sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Hyvä ihminen

Eilen luulin olevani ihan piipussa ja olen loppu, etten jaksa. Olen nalkuttanut, tiuskinut, surullinen, itkuinen, riittämätön ja ärtynyt. Mikään ei kiinnosta, eikä mitään jaksa. Eikä ole nälkäkään. Heti kun pääsee pitkälleen tulee uni tai sitten se ei tule millään. En ole jaksanut käydä oikein missään, enkä tehdä oikein mitään, paitsi silloin, kun olen niin väsynyt että keho huutaa "lepää heti, lepää!".

Eilen raivasin kotoa kaikki kierrätyskamppeet kierrätyspisteisiin, missä hurahti pari tuntia. Tuli vietyä lisäksi parin kuukauden edestä muovia ja pulloja muutaman kilometrin päähän ja käytyä samalla reissulla kaupassa. Nukuin viimeyönä yli kuusi tuntia, kävin lapsen kanssa aamuseitsemältä vaunuttelemassa, sillä hän ei suostunut sisällä enää nukkumaan, vaikka oli selkeästi vielä väsynyt. Energiaa riittää tasan sen verran, että tuijotan olympialaisia peiton alta. Tai siis ei riitä, sillä katsoin kelloa viimeksi 10.47, jolloin katsoin jääkiekkoa ja seuraava muistikuva on kai jostain puolen tunnin takaa, kun mies syötti keittiössä pojalle lounasta.

Luulin olevani hereillä vaikka olin nukkunut sohvalla monta tuntia. Ei mitään hajua. Olo on edelleen väsynyt ja outo. Ei pysty.

Onneksi ensiviikolla on pitkästä aikaa edessä labrakokeet. Katsotaan kilpirauhasarvot sekä prolaktiini. Jännittää vähän, sillä ymmärsin, että pään magneetti otettaisiin myös nyt imetyksen loputtua, mutta siitä ei lähetteessä nyt ollutkaan mainintaa! Ahdistaa jo etukäteen, sillä pääkivut ovat lisääntyneet. Toisaalta uskon, että se voi johtua ihan jo valvomisestakin. Mene ja tiedä.

Olisi ihana jos saisin mielenkiintoni ja energiani takaisin. Tällä hetkellä tunnen olevani vain sellainen klöntti, mikä ei lähde kulumallakaan vaan on vain riesana siellä minne ilmestyy.

Voisin vaan luetella sanoja mitä tunnen, kun en osaa selittää mistä mikäkin johtuu; epävarmuus, yksinäisyys, tunnottomuus, välinpitämättömyys, stressaavuus, voimattomuus, riittämättömyys.. Yms yms yms. Siis pidän vaan itseäni niin paskana ihmisenä, että ei muusta väliä. Vituttaa niin paljon että naurattaa :D Ei vaan toimi ytään mikään. Pää on niin solmussa ja jumissa, että se pitäisi halkaista ja selvittää sitä kautta.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Oma vika

Olen pitkään miettinyt, miten hyvätuloisten raha-asioista on hyväksyttävää puhua ja ruotia niitä, mutta kun on kyse vähempituloisen rahoista, vaietaan tai sanotaan korkeintaan että oma vika? Omalla kohdalla on ollut tilanteita, että tili on ollut miinuksella ja on pitänyt miettiä pää puhki kuinka saada laskut maksettua ja ruokaa pöytään. No.. oma vika, kun tein heräteostoksen/maksoin ylimääräistä lainanlyhennystä enemmän kuin piti/kävin ulkona syömässä/tilasin pitsan/kävin lääkkeet apteekista. Omat tilinylitykset ovat siis olleet lähes poikkeuksetta aivan omasta laskupään oikosuluista johtuvia. Hupsis.

Tänään en ole vuoteen ylittänyt katettani ja tili on pysynyt pkussan puolella. Parikymppiä tai pari senttiä, mutta plussalla kuitenkin!

Opiskelujen aikana piti ottaa opintolainaa, ja tarjota kaikille kierros baarissa, ajaa taksilla ja riekkua paikasta toiseen ja ostella kalliita tavaroita, joita ei paria kertaa enempää tullut käytettyä. Kirpalle, kaverille tai roskiin. Eihän sitä lainaa tarvitse maksaa takaisin kuin vasta vanhana. Sitten erosin.

Toisen lainan kohdalla, vuosi ensimmäisestä lainasta, olin jo hieman viisaampi ja hankin auton, sekä aloitin ensimmäisen lainan takaisinmaksun.

Menin naimisiin, valmistuin ja menin töihin. Ensimmäiset palkat menivät tavaraan, autoihin ja illanviettoihin. Sitten kyllästyin. Aloin mielummin viettämään aikaa kotona tai ratintakana, rahaa meni bensaan. Tulot olivat säännölliset, mutta rahat menivät hupsis vain jonnekin. Verhoihin, kasveihin, lankoihin, vaatteisiin you name it, en edes tiedä mihin.

Otin opintolainojen päälle kulutusluoton, koska työssäkäyvänä tarvitsin "aikuisten auton". Mielummin vielä isofixillä, jotta saa lastenistuimet. Maksoin minimimäärät lainojenlyhennyksistä.

Terveys alkoi reistailemaan, eikä lastakaan kuulunut. Aloin uupua, vaihdoin työpaikkaa ja aloin miettimään uutta ammattia. Mieskin uupui ja tuli sauma muuttaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Saatiin asunto toiselta paikkakunnalta, eikä kummallakaan ollut täällä lähes mitään kontakteja. Pääsin töihin ja mies pääsi kouluun. Myin autoni. Oma työ oli ahdistavaa ja kuluttavaa (pakkomyyntiä puhelimessa) ja seuraavan päivän töihinmeno itketti jo edellisenä iltana. Irtisanouduin ja sain kolmen kuukauden karenssin. Sain onneksi apua terveysongelmiin, vaikka jouduin pyytämään apua vuokraan, laskuihin ja lääkärikäynteihin.

Asiat alkoivat selkeytyä. Jäin sairaslomalle ja puolen vuoden jälkeen sain hyväksytyn päätöksen ammatillisen uudelleenkouluttautumisen aloittamisesta. Toinen inseminaatio onnistui ja raskauduin. Sairasloma loppui, olin muutaman kuukauden työttömänä ja hankin tietoa koulutusmahdollisuuksista tulevaa varten ja jäin äitiyslomalle. Hupsis.

Kahdeksan vuotta hyvin tiivistettynä. Olen kerran hakenut toimeentulotukea sitä kuitenkaan saamatta. Sen sijaan pankkitietoni vuodettiin ulkopuoliselle ja sain kirjallisen anteeksipyynnön sosiaalitoimen johtajalta.

Suurimman osan viimeisistä kahdeksasta vuodesta olen siis ollut opiskelija, työtön tai vanhempainvapaalla ja tuona aikana olen maksanu suurimman osan lainoistani. Kulutusluoton eli autoluoton sain maksettua noin kaksi vuotta sen ottamisesta. Toinen opintolaina on tällä menolla maksettu vuoden päästä pois. Kokonaisuudessaan minulla on ollut lainaa n. 13 tuhatta euroa ja vuosi sitten saavutin puolivälin, eli olin maksanut kaikesta ottamastani lainasta puolet pois.

Lainamäärä voi kokonaisuudessaan kuulostaa pieneltä ja esimerkiksi asuntolainoihin verrattuna se onkin pieni summa. Mutta silti! Niistä monista kituuttelukuukausista, leipäjonossa seisomisesta ja vanhempien avun pyytämisestä huolimatta olen aivan saatanan ylpeä itsestäni ja siitä, että olen pystynyt tähän. Olen käyttänyt vähintään puolet kahdesta edellisestä veronpalautuksesta lainojenmaksuun ja se on helpottanut kuukausittaista "kituuttamista" jo paljon. Varsinkin, kun kahden edellisen vuoden veronalaiset tulot olivat n. 8600€ ja kohta kahdeksan kuukautta on ollut maksettavana myös lapsen "menot".
Laskut maksetaan ajallaan, osamaksuja ei ole ja luottotiedot ovat kunnossa.

Vähätuloisena mietin, että kaikkien lainojen otto oli oma vikani. Otin ne koska halusin ja siihen tarjoutui mahdollisuus. En ymmärtänyt rahan arvoa. Päätin opiskella ja olla vähätuloinen. En päättänyt sairastua, enkä joutua työttömäksi ja olla vähätuloinen. Päätin perustaa perheen, käyttää säästöni hoitojen polimaksuihin ja lääkkeisiin. Päätin jäädä lapsen kanssa kotiin ja jäädä vähätuloiseksi vielä pariksi vuodeksi. Pakollisten menojen jälkeen rahaa jää sen verran, että ei tarvitse menettää yöunia, muttei juhliakaan.

Kaikesta huolimatta minulla on ihana perhe, katto pään päällä, sähköä ja ruokaa. Saan lapselle lahjoituksena vaatteita ja lahjoitan ne eteenpäin (jos ei lasketa niitä, mitä haluan säilyttää). En käy oikein missään, enkä osta oikeastaan muuta kuin ruokaa, vaippoja ja vessapaperia ja elämä on silti suurimmalta osin ihan jees.

Oon elossa ja uskon, että tämä tilanne on vain väliaikaista ja rahatilanne vielä kohenee! Kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

Välillä on tylsää, mutta hei. Se on ainakin ihan oma vika.

torstai 18. tammikuuta 2018

Arpi ja palautuminen

Olen sitä mieltä ettei ketään pidä tuomita ulkonäön perusteella. Ennen raskautta sanoin ja ajattelin että aivan sama tuleeko lapsen mukana sata kiloa ja miljoona arpea. Sain syliini ihanan pienen ihmisen, mutta en tunne olevani enää oma itseni. Sektioarpi muistuttaa edelleen itsestään kivuliaasti. En ole ottanut paineita pudottaa "vauvakiloja", joita kertyi kokonaisuudessaan 19 ja vatsa on palautunut jonkinverran ihan itsestään. Painan tällä hetkellä suunnilleen saman verran kuin raskausviikolla 33 ja vatsani edelleen luonnollisesti pömpöttää. Mutta...

Samalla tuomitsen itseni. En ole yhtään sinut vatsani uuden muodon kanssa. Sektioarpi on pelkkä leveä kuoppa minkä päällä uusi vatsani istuu. Silittäessä vatsa liikkuu käden mukana ja yhtäkkiä tulee kieleke johon vatsa loppuu ja käsi putoaa. Osassa kohdin vatsaa tunto on lähes olematonta ja toiselta kohtaa tekisi mieli hypätä pois kosketuksen alta. Se ei tunnu omalta. "Uuden" vatsani arpiarmeija ei haittaa pätkän vertaa, mutta tämä uusi muoto ahdistaa. Olisiko palautuminen helpompaa ilman arpea, että koko "maharöllykkä" saisi olla vapaana ja palautua omaan tahtiinsa? Nyt tuo arpi näyttää ja tuntuu vievän ison osan siitä tilasta minne tämän röllykän pitäisi palautua. Onko kellä kokemuksia sektion jälkeisestä palautumisesta? Jääkö tuohon arven yläpuolelle sellainen "nahkakieleke" loppuiäksi?

torstai 11. tammikuuta 2018

Paluu tulev.. arkeen.

Vauva:
- Elelee jo seitsemännettä kuukautta.
- Kasvattelee kuudetta hammasta.
- Ryömii kamalaa vauhtia.
- Leikkii mielellään vauvojen "fidgetcubella" ja tyhjällä vichy-pullolla.
- Kiinnostaa kielletyt asiat kuten kissanruokatarvikkeet.
- Pärisyttelee ja jokeltelee
- Seurassa mieluiten seurailee muiden tekemisiä kuin tekee itse.
- Kuuntelee tarinoita.
- Menee ihan sekaisin Körö körö- leikistä.
- Nukkuu omassa huoneessaan hyvin.

Äiti:
- On alkanut muistaa syödä.
- Tajuaa oman kuolevaisuutensa :D
- Muistaa ottaa omaa aikaa niissä puitteissa mitkä ovat mahdollisia.
- Ei itke enää.
- Nukkuu lähes joka yön häiriöttä.
- Yrittää pikkuhiljaa päästä syyllisyydentunteistaan koskien omaa aikaa ja äitiyttä.
- Lakkasi vertaamasta itseään ja arkeaan muihin.
- Ihmettelee miksi teki niin alunperinkään.
- Huomasi syövänsä ulkona yllättävän usein ja päätti vähentää ja siten myös säästää rahaa!

Kävin sosiaalityöntekijän kanssa läpi meidän tuloja ja menoja ja teimme vielä yhdessä toimeentulotuki laskurin Kelan sivuilla. Meillä ei ole oikeutta toimeentulotukeen, koska mies saa opintolainaa. Kun tulin kotiin ja kerroin asia miehelle, niin päätimme, että näillä on sitten pärjättävä. Ennenkin on pärjätty ja vielä pienemmillä tuloilla! Se, että olemme nyt molemmat kartalla siitä, paljon rahaa tulee (ja mihin se suurinpiirtein menee), valoi toivoa tulevaisuuteen ja vaikutti selvästi omaan jaksamiseeni.

Outoa olla tilanteessa, että omat "tulot" ovat pienemmät kuin puolison. Olen tottunut olemaan vastuussa raha-asioista ja nyt kun tilanne on tavallaan uusi, en oikein osaa huonon rahatilanteen vallitessa esimerkiksi pyytää suoraan rahaa. Toivottavasti tällaisia tilanteita ei tulisi vastaan tai jos näin käy, niin ettei niitä tulisi vastaan usein. Olen edelleen pohtinut ja itseasiassa löytänytkin vinkkejä lisäsäästämiseen. Pinterest on ollut aivan paras apu tässä ❤ Vielä pienenpienellä nipistyksellä saattaisin saada hieman opintolainojanikin maksettua tässä samalla, vaikka onkin ihan kolikoista vain kyse.

Tein ns. Uuden Vuoden lupauksen: En aio ostaa vuoden 2018 aikana itselleni muuta kuin alusvaatteita ja astioita. Ruoka ei luonnollisesti kuulu tähän, koska sitä on pakko ostaa :D
Tein myös toisen lupauksen, se tosin on hieman pitempiaikainen, sillä aion saada pienemmän opintolainani maksettua kokonaan pois vuoteen 2020 mennessä. Voi olla, että jossain vaiheessa suunnitelmat tulevat kusemaan omaan nilkkaan, mutta ainakin minulla on nyt selkeät päämäärät enkä enää stressaa tulevasta juuri ollenkaan. Mieskin palasi vuodenvaihteen jälkeen takaisin koulunpenkille ja niin arki alkoi vuonna 2018.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Hyvä paha raha

Olen nyt muutamia kuukausia selannut Pinterestiä säästövinkkien toivossa. Blogi blogin perään kertoo "näitä lakkasin ostamasta ja säästin" sekä "näin tekemällä maksoin 100 tonnia lainaa kuukaudessa". Tosi innostavaa, osa onneksi jopa huumorilla tehty. Vinkkejä etsiessä vain turhauttaa, kun suurin osa on jo käytössä tai ei muutenkaan kuulu osaksi omaa elämää. Monissa esimerkiksi vinkataan lopettamaan noutokahvin juonti, lopettaa talouspaperien osto ja vaihtaa shampoot markettimerkkiin. Ei auta, kun en käytä. Jätä käymättä kampaajalla ja laita itse kyntesi. Ei osu ei.

Pääsen keskustelemaan meidän taloudellisesta tilanteesta jonkun sosiaali-ihmisen kanssa ja katsotaan mitä tälle tilanteelle voitaisiin nyt tehdä ennen kotihoidontuen alkua. Huh. Toivottavasti siitä olisi apua.

Pariviikkoa aikaa tehdä selkeä paperi, missä näkyy tulot ja menot, sekä laskea tulevat tulot kht:en alusta eteenpäin. Onneksi noita raapustuksia riittää, niin ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa puhtaaksi.

Onko teillä vinkkejä säästämiseen?

Tällä hetkellä meillä on varmaan jonkun mielestä suht askeettista:
- halvin hyvä asunto
- ruisjauhot shampoon tilalla (on aika halbaa ostaa 5kg säkki jauhoja vs. 750ml shampoota)
- palasaippuat käsille ja suihkuun
- ei meikkejä
- ei kampaajaa/hiustenvärjäystä tai -leikkausta
- ei autoa
- ruokakustannukset minimissä
- rattailla pääsee bussissa ilmaiseksi toinen saa opiskelija-alet
- ei syödä ulkona (no okei, itsenäisyyspäivänä syötiin)
- ei käydä elokuvissa tms. viihteellä
- ei tule lehtiä
- ei osteta vaatteita ellei ole pakko (ja silloinkin yleensä kierrätettyä)
- puhelin ja netti halvimmat toimivat
- harrastukset on jäähyllä, joten niihinkään ei mene rahaa
- tehdään ruoat itse
- kestovaippaillaan (paitsi öisin ja kaupungilla joskus kertsit)

...jotain varmasti jäi, mutta näin. Jostain voi aina karsia, ja en enää oikein löydä muuta vaihtoehtoa kun karsia vakuutuksista, kun ei ole oikein myytävääkään. Miten täältä sopasta pääsee elävänä pois?