sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Imetyspettymys

Pian viisi kuukautta vauva-arkea takana. VIISI! Poitsun vauvavuosi on silmänräpäyksen päässä puolivälistä. Aika menee kuin siivillä, paitsi kiukuttelupäivinä ja -öinä.

Syy poitsun itkuisuudelle ja tiheälle syliäisyydelle löytyi muutama päivä ennen nelikuukautisneuvolaa. Huomasin ettei vaipat enää oikein istu ja piti ottaa käyttöön vanhat vaipat (meillä siis kestot eli en meinaa mitään paskavaippoja :D), poitsu nukkui huonosti, eikä lopulta jaksanut edes leikkiä ja nauraa. Menin käymään avoneuvolassa, jossa punnituksen jälkeen huomattiin poitsun painon pudonneen 200g alle kuukauden sisällä. Terveydenhoitaja ei osannut oikein sanoa juuta eikä jaata, kun neuvolalääkärille oli enää muutama päivä aikaa, joten imetystä päätettiin tehostaa. Söin ja join itse kuin hevonen samalla kun imettelin lasta jopa n. tunnin välein. Nukuin aina kun pystyin. Maitoa tuli paljonkin ja lapsi söi, mutta ilmeisesti se ei nyt ollut tarpeeksi.

Kolme päivää myöhemmin neuvolalääkärin vastaanotolle päästessämme poitsun paino oli laskenut vielä 100g lisää, joten tehtiin syöttöpunnitus. Punnitus, jonka jälkeen kymmenen minuuttia imetystä per rinta ja taas punnitus. Painoa tuli tasan nolla grammaa. Siinä vaiheessa en enää edes yrittänyt pidätellä itkua, sillä tiesin, että meidän täysimetystaipaleemme oli nyt tässä. Lisämaidot oli aloitettava välittömästi kotiin päästyä.

Kaksi viikkoa mentiin osittaisimetyksellä, mutta se oli minulle liian raskasta. Joko poitsu hylki rintaa tai sitten pulloa ja pulloa oli pakko lisämaitojen takia antaa. Olin ihan hukassa, ja kaikki vauvan viestit mitkä luulin oppineeni, eivät enää täsmänneetkään. Kaikki piti opetella alusta. Itkin ja murehdin sitä, etten onnistunut imettämään, tunsin, että olin pitänyt lastani nälässä enkä ollut edes tajunnut sitä!!! Mietin vain, kuinka lapsi on huutanut nälkäänsä ja olen vastannut siihen, mutta vauvani vatsa ei ollut täyttynyt. Ajatus saa edelleen kyyneleet silmiin..

Koska olin naiivisti ajatellut vain imettäväni 6 kuukauden ikään saakka, ei pienessä mielessäni ollut käynytkään ajatus pulloruokinnasta. Siis voi luoja, kun pitää muutamassa minuutissa sisäistää pullojen huollot, steriloinnit, maitomäärät, korvikkeiden ominasuudet, maidon säilyvyys eri paikoissa, pullojen ominaisuudet ja vauvantahtinen pulloruokinta kaikkine stressiviesteineen, niin oli siinä kyllä tällä mutsilla aikamoinen stressiviestintä meneillään. Teki mieli vajota vaan maan alle ja heitellä jostain myyränkolosta ohikulkijoita niillä saamarin pulloilla!

Ratkaisematon dilemma on myös löytää kompakti vetoketjullinen kylmälaukku korviketta varten, jotta pääsisi seikkailemaan kodin ulkopuolelle vähän laajemminkin. Voin kertoo et ei ole helppo homma metsästää kylmälaukkua, kun kesäsesonki on ohitse. Kahden kaupungin kaupat nimittäin käyty jo läpi. Saa vinkata, jos tietää mistä löytyisi kivoja kylmälaukkuja tälleen lokakuun lopulla :D

Päätös lopettaa osittaisimetys ja siirtyä kokonaan pullolle, tuli täysin tarpeesta säilyttää oma järki tallella. Illat ja yöt ovat rauhoittuneet kummasti, kun ei ole tarvinnut säheltää kahden eri ruuanlähteen kanssa, vaan on voinut valmistautua käyttämään vain yhtä tapaa. Oma ahdistus imetyksen jatkuvuuden onnistumisesta kaikkosi myös, kun annoin itselleni tilaa ajatella, mikä olisi tässä tilanteessa paras kaikille. Itkevä ja stressaava äiti vai iloinen äiti?

Kun raskauduin, ilahtuneena ajattelin _tietenkin_ imettäväni, koska olihan kroppani luullut imettävänsä jo monta vuotta. Tässä onnistuisin varmasti, ajattelin jopa sektion jälkeen, kun sain poitsun rinnalle ensimmäistä kertaa vasta muutaman päivän ikäisenä ja imetystaipaleemme alkoi. Imetyksen päätyttyä olen käynyt päässäni läpi mantraa: Ensin ei meinannut tulla koko vauvaa, sitten se ei meinannut haluta edes syntyä, sitten se ei olisi halunnut sairaalasta kotiin ollenkaan ja sitten se ei halunnut syödäkään. Nyt se on muuttanut hieman muotoaan: Vauvaa ei meinannut tulla, kunnes tulikin, vauva oli mahassa ahdingossa ja siksi syntyessään kipeä ja ehkä meidän imetystaival nyt vain sattui poitsun kanssa olemaan tämänpituinen.

Imetyspettymys on valtava, mutta nyt kun olen nähnyt selkeän muutoksen poitsun olemuksessa ja jaksamisessa, sekä olen tottunut pullorumbaan, en ole enää niin katkera. Monta kysymysmerkkiä jäi miksi näin tapahtui, mutta ei voi enää mitään. Ehkä joskus saan vastauksia.

Toinen asia, minkä kanssa on pitänyt tehdä ajatustyötä ehkä enemmän mitä imetyspettymyksen kanssa, on ollut sen hyväksyminen, että tässä tapauksessa toisen, parisataakiloisen nisäkkään maito on lapselleni parempaa kuin omani. Vähän pelkään, että lapsestani kasvaa lehmä :D Juotan poitsulle korviketta koska on pakko, vaikka se sotii omia eettisiä arvojani vastaan. En enää koskaan tahdo olla siinä tilanteessa, että lapseni näkee nälkää. Harmi kyllä ettei Suomesta tällähetkellä saa kasvipohjaista äidinmaidonkorviketta lainkaan. Onneksi neuvolassa muistuttivat, että tämä korvikkeen käyttö on vain väliaikaista, kunnes kasvimaidot saa aloittaa. :)

Kirjoittelu on jäänyt em. syistä ihan tarkoituksella hetkeksi tauolle. Nyt koin vihdoin pystyväni kirjoittaa tästä kaikesta.

Mistä te haluaisitte kuulla juttua? :)

10 kommenttia:

  1. https://www.lastenturva.fi/lapselle/tuote/difrax-termoslaukku-tuttipullolle-uusi/8711736579860/ Blogitekstisi tuli esiin kun etsin vanhojen tuttipullolaukkujen merkkiä. Yllä olevasta linkistä löytyy hyvä suojalaukku tuttipullolle!

    VastaaPoista
  2. Meillä reissukäytössä toimi hyvin jauhemuotoiset korvikkeet ja ovat vielä suhteessa edullisempiakin kuin valmiit nesteet. Eli mukana tarvitsi olla vain keitettyä, jäähdytettyä vettä ja korvikejauhoa sekä pullo. Niistä lantraamalla (muistaakseni yksi mitallinen jauhoa per 30ml vettä) sai kertaruokintaan sopivan määrän eikä jäänyt ylimääräisiä säilyteltäväksi. Tsemppiä korvikeruokintaan ja pulloralliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pitäis saada omat soseetkin kulkemassa mukana, niin pakko saada kylmäsäilytys toimimaan :S Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  3. Meillä on myös ollut alusta asti vaikeuksia imetyksen kanssa, ja vaikka nyt ollaankin täysimetyksellä, niin koko ajan stressaan yhä saako tuo pieni nyt tarpeeksi maitoa ja pidänkö sitä kuitenkin nälässä vaikka painoa tuleekin ihan ok (miinuskäyrällä kuitenkin). Mulle korvikkeeseen siirtyminen olisi siinä mielessä helpotus, mutta vauva ei enää huoli pulloa, ja toisaalta tuntuisi ehkä hölmöltä lopettaa imetys, jos mun huolet eivät ole todellisia... Kuinkakohan usein avoneuvolassa kehtaa ravata?

    Ihanaa tää imetys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulle ainaki sanottiin avoneuvolassa et yhteyttä/käyntiä ihan niin usein, kun sinne jotain asiaa tuntuu olevan. Eli mielummin vaikka "turhaan" kun et ei ollenkaan :) Ja jos yhtään huolettaa, niin turhaa käyntiä ei olekaan! Jos ei muuta, niin saa ainakin varmuutta siihen arjen pyöritykseen :)

      Poista
  4. 5 kuukauden imetys on hyvä saavutus! Suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan Imetyksen lohtukirjaan (Imetyksen tuen julkaisu, löytyy googlella), parasta mitä olen aikoihin lukenut, erittäin tunteita herättävää luettavaa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, luin huolimattomasti, teillä taisikin olla 4 kk imetystä. Hyvä saavutus sekin. Tärkeintä että lapsi saa ruokaa, eikä joudu olemaan nälässä, korvike on Suomessa hyvälaatuista ravintoa sekin.

      Poista
  5. Jälleen kerran, tiedän tasan tarkkaan mistä puhut. Ensin kroppa ei suostunut ylläpitämään raskauksia, sitten kun vihdoin onnistui, lapsi revittiin lopulta ulos minusta mahan kautta ja meidän osittaisimetystä kesti se kokonaiset 5kk ja sitten siirryttiin pelkkään pulloon, koska vauva alkoi hyljeksimään rintaa. Koin epäonnistuneeni äitinä ja naisena joka osa-alueella.

    Mutta nykyään meillä asustaa 1v 3kk ikäinen taapero ja vauvavuoden ahdistukset ovat jo taaksejäänyttä elämää. Synnytys- ja imetyspettymyksistä pääsee yli, ajan kuluminen on ihanaa!

    Rauhallisia päiviä sinne pienen kanssa ja ole itsellesi armollinen, äiti on äiti, oli lapsi saatu tähän maailmaan millä tavalla tahansa ja tärkeintä on, että vauva saa ruokaa!

    VastaaPoista
  6. Puhdas pullo matkaan ja 2 dl korviketölkki. Sitten vaan syöttää kun siltä tuntuu. Sen voi antaa ilman lämmitystäkin ja tarvittaessa lämmityksen saa mistä tahansa kahvilasta. Jos pitempi reissu niin toki enemmän pulloja ja 2 dl maitoja mukaan...

    VastaaPoista