Ihana päivä - saatanan kepakko

Päätin etten enää käy kaupassa ikinä. IKINÄ! Tulee vaan paha mieli kun ensin ali- ja sitten ylianalysoi kaiken ympärillään olevan. Jos aiemmin ei ollu pää sekaisin ja jumissa niin nyt on! Pilalle menneen kauppareissun jälkeen lenteli kissan pelletit pitkin vessaa ja unohdin miksi kutsutaan kissan jätösastiaa ja vitutus vaan nousi sitä mukaa kun sanoja ja asioita unohtui. Mies koitti saada minut paremmalle tuulelle, mutta ei oikein onnistunut.

Kaiken riehumisen ja siivoilun jälkeen väsyin sohvalle ja itku alkoi kerääntyä. Kysyin sitten mieheltä tai oikeastaan totesin, että mihin minusta on, kun ei minusta ole mihinkään ja mitä minä oikein tulen tekemään. Sain neuvon kääriytyä riippumattoon ja kirjoittaa blogia.
Ärsytys on nyt hieman laantunut ja meillä on vieraita, joten kai se on oltava ihmisiksi tästä eteenpäin.

Kaikki alkoi siitä, että kävin vaihtamassa huonon suolakurkkupurkin uuteen ja summailin kassalla onko kaikki varmasti mukana ja huokaisin helpotuksesta että pääsen kaupasta pian pois enkä tajunnut taakseni tulleen ihmisiä. Välikepakko jäi laittamatta. Saako nyt jälkeenpäin huutaa että:

"Anteeksikunminullaeioleselässäsilmiäenoleennustaja
enkäuseimmitenmyöskääntajuamistäänmitään
niinettäjosunohtuukepakkoeikäsitätajualaittaa
niinsenvoisittenottaasieltäitseeikäkyräilläjamulkoilla
kunminäkinolenvainihminen!!"

Päätin nyt myös sen, että kun kaikki ärsyttää, niin jätän suosiolla menemättä yleisille paikoille, ettei huono päiväni tartu muihin, niinkuin nyt tarttui minuun. Minullakin siis OLI ihan hyvä päivä. Tiedän siis kyllä että moka oli minun, kun en ensin muistanut kepakkoa laittaa, mutta olisihan tuon tilanteen nyt voinut aikuisemminkin hoitaa - ilman mielensä pahoittamista.

Mahonkeliumi

Siihen aikaan antoi protokollapäällikkö Mika Akkanen julistuksen, että koko valtakunnassa olisi oltava joulurauha. Tämä joulurauhan julistus ei ollut ensimmäinen ja tapahtui Sauli Niinistön ollessa Suomen presidenttinä. Kaikki menivät joulua viettämään, kukin omaan koloonsa.

Niin myös maho lähti kaupungista, ja meni joulua varten vanhempiensa luo maalle, koska kuului sukuun. Hän lähti sinne yhdessä miehensä kanssa. Heidän siellä ollessaan tuli mahon kuukautisten aika ja hän itki haudoilla pahaa oloaan. Hän ei päässyt laittamaan lastaan seimeen vaikka sillekin olisi ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli vanhemmat vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi kivuissaan kärsivä maho ja hänen kärsimyksensä ympäröi heidätkin. Pelko valtasi vanhemmat, mutta maho sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ettei minusta ole tänä jouluna mihinkään." Ja samalla hetkellä oli mahon ympärillä suuri taivaallinen ymmärrys.

Kun tilanne oli tasoittunut, vanhemmat jatkoivat elämäänsä kuten ennenkin. He laittoivat kiireesti jouluruoat esille, sillä lisää sukulaisia oli tulossa joulun viettoon. Toisensa ja juhla-aterian nähdessään sukulaiset kokivat suuren ilon. Kukaan ei kysellyt lapsitoiveen perään ja kaikilla oli mukavaa. Mutta maho kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkiskeli sitä.

Sukulaiset palasivat koteihinsa kiittäen ja ylistäen seurasta ja jouluruoasta. Kaikki meni niin hyvin kuin tilanteeseen nähden oli mahdollista.

 ---

Tuli käytyä joulukirkossa ja mietittyä uskon asioita eri näkökulmista sekä jätettyä papille esirukouspyynnöt koristekivien muodossa. Taidan silti edelleen uskoa enemmän lääketieteen voimaan. Tänään ensimmäinen clomi-päivä.

24. joulukuuta - Rauhallista joulua!

Voimia joulun pyhiin  <3

22. joulukuuta - joulukiireet

Ei tullut mitään tästä joka päivä kirjottamisesta. En ollutkaan tajunnut miten paljon se vie aikaa! Nyt on siis ollut pakko ottaa vähän etäisyyttä tietokoneesta, jotta on ehtinyt tekemään joulusiivousta, nähdä ystäväviä ja hankkia (kotimaisen) juhlamekon. Sain vihdoin organisoitua vaatekaapit tehden samalla pientä hmm.... inventaariota. Vaatetta ja tavaraa olisi reippaat määrät jo menossa kirpputorille ja lahjoitukseen. Pitäisi enää saada aikaseksi viedä ne määränpäähänsä.
 

Tänään aamusta oli myös meidän jouluperinteemme - kissan pesun -  aika. Kissan voi sanoa jo melkein tekevän yhteistyötä pesun aikana. Tänä vuonna ei nimittäin pesijälle tullut lainkaan haavoja! On hyvä kölliä, kun ei kissan peppu haise pahalta.

19. joulukuuta - maho(ja)

Viime joulukuun päätin olla poissa somemaailmasta, ettei tuntuisi pahalta nähdä toisten joulutonttuja ja valmistautumista perhejouluihin. Vielä viimekuussa olin sinut asian kanssa, että tänä vuonna ei tarvitse tehdä vastaavanlaisia erityisjärjestelyjä somen suhteen ja jatkan samaa rataa mitä muinakin kuukausina ja annan vain peukalon skrollata perheenlisäysonnitteluiden ja pienten käsien, nenien ja jalkojen ohitse.

Olen piilottanut tykkäyksien takia varmasti useita kymmeniä ellen satoja ihmisiä ja heidän päivityksiään, koska myös kaverien kavereiden viattomien elämänalkujen ensimmäiset haukotukset ovat tulleet koristamaan uutisvirtaani.

Joskus sattuu hetkiä, kun joutuu piilottamaan useamman päivityksen melkein liukuhihnalta. Piilotat osan omista kavereista, osan kaverin kavereista ja sitten vielä eri ryhmistä ja toivot parasta. Kun huokaisee helpotuksesta ja luulee urakan olevan ohi niin mahakuvat alkavat ja ahdistus kasvaa. Haluan vain huutaa: "Lopettakaa, lopettakaa!" Paljaita vatsoja, vatsoja mekossa, maalattuja vatsoja you name it! Kerran sattui jopa niin, että eräässä kehonmuokkauksiin erikoistuneessa ryhmässä oli kuva vauvasta tutti suussa ja postauksessa kysyttiin tyyliin voiko ottaa tatuointia, kun vielä imettää (Ei). Heitin siinä sitten loppuillan naamapalmua, että luulikohan ko. henkilö että lapsen ulkonäöllä on väliä siinä voiko sitä tatuointia tehdä vai ei. Pitää varmaan minunkin nyt ruveta laittamaan oman kissani kuva jokaiseen postaukseeni aiheesta riippumatta.

Taidan pitäytyä ensijoulun poissa somesta, jos ei tässä lähiaikoina ala plussaa kuulumaan tai liekö vaikka siitä huolimatta. Tuntuu vaan, että mitä useampia mahoja näen, sitä isommalta maholta minusta tuntuu.

Jos olet raskaana tai sinulla on lapsia, niin hienoa! Pidä heistä kiinni ja postaa kuvia minne haluat. En vihaa teitä, en vain osaa käsitellä asiaa että teillä on jotain mitä minä kuollakseni haluan. Osaan piilottaa juttunne aikajanaltani, jos satutte siellä näkymään ja minusta tuntuu pahalta. Kun pääsen itseni yli, osaan myös laittaa teidän asianne uudelleen näkyviksi. Mutta nyt minä tarvitsen aikaa.

18. joulukuuta - Saamaton vätys

Eilinen näytti suurinpiirtein tältä. En yksinkertaisesti jaksanut tehdä mitään, makoilin vain. Flunssa taitaa olla tekemässä tuloaan, koska voimat ovat näin lopussa. Talouden pysyessä kuralla ja laskujen ja harrastusmaksujen pinoutuessa stressi vain kasvaa. Lisämausteen tuo se, että tällä mattimyöhäsellä on kuukausi aikaa löytää juhlamekko kaverin häihin. Mistä löytää kestävä, maanläheisen värinen mekko nollabudjetilla? Olisin kiitollinen avusta! :D

17. joulukuuta - Uskonhyppy

Pitkästä aikaa unipostaus!

Tiistaisen postauksen jälkeen mielessäni on pyörinyt enenevissä määrin adoptio. Ihan yleisellä tasolla tosin, koska ainakin joidenkin maiden kohdalla masennushäiriöt ja autoimmuunihäiriöt estävät adoptoimisen. Toki meidän on kartutettava myös hieman tuota ikääkin.. Eikä adoptio ole vielä meidän harkintalistallamme.

Unessa olimme tummassa lentokoneessa ja olimme matkalla hakemaan lastamme jostain kaukomailta. Olin hermostunut, koska olimme koko koneen ainoat matkustajat ja stuertti marhasi konetta edestakaisin. Lopulta hän pysähtyi kohdallemme ja ojensi kaksi laskuvarjoreppua.Tuijotin stuerttia kauhuissani, jolloin hän kysyi minulta, enkö muista sopimuksen sisältöä. Suureen ääneen keuhkosin saada tietää mistä sopimuksesta oikein on kyse. Stuertti vastasi, että tottakai adoptiosopimuksessa täytyy olla luottamuslausuma sitä varten, että nähdään haluavatko vanhemmat lapsen vai eivät. Lasta ei saa ellei hyppää koneesta ja laskeudu laskuvarjolla häntä hakemaan.

Samassa huomasin piiskaavan kylmän tuulenvireen osuvan poskiini ja näin mieheni jo hyppäävän silmänräpäyksessä ulos lentokoneesta ja näköpiiristäni. Nousin seisomaan, jolloin stuertti kiinnitti repun paikoilleen ja osoitti oviaukkoon. Oviaukolle päästyäni katsoin horisonttiin ja kuulin stuertin vielä sanovan: "Rouva on hyvä vaan ja menee nyt." Sen jälkeen kuulin vain tuulen vinkunan korvissani ja heräsin.

Alitajunta on sitten kaunis asia.

16. joulukuuta - Kaalia vai kemikaalia?

Lähiaikoina olen miettinyt paljon kemikaalien ja ympäristömyrkkyjen mahdollista osuutta lapsettomuuden hurjassa kasvussa. Ei voi olla sattumaa, että samalla kun lisäaineet ja uudet muoviyhdisteet ja kymmenien eri sokeriyhdisteiden käyttö ruoissa yleistyvät, laskee myös hedelmällisyys ympäri maata.

Tiede-lehden mukaan siittiötiheyden on Suomessa tutkittu jo pelkästään 80-luvulla laskeneen 67 miljoonasta 48 miljoonaan siittiöön millilitrassa. Yle taas kertoo, että suomalaisten miesten siittiötilanne on tällähetkellä parempi verrattuna muihin Pohjoismaihin. Myös useiden sisustustekstiileiden on havaittu sisältävän naisen hedelmättömyyttä aiheuttavia PFC-yhdisteitä. 

Mille kaikelle oikeastaan itsemme altistamme? Mitä kaikkea kulkeutuu hengitysilmaan, kun on saatava kaikki heti ja halvalla?

Ruokia jalostetaan jatkuvasti "parempaan" suuntaan, jotta niistä saisi kaikki tarvittavat ravintoaineet mitä ihmiskeho tarvitsee - tai luulee tarvitsevansa. Ovatko kehomme menneet jalostetusta ruoasta jo niin sekaisin, etteivät ymmärrä kuinka ruokaa tulisi käyttää hyödyksi ja on käynyt puolustuskannalle?

Kuitenkin käytämme valkaisuaineita hampaisiimme ja pukeudumme päivittäin muovikankaasta tehtyihin vaatteisiin. Käymme salilla treenaamassa ja juomme jauheista tehtyjä juomia kasvattaaksemme lihaksiamme. Syömme hampurilaisia ja sämpylöitä joiden sidosaineena on käytetty selluloosaa. Siis paperia!

Missä meni pieleen, kun pieneenkin kipuun haemme ensimmäisenä hoitoa sairaalasta ja apteekista? Antibiootteja syödään jokaiseen flunssaan ja psykiatrisella puolella tarjotaan apua lääkepaketti edellä ja kesät hölväämme sentin kerrokset hyönteismyrkkyä.

Meikkaamme kasvomme päivittäin pulvereilla, kynillä ja tahnoilla ja käytämme kymmeniä suihkeita ja vaahtoja hiustemme laittoon. Pidämme metalli- ja muoviyhdistekoruja limakalvojemme läheisyydessä tuhlaamatta ajatustakaan sille, mitä niistä pidemmällä aikavälillä irtoilee vaikka verenkiertoon. Laitatamme ihojemme alle kuvia kysymättä mitä aineita musteisiin on käytetty. Pesemme kehomme, vaatteemme ja astiamme aineilla, joiden ainesosaluettelo koostuu sadoista aineksista, joista suurin osa on jonkinlainen numeroyhdistelmä. Päihteistä en edes aloita puhumaan.

Me ihmiset tiedämme tasan tarkkaan mitä teemme, mutta tuntuu että emme välitä lainkaan kuinka meidän käy. Onko meidän jälkeemme tulossa täysin hedelmätön sukupolvi?

Eikö tule käytettyä luomu- tai lähivalmisteita koska ne ovat kalliita? Mieti kumpi on tärkeämpi, kukkaron sisältö vai kukkaron omistaja? Minkä hinnan annat omalle terveydellesi?

15. joulukuuta - PAM ja raskaaksi!

Törmäsin Facebookissa ihanaan uutiseen, missä vauvan adoptoinut pariskunta saikin yllättäen oman biologisen lapsen. Pariskunta oli läpikäynyt useita lapsettomuushoitoja tuloksettomina ja päätyneet kolmen vuoden yrittämisen jälkeen adoptioon. Menin hämilleni, kun uutisesta kävi ilmi, että lapsettomuus olisi aiheutunut naisen steriiliydestä ja kovasta stressaamisesta, sillä alkuperäisen videon mukaan pariskunta kärsi selittämättömästä lapsettomuudesta.

Uutisen linkki mihin törmäsin, oli siis sisällöltään täyttä kuraa. Silti suurimmat tunteenpurkaukset aiheutuivat vasta, kun luin ihmisten kirjoittamat kommentit siitä. Varsinkin, kun osalta näytti unohtuneen katsoa video josta "uutinen" kertoi.

Kommentoijista suurimmalla osalla oli kertomansa mukaan tietämystä tai tuttavapiiriä, jossa adoptoidun lapsen tai adoptiopäätöksen jälkeen oli saatu biologinen lapsi tai useampi. Muutaman mielestä pitää vain lopettaa väkisin yrittäminen ja luopua toivosta niin ihme tapahtuu. Joillain taisi olla kokemusta omakohtaisesti myös siitä, että stressin hävittyä on raskauduttu ja saatu useampi lapsi. Luonto ilmeisesti myös osaa hoitaa hommansa, jos on huonot selviytymismahdollisuudet.

Videon lääkäri toteaa, että kyseessä EI OLE yleinen ilmiö, että adoptiopäätöksen tehnyt raskautuisi. Hänen mukaansa alle 10% lapsen adoptoineista raskautuu - mikä on oikeastaan sama kuin ei tekisi päätöstä lainkaan - ja pitää pariskunnan suurimpana lapsettomuuden aiheuttajana naisen kuukautisten puuttumista. Toinen lääkäri on vakaasti sitä mieltä, että naisen stressaaminen on voinut olla erittäin suuressa osassa pariskunnan lapsettomuuden aiheuttajana.

Samaa mieltä jälkimmäisenä mainitun lääkärin kanssa on myös ohjelmaan haastateltu psykologi, jonka mielestä lapsettomuus aiheuttaa kokijalleen yhtä paljon stressiä ja ahdistusta kuin syöpä. Siitä huolimatta hän kertoo lapsettomuudesta johtuvan/lapsettomuutta aiheuttavan stressin olevan helposti hoidettavissa mm. rentoutumisharjoituksin ja stressinhallintakeinoin, jolloin on mahdollista palauttaa hedelmällisyys normaalille tasolle. Lisäksi hän kehoittaa myös lopettamaan tupakoinnin, sekä alkoholin ja kofeiinin käytön. Ennen kaikkea psykologi kuitenkin kehoittaa lapsettomuuden kanssa kamppailevia puhumaan asiasta ja kertomaan tunteistaan jollekin.

Olen psykologin kanssa samaa mieltä lapsettomuudesta johtuvan ahdistuksen ja masentuneisuuden kuormittavuudesta sekä siitä, että puhuminen auttaa keventäen sitä kuormaa. Toki tupakoimattomuus ja alkoholin ja kofeiinin kohtuukäyttö/lopetus on ehdottoman tärkeitä asioita nekin!

En silti ymmärrä, miten hoitoalan ammattilainen voi sanoa niinkin suurien asioiden, kuin stressin, ahdistuksen tai masennuksen olevan HELPOSTI HOIDETTAVISSA!? Anteeksi Caps Lockini, mutta kun on tuosta masennuksesta yli kymmenen vuoden henkilökohtainen kokemus, eikä siitä eroon pääseminen ole millään tavalla helppoa. Olisin toivonut myös jonkinlaista tilastotietoa siitä, että mainituilla opeilla on saatu hedelmällisyys palautettua.

Mitä noihin kommentoijiin tulee, olen suhteellisen moniprosenttisen varma, ettei monella heistä ole omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta yhtään missään muodossa. Olen vaakalaudalla koittaakko kepillä jäätä ja yrittää levittää heille tietoa lapsettomuudesta vai etsiäkkö lähimmän nyrkkeilysäkin mihin purkaa tätä turhautumista ihmisten tietämättömyyteen ja lapsellisuuteen. Taidan olla kuitenkin liian turhautunut jaksaakseni kumpaakaan.

14. joulukuuta - (mille) mä elän vieläkin

Taitaa olla hetki ihan realistisesti miettiä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Olen edelleen siinä vaiheessa, missä ainoa oikea tulevaisuuden näkymäni on olla äiti. Tässä vaiheessa kun yrityksessä on oltu jo kolminumeroinen määrä päiviä ja ollaan lähempänä tuhatta kuin nollaa, alkaa päässä pyöriä väkisinkin suunnitelmia ns. vaihtoehtoisen tulevaisuuden varalle. Harmi ettei näistä ideoista kovinkaan moni ole läpäissyt suodatintani olemalla toteuttamiskelpoinen.

Olen suunnitellut useita matkoja, kouluttautumisia ja työjuttuja, mutta asiat eivät ole ottaneet onnistuakseen. Kun kouluista tulee kirjeenä kielteinen päätös, eikä työhakemuksista kuulu minkäänlaista vastausta, alkaa kaikki pikkuhiljaa nakertaa sisältäpäin.

Tässä vaan ollaan menossa jonnekin liikkumatta minnekään.

Olisi aikaa matkustaa ja nähdä laajemmalti ympärilleen, mutta ei ole rahaa toteuttaa sitä. Koulutus- ja työhakemusten sekä treenien lomassa päivät täyttyvät kierron laskemisella, ovulaatio- ja raskaustestitikkuihin pissaamisella, poliklinikoille soittelemalla, kuukautisia odottelemalla ja varmaan turha sanoa millä hyvin oleellisella asialla.

Tuntuu jotenkin turhalta valittaa että ei jaksa tätä lapsettomuutta, mutta se on varsinkin näin työttömänä ollessa todella suuri osa elämää. Elän ja hengitän lapsettomuutta. Kasvavaa toivetta omasta lapsesta ei niin vain unohda tai sivuuta.

Uusia ihmisiä on vaikea tavata ilman koulu- tai työkytköksiä ja silloinkin joutuu jo etukäteen pelkäämään mitä kysymyksiä toinen esittää. Olen kysyttäessä useimmiten kertonut suoraan lapsitoiveen olemassaolosta, mutta näin ei ollut vielä esim. vuosi sitten. Ajattelemattomia kommentteja on tullut tasaiseen tahtiin, olin kertonut tai en.

Kun jollekin selviää minun olevan naimisissa ”noin nuorena”, joten ”teillä on varmaan sitten jo lapsia”. Ei, meillä on kissa. Teillähän kuitenkin ”on koko elämä aikaa” saada lapsi, kun ”ei ole mihinkään kiire”. Sitä paitsi ”kyllä se lapsi sieltä tulee kun lakkaa stressaamasta ja harrastaa seksiä ovulaation aikana” eikä mikään voi olla vikana ”kun olette vielä niin nuoria”.

Maailman parhaat neuvot koskaan ovat olleet kuitenkin ”nyt sitten vaan tekemään” ja ”lapset täytyy tehdä nuorena niin jaksaa niiden kanssa valvoa”.

Minulla ei ole lasta vaikka teen kaikkeni jotta olisi. En halua lapsettomuuskuorman lisäksi tuntea syyllisyyttä ja joutua perustelemaan haluani saada perhe vain koska olen nuori ihminen. Haluan olla ja elää, mutta mille?

12. & 13. joulukuuta - UV-bileet tässä tilanteessa? No ehkä kerran.

Omasta näkökulmasta hurja viikonloppu takana. Lauantaina vieteltiin seuraporukalla pikkujouluja. Tuli pelattua kaljaponkia ja tanssittua jalat rikki UV-bileissä.

Nyt voin kokemuksella kertoa, että olen liian hätäinen pelaamaan ponkia (heh) sekä olen valmis myymään kaikki korkeakorkoiset kenkäni. Miehelle sanoinkin baarista lähtiessä, että seuraavan kerran käytän korkeita kenkiä sitten linnan juhlissa. Tässä tosin voi käydä miten tahansa, sillä tulevaisuuden suunnitelmani ovat edelleen ihan auki. Ties vaikka joskus pääsisinkin pukujuhliin osallistumaan.

Sunnuntaina tehtiin miehen kanssa piparkakkuja. Kumpikaan ei ollut aiemmin tehnyt omin päin pipareita, mutta kahdesta pellillisestä vain toinen pääsi himpun verran kärähtämään. Ajateltiin myös koristella hienot teoksemme, mutta ilmeisesti pipareiden täytyy antaa hieman jäähtyä ennen tomusokeriseoksen laittoa. Ensimmäisistä kuvioista tuli nimittäin lähes läpikuultavia ja ne valuivat miten sattui. Tein omasta mielestäni hienon laukun yhdelle Muumimamma -piparille, mutta mieheltä kysyttäessä hän arveli sen olevan muovipussi. No.. Puolustuksekseen voin kertoa, että laukku oli valkoinen. Muuta yhteistä koristelulla ja muovipussilla ei sitten ollutkaan.

Viikonlopun saldo: Neonkeltaiset kissanviikset, kaksi pellillistä piparkakkuja, uusia tuttavuuksia, kipeät jalat, jatkuva jano, hylätyt maiharikorkkarit ja luomuovulaatio. Ilmeisesti munasarjat toimii kun niitä vähän heiluttelee musiikin tahtiin? *apuaminuunaurattaa*

11. joulukuuta - jatkuvaa oppimista

Lääkärin puhelun jälkeen eilisen treenit tuntuivat menevän ihan reisille. Kasetti meni ihan solmuun ja ohjeet olivat hepreaa. Kesken alkulämmittelyjen unohdin mitä tehdä ja miten, vaikka näin parinkymmenen muun tekevän samaa liikettä ja voisin ottaa heistä oppia. Pääni päätti kuitenkin toisin ja lopetti raajojeni ohjaamisen. Teki mieli itkeä. Tein silti kuten aiemminkin ja menin takaisin jonoon odottamaan vuoroani uutta tehtävää varten. Luovutin mutten luovuttanutkaan.

Sama jatkui koko treenien ajan. Lähdin suoritukseen onnistuakseni ja suorituksen lopussa oli mieli maassa. Olin niin väsynyt epäonnistumiseen, että teki mieli hakea juomapullo ja lähteä kotiin. Kerran apuvalmentajan kysyessä minne haluan juosta, vastasinkin että vaikka kotia. Silti olin ja jäin.

Tein paljon asioita väärin, mutta luultavasti myös oikein. Tein niin hyvin kuin siinä hetkessä pystyin. Useammin pallo lensi ohi tai kopahti jäämättä haltuun ja takapuoli ei pysynyt tarpeeksi alhaalla. Tästä kaikesta silti opin ja pyrin toimimaan seuraavalla kerralla toisin - edes hipun verran paremmin kuin edellisellä kerralla.

Harrastan oppiakseni uutta ja opin tullakseni paremmaksi. Tulen paremmaksi kun en lakkaa oppimasta. Aina on aloitettava jostain. Ensimmäisenä koitan kitkeä "olen tyhmä, en tajua, en pysty, en osaa" -mantran pois oppimaan oppimisen tieltä.

10. joulukuuta - ei se niin vain katoa

Eilen loppuivat voimavarat ja vuorokauden tunnin kesken jotta olisin saanut kirjoitettua, mutta ei hätää sillä teen sen nyt.

Endokrinologi soitti vihdoin!
Dostinex-lääke toimii hyvin prolaktiiniarvoa normalisoiden, joten lääkitys jatkuu ennallaan. Magneettikuvaus oli oikein onnistunut, siellä tosin se kasvain edelleen pööpöttää tilaa viemässä. Tilaa se vie millimetrin vähemmän kuin helmikuussa eli ollen tällä hetkellä läpimitaltaan 6mm. Lääkäri totesi, että jos kyseessä olisi prolaktinooma, olisi kasvain pienentynyt reippaammin mitä nyt. Hyvä uutinen on ettei sillä ole ainakaan kasvutaipumusta. Kasvaimen aiheuttaja on siis tutkittava, joten maaliskuussa alkavat uudet tutkimukset ja sain ajan jopa lääkärin vastaanotolle! Kyseessä tulee olemaan ensimmäinen kerta, kun näen hoitavan lääkärin sisätautien puolelta. Olenhan ollut asiakkaana siihen mennessä jo yli vuoden! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Kilpirauhasarvot olivat edelleen ok, mutta sain ohjeen soittaa sisätautien polille jos raskaudun, jotta voidaan ottaa prolaktiini- ja kilpirauhasarvot mahdollista tyroksiinilisää ajatellen. Lääkäri ei maininnut enkä tajunnut kysyä, mitkä nykyiset arvot olivat, mutta saan niistä paperit kotiin. Olen kamalan pettynyt ja vihainen siitä miksi näin piti käydä. Halusin lapsen ja sainkin aivolisäkekasvaimen. Ihan vitun jepa.

9. joulukuuta - luomisen tuska

Ystäväni kanssa päästettiin taiteilijasielumme valloilleen ja taiteiltiin talvimaisema piimällä meidän ikkunaan. En ollut koskaan aiemmin piirtänyt (saati maalannut) poroa, ja ihmettelen edelleen miten pystyin siihen :D

Oletteko itse kokeilleet piimämaalausta tai vastaavaa askartelua? Mikä on suosikki askarteluaiheesi?

8. joulukuuta - itku uudesta magneetista

Pään magneettikuvaus on nyt takana. Pääsin kuvauksen parikymmentä minuuttia ennen aiemmin sovittua aikaa, miehen tälläkertaa jäädessä aulaan odottamaan. Heti lavetille mennessä minulle laitettiin kanyyli käsivarteen tehosteainetta varten.

Hoitaja X koitti ensin asettaa kanyylin oikeaan käteen, mutta luultavasti jännityksestäni johtuen päättivät suonet lähteä alta pois ja neulaa pyöriteltiin taipeessa kipeästi ihan turhaan. Tuli itku sitten vähän kaikesta; jännityksestä, kivusta ja huolesta. Siitä, että mietin miksi taas joudun putkeen ja pistettäväksi vaikka halusin vain saada lapsen. Toinen hoitaja, Hoitaja Y sai minut rauhoittumaan ja päätti laittaa kanyylin vasempaan kyynärtaipeeseeni ja onnistuikin siinä nopeasti. Kanyylin ollessa jämäkästi paikoillaan Hoitaja Y sanoi naurahtaen tämän olleen ensimmäinen kerta ainakin kuukauteen kun hän on kyseisen homman tehnyt. Kaikinpuolin mukavalle Hoitaja Y:lle 10 pistettä, kun hoiti tällaisen nynnyn! :D

Kun neulomisesta päästiin, Hoitaja X kertoi kuvauksen kestävän noin 25 minuuttia ja kysyi mitä radiokanavaa haluan kuunnella. Niiskutuksen lomasta sanoin ettei ole väliä ja jouduin heti korjaamaan sekoiluni, sillä halusin todellakin itse päättää kanavan ja sain haluamani.

Selälleen makaamaan, pää sille varattuun "kulhoon", kuulokkeet korville, kehikko kasvoille ja koneeseen. Kova rumputus, jurrutus ja surina kuului kuulokkeiden läpi koneen täristäessä menemään. Tärinä sai syljen nousemaan, joten nieleskelin läpi koko kuvauksen samalla koettaen olla mahdollisimman paikoillaan. Yllättävän vaikeaa sanoisinko.. Jonkun hetken makoiltuani Hoitaja Y tuli sanomaan kuvauksen kestävän vielä kymmenisen minuuttia ja laittoi tehosteaineen, mikä tuntui siltä kuin jääkylmää geeliä olisi laskettu suoniin.

Odotellessa aineen vaikutusta, ehtivät kylmät väreet kiertämään koko kehon, minkä jälkeen alkoi taas tuttu rumputus kuvauksen jatkumisen merkiksi. Ehdin kuunnella vielä useamman kappaleen ja meinasin nukahtaa, ennen kuin Hoitaja Y ohjasi lavetin pois putkesta ja kuvaus loppui. Oli kamalan tönkkö olo (luultavasti maanantain treenien takia, mutta myös) kun jokainen lihas oli täydessä latingissa koko kuvauksen ajan. Nuhruisena, mutta onnellisena puhisin itseni ylös päästäkseni mahdollisimman nopeasti eroon inhottavasta kanyylista. Ennen lähtöä sain Hoitaja Y näytti minulle vielä kuvaa miltä siellä päässä oikein näytti. Kaiken itkun, naurun, jännityksen ja sekoilun jälkeen se oli oikein hyvä päätös kuvaukselle.

Tultuani takaisin aulaan tajusin aikaa menneen yli tunti. Ei taida terveen paperit tulla meidän osoitteeseen vieläkään? Loppupäivään ei ole uskaltanut ainakaan käsiä suoristaa koska AUTS.

Lääkärin soittoaikakin oli sovittu tälle päivälle, mutta uskon ettei lääkäri ole ehtinyt papereihini vilkaistakaan vielä, saati suunnitella koko soittoa. Olen toki hieman pettynyt, mutta lääkärillä varmasti riittää muitakin potilaita vaivoineen, joten pitää yrittää ymmärtää sekä odotella tuloksia ihan rauhassa. Lääkäri varmasti antaa vielä kuulua itsestään kunhan on kuvat tulkinnut.

7. joulukuuta - peputtaminen

Löysin jonkin aikaa sitten kuvan virkatuista lasinalusista, mitkä oli tehty kissan takapuolen näköisiksi ja päätin testata taitojani. Eilen paraatin ja linnan juhlien lomassa oli hyvin aikaa paneutua virkkauksen maailmaan. En osaa lukea virkkausohjeita, saati suomentaa niitä, joten yritin tehdä parhaani kuvien mukaan.

Kuvasta erottaa hyvin pepun evoluution ja saatatte huomata kehityksen olevan vielä kesken. Uusista tee-se-itse mielentyhjennys operaatioistani virkkaaminen on ollut tähän mennessä parasta terapiaa. Varsinkin nyt, kun ärsytyksen on voinut purkaa kirjaimellisesti perCCn! :D

Peputtamisiin!

6. joulukuuta - Hyvää itsenäisyyspäivää!

 Hyvää itsenäisyyspäivää 98-vuotiaalle Suomelle ja sen kansalaisille!

Pyhitetään tämä päivä itsenäisen Suomen puolesta taistelleille ja pidetään huolta siitä, ettei heidän tekojaan ja uhrauksiaan unohdeta koskaan.

5. joulukuuta - lasten ajatuksia

Saimme muutama vuosi sitten häälahjaksi Grethe Dirkinch-Holmfeldin Lasten ajatuksia avioliitosta -kirjan. Sitä lukiessa nauru on herkässä ja lasten vastausten vilpittömyyden ja suorasukaisuuden voi oikein aistia.

Pari viikkoa sitten kävin katselemassa kirjakauppojen valikoimia ja silmiini osui kirjasarjan kuudes osa Lasten ajatuksia vauvojen saamisesta. Suurempia miettimättä otan kirjan hyllystä, menin kassalle ja lähdin kaupasta uusi kirja mukanani. Tapahtumaketju oli niin nopea etten ehtinyt käymään päässäni läpi sitä tavanomaista "apua, apua, mitä minusta ajatellaan kun ostan vauvaan liittyvän tavaran"-keskustelua ja hyvä niin!

Kirja on aivan yhtä hauska kuin aiempikin. Siinä käydään läpi muutamia kiperiäkin aiheita, kuten koeputkihedelmöitys ja ovatko vanhemmat ansainneet lapsensa. Aikeenani on kerätä loputkin sarjan osat.

Löysin jopa itseeni osuneen kohdan, mikä oli heti pakko jakaa kummilapseni äidille ja nyt päätin jakaa sen tänne teillekin.

Nyt ei itketä surusta vaan ilosta. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi kerrassaan kaikille elämäntilanteeseen katsomatta.

4. joulukuuta - tue suomalaista

Joulukuun ensimmäisenä perjantaina, tänä vuonna 4.12. vietetään Osta työtä Suomeen -päivää. Minusta idea on aivan mahtava, mutta sen toteutus on mennyt alusta asti suoraan reisille pilaten tärkeän sanoman.

Kampanjan alkunostatus ei ollut kovin imarteleva. Muistatte varmaan toukokuussa nousseen kohun, kun mainokset suomalaisen työn tukemisen kannattavuudesta kuvattiin ulkomailla. Liettua on varmasti hieno maa, mutta kyllähän tuo teko antoi selkeän viestin siitä, ettei Suomalaisen työn liitto välitä siitä, missä niitä töitä oikeastaan tehdään. Tämä jos mikä on sääli, sillä ko. liitto myöntää Avainlippu- ja Design from Finland-merkit, suomalaisen työn tekijöille.

Mitä ne merkit sitten ovat? In case you didn't know:
Suomalaisen työn merkkejä ovat Avainlippu (tuotteille ja palveluille, joiden kotimaisuusaste on vähintään 50%), Design from Finland (suomalaisen muotoilun merkiksi), Sirkkalehti (100% suomalaisille puutarhatuotteille) sekä Hyvää Suomesta (valmistettu Suomessa ja vähintään 75% raaka-aineista on suomalaisia).

Itselleni tuntuvat tuottavan eniten päänvaivaa Avainlippu- ja Design from Finland-merkit. Avainlipusta on tullut minulle henkilökohtaisesti vain epätietoisuuden merkki.
Jos tuotteen tai palvelun ei tarvitse olla kuin 50% kotimaista, niin eikös siihen lippuun sitten voisi merkitä, että mistä ne loput prosentit tulevat siihen tuotteeseen? Voisiko merkki vaikka näkyä sen kotimaisuusprosentin verran? Kokonainen merkki tarkoittaisi 100% suomalaista tuotetta. Yksinkertaista.

Kun Suomesta työt lähtee - vai lähteekö?
Toivon, että työn aikaansaannoksia ja palveluita myytäisiin ulkomaille, eikä yhtiöitä, mitkä niitä tuottavat. On tietysti hienoa että työpaikat mahdollisesti säilyvät Suomessa yhtiön omistajan vaihdoksen yhteydessä, mutta missä menee raja onko työ suomalaista vai ei?

Onko työ suomalaista, jos sen on suunnitellut suomalainen, mutta se tuotetaan esimerkiksi Thaimaassa? Kenen toimesta valvotaan työolosuhteita ja onko valvova taho luotettava?
Onko työ suomalaista, jos tehtaat ovat täällä, mutta rahat menevät ulkomaiselle yhtiölle, minkä omistuksessa tehdas nykyään on?
Tuetko silloin suomalaista työtä vai suuren korruptoituneen yhtiön mielihaluja vai kenties molempia?

Minusta on tärkeää tukea suomalaista työtä jokaisella kauppareissulla, illanistujaisissa, ikkunashoppaillessa ja verkkokauppoja selaillessa, sekä muille intoamalla, sillä kaikki mikä on hyväksi meille suomalaisille on myös hyväksi Suomelle. Me teemme Suomesta Suomen.

Suomalaisen työn tukemisen voi aloittaa vaikka vain kiinnittämällä huomiota ostostensa sisältöön tai vaikka hymyilemällä kaupan kassatyöntekijälle!

Seuraamalla mitä, mistä ja miksi ostaa, bonuksena saattaa onnistua karistamaan jopa joitain turhia ostoksia pois, joita on tehnyt vain silkasta tottumuksesta.

Toki joitain asioita ei saa esimerkiksi ilmaston takia kotimaisena, jolloin täytyy suunnitella ostoksensa uudelleen tai pakon sanelemana turvautuu ulkomaiseen tuotantoon. Onneksi useita tuotteita saa kuitenkin luomuna tai esim. Reilun Kaupan tuotteena.

-

Tämän ajatusjatkumon takia olen tällä haavaa kolmisen vuotta boikotoinut Nestléä ja pitäytynyt kartalla sen omistuksista varsinkin meidän kotimaisilla markkinoilla ja keskittänyt vähäisetkin varani luomuun, kotimaiseen ja Reiluun Kauppaan.

Nyt tehtäväni on löytää mahdollisimman saastuttamaton ja allergisoimaton pyykinpesuaine ja yhtenä unelmana on käyttää kodissani vielä joskus (toivottavasti lähiaikoina) vain suomalaisia kalusteita.

Millä perusteella itse valikoit käyttämäsi/haluamasi tuotteet ja palvelut?

Tästä tekstistä käy luultavasti myös ilmi, etten ole minkään sortin finanssialan ammattilainen, joten antakaa anteeksi :D

3. joulukuuta - dystopinen ihoni

Ihoni päätti että se ei kestä Letrozolia. Kaksi kiertoa ehdin käyttämään sitä ovulaation induktioon.

Ensimmäisessä kierrossa se sai aikaan ovulaation, mutta toi mukanaan liikahikoilun, järkyttävät määrät kipeitä finnejä sekä pahensi jo olemassa olevaa atooppista ihottumaani.

Toisessa kierrossa en saanut ovulaatiota kiinni, enkä päässyt sitä labraan tarkistuttamaan. Iho-ongelmat pahenivat, teki mieli vain raapia ja raapia. Koitin parhaani mukaan olla koskematta kutiaviin kohtiin. Iho hilseili pois, vaikka en tehnyt mitään. Vaatteet tuntuivat raastavan ihon rikki, ja joiltain osin näin kävikin.

Kasvojen punoitus ja näppylöiden tulo vain jatkui. Jätin joinain päivinä hiukseni harjaamatta, koska se oli liian kivuliasta. Piti peseytyä usein, mutta lopulta se alkoi tuntua vastenmieliseltä. Suihku ei enää tuonut helpotusta vaan sai minut hulluuden partaalle. Jokainen vesipisara kirvelsi ja teki kipeää osuessaan haavoille menneeseen ihoon.

Atopiani oli pahimmillaan moniin vuosiin ja itsetuntoni alkoi hiipumaan.

Kierron lopulla en kestänyt enää ja otin yhteyttä lapsettomuushoitajaan. Sain ohjeeksi pitää tauon Letrozolista ja seurata ihon kuntoa. Tämän kierron lopussa (ellei raskautta plaaplaa..) pitää raportoida heille kuinka ihon kanssa käy ja suunnitellaan mahdollinen lääkityksen vaihto. Tässä mietin, että mihin?

Onko jollain kokemusta toiseen valmisteeseen vaihtamisesta Letrozolin sopimattomuuden takia?

Lääkkeetöntä kiertoa on mennyt vasta muutama hassu päivä, mutta iho näyttää jo nyt selkeämmältä ja jopa voiteet tuntuvat auttavan. Kutina on vähentynyt huomattavasti, eikä uusia näppyjä tunnu tulevan. Ihon seuranta silti jatkukoon.

Te kaikki ihanat pitäkää peukkuja pystyssä, että iho-ongelmani siirtyisivät jo historian kirjojen täytteeksi!

2. joulukuuta - Mokomakin masennus

Masennus tuntuu taas tulevan meille kylään. Virneet kasvoillaan Pahat Ajatukset nostavat ilmoille sarvipäänsä kuukausien levon jäljiltä.

Tahdon levätä, tahdon silmät ummistaa. Kun saan vihdoin silmäni kiinni, kuuluu rappukäytävästä jonkun kiireiset askeleet päivän töitä kohti.

Mikään asento ei ole hyvä, minulla on ylimääräisiä käsiä ja painava pää. Peitto on kiertynyt ja kiristää, se tulee kasvoille niin ettei ole tilaa hengittää. Lämpötila vaihtuu laidasta laitaan ja puhelin vaatii huomiota välähdellen ja kilkahdellen tyhjänpäiväisyyksistä. Teen listaa tehtävistä asioista, vaikka tiedän jo valmiiksi tekeväni saman listan ensiviikollakin.

Sulkeudun kuoreeni ja koetan saada ajatukseni muualle. Kuuntelen toisen unta ja yritän tuudittautua samaan rytmiin. Toinen on liian lähellä, mutta usein aivan liian kaukana (pysy siinä suojana hipaisun päässä) ja olen liian väsynyt kurkottamaan nyt.

On muitakin huolia, enkä omillani tahdo toista uuvuttaa.

..en nousta vähään aikaan. Lämmin peitto koettaa pitää minut syvällä unessa, jottei tarvitsisi kohdata todellisuuden onttoa ja tyhjää oloa.

Oma saamattomuus ahdistaa ja itkettää, mutten pysty toimimaan. Kaikki ovet ovat kiinni ja ikkunat maalattu umpeen. Kello kulkee tunteja eteenpäin minun jäädessä paikoilleni makaamaan.

Vatsa huutaa ruokaa, mutta en tunne nälkää. Syön sitten myöhemmin.

Käännän kylkeä ja suljen tyynyn yksipuoliseen halaukseen. Tunnen itkun kerääntyvän ja nousevan ylöspäin, enkä onnistu tasoittamaan hengitystäni. Painan silmät entistä kovemmin kiinni, pyrkien kokoamaan itseni uuden päivän haasteita varten.

Kun saan vihdoin silmäni auki, on ulkona jo pimeää.

Noustessani sängystä päätin hakea keskusteluapua.

...yöllä aion lisätä sen listaani.

Kursivoidun tekstin sanat: Mokoma - Uni saa tulla, Stella - Hipaisun päässä

1. joulukuuta - työttömän joulupohdinnat

Vuorokausirytmini ollessa sekaisin, koomailin sängyssä yhteen saakka päivällä ja koitin pudistaa silmistäni unihiekan rippeitä. Kuukausi on taas mennyt ja vaihtunut seuraavaan.

Masentavaan, ylistettyyn joulukuuhun, joka päättää taas yhden kuluneen vuoden lisää.

En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään jouluihminen. Myönnän kuitenkin olevani jollain kierolla tapaa fiksoitunut jouluvaloihin. Tungen niitä purkkeihin ja teippaan niitä seiniin ja ripustan sängyn nurkkaan. Pidän jouluvaloja surutta esillä vuoden ympäri, koska saan ja haluan niin.
Yöttömän yön vallitessa kesällä ei tarvitse kattovaloja, mutta yksi valoketju on juuri sopiva valaistus ongelmattoman arjen pyörittämiseen. Mutta siinäpä se.

Joululahjat ovat myös kuuluneet joulun kohokohtiin, mutta nyt aikuisena niiden saaminen ei ole enää niin tärkeää.

Mikään ei nimittäin ole ihanampaa kuin joululahjojen suunnittelu, toteutus ja ostaminen!

Tänä jouluna kuitenkin työttömyyden vallitessa ja sen pidellen Mattia minun kukkarossani, sain käskyn korkeammalta taholta (vanhemmiltani), ettei heille saa antaa joululahjoja. Tavallaan olen helpottunut, koska "tyhjästä on paha nyhjästä". Silti tunnen olevani jotenkin huono, kun en pysty heille edes lahjaa antamaan jouluna, mutta onneksi olemme sentään jouluna menossa käymään.

Olen ollut työttömänä nyt kolmisen kuukautta ja budjetin ollessa tiukilla miinuksella on läheiset olleet korvaamaton tuki. Ellei perheemme olisi pystyneet auttamaan meitä tässä kuukausien aikana, meillä ei olisi ruokaa pöydässä, vuokrat olisivat rästissä, auto olisi korjaamatta (ja ilman talvirenkaita), lääkkeeni olisivat ostamatta ja lainat olisivat jäissä.

Jouluaattona olisi ollut hyvä hetki näyttää, että olemme kiitollisia kaikesta, mitä nämä ihmiset ovat meidän eteemme tehneet.

Työttömyys on tuonut elämäämme paljon hyvääkin:
Olemme osanneet luopua tavaroista, joita emme enää tarvitse (ainakaan KOVIN paljon), sekä luopuneet asioista, mihin ei yksinkertaisesti ole varaa (kuten erillinen Internet ja ulkona syöminen, turha autoilu).
Olemme opetelleet korjaamaan vaatteita, pitämään kodin siistinä ja leipomaan omat leipämme. Olemme totutelleet olemaan kotona ja käymään luonnossa kaupungin sijaan.
Olemme oppineet kulkemaan kimppakyydeillä ja käyttämään jonkin verran julkista liikennettä.
Onnistuin jopa tekemään muuttolaatikoista meille väliaikaisen kirjahyllyn!

Kaikesta huolimatta olen hyvin ostoskeskeinen ihminen ja minusta tuntuu pahalta vain mennä jouluksi syömään muiden ruoat antamatta mitään vastineeksi.


Olisiko teillä lahjaideoita rahattoman jouluun?


Otan joulukuun agendaksi kirjoittaa jokaiselle päivälle jotakin tänne blogiin, siis lukemisiin! :)

Oravan matka

Joulukuun alussa lääkäri haluaa ottaa kilpirauhaslabrat. Marraskuun alussa TSH oli 3,5 ja T4-V 15,9. En muista noita yksiköitä, mutta KVG I know, I know.. Joulukuun kilpirauhasarvojen mittaus olisi kolmas kerta alle puolen vuoden sisällä ja TSH on ollut noususuuntainen. Mielessäni on käynyt, että lääkäri on tainnut löytää sieltäkin häikkää.

Labroja seuraavalla viikolla on uuden magneettikuvauksen aika ja samalle päivälle on suunniteltu myös endokrinologin soittoaika. Tuomiota ei sentään tarvitse siis pitkin odotella...

Viime kuvaus meni mukavasti miehen kanssa toista hääpäiväämme "juhliessa" MRI-huoneessa. Tällä kertaa päätän olla urhea ja mennä kuvaukseen yksin, miehen odotellessa magneettihuoneen ulkopuolella. Toivottavasti täällä on mahdollista saada musiikkia korvilleen, sillä viimeksi ei ollut muuta kuin korvatulpat, mitkä eivät millään meinanneet pysyä korvissa. Koitappa siinä korjata tulppia, kun et voi 1,5 tuntiin puhua etkä liikkua! :D
 

Mutta juu asiaan. Muutama viikko enää ja saan tietää mihin suuntaan polku vie ja kuinka kivikkoinen se tulee olemaan. Jännittää niin paljon että pelkään räjähtäväni sinne magneettiputkeen, kun haluan niin kovasti saada vastauksia! Nyt täytyy pitää huoli, etten hajoa ennen koko kuvausta, tässä kierrossa kun en ole sattunut saamaan edes ovulaatiota kiinni.

Välillä ajattelen ettei ihmekään jos tuonne päähän on joku uloke kasvanut, kun stressaan näin paljon. Tai oikeastaan en kutsuisi tätä stressaamiseksi - sillä ADHD tuntuu saavan kaikki asiat niin suureen mittakaavaan - vaan pään jatkuvasti tyhjenemättömyydeksi.
Sellaiseksi, ettei pysty rakentamaan itselleen selkeää päivärutiinia vaan unohtaa millaista ruokaa voi syödä aamiaiseksi, jättää sähkötuulettimen talveksi parvekkeelle ja etsii aivoistaan sanaa "korvatulpat" päähän pinttyneellä kuvalla korvatulpista kymmenisen minuuttia ja ainoa sana, mikä sattuu päähän tulemaan on "pikkukuuset" ja korjaa oikean sanan tekstiin myöhemmin (jos muistaa).
Sellaiseksi, mikä muodostaa ylipitkä lauseita ja keksii uusia sanoja unohtamiensa tilalle silmää räpäyttämättä, mutta muistaa osoitteita paikoista, missä ei ole koskaan käynyt, vanhan rehtorinsa lempibändin ja läjän puhelinnumeroita vähintään 15 vuoden ajalta.

Toivon, että nämä ihanat erikoisuudet voisivat kadota kasvaimen mukana. Taitaa käydä silti niin, että kasvaimen häivyttyä festarit valtaavat vanhan tilansa takaisin ja diskoteekki jatkaa pauhuaan minun ollessa edelleen yhtä sekaisin kuin ennenkin.

#worldpeace

En taas tiedä mitä ajatella yhtään mistään. Ampumisia ja pommituksia on tapahtunut ympäri maailman kohdistuen viattomiin ihmisiin ja sitten vielä tämä Pariisin tapaus. Se tuntui tulevan jotenkin liian lähelle kotia. Ilman Pariisin tapahtumia en olisi tietoinen myöskään mm. Beirutin pommituksesta.

Seuraan hyvin harvoin uutisia ja näistä Ranskan ulkopuolella tapahtuneista iskuista ei ole kovin näkyvästi uutisia löytynyt. Surettaa niiden ihmisten puolesta, ketkä luulevat oman tuskansa ja ahdinkonsa olevan pienempi sen takia, koska se ei aiheutunut Euroopassa suuren mediamyllyn pyörityksessä.

Kaikki ketkä joutuvat elämään jatkuvassa kuolemanpelossa ja taistelemaan säilyttääkseen oman ihmisyytensä, ovat meidän täyden tukemme arvoisia. Me jotka emme rukoile, pidämme heidät ajatuksissamme ja toivomme tälle kylmälle murhaamiselle pikaista päätöstä.

En ymmärrä miksi ulkoiset tahot pitävät näitä terroristeja varoissaan ja aseistettuina. Mistä he saavat miljoonia ja taas miljoonia rahoittaakseen toimintansa? Öljystä? Siitäkö tässä on kyse? Olemmeko niin riippuvaisia siitä aineesta, että ostaessamme sitä rahoitamme ja siten annamme terroristeille luvan toimia kuinka parhaaksi näkevät? Ketkä myyvät heille aseet ja ammukset?

Minusta on kamalaa, että me ihmiset heräämme joukolla tähän tilanteeseen vasta sitten, kun se kolkuttelee kotiovellamme. Olemme niin syvällä somessa, että aikaa muulle maailmalle ei käytännössä enää ole. Näemme vain sen, mikä meille halutaan näyttää, vaikka meillä on käsissämme rajaton määrä tietoa vain hakusanan päässä.

Jos mietimme, miten nämä terrorismin puolesta itsensä räjäyttävät ihmiset voivat olla niin mustavalkoisia oman asiansa suhteen, ettei heitä kiinnosta muu kuin oman päämäärän saavuttaminen keinolla millä hyvänsä.. Niin anna kun katon vähän peiliin, laitan tukan ja kasvot, vaihdan muutaman kerran vaatteet, siivoan peilistä heijastuvan näkymän ja otan selfien. Se on paras selfie minkä maa päällään kantaa, koska siinä olen minä ja tärkeät ajatukseni.

#prayforparis #prayforbeirut.. Tämä sota ei rukoilemalla lopu. Mitä siis teemme?

Pääasiassa päästä asiaa

Puhelin rallattaa kärsimättömänä olohuoneessa, kun endokrinologi soittaa jatkosta.
Prolaktiini on mitattu puolentoista viikon sisällä kahdesti ja arvo on noussut sadalla sinä aikana! Tulevan vuoden maaliskuulle on aikaisemmin sovittu pään magneettikuvaus, missä nähtäisiin onko kasvaimen koko muuttunut vai ei. Lääkäri kuitenkin on sitä mieltä, että kuvaus pitäisi suorittaa mahdollisimman nopeaan aikatauluun - tämän kuukauden sisällä - raskaustoiveen läsnäolon sekä kasvaimen tutkimisen kannalta.

Hän piti mahdollisena sitä, ettei kasvain ole välttämättä prolaktinooma vaan prolaktiinin nousu (hyperprolatinemia) olisi oma häiriönsä. Tästä johtuen on selvitettävä mikä kasvain on kyseessä, ettei raskauttakaan yritetä ns. turhaan. Voihan toki olla niinkin, että kasvain lopulta paljastuukin prolaktinoomaksi, mutta olen iloinen että lääkäri haluaa varmistaa asian eikä vain lyki eteenpäin ja odotuta (kuten oli edellisessä hoitopaikassa tapana!).

Toivon kovasti, ettei kasvainta enää löytyisi ja saisin siltäosin terveen paperit ja voisin keskittyä "alakerran" hoitoon tai yleensäkin keskittyä yhteen osa-alueeseen kerrallaan. Tiedän kyllä, että kehon ja mielen hyvinvointi vaatii kokonaisvaltaista huolenpitoa, mutta tämä on vaan niin raskasta. Työttömänä ei oikein muuta olekaan kuin aikaa, mutta voimavarat ovat silti vähissä. Vertaistuen tarve on suuri, mutten koe olevani kunnossa järjestääkseni tapaamista. Onneksi tällähetkellä on kaason ja kummin tehtävät joihin voi aina silloin tällöin unohtua.

Hieman muihin aiheisiin..

Parin viikon sairastelun jälkeen pääsin myös pitkästä aikaa jenkkifutiksen pariin. Erona aiempaan treenaukseen, oli keskittymiskykyni lähes mennyttä, joten sähellykseksihän se suurimmaksi osaksi meni.
Kiinnitin huomiota kamalasti siihen että hikoilin aivan jumalattoman paljon. Ja meinaan siis VALTAVASTI! Päättelin tämän johtuvan Letroista, koska treeneissä käytiin perusasioita eikä varusteita pidetty päällä.

Nyt kysynkin Teiltä kellä löytyy Letrozolista kokemusta, että millaisia haittavaikutuksia teille on tullut Letroista?

Seuraa blogia myös Facebookissa!

Nyt blogiani voi seurata myös Facebookissa!

Päivitän sivuille aina uusimmat postaukset sekä mahdollisesti tietoa endometrioosista, prolaktinoomasta, masennuksesta ja ADHD:sta.

Muttakun minä en pärjää

Olen ollut hereillä kaksi tuntia, eikä mistään meinaa tulla mitään. En tahdo enää nähdä unia, enkä herätä. Viimeöinen uni sai minut tolaltani.

Unessa olin sairaalassa potilasvaatteet päällä ja odotin aulan lattialla labratuloksia ja itkin. Jossain vaiheessa teini-aikainen poikaystäväni ilmestyi taakseni sohvalle istumaan, laski kätensä olkapäilleni, ja sanoi rohkaisevasti "Kyllä sie pärjäät". Tajusin, että olin odottelemassa hCg-tulosta, mikä tulisi olemaan negatiivinen.

Heräsin samaan epätoivon tunteeseen, mitä unessa tunsin. Menin kylpyhuoneeseen laittaen oven kiinni perässäni. Tein negatiivisen raskaustestin, minkä kohtalona oli päätyä suoraan roskiin ilman enempiä tiirailuja. Laskin suihkuverhon alas ja valahdin samaa matkaa itse lattialle. Käänsin suihkun päälle ja itkin. Muttakun minä en pärjää.

Olen jo iso tyttö ja tilanne on nykyään täysin erilainen kun keskeytyksen aikaan. Miksen saa noita haamuja kaikkoamaan? Haluan olla rauhassa ja surra, enkä halua harteilleni enää menneisyyden kipuja. Ne on käsitelty jo!!

Oiretarjotin

Päätin tehdä ihan oman postauksen aiheesta eipäs-juupas oireet raskautta ja varsinkin raskaustestin tekoa odotellessa. Voi sitten jälkeenpäin lukea ja naureskella omia vainoharhojaan tai pitää tätä kattavana PMS-oirelistana.

Olen koettanut joitakin "oireita" järjellä selittää, mutta tiedättehän sen ainaisen toivon mikä olemassaolollansa saa aikaan asioita..

Mitä "raskausoireita" löytyy tässä kierrossa:

- Palelu, mutta toisaalta olen kyllä kipeänä.
- Järkyttävä flunssa, mutta nyt on syysflunssakausi.
- Nenäverenvuoto liiasta niistämisestä?
- Etova olo. Luulin olon johtuvan siitä etten ollut syönyt, mutta jatkui ruokailun jälkeenkin ja eilen meinasi tulla ykät lautaselle!
- Vatsakrampit ja ns. vetäisyt, niin että pitää ottaa hetki paussia ja puhallella. Vetäisyjä ja kramppeja päivä päivältä useammin.
- Pääkipu. Voi selittyä lähes millä vain..
- Finnit!! Kukin pahemmin kuin teini-ikäisenä! Otsa on täynnä punaisia näppylöitä ja selkään on tullut kipeitä näppyjä. Tällaista ei ole aiemmin ollut.
- Lievää menkkakipuilua, mikä alkoi n. Viisi päivää ovulaatiosta (nyt dpo 8 sama tunne edelleen).
- Suolisto-ongelmat mm. ummetus ja lisääntyneet ilmavaivat, vaikka ruokavalio on pysynyt samana.
- Mielialanvaihdokset. Olen hyvin tunteellinen ja itkuherkkä varsinkin  päivä-pari ennen uutta kiertoa, mutta tämä on kestänyt pidemmän aikaa. Olen ollut myös hyvin ärsyyntynyt ja mennyt pikkuasioistakin ihan nollasta sataan ja korottanut ääntäni, mitä en tee lähes koskaan!
- Turvotus. Olen aina kuukautisten aikaan pyöreä kuin pallo, mutta tällä kertaa turvotus alkoi jo ennen ovulaatiota ja jatkuu edelleen.
- Jatkuva vessassa ravaaminen. Ei VTI-oireita, muttakun PISSATTAA!

Luultavasti nämäkään eivät kerro mistään mitään, ehkä pienestä ylianalysoinnin tarpeesta vain. Silti loppuun asti on pidettävä lippu korkealla ja annettava toivon jyllätä.

Hymynaama

Ensimmäinen ovulaatio! Tein testin heti herättyäni ja olin jo valmistautunut siihen tulevaan tyhjään rinkulaan. Käsiä pestessäni huomasin testiin piirtyneen pirteän hymynaaman ja hymy tarttui itseenikin. Kirjaimellisesti juoksin vessasta olohuoneeseen testin kanssa huutaen "hymynaama!" ja heitin miehen kanssa yläfemmat! :D

Maanantaina piti olla aukiolotutkimus, mutta aikaa oli varattu vain 15 minuuttia ja ultratessa lääkäri huomasi ovulaation olevan TODELLA lähellä, joten munatorvien aukiolotutkimusta lykätään taas kerran eteenpäin.. Huoh.

Tällä kerralla tuli kuitenkin vain hyviä uutisia. Koska olin varustautunut aukkariin ja ottanut esilääkityksen, oli ultraus lähes kivuton. Oikeassa munasarjassa komeili kaksi jättifollikkelia 20mm ja 16mm! (Tosin vasemmalla ei näkynyt mitään.) Lääkäri oli sitä mieltä, että on ihme ellei raskaus tästä kierrosta ala ja kertoi monisikiöisen raskauden mahdollisuudesta nyt, kun johtofollikkeleita on enemmän kuin yksi. Voi kun sattuisikin tuplaonni! Jos ei, niin yksikin riittäisi. Oltaisiin niin onnellisia! Eipä tässä kuitenkaan auta muu kuin ryhtyä hommiin.

Liibsteri!

Liebster awardsin säännöt:
Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

Kiitos Simple, clean and something more- blogin Pallerolle haasteesta!
Tälläkertaa en kuitenkaan aio haastaa ketään vaan vastaan vain kysymyksiin.

1. Kauanko olet kirjoittanut blogia?
- Olen kirjoittanut tätä Suunnittelemattomuuksissaankin- blogia 2014 toukokuusta lähtien. Sitä ennen minulla on ollut muutama epäsäännöllinen "blogipäiväkirja" v. 2005-2013, joita en sen enempää avaa.
 
2. Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Odotan tällä hetkellä eniten hymynaamaa ovulaatiotestiin. Jos sen saan, niin varmaan aukeaa kyynelkanavat ilosta!

3. Syksy alkaa olla jo pitkällä, mistä saat itsellesi voimaa jaksaa pimeyden keskellä?
- Syksyyn saan voimaa parisuhteesta, kissan hurinasta ja lämmöstä. Olen löytänyt itseni nykyään enenevissä määrin myös metsäpoluilta.

4. Mikä oli viimeisin kirja tai elokuva, joka kosketti sinua?
- Piti ottaa hetki paussia ja miettiä, mitä kirjoja olen tässä lähiaikoina lukenut!
Päädyin kuitenkin siihen, että kirjoista Juha Vuorisen Vaippaihottuma (Juoppis 4) aiheutti suurimmat tunnevyöryt. Koskettavin elokuva vähään aikaan on ehdottomasti Tähtiin kirjoitettu virhe.

5. Mikä saa sinut hymyilemään?
- Minut saa hymyilemään hyvä seura ja huonot jutut sekä NOSTALGIAFIILIS, woopwoop!

6. Kuinka kuvailisit itseäsi 3:lla sanalla?
- Olen vaikeaselkoinen, levoton ja puhelias :D

7. Lempiruokasi ja -juomasi?
 - Lempiruokaani on kanatortillat ja lempijuomaani on Nallen suklaa-kaurajuoma.

8. Mitä harrastat vapaa-ajallasi?
- Harrastan vapaa-ajallani jenkkifutista, tätä blogia, elokuvia, vertaisryhmää, lenkkeilyä ja nenä kiinni näyttöpäätteissä oloa.

9. Mihin haluaisit matkustaa?
-  Haluaisin matkustaa ehdottomasti Kuubaan (kiehtova) ja Lappiin (vaeltamaan). Maailman ympäri matkustaminen olisi myöskin mielenkiintoinen operaatio toteuttaa.

10. Omistatko lemmikkiä? Minkä? Jos et, niin haluaisitko ja minkä?
- Uskon vakaasti, että kissani omistaa minut.

Ei saa liikkua, kun Hänen korkeutensa suunnittelee mitä seuraavaksi peputtaa.

11. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi?
- Jos saisin yhden toiveen se olisi onnellinen tulevaisuus, oli se sitten muuten minkä muotoinen vain.

Tästä se nyt alkaa

Ensikäynti on nyt takana. Siemennesteanalyysin tulokset olivat ehtineet tulla ja niissä kaikki oli hyvin.

Minulle koetettiin tehdä sisätutkimusta - huonolla menestyksellä. Alakerta vaihteeksi niin krampissa, ettei sinne saanut mitään instrumentteja laitettua. Kohtu saatiin kuitenkin tunnusteltua jotenkuten. Sain tälläkin kertaa palautetta, että kohtu sijaitsee hyvin ylhäällä. Sitä en vaan vieläkään tiedä onko tämä hyvä vai huono asia. Huono ainakin siinä suhteessa, että endometrioosia on todella vaikea tunnustella.

Ultraääni saatiin tehtyä ja molemmat munasarjat löytyivät paikoiltaan ja molemmissa näkyi useita rakkuloita. Muutaman viikon päästä selviää onko niistä mihinkään. Samalla reissulla aiotaan selvittää myös tuubien aukiolo, johon on varattu hieman monipuolisempi cocktail jotta se saadaan varmasti tehtyä.

Endometrioosia tämäkin lääkäri piti erittäin todennäköisenä, kun oireet ovat niin vaikeat. Suurimpana syynä meidän lapsettomuuteemme on kuitenkin minun ovuloimattomuuteni, mitä lähdetään boostaamaan Letroilla. Syyslomaviikon takia ensimmäinen OI-kierto on ilman seurantaultraa, mutta tämä asia tuskin vaikuttaa mihinkään. Pitää ultraamisen sijasta käyttää kuitenkin ovulaatiotestejä. Onko teillä ollut aina seuranta?

Koska kierrot ovat edelleen epäsäännölliset, on edessä vielä muutamat labrat mm. kilpparit ja prolaktiini. Joukossa on myös anti-Muellerin mittaus. En tiedä, ymmärsinkö oikein, että tuo AMH mittaa paljon munasarjoissa on vielä ns. kapasiteettia jäljellä? Kuulostaa pelottavalta!

Google laulaa ja sivut kääntyilee tiuhaan, kun koetan oppia ja ymmärtää mistä tässä kaikessa on kyse.

Kipeästi korkealta

Otsikosta voi varmaan päätellä toivon taas ehtineen nousta uusiin sfääreihin; tälläkin kertaa vain linkaistakseen meidät takaisin tänne kylmän, pian roudan peittämän maan pinnalle.

Ajatus ensikäynnin ultraäänessä löytyvästä alkion alusta kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta. Nyt on siis mentävä täysin eri olosuhteissa, mutta oltava onnellinen siitä että yrityskierto numero 17 sai alkunsa "normaalin" rajoissa. Tekeeköhän ne nyt edes sitä ultraa - saati sisätutkimusta - kun uusi kierto on vasta alkanut? Voi sisätutkimuksen tekeminen olla aikamoinen homma vielä kramppien ollessa pahimmillaan.. argh.

 Tällä hetkellä mm. paikallaan oleminen, liikkuminen, seisominen, istuminen, rentoutuminen,  silmien auki pitäminen, puhuminen, tämän postauksen kirjoittaminen yms. on lähes mahdotonta. Toivon, että huomenna on hyvä päivä.

Viimekierrossa olin aivan varma sen hetkisen kipujen olevan yhtä hirveät, mitä minulla on kivut olleet teini-iästä siihen hetkeen kunnes kipuihin kokeiltiin Orgametrilia (sammuttamaan hormonitoiminnan?) vuonna 2013. Tämän kierron kipujen tullessa tuntui siltä, että mukana olisi tullut muistijälkiä vuosien takaa. Ensimmäisen aallon tullessa olin varma tämän elämän olevan tässä. Selvisin kuitenkin taas seuraavaan ja sitä seuraavaan, niinkun ennenkin. Jotenkin tähän vain tottuu, kunnes uusi aalto taas tulee rylläämään. Voimat on vähissä, mutta kunhan tästä selviää, niin sitten ehtii voimia taas ainakin kuukauden päivät keräillä.

Loppukierto ja kuinka selvitä siitä järjissään

 

 Täällä jokapäivä! :D

Tunteileva

Kävin viikko sitten Lahdessa sukuloimassa.
Luppoajalla päätin käydä katsomassa hieman ympärilleni.

Löysin ihanan syksyisen puistotien kirkon kupeesta..

...sekä tällaisen surullisen porukan teatterin pihamaalta.

Tämä patsas/veistosrykelmä on ollut ajatuksissani koko viikon, enkä voinut jättää postaamatta aiheesta. En tajunnut katsoa teoksen ympäristöä, kun jäin tuijottamaan sitä suu auki vain teatterinpuoleisesta suunnasta, mutta siksi kysyisinkin tärkeän kysymyksen.

Onko tämä Olavi Lanun käsialaa?!

Tätä teosta katsoessani en voi muuta kuin heittää itkunaurut ilmoille ja ihmetellä, kuinka joku ihminen pystyy saamaan niin paljon tunteita yhteen kivirykelmään. En ole nimittäin vieläkään perillä, mikä oli se tunne joka tuosta tuli. Sille ei vain ole sanaa.

En olisi edes huomannut tätä koko teosta, elleivät kengännauhani olisi auenneet teatterin liepeillä. Onneksi aukesivat. Sateen jälkeen maan ollessa vielä kostea, tämä sai minussa tunteen aikaan. Melkein jopa vähän nolottaa koko liikutus.

Saako ihminen näyttää suruisatkin tunteensa ollessaan yksin kaupungilla keskellä päivää?

Oletko koskaan nähnyt oikeassa elämässä jonkun tuntemattoman aikuisen ihmisen itkevän ilman selkeää syytä? Selvinpäin? Yksin? Niin ettei hän puhu samalla puhelimeen?

Mitä silloin ajattelit?

Minä suoraansanottuna pidin itseäni hiukan vinksahtaneena ja minua hävetti, mutta miksi? Kyse ei kuitenkaan ollut mistään huutoitkusta tai tahallisesta häiriköinnistä.

Jatkoin urheasti matkaani urheilukentälle.

Olisin kuvannut mielelläni Litti -patsaankin, mutta sen luona oli juuri silloin ruuhkaa koulun liikuntatunnin vuoksi. Samaisesta syystä en myöskään kehdannut jäädä sinne odottelemaan. Ehkä se siellä jaksaa odottaa.

Kaksi viikkoa ensikäyntiin

Heinäkuussa lähetteen lähtiessä kolmen kuukauden odotusaika kuulosti ikuisuudelta. Silti ajan kuluminen jaksaa yllättää jokakerta.

Spermanäyte on viemättä laboratorioon ja esitietolomake on vielä keskeneräinen!
Miehelle oli annettu ohjeet viedä näyte niin, että sen tulokset ehtivät meidän ensikäynnille. Olenkin hikihatussa googletellut, miten pitkä aika keskimäärin menee siemennesteanalyysin saamiseen julkisella puolella?

Olen ihan kauhuissani, kun luin jollain menneen jopa 2,5 kuukautta! Meneekö meidän ensikäynti nyt pieleen sen takia, että näytettä ei ole viety ajoissa? Voi ei (ja muuta kiljumista tähän)!

Optimisti pettyy, mutta jatkaa yrittämistä. Luulen nimittäin bonganneeni ovulaation tässä kierrossa. Ehkä. Tähän kehoon tutustumiseen kun liittyy hieman problematiikkaa.

Vatsanseutuni on hyvin kivulias kulloisestakin kierron vaiheesta huolimatta, joten jo pelkät kivut tekevät tästä ovulaation tutkimisesta _hieman_ haastavampaa.
Lisätään tähän pitkät ja epäsäännölliset kierrot, tämänhetkinen olematon budjetti (ei ole varaa tikutella ovista joka päivä) ja vielä tuosta prolaktinoomasta johtuvat olemattomat limat, halut ja rintojen turpoaminen ja kipuilu.

Voihan se olla, ettei ovulaatiota ole taaskaan tapahtunut. En vaan halua luopua toivosta. Yritän oppia tuntemaan oman kehoni, kun en sitä vanhaa löydä enää. Päätin jopa lakata etsimästä koko vanhaa "minää". Se vanha minä oli naivi ja muutenkin keskeneräinen. Miksi haluaisin sen takaisin? Olen kasvanut, oppinut ja ymmärtänyt. Minä riitän juuri näin.

Liebster award!

Ohjeet:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 

3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 

4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Kiitos Laura-Annika! (Gems n' Roses -blogi) Vihdoin pääsin aloittamaan tämän :)

1. Miten rentoudut?

Käyn kävelyllä. Useimmiten kyllä vaivun vain sohvaklle ja katselen elokuvia hamaan loppuun saakka.

2. Mikä sarjakuvahahmo olisit?

X-Menin Rogue.

3. Millaisia koruja käytät? Millaisista koruista pidät?

Käytän lähinnä "kirurgin teräksisiä" koruja lävistyksissä. Sitten kun olen rikas ja kuuluisa niin ostan tilalle titaania. Korvavenyissä käytän luonnollisesti kiveä, puuta ja lasia. Pitäis kyllä hamstrailla vähän taas lisää niitäkin koruja 8) Kihla- ja vihkisormukset löytyy myös päivittäisestä käytöstä. Keltakultaa ja valkokultaa ja krumeluuria! Lempikorunani tällä hetkellä on Simpukka-aiheinen bolakoru, minkä teki minut tähän awardiin haastanut henkilö! ;) Pidän kaikesta hopeisesta tai lähelle sen värisestä ja lähes kaikesta yksinkertaisesta.

4. Onko sinulla (ollut) muita blogeja kuin tämä?

Jotain aiempia sepustuksia löytyy ainakin vuodatuksesta vuodelta 2005 ja vuodelta 2012. En lähde edes nimiä mainitsemaan. Voi olla että on ollut hieman Piuhat kadoksissa.

5. Mitä bloggaaminen sinulle merkitsee?

Tämä on sellainen.. Solmujen avaamispaikka. Kun tuntuu ettei saa jotain sanottua, niin yleensä sen sitten saa kirjoitettua auki. 

6. Pub vai nightclub?

Pub! 

ja toinen kysymys numero kuusi perään :D

6. Mitä mieltä olet blogeissa esiintyvistä mainoksista?

Välttämätön paha, jos aikoo ansaita jotain blogillaan. Joskus voivat olla häiritseviä, mutta asettelulla ja oikealla kohdeyleisöllä hoidettavissa. 

7. Satsaatko reiluun tai luomuun?

Luomuun. Koitan myös ostaa mahdollisimman paljon suomalaisia tuotteita. Lompakko ei kiitä, mutta sielu lepää. Tietääpähän tukeneensa suomalaista työtä.

8. Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

Tilannetaju olisi ihan mukava lisä tähän kavalkaadiin.

9. Haluaisitko asua mieluummin maalla vai kaupungissa?

Olen asunut molemmissa, mutten ole tehnyt vielä lopullista päätöstä. Eli en tiedä.

10. Jos sinun pitäisi muuttaa asumaan ulkomaille, mihin maahan haluaisit muuttaa?

Espanja houkuttelee, mutta onhan noita maita vielä käymättä.. :D

11. Mitä söisit viimeisellä ateriallasi?

Kanatortilloja, kurkulla, salaatilla, kirsikkatomaateilla, punaisella paprikalla, fetalla ja kermaviilillä! (Unohtamatta paria sekaan pudonnutta kissankarvaa :D)

Haastan Teidät:
Pihlajapuun katveessa
Ei lapsia tehdä...niitä saadaan
Hormonihaikara
Sateenkaaren värinen unelma
Haaveista totta
Toiveissa
Kärsivällisyysharjoitus
Pienelle paikka vapaana
Vasen saapas
Hento toive
Outside of me inside

Kysymykseni Teille:

1. Tärkein asia minkä olet oppinut blogitaipaleesi aikana?
2. Mikä vuodenaika kuvaa sinua parhaiten?
3. Mikä on unelma-ammattisi ja miksi?
4. Tunnetko olevasi erityisherkkä?
5. Linja-auto vai juna, miksi?
6. Oletko ulkoilmaihminen?
7. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
8. Ärsyttääkö sinua kirjoitusvirheet?
9. Jääkiekko vai jalkapallo?
10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta sade?
11. Oletko onnellinen?

Jännittävä viikonloppu

Sain toimia hyvän ystäväni tukihenkilönä hänen synnytyksessään. Siis WAU!

Tunnen olevani etuoikeutettu ja hyvin kiitollinen saadessani tukihenkilön "tittelin". Sain kunnian leikata pikkuneidin napanuorankin!
 En ole doula, - tosin haluaisin kovasti kätilöksi - eikä minulla ole omakohtaista kokemusta synnyttämisestä, joten näin jälkikäteen koko ajatus tuntuu aivan uskomattomalta. Kiitos!

Nostan hattua ja kumarran vahvalle ystävälleni. Olet mahtava! <3

Meillä miehen kanssa tunteet ja ajatukset menevät ristiin rastiin. Emme ole vielä ehtineet kahden kesken keskustelemaan tästä ystäväpariskuntamme elämää mullistavasta asiasta. Itse olen ehtinyt käydä kävelyllä selvittääkseni ajatuksiani miehen pitäessä seuraa uudelle isälle.

Aikamoinen pyörremyrsky humisee sisälläni. Olen onnellinen ystäväni puolesta ja toimisin hänen (tai vaikka jonkun muunkin) tukihenkilönä koska vaan, mutta silti toivon seuraavan kerran olevani synnytyssalissa itse tositoimissa. Kukapa pidempään yrittänyt ei sitä toivoisi?

Mutta silti. Juuri tämän lapsen pitikin tulla juuri heille. Meidän aikamme on sitten myöhemmin. Elämä jatkuu taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Kierot kierrot

Eletään kummia aikoja. Ystävällä synnytys lähenee ja itsellä piinapäivät menossa, joten hypetän sekä jännitän vähän molempien puolesta. Jotenkin sitä vaan jaksaa omaan ihmeeseen uskoa ja kerätä toivonsa kasaan vaikka ovulaatiosta ei ole jälkeäkään. Pesunkestävä optimistiko täällä sittenkin asustaa?

Kierrot ovat hieman tasoittuneet, tosin lyhyenlänniksi ovat tuntuneet silti jäävän. Erinomaisella matemaattisella lahjakkuudellani olin laskenut edellisen kierron pituuden päivän liian pitkäksi.

Ei laskutoimitukset siis täysin päin honkia menneet - tarpeeksi kuitenkin sekoittaakseen ajatukset ja saaden sydämen jättämään lyönnin väliin - sillä tajusin tämän kierron vetelevän viimeisiään, jos kierto pysyy samana kuin edellinen. Tänään voisi siis lähteä uusi kierto taas käyntiin.

Ajatus ei pelota eikä masenna, oikeastaan olisin jopa helpottunut, jos uusi kierto jo alkaisi. Saisipahan sen sitten alta pois. Ei tarvitsisi itkeä kuukautisiaan enää kolmantena vierailukertana peräkkäin raskaana olevan ystävän luona. Voisi nauttia täysin rinnoin hänen seurastaan, ilman että joka paikkaan sattuu. Ilman jokaisella vessakäynnillä tulevaa muistutusta,  ettei meille vieläkään tule lasta.

Aiemmin jopa laskin, ettei kuukautiset varmasti sattuisi samalle viikonlopulle kuin vierailu, mutta mitäpä tämä keho ei tekisi saadakseen minut tuntemaan itseni täysin hyödyttömäksi. Heh.

Edellisen kierron ollessa 25 päivää on mielessä käynyt ovulaatioon liittyvä asia. Mitä jos ovulaatio tapahtuu, mutta luteaalivaihe jää vaan niin lyhyeksi, ettei mikään ehdi kiinnittyä? Saisikohan mahdollista luteaalivaihetta jotenkin kotikonstein pidennettyä? Ei taida vaan purjot ja parsat auttaa enää tässä tilanteessa. Helpompi olisi vaan pelailla, jos olisi hieman tarkemmat suuntimat kuin 23-55 päivää. Ollaan nyt kuitenkin onnellisia, että kierto on lyhentynyt. Milloin muuten voi sanoa kierron säännöllistyneen? Parin päivän heittoa niissä sai olla, mutta kuinka monen kierron jälkeen uskaltaisi omaa kiertoaan sellaiseksi sanoa?

Joka sunnuntai ennen prolaktiinin laskua varten olevan lääkkeen ottoa mietin myös sen vaikutusta raskautumiseen. Lääkeselosteessa kuitenkin erikseen mainitaan, että lääke tulee lopettaa kuukautta ennen mahdollista hedelmöittymistä. Entä jos se onkin alkanut estää raskautumisen?

kuva: fimea.fi

En saa keneltäkään vastauksia ennen marraskuun labroja, joten koetan nyt vain saada tuon ajatuksen karistettua pois. Samalla yritän pysyä järjissäni ja jättää suosiolla raskaustestit kaappiin pölyttymään ja odottelemaan parempia aikoja.