohkeet ja perse, venymäarpia kaikkialla, kauheen pienet jalat.
Raskausaikana pullistuin eikä paino haitannut niin paljon, vaikka kroppa olikin outo ja uusi. Mutta voi perhana kun laps tuli maailmaan ja kroppa muuttui taas yhtäkkiä. Lähinnä kropan tuntumaa sanoisin sanoisin olevan ehkä taikina tai löysä paska. Muodoton möhkäle kuitenkin.
Kaikkialla sattui silmiin jutut siitä, miten pitää olla ylpeä kehostaan kun se sai aikaan lapsen ja muistaa ottaa omaa aikaa jotta jaksaa arjessa. MUTTA samaan aikaan samoista paikoista sai lukea kuinka pitää päästä eroon raskauskiloista, kokeilla tätä ja tätä dieettiä, palautua kunnolla ja nauttia elämästä lapsen kanssa, imettää mahdollisimman pitkään, luoda kiintymyyssuhdetta lapseen ja muistaa pitää huolta parisuhteesta.
Olin ihan hukassa. Pää univeloista jumissa, koitin vain selvitä päivästä toiseen ja yrittää parhaani mukaan olla vanha itseni ja sujahtaa siihen muottiin etten vaan tee mitään väärin ja ole huono äiti. Samalla kun suoritin äitiyttä, tunsin olevani huono vaimo ja huono ihminen. Joku suoritus jäi aina vaillinaiseksi. Vuorokaudessa tunnit ei riittäneet vaikka suurin osa menikin hereillä.
Puolisen vuotta meni eteenpäin. Pari Kriisikeskuksen käyntiä ja säännölliset käynnit psykalla saivat minut ymmärtämään, että mitä vittua olen oikein tekemässä. Eikös sen lapsenkin ole ihan hyvä tutustua oikeaan äitiinsä eikä siihen kuka tai mikä äiti yrittää olla jotta olisi "oikea äiti"?
Erosin monista vauvaryhmistä, estin joidenkin ihmisten julkaisut, joista tuli aina vain paha mieli, lakkasin seuraamasta suurinta osaa ryhmistä ja kävin kurkkimassa niitä milloin muistin ja jatkan samalla tyylillä edelleen. Alussa piti käskeä itseään olla ajattelematta mitä muut ajattelevat siitä mitä teen lapseni kanssa ja mitä valintoja teen hänen puolestaan. Joinakin päivinä joudun muistuttamaan itseäni tästä uudelleen.
Olen hyvä äiti. Lapseni viihtyy seurassani, on iloinen ja avoin sekä uskaltaa näyttää tunteensa. Teen oikeita, mutta myös vääriä valintoja ja opin uusia asioita kokoajan, kuten tuo lapsikin. Joskus ollaan yhdessä hämillään ja itketään ja nauretaan.
Sitä myötä kun jätin lukematta mitä "internetäidit" tekevät lastensa kanssa tai ilman ja lakkasin vertaamasta itseäni ja kasvatustani heihin, näin vuotta myöhemmin huomaan että jaa. Minulla on ihan hyvä olo. Parempi mitä pitkään aikaan. Olen palautunut ihmiseksi vaikkei minusta mikään malli tulekaan. Ulkomuoto ei ole enää muodoton möhkäle, vaikka turpoilenkin usein. Se muodoton möhkäle sai ihan uudet sfäärit tuolla pään sisällä. Nautin enemmän ajasta lapseni kanssa. Olisinpa ollut äiti ennen somea.
Ainiin ja siihen kroppaan vielä.. Olen pari kiloa vaille samassa painossa mitä synnärille lähtiessä. Löysää on, mutta olen huomannut lihasten kasvaneen, jaksamisen parantuneen ja vielä ruskettuneeni kaupan päälle! Syön normivegaaniruokaa, käyn pihalla kun siltä tuntuu, riehun lapsen kanssa ja illalla vedän vissyä ja linssisipsejä. Katson Netflixiä ja joogaan joskus ja jouluna. Jos en näytä keventyneen, niin ainakin olo on kevyempi ja en ole enää niin kiukkuinen noille kropan muhkuroillekaan. Korkeintaan ehkä tuolle alemmalle leualle vähän.
