Nyt se iski tajuntaan. Joudun todennäköisesti syömään lääkkeitä tuohon kasvaimeen lopun ikääni. Se tulee olemaan siellä todennäköisesti vaihdevuosien kynnykselle tai jopa kuolemaani asti.
Tajusin, ettei lääkitys välttämättä saa prolaktinoomaa pienenemään, eikä saa minua raskautumaan. Tämä on ja tulee olemaan suurin syy lapsettomuuteemme, oli se sitten väliaikaista tai lopullista. Tulen käymään prolaktiinikontrolleissa vähintään kerran vuodessa ainakin seuraavat 30 vuotta.
Hetki sitten lakkasin ajattelemasta elämääni yhdeksän kuukauden päähän. Koen vaikeutta ajatella ensiviikkoon - saati huomiseen.
Tunnen olevani yksin ja voimaton. En löydä tai osaa etsiä vertaistukea. Minulla on paha olla.
Pää pystyyn! Kyllä kaikki alkaa taas näyttää valoisalta. Tai ainakin vähän valoisammalta!
VastaaPoistaIloitse, että kasvain löydettiin nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Tilanne voisi olla täysin toinen. Nyt kaikki saadaan lääkkeillä kontrolliin.
Ei kasvain ole esteenä äitiydelle. Sellaisetkin naiset ovat äitejä, joilla ei ole kohtua. Sinäkin tulet sen ilon vielä kokemaan. Usko pois.
Apua saat kyllä. Jos et itse sitä osaa hakea, niin miehesi varmasti huomaa pahan olosi ja tarjoaa apua. Ota se vastaan. Kaikki saattaa tuntua hämmentävältä ja haluaisit olla yksin, mutta usko vaan, kiität avuntarjoajaa vuoden päästä. Et ole yksin. Etkä tosiaan ole voimaton. <3
Mahdottomasti voimia. <3
VastaaPoistanytheti.blogspot.com
Ihanaa Nellie, kun tulit puhumaan järkeä miun päähän <3
VastaaPoistaMaria, kiitos <3