Omasta näkökulmasta hurja viikonloppu takana. Lauantaina vieteltiin seuraporukalla pikkujouluja. Tuli pelattua kaljaponkia ja tanssittua jalat rikki UV-bileissä.
Nyt voin kokemuksella kertoa, että olen liian hätäinen pelaamaan ponkia (heh) sekä olen valmis myymään kaikki korkeakorkoiset kenkäni. Miehelle sanoinkin baarista lähtiessä, että seuraavan kerran käytän korkeita kenkiä sitten linnan juhlissa. Tässä tosin voi käydä miten tahansa, sillä tulevaisuuden suunnitelmani ovat edelleen ihan auki. Ties vaikka joskus pääsisinkin pukujuhliin osallistumaan.
Sunnuntaina tehtiin miehen kanssa piparkakkuja. Kumpikaan ei ollut aiemmin tehnyt omin päin pipareita, mutta kahdesta pellillisestä vain toinen pääsi himpun verran kärähtämään. Ajateltiin myös koristella hienot teoksemme, mutta ilmeisesti pipareiden täytyy antaa hieman jäähtyä ennen tomusokeriseoksen laittoa. Ensimmäisistä kuvioista tuli nimittäin lähes läpikuultavia ja ne valuivat miten sattui. Tein omasta mielestäni hienon laukun yhdelle Muumimamma -piparille, mutta mieheltä kysyttäessä hän arveli sen olevan muovipussi. No.. Puolustuksekseen voin kertoa, että laukku oli valkoinen. Muuta yhteistä koristelulla ja muovipussilla ei sitten ollutkaan.
Viikonlopun saldo: Neonkeltaiset kissanviikset, kaksi pellillistä piparkakkuja, uusia tuttavuuksia, kipeät jalat, jatkuva jano, hylätyt maiharikorkkarit ja luomuovulaatio. Ilmeisesti munasarjat toimii kun niitä vähän heiluttelee musiikin tahtiin? *apuaminuunaurattaa*
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lauantai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lauantai. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. joulukuuta 2015
12. & 13. joulukuuta - UV-bileet tässä tilanteessa? No ehkä kerran.
Tunnisteet:
hauskanpito,
huumori,
ihmissuhteet,
kiitos,
kissa,
lauantai,
mieliala,
onnellisuus,
ovulaatio,
rohkeus,
uv
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Lapsettomien lauantai lähestyy
Vuosi sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka tämän vuoden äitienpäivänä heräisin mieheni tuomaan aamupalaan ja onnentoivotuksiin. Heräisin hitaasti, minkä jälkeen menisin työntelemään reippaana lastenvaunuja pihalle aurinkoon.
Puoli vuotta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka tämän vuoden äitienpäivänä heräisin hitaasti ja mieheni silittelisi kasvanutta vatsaani.
Kaksi kuukautta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka voisin nukkua äitienpäivän yli tänä vuonna.
Olen koettanut sulkea korvani kevään aikana kaikilta mainoksilta, joissa mainitaan raskaus, imetys tai äitienpäivä. Olen koettanut olla katsomatta television mainoksia, joissa kerrotaan mistä ihmisen elinaika koostuu ja kuinka koko elämä tapahtuu vain siinä välissä. On vaan tehnyt mieli huutaa. Eikö tuon mainoksen rinnalla voisi näyttää jotain "vaihtoehtoisen" elämän kulkuun liittyvää?
Kaikille ei koskaan tule omaa perhettä. On ihmisiä, joista ei tule isiä eikä äitiä. Osa joutuu ratkaisemaan, kuinka elää loppuelämä kaksin tai yksin. Jos jotain voisin sanoa mainostajille, niin sen, että vaikka me tahattomasti lapsettomat emme ole teistä suurimman osan kohderyhmä. me olemme silti kohderyhmä ja meitä on useita. Meillä on televisiot, radiot ja internet. Täällä ollaan hei! Mitä annettavaa teillä on meille?
Olen suosiolla pitänyt juhlapyhien ympärillä taukoa sosiaalisen median (kuten Facebook) käytöstä, jotta en aiheuttaisi itselleni mielipahaa tai aiheuttaisi sitä kellekään muulle. Nyt kuitenkin mainosten kyllästämänä sisuunnuin ja päätin että tälläkertaa en tee niin, sillä aion viettää Lapsettomien lauantaita!
Lapsettomien lauantaita viettämällä tehdään lapsettomuutta näkyväksi ja muistutetaan ihmisiä siitä, ettei vanhemmuus ole itsestäänselvyys. Tilaisuutta vietetään tänä vuonna jo 22. kerran. Lapsettomien lauantaita edeltää Simpukka-viikko (4.5.-9.5.), minkä tapahtumiin voi osallistua mm. Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä.
Lisäinfoa Simpukka-viikon tapahtumista ja Lapsettomien lauantaista löydät täältä.
Koska en ole viettänyt Lapsettomien lauantaita aiemmin, en oikein tiedä kuinka sitä tulisi viettää. Ostanko itselleni kukkia ja leivon? Pelaanko miehen kanssa videopelejä viikonlopun yli? Poltanko kynttilää ja muistan meitä kaikkia lapsettomia rukouksessa? Teenkö someprofiiliini kuvan, jossa toivotan kaikille hyvää Lapsettomien lauantaita?
Kuinka te olette viettäneet tai aiotte viettää Lapsettomien lauantaita?
Puoli vuotta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka tämän vuoden äitienpäivänä heräisin hitaasti ja mieheni silittelisi kasvanutta vatsaani.
Kaksi kuukautta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka voisin nukkua äitienpäivän yli tänä vuonna.
Olen koettanut sulkea korvani kevään aikana kaikilta mainoksilta, joissa mainitaan raskaus, imetys tai äitienpäivä. Olen koettanut olla katsomatta television mainoksia, joissa kerrotaan mistä ihmisen elinaika koostuu ja kuinka koko elämä tapahtuu vain siinä välissä. On vaan tehnyt mieli huutaa. Eikö tuon mainoksen rinnalla voisi näyttää jotain "vaihtoehtoisen" elämän kulkuun liittyvää?
Kaikille ei koskaan tule omaa perhettä. On ihmisiä, joista ei tule isiä eikä äitiä. Osa joutuu ratkaisemaan, kuinka elää loppuelämä kaksin tai yksin. Jos jotain voisin sanoa mainostajille, niin sen, että vaikka me tahattomasti lapsettomat emme ole teistä suurimman osan kohderyhmä. me olemme silti kohderyhmä ja meitä on useita. Meillä on televisiot, radiot ja internet. Täällä ollaan hei! Mitä annettavaa teillä on meille?
Olen suosiolla pitänyt juhlapyhien ympärillä taukoa sosiaalisen median (kuten Facebook) käytöstä, jotta en aiheuttaisi itselleni mielipahaa tai aiheuttaisi sitä kellekään muulle. Nyt kuitenkin mainosten kyllästämänä sisuunnuin ja päätin että tälläkertaa en tee niin, sillä aion viettää Lapsettomien lauantaita!
Lapsettomien lauantaita viettämällä tehdään lapsettomuutta näkyväksi ja muistutetaan ihmisiä siitä, ettei vanhemmuus ole itsestäänselvyys. Tilaisuutta vietetään tänä vuonna jo 22. kerran. Lapsettomien lauantaita edeltää Simpukka-viikko (4.5.-9.5.), minkä tapahtumiin voi osallistua mm. Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä.
Lisäinfoa Simpukka-viikon tapahtumista ja Lapsettomien lauantaista löydät täältä.
Koska en ole viettänyt Lapsettomien lauantaita aiemmin, en oikein tiedä kuinka sitä tulisi viettää. Ostanko itselleni kukkia ja leivon? Pelaanko miehen kanssa videopelejä viikonlopun yli? Poltanko kynttilää ja muistan meitä kaikkia lapsettomia rukouksessa? Teenkö someprofiiliini kuvan, jossa toivotan kaikille hyvää Lapsettomien lauantaita?
Kuinka te olette viettäneet tai aiotte viettää Lapsettomien lauantaita?
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Me&I-kutsuilla lapsettomana
Eilen menin erään kynnyksen yli. Se ei ollut fyysisesti kovin korkea, mutta henkisesti se oli kuin olisin mennyt madonreiästä kohti suurta tuntematonta. Suomeksi sanoen: Osallistuin Me&I -kutsuille kaverini kotona.
Alku oli hankala. Laitoin ystävälleni viestillä epäilyksen omasta masokistisuudestani, koska tiesin kutsuilla olevan lapsia. Lähdin kotoa myöhässä, sekä meinasin ensin vain ajaa ohi kutsujenviettopaikasta ja mennä kotiin. Kuitenkin parkkeerasin autoni tien varteen ja saavuin kutsuille "tyylikkäästi" vartin myöhässä.
Paikka oli täynnä äitejä lapsineen, tuttuja ja tuntemattomampia ja minä olin yksin. Patisteluista huolimatta en uskaltanut mennä huoneen poikki kesken esittelyn vaan seurasin sitä sivusta.
Esittelyn lopuksi sain käteeni tilauslomakkeen. Oli aika mennä hypistelemään vaatteita. Katsoin lastenvaatteita vain silloin, kun joku mallasi niitä lapsilleen. Kokeilin naistenvaatteita ja söin tarjottavia. Tuntui kuitenkin siltä, etten kuulunut sinne.
Lapsia ja aikuisia kulki ohitseni sekä istui vieressäni, mutta minusta tuntui että olin hitaasti sulava mannerjää. Tuntui jotenkin "feikiltä" silitellä kaverin lapsen tukkaa, vaikka olin tehnyt niin useita kymmeniä kertoja aiemminkin. En kokenut osaavani keskustella lasten kanssa, enkä viihdyttää vauvoja, koska ne eivät olleet minun. Ne olivat minulle vieraita. Halusin olla lasten kanssa, keskustella lapsista ja arjesta. Mutta MISTÄ minä olisin puhunut? Arkeeni eivät kuulu unikoulut, sormiruokailut, vaipanvaihdot eikä muskarit.
Tapasin kutsuilla kuitenkin erään, jonka kanssa pystyin keskustelemaan tilanteestamme. Avauduin ja pystyin samaistumaan kaikkiin tunteisiin, mitä hän mainitsi. Pystyin kertomaan meidän tulevista tutkimuksistamme ja siitä kun en enää pystynyt töissä vastaamaan muistisairaille vanhuksille, miksei minulla ole lapsia. Oli ihanaa tietää, että joku muukin on sitä mieltä, että lapsettomuudesta vaietaan ihan turhaan, sillä se on osa niin monen ihmisen elämää. Kun saimme keskustelumme päätökseen, olivat kutsut jo lähes ohi.
Oli mukava saada hieman ajatuksia kasaan, joten kiitos Puuttuva palanen ajastasi! :)
Kaikesta alun pelosta ja jännityksestä huolimatta minulla oli todella hauskaa. Pystyin rentoutumaan ja nauramaan, vaikka tultuani luulin kuolevani häpeästä. Viihdyin kutsuilla vielä tunnin kuuntelemassa pienen porukan mammajuttuja, enkä tuntenut olevani lainkaan ulkopuolinen. Olin ihan onnellinen.
Alku oli hankala. Laitoin ystävälleni viestillä epäilyksen omasta masokistisuudestani, koska tiesin kutsuilla olevan lapsia. Lähdin kotoa myöhässä, sekä meinasin ensin vain ajaa ohi kutsujenviettopaikasta ja mennä kotiin. Kuitenkin parkkeerasin autoni tien varteen ja saavuin kutsuille "tyylikkäästi" vartin myöhässä.
Paikka oli täynnä äitejä lapsineen, tuttuja ja tuntemattomampia ja minä olin yksin. Patisteluista huolimatta en uskaltanut mennä huoneen poikki kesken esittelyn vaan seurasin sitä sivusta.
Esittelyn lopuksi sain käteeni tilauslomakkeen. Oli aika mennä hypistelemään vaatteita. Katsoin lastenvaatteita vain silloin, kun joku mallasi niitä lapsilleen. Kokeilin naistenvaatteita ja söin tarjottavia. Tuntui kuitenkin siltä, etten kuulunut sinne.
Lapsia ja aikuisia kulki ohitseni sekä istui vieressäni, mutta minusta tuntui että olin hitaasti sulava mannerjää. Tuntui jotenkin "feikiltä" silitellä kaverin lapsen tukkaa, vaikka olin tehnyt niin useita kymmeniä kertoja aiemminkin. En kokenut osaavani keskustella lasten kanssa, enkä viihdyttää vauvoja, koska ne eivät olleet minun. Ne olivat minulle vieraita. Halusin olla lasten kanssa, keskustella lapsista ja arjesta. Mutta MISTÄ minä olisin puhunut? Arkeeni eivät kuulu unikoulut, sormiruokailut, vaipanvaihdot eikä muskarit.
Tapasin kutsuilla kuitenkin erään, jonka kanssa pystyin keskustelemaan tilanteestamme. Avauduin ja pystyin samaistumaan kaikkiin tunteisiin, mitä hän mainitsi. Pystyin kertomaan meidän tulevista tutkimuksistamme ja siitä kun en enää pystynyt töissä vastaamaan muistisairaille vanhuksille, miksei minulla ole lapsia. Oli ihanaa tietää, että joku muukin on sitä mieltä, että lapsettomuudesta vaietaan ihan turhaan, sillä se on osa niin monen ihmisen elämää. Kun saimme keskustelumme päätökseen, olivat kutsut jo lähes ohi.
Oli mukava saada hieman ajatuksia kasaan, joten kiitos Puuttuva palanen ajastasi! :)
Kaikesta alun pelosta ja jännityksestä huolimatta minulla oli todella hauskaa. Pystyin rentoutumaan ja nauramaan, vaikka tultuani luulin kuolevani häpeästä. Viihdyin kutsuilla vielä tunnin kuuntelemassa pienen porukan mammajuttuja, enkä tuntenut olevani lainkaan ulkopuolinen. Olin ihan onnellinen.
Tunnisteet:
ihmissuhteet,
jännitys,
lapsettomuus,
lauantai,
mieliala,
puuttuva palanen,
rauhoittuminen,
rohkeus,
stressaaminen,
teoriavanhemmuus,
toiveikas,
tulevaisuus,
vertaistuki,
yk8,
Yrityskierto
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Lauantaina se alkaa
Tunnisteet:
jännitys,
lauantai,
malttamaton,
Terolut,
Yk4
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

