tiistai 25. huhtikuuta 2017

Odottavan aika on liian lyhyt

Pari kuukautta on vierähtänyt edellisestä postauksesta ja aika kiitää vauhdilla!

Vauvalle on hankittu kaikki tarpeellinen. Vaatteet ja vaipat on pesty, lajiteltu koon mukaan ja viikkailtu odottelemaan vuoroaan lipastoon ja laatikoihin. Pinnasänky on koottu ja pedattu, samoin äitiyspakkauslaatikko.

Vaikka makuuhuoneen joka nurkka huutaa tavaroineen vauvaa, on ajatus vauvasta edelleen vaikea. Osaan kyllä hoitaa, mutta pelkään etten osaa olla äiti. Miten äidiksi tullaan? Synnytäänkö äidiksi samalla hetkellä, kun ensikohtaaminen lapsen kanssa tapahtuu?

Raskauden puolivälissä tajusin, ettei minulla ollut lainkaan perheellistä kaveripiiriä nykyisellä kotipaikkakunnalla ja tulisin luultavasti olemaan paljon yksin vauvan kanssa ellen tee asialle jotain. Onnekseni en ollut ainut! Loppuodotukseni onkin mennyt vauhdilla, kun ollaan pienen "mammaryhmän" kesken vaihdettu ajatuksia milloin mistäkin. Tämä voi ehkä olla osittaisena syynä myös blogipostauksien vähyyteen, kun asioita ei ole tarvinnut pohtia enää niin paljon yksin (ja olen laiskistunut availemaan tietokonetta). Luulin, etten ikinä osaisi tai edes saisi olla osana porukkaa joilla on lapsia. Haluaisin rakentaa samanlaisen yhteyden vanhoihinkin kavereihin keillä on jo lapsia, mutta koen edelleen kamalasti syyllisyyttä siitä miten huonosti olen pitänyt yhteyttä silloin kun aktiivisesti kipuilin lapsettomuuden kanssa.

Nykyään varsinkin aamuisin aktiivisesti unohdan olevani raskaana. Aprillipäivän aamuna pidättelin itkua, kun some oli taas täynnä raskaudella pilailua ja raskausuutisia. Olenko ainut kenen mielestä on ihan kamalaa tuskaa, kun joku postaa raskausuutisen aprillipäivänä ja vaikka menet postauksen ohi, mietit koko loppu vuorokauden onko uutinen tosi vai ei? Ilmeisesti raskauden ilmoittaminen aprillina ei ole varsinainen pila, jos on oikeasti raskaana (no eihän se olekaan), mutta jos ei voi olla varma ja vastauksena kyselyihin vaan hihitellään tai somessa isketään silmää niin antaa olla. Aiemmin olen lakannut seuraamasta tai poistanut yhteystiedoistani tällaiset henkilöt. Tänä vuonna tein poikkeuksen vaikka asia vaivaa edelleen. En vaan osaa suhtautua neutraalisti raskausuutisella "leikkimiseen", koska muistan elävästi sen kivun mitä raskausuutinen aiheutti kaikkina muina 364 päivänä vuodesta vaikka onnellinen toisen puolesta olikin. Jos on jo raskaana, niin miksi niistä kaikista raskauden n. 280 päivästä, juuri aprillipäivä on paras aika julkaista tieto? Laitoin someen muistutteluja siitä että elkee nyt perkele pilailko vakavalla asialla ja sitten löin päätäni seinään, kun aktiivisin tykkääjä julkaisi raskautensa aprillipäivänä. Duh.

Erittäin usein tuntuu turhauttavalta edes yrittää levittää tietoutta siitä kuinka yleistä tahaton lapsettomuus on, kun vuodesta toiseen lapsia " vaan tehdään" ja jos mainitset, ettei se ihan niin mene, niin "otetaan lapsettomuuskortti esille". Valitettavasti vilauttelen "tätä korttia" sitä useammin, mitä useammin joku päättää kertoa, miten lapsia tulee kun lakkaa stressaamasta, harrastaa seksiä jokapäivä/jokatoinen päivä/ovulaation aikaan viikon/päällään seisoen/pidättäen hengitystä/koiran hankkimalla/adoption aloittaessa/lakkaa yrittämästä saada lasta (miten?). Kyllä minä niin mieleni pahoitan ja heittelen ihmisiä (napalmilla eiku) naamapalmuilla.

Jotta ei nyt menisi ihan avautumiseksi, niin viimekuussa hankittiin vihdoin turvakaukalo. Pyöriteltiin todella pitkään parin vaihtoehdon välillä, vaikka olevinaan paljoa ei kaukalolta vaadittu. Meillä ei ole omaa autoa, joten kaukalon pitää sopia erilaisiin autoihin ja olla mahdollisimman turvallinen lapselle. Selailtiin turvaistuintestejä ja nettikauppoja ja päädyttiin turvallisuuden perusteella hankkimaan Besafe iZi Go Modular i-Size uutena. Bonuksena: Kaukalolla on erittäin pieni kemikaalikuorma, väärinasennus lähes mahdotonta, jos osaa hahmottaa kuvia sekä kaukalo on kuitenkin suht kevyt käsiteltävä. Eli minäkin keskittymisvaikeuksineni osaan käyttää tuon kaukalon ominaisuuksia. Jes!

Koitan kirjoitella taas tässä lähiaikoina, ettei tule kamalasti kirittävää :)

- Spukka ja Pööpötin 35+3 :o

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Vauvakamapostaus!

Hankinnat.. Niitähän löytyy :D Ensimmäiset vauvanvaatteet on hankittu jo muutama vuosi ennen plussaa. Hattu, parit sukat ja muutama body eksyi kaappiini erään Ruotsin risteilyn jälkeen vuonna 2013. Joitain omia lapsuusajan leluja ja kirjoja olen varastoinut jo siitä lähtien, kun muutin pois kotoa lähes kymmenen vuotta sitten. Olen aina halunnut olla äiti, joten miksipä ei saisi olla varovaisen optimistinen?

Tästä tulee kyllä erittäin kuvapitoinen postaus, mikä ei ole yhtään tapaistani, mutta what the hell. Olen jo pessyt ja lipastoinut lähes kaikki hankinnat, sillä en jotenkin osaa olla rauhassa, jos tiedän, että vaatteita ja tavaroita on säilötty ja ne ovat olleet jonkun toisen kotona. On siis pakko saada pestyä kaikki omalla pesuaineella ja laittaa omaan järjestykseensä. Olen hankkinut uutena ehkä kahden käden sormilla laskettavan määrän tavaraa, sillä uskon (ja tiedän) että käytettynäkin voi löytää lähes uudenveroisia tavaroita. Vauvavuosi on kuitenkin lyhyt ja ylimääräistä rahaa ei taida olla nykyään kellään, joten en halua käyttää pikkulapsiaikaa siihen, että murehtisin rahan takia enemmän kuin on pakko. Meillä on vaatteita pääpiirteittäin koko ensimmäiseksi vuodeksi. Pyjamia sekä ihan pienimpiä vaatteita vielä puuttuu jonkin verran. Päätettyämme Päätettyäni siitä, että aiomme hoitaa vaippapolitiikan kestoilemalla, rahahuolet pienenivät lähes olemattomiin. Tuntuisi oudolta käyttää vauvalla kertsijuttuja, kun en niitä suosi itsekään, joten kestoilun valinta oli jopa jollain lailla itsestäänselvyys.

Raskausajan ensimmäiset hankinnat olivat rv 6+6 varhaisraskauden ultraäänen jälkeen tehdyltä kirpparikierrokselta. Kassillinen uusia ja lähes uudenveroisia vaatteita löytyi seitsemällä eurolla! Lupasin itselleni, etten innostu kymmentä euroa enempää, jos vaikka käykin huonosti. Samoihin aikoihin sain isot kasat äitiysvaatteita kavereilta, ja varsinkin nyt talvella olen ollut todella kiitollinen, ettei ole tarvinnut lähteä nakkisiltaan tuonne pakkaseen. Omat farkut eivät nimittäin menneet enää rv 7-8 jälkeen jalkaan turvotuksen takia!

Niskaturvokeultran jälkeen tuli sopivasti veronpalautukset ja black friday, joten ajattelin, että onhan vauvan mukava jotain uuttakin saada. Aluksi olin sitä mieltä, etten osallistu koko kulutusjuhlaan, mutta koska kyseessä ei ollut mikään kertakäyttöhankinta vaan tarkoitus on hankkia jotain pitkäikäistä, löysin itseni Royal Kestojen verkkosivuilta ihailemasta Pilvi-kestovaippojen ihania kuoseja.
N. viikko tilauksesta, meille kotiutui kolme suloista Pilvi-one size kestovaippaa, muutamat nopeat ja hitaat imut, harsoja sekä über ihania kosteussulullisia kestoliivinsuojia.
Muistaakseni rv 14 kävimme Lastentarvikkeessa tutkailemassa millainen suo on "oikeiden" vaunujen löytäminen. Olin suunnitellut, että meille tulisi Brion (nykyinen Britax) vaunut. Ennen tutkimusmatkalle menoamme teimme listan ominaisuuksista joita tarvitsemme vaunuilta. Jouduin kuoppaamaan haaveeni Britaxeista, sillä malli, joka muuten olisi istunut täysin tarpeisiimme, olisi ollut aivan liian massiivinen julkisissa matkustukseen. Koeajoimme varmaan kaikkia vaunuja, mitkä liikkeestä löytyivät. Meille sopivimmat kaikilta ominaisuuksiltaan olivatkin lopulta Emmaljungan Super Nitrot. Tähän tietoon tyytyväisinä lähdimme kotia kohti.
Bussissa mies selaili Toria ja itse googlettelin silmä kovana kokemuksia vaunuista, kun miehen silmiin osui ilmoitus vm. 2014 Super Nitroista, jotka sattuivat olemaan kaupan vanhassa kotikaupungissamme. Niin siinä sitten kävi, että samana viikonloppuna meille kotiutuivat rakkaudella kohdellut Emmaljungan Super Nitro rattaat irroitettavalla vaunukopalla sekä hoitolaukku. Käytönjälkeä vaunuista löytyy oikeastaan vain renkaista ja säilytystilasta sekä lisäksi tuo kuvassakin näkyvä (poistettava) liimajälki :)

Vaunut odottelemassa vauvaa, heijastimia ja tuunausta :)

Iiiiiiiiso kasa kestovaippoja kotiutui meille tammikuussa, kun vähän vahingossa osui yhteen kahden ihmiset tarpeet: Toisella luopua vaippakauden vaipoista ja toisella tarve vaipoille. Valehtelematta taidetaan pärjätä koko vaipatuskausi näillä vaipoilla mitä nyt omistetaan. Vaikuttaa kyllä vähän siltä, että kuosirakkaus saattaa vaikuttaa vielä meidän vaippamäärään :D
Ison paketin lisäksi olen saanut kestovaippoja lahjoituksena sekä parit villavaippahousut postikulujen hintaan. Hups!
Kestovaipat säilyttävät myös myyntiarvonsa hyvin, jos niistä pitää hyvin huolta. Jos joku vaippa ei käykään, no worries! Vaippa voi käydä myöhemmin tai omalle vauvalle epäsopivat vaipat saa myytyä hyvinkin helposti eteenpäin :) Jokainen peppu on erilainen.

Kuosirakkautta parhaimmillaan <3 Söpöt TSI-sisävaipat päälimmäisenä edustamassa :)

Uutena hankittiin hoitolipasto. Kissan takia avoin hoitopöytä jäi oikeastaan heti pois laskuista, joten kiinnitin huomioni sittemmin vain lipastoihin. Ikean Hemnes-lipasto kävi tarpeisiimme hyvin, eikä romuttanut budjettiamme. Ajattelin, että hoitoalustan olisi saanut poikittain liapston päälle, mutta emme löytäneet lipastoa, mikä olisi ollut tarpeeksi syvä, jotta sen päälle olisi saanut hoitoalustan pysymään nätisti. Hoitoalusta on kuitekin usein n.50cm leveä ja vaikka esimerkiksi Hemnesin kriittisissä tiedoissa kerrotaan lipaston syvyyden olevan 50cm, jokaisen liikkeessä esillä olleen syvyydestä, sekä meille kotiutuneesta yksilöstä puuttui sentti. Voin kertoa, että oli hermoromahdus lähellä. Hemnes-lipastoon on joskus ollut myynnissä myös hoitotaso, mutta enää se ei ole valikoimissa. Harmi, sillä Ikean omat hoitopöydät olivat joko kiikkeriä tai niihin ei saanut turvallisesti käden ulottuville niitä tavaroita, joita ajattelin tarvitsevani. Lähes kaikissa malleissa hoitotaso blokkaa ulottuvuuden alla olevaan säilytystilaan, jolloin sinne on pakko ns. sukeltaa alle. En uskaltanut hankkia sellaista meille. :/

Onneksi tuleva ukki on kätevä käsistään ja lupasi tehdä meille lipastoon sopivan hoitotason :) Suunnitelmana on laittaa hoitotasosta tulevat "ylimääräiset" sentit lipaston takapuolelle, jotta pääsy laatikoille ei esty ja lisäksi lipaston taakse saa lisää säilytystilaa.

Hoitolipaston esittelyä. Hoitoalusta ja riepu Jollyroomista. Ihaa-taulu omasta pikku stäshistäni ja toinen taulu miehen peruja.
Kuvat otettu ennen uusinta mylläystä, kun tavarat vielä etsivät luonnollisesti paikkaansa.

Kissa tutustumassa vauvan vaatelaatikkoon, josta pienimmät vaatteet jo odottelevat käyttäjäänsä saapuvaksi.
 
Osa isommista vaatteista ja vaipoista miehen vanhassa pinnasängyssä odottelemassa pääsyä oikeaan säilytyspaikkaansa ennen käyttöönpääsyä :) Vasemmalta pilkistää myös miehen valitsema suloinen mobile <3

Jos näistä kuvista voi jotain päätellä, niin meidän makuuhuone on tällä hetkellä hallitun kaaoksen vallassa. Huonekalut vaihtavat paikkaa ja vaatteet ja vaipat seilaavat milloin missäkin. Kunhan pieni keväällä kotiutuu, tulee varmaan vielä uusi postaus näistä kamppeista.

- Spukka ja Pallo-Masi 24+4 <3


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Raskauden tuomat muutokset

Lapsettomuushoidot ja niistä seurannut raskaus on aiheuttanut muutoksia vähän kaikkeen, kuten suuret elämänmuutokset nyt yleensäkin. Itsellä vatsa kasvaa ja keho muuttuu, miehestä on tullut normaalia suojelevaisempi sekä kissa osoittaa enemmän läheisyydenkaipuuta minua kohtaan. Isovanhemmat reagoivat kukin omalla tavallaan, niin innostuneesti kuin myös hieman toppuutellen ja hiljaisemmin.

Uskon, että koska ollaan oltu avoimia lapsettomuuden, siitä kumpuavien ajatusten ja hoitojen kanssa on ympäristön suhtautuminenkin ollut vain positiivista. Kysellään paljon vointia ja kuulumisia. Olen ehkä nähnyt kavereita hieman normaalia vähemmän, mutta se johtuu luultavasti ihan siitä, että elelen täällä omassa vauvakuplassani (heh, jo nyt..) ja olen itse ihan saamaton ottamaan kehenkään yhteyttä vaikka haluaisinkin. Järjestelen kotona tavaroita vauvaa varten kokoajan uudelleen ja uudelleen, tosin huonekaluja en enää saa yksin siirrellä. Ehkä tavaroita järjestellessä laitan samalla kerta kerralta omia ajatuksia järjestykseen ja kohti sitä tulevaisuutta jossa meistä miehen kanssa tulee vanhemmat. Isä ja äiti tälle pienelle ihmeelle, kävi miten kävi.

Tuntuu, että moni on tässä vuosien varrella niinsanotusti myötäelänyt näissä meidän yrityksessä ja hoidoissa mukana, että tavallaan myötäelää nyt myös tätä raskautta. Kun oikeasti pysähtyy ajattelemaan tätä meidän matkaa ja sitä tilannetta ja hetkeä mitä elettiin vaikka vuosi sitten niin elämä on muuttunut täysin päälaelleen. Kun pysähtyy ajattelemaan kaikkia niitä, ketkä ovat olleet tukena muistuttamassa siitä, kuinka kaikkein tärkeintä on vain hengittää.. Kiitos.

Kaikista vaikeinta on ollut varmaan henkinen puoli ja muutoksiin sopeutuminen. Toiseen inseminaatioon mennessä olin jo laittanut ajatukseni siihen, että kohta on suuntana koeputkihedelmöityshoidot. Tiesin toki, että mahdollisuus raskautua on olemassa, mutta silti raskaus tuli suurena yllätyksenä, kun oli jo tottunut jatkuviin pettymyyksiin.

Ennen raskautta lupasin itselleni, etten varmasti postaa someen _mitään_ ihkuja raskausaiheisia juttuja, mutta taisin höyrypäissäni aloittaa sen heti siitä hetkestä, kun sain ensimmäisen haalean punaisen viivan raskaustestiin kontrolliviivan viereen. Vaikka koen syyllisyyttä siitä, että instani tursuaa vauvahömppää, silti yhtä suurella osaa se kuuluu elämääni kuten lapsettomuuskin, mistä postasin ennen tätä. Jos en postaisi aiheesta mitään, tuntuisi kuin koko raskautta ei saisi olla ja koska olen kerran ollut lapseton, en saisi olla muuta. Olen hississä matkalla toiseen kerrokseen ja toivon sydämeni pohjasta, että pääsen sinne. Silti koen syyllisyyttä kaikesta, jopa omasta olemassa olostani, sillä minulla on edelleen tuoreessa muistissa ne tunteet ja ajatukset mitä kävin läpi, kun lasta ei toiveista huolimatta kuulunut.

Vatsa alkoi näkyä joulun alla eikä se tutuissa paikoissa enää haittaa, mutta nyt kun pullotusta ei enää peitä talvitakkikaan olen alkanut olemaan kamalan tietoinen sen olemassaolosta. Useimmat bussikuskit odottavat, että pääsen istumaan ja ihmiset eivät katso enää päästä varpaisiin vaan päästä vatsaan ja takaisin. Tunnen olevani suurennuslasin alla arvioitavana ja varmasti kaikilla on oma käsityksensä minusta. Huvittavinta on, että en ole raskausaikana pitänyt sormuksiani lainkaan, sillä ne eivät enää pysy sormessa ja vaikka tiedän syyn, joskus tuntuu, että minun täytyy jotenkin "todistella" ihmisille että olen aviossa, joten minulla on ns. lupa olla raskaana. (VOI LOL) En tiedä mistä tämä mielleyhtymä on tullut, sillä en ole lainkaan vanhoillinen. Liekö on joku alkukantainen, alitajuntainen puolustautumisrefleksi geeneissä? Äitiyspolille mennessä yritän pukeutua löysiin vaatteisiin jotta en näyttelisi napaani koko piirikunnalle, varsinkin kun meillä on yhteinen odotusaula lapsettomuus- ja äitiyspolin kanssa. Oma sydän on edelleen niin suuresti lapsettomuudessa, että tämä raskauden aiheuttama limbo on kyllä ihan sietämätön. Mihin minä kuulun? Pitääkö minun valita puoli?

- Spukka & Pikku-Popo 22+4

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Liikkeet ja tunteet

Anteeksi päivityslaiskuuteni, mutta olen ollut niin hämilläni koko tämän raskauden kanssa, että olen lähinnä nukkunut, ihmetellyt ja ottanut kuvia tuosta vatsasta. Blogi on ollut mielessäni päivittäin, mutta jotenkin tuntuu hankalalta pukea näitä tunteita sanoiksi.

Raskaus on ylittänyt puolivälin ja vatsa on alkanut näkymään. Jostain syystä minusta silti tuntuu, etten olisi tarpeeksi "raskaana" ollakseni oikeasti raskaana. Tunteet pyörivät pitkin pitäjiä. Olen tavallaan jakaantunut kahtia. Toinen puoli minusta laittelee lipastoa hoitopöydäksi, kokoaa pinnasängyn, ostaa ammeen ja hamstraa niitä pienen pieniä vaatekappaleita mistä saa. Silittelee vatsaa samalla höpötellen, sekä filmaa kovimmat kamikazemöyrinnät puhelimen muistitikulle. Toinen puoli taas tuijottaa koottua pinnasänkyä kauhuissaan ja nieleskelee entä jos jotain tapaahtukin -itkua, on huolissaan omasta osaamisestaan toimia äitinä ja möyrintöjen ja potkujen tullessa ajattelee kauhuissaan, että siellä mahassahan on oikeasti joku. Liekö tämä kaikki on kuitenkin ihan normaalia raskauden aikaista tunnehöyryilyä.

Raskausviikolla 17 tehty varhainen rakenneultra kesti pitkään ja rakenteet näyttivät olevan kunnossa, joten lapsivesipunktiota ei tehty. Edelleen sieltä vai yksi napavaltimo löytyi, kuten niskaturvotusultrassakin. Melkein parin tunnin makailun jälkeen minulle tuli kipukohtaus, mikä alkoi rinnasta ja heijastui siitä selkään. Saimme samantien lähetteen ylävatsan ultraääneen, jossa katsottiin munuaisten ja sappirakon(?) tilanne. Olimme kaikenkaikkiaan nelisen tuntia sairaalassa, mistä ajasta puolet vain odottelimme, että paastotunnit tulisivat täyteen, jotta ylävatsan ultraääni pystyttiin tekemään. Kun lopulta pääsin puhtain paperein pois sairaalasta, olin niin huonossa kunnossa, että skippasin koulupäivän ja menimme Raxiin syömään. Pitikin sitten samana iltana tehdä pienet selkäjumpat, jotta saisi noita kropan jännitystiloja hieman avattua ja nytpä niitä kipuja ei ole sitten ollutkaan.

Olin siinä uskossa, että tunnen ensimmäiset liikkeet ehkä viikolla 24, jos silloinkaan, mutta samalla viikolla varhaisen ru:n kanssa tuntuivatkin sitten ensimmäiset liikkeet! Meillä oli siivouspäivä ja pitkään huhkittuani piti hetkeksi saada jalat oikaistua sohvalle. Säikähdin suoraan sanottuna ihan saatanasti. Liike tuntui lähinnä sähköiskulta ja olin jo valmiina soittamassa naisten akuuttiin, että mikä on vikana. Sain hieman hillittyä itseäni ja kysyin asiaa kuitenkin tutusta odotusryhmästä, missä kaikki vakuuttelivat niiden olevan vain vauvan liikkeitä. Seuraavan viikon samanlaiset tuntemukset jatkuivat, kunnes rv 17+6 liikkeet tuntuivat jo kädelle saakka ja viikon päästä siitä, niitä alkoi bongaamaan jo vatsan ulkopuoleltakin katsottuna. Liikkeet ovat kokoajan vahvistuneet ja ne ovat tuoneet omanlaistansa toivoa tämän raskauden jatkumiseen sekä helpottaneet mahdollisia hermoromahduksia. Muutaman kerran tyyppi on ollut kuitenkin niin aktiivinen, ettei nukkumisesta ole tullut oikein mitään. Ilmeisesti zumbatreeneissä on ollut vapaata vain yön tunteina.. Alkaneet liitoskivut eivät näitä zumbatreenejä myöskään kovin suopeasti ole katselleet.

Maanantaina rv 20+2 meillä oli virallinen rakenneultra. Käytiin saman hommat läpi kuin varhaisessa rakenneultrassa, mutta käynti ei kestänyt läheskään niin pitkään. Ultraaja ei nähnyt tälläkään kertaa tarvetta lapsivesipunktiolle. Jes! Sain myös ensimmäisen ajan synnytyspelkopolille tähän tammikuun loppuun.

Jostain syystä aina ennen ultraamista jännitän niin että tärisyttää. Edelleen tulee pohdittua, että onko siellä mahassa ketään, vaikka liikkeet tuntuvatkin päivittäin. Ihan kun tässä yli puolen välin sieltä toinen jotenkin mystisesti "katoaisi" mihinkään. :D Jännitys onneksi häipyy sen siliän tien, kun tyypin takamus ilmestyy näytölle että "he-hei, täällä ollaan!".

Onko teillä toiveita mistä haluaisitte minun kirjoittavan? :)

- Spukka & Pikku-Popo 21+1

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

NIPT-tutkimus

Blogitauolla tapahtunutta: Kolmas osa.

Viikon 12 lopussa meillä oli toinen niskaturvotusultra, tällä kertaa äitiyspolilla. Rakenteet vaikuttivat hyvältä, tosin imutiet näyttivät siltä, että olisivat ottaneet hieman aikaa kehittyäkseen. Lääkäri arveli aiemman niskaturvotuksen johtuneen niistä. Tutkittiin istukan verenkiertoa ja napavirtauksia, välillä ultratyyliä vaihtaen kuvasta toiseen.

Napavirtauksissa valtimot hehkuvat kuvassa oransseina ja laskimot sinisinä. Tällä kuvantamismenetelmällä lääkäri huomasi meidän beibelle menevän verta vain yhden valtimon kautta ja vaikutti kovasti siltä, että toinen napavaltimo puuttuu kokonaan. Kyseessä on ilmeisesti suhteellisen yleinen ultralöydös, mikä ei aiheuta enempiä toimenpiteitä, vaikka siinä on (minimaalisen) suurentunut riski kromosomipoikkeavuuksiin. Toisen napavaltimon puuttuminen voi mahdollisesti aiheuttaa myös pienipainoisuutta ja loppuraskaudesta seurantaa tulisi tihentää, jos näyttää siltä, että synnytys pitäisi käynnistää aiemmin.

Osallistuimme sikiöseulontoihin ja saimme niiden tulokset äitiyspolireissulla. Riskit Downin, Turnerin tai Edwardsin oireyhtymiin ovat minimaaliset. Ultrassa katsottiin rakenteista raajojen ja sisäelinten lisäksi suun rakenne, eikä sen puolesta riskiä esimerkiksi suu- tai kitalakihalkioonkaan näyttäisi olevan.

Kymppiviikolla löytyneen turvotuksen takia äitiyspolin lääkäri kysyi kantaamme mahdolliseen NIPT-tutkimukseen. Tutkimus tehdään usein vasta, jos sikiön rakententeista on löytynyt jotain poikkeavaa. Se otetaan labrassa äidin verestä kahteen "erityisputkeen" ja lähetetään Amerikkoihin pariksi viikoksi. Tämän parin viikon aikana verestä tutkitaan kromosomeja hieman tarkempaan, mitä sikiöseulonnoissa ja lääkäri saa hoitoon liittyvää lisätietoa ja/tai ohjeistusta jatkoon.

Ultraamisen jälkeisessä keskustelussa saimme tietää, että NIPT kertoo suurella tarkkuudella tulevan lapsen sukupuolen ja saimme itse päättää haluammeko saada sen tietoomme samalla, kun vastaukset tutkimuksesta tulevat. Meille on tulossa pieni....


....lapsi, heh! :D
Anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta. Valitettavasti en sukupuolta vielä paljasta ;)

Viikolla 13 kävin antamassa verinäytteet ja jonkun viikon päästä puhelin soi. Lääkäri ilmoitti kaikkien tulosten olevan normaalit ja varmisti vielä ennen kertomista, että haluammeko tietää sukupuolen. Hetken emmin kuumeisesti. Tiesin miehen haluavan tietää vastauksen, joten annoin lääkärille luvan päräyttää sen samointein. Kuullessani sukupuolen huokaisin helpotuksesta, vaikken edes tiennyt niinsanotusti toivovani tietyn sukupuolen omaavaa lasta, kunhan vain se lapsi tulisi. Miehellä oli koko raskauden ajan ollut sama olo sukupuolesta ja tämä tuntui olevan iloinen sattuma. :)

How ever.. Olivat lääkärille Amerikkojen tutkijat kuitenkin kehoittaneet suosittelemaan meille vielä lapsivesipunktioon menoa kaiken varalta. Pitkään puhelimessa keskusteltuamme tulimme päätökseen, että parin viikon päästä tehdään varhainen rakenneultraäänitutkimus ja samalla on mahdollisuus suorittaa lapsivesipunktio. En tehnyt mitään päätöstä punktion suhteen, mutta voin suostua siihen vielä sitten ultraäänessä tai olla suostumatta. Jos rakenteet näyttävät ultrassa olevan kunnossa, niin miksi sitten enää kiusata jollain neulalla? Jännitysmomentti tätä kirjoittaessa alkaa olla katossa, sillä kyseinen varhainen ru sattuu olemaan huomisaamuna!

Spukka ja Pööpötin 16+1