 |
| Kuva giftivf.com |
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
SE
Follikkeliultra numero en edes tiedä mones oli tänään. Oikeassa munasarjassa majailee järjetön määrä pikkufolleja ja vasemmasta löytyi parin pikkufollin lisäksi 19mm kokoinen johtofolli.
Toiveet ovat korkealla, jospa tuossa olisikin SE solu, minkä sisälle SE siittiö tekisi kodin. Yhdessä niistä tulisi SE alkio, josta meille muotoutuisi lopulta lapsi. Sen verran uskallan paljastaa, että tällä viikolla tyypit laitetaan matkaan. Meidän ensimmäinen inseminaatiohoito on ihan tässä käsillä! Intopinkeänä odotan. Tämä on niin jännittävää!
lauantai 5. maaliskuuta 2016
Olipahan operaatio
Munatorvien aukiolotutkimus on useimmiten lähes kivuton tai ehkä hieman epämiellyttävä kokemus. Itselleni gynekologiset tutkimukset ovat aina olleet haastavia, eikä tämä tutkimus ollut poikkeus.
Kotoa lähtiessäni otin Panadolin, minkä lisäksi polilla sain kielen alle kiputabletin. Esilääkityksen vaikutusta pääsin odottamaan erilliseen huoneeseen, missä verenpaineeni ja happisaturaationi mitattiin. Rennosti nojatuolissa istuen ehdin hetken lueskella lehteä ja kuulostella lääkkeen vaikutusta ennen tutkimushuoneeseen menoa.
Minut pyydettiin tutkimushuoneeseen, käytiin läpi hoitosopimusjuttuja sekä tämänhetkinen kiertopäivä ja tehtiin selväksi, ettei mitään tehtäisi vasten tahtoani. Tuntui jotenkin oudolta, kun lääkäri toisteli kerta toisensa jälkeen tuota lausetta: "Muista ettei täällä tehdä mitään vasten sinun tahtoas". Jännitin siinä jo muutenkin, niin ei kamalasti helpottanut tuo lääkärin vakuuttelu, mutta annoin olla. Huoneessa oli kuitenkin koko tutkimuksen läpi positiivinen ilmapiiri ja kaksi hoitajaa (joista toinen opiskelija) ja minulla oli turvallinen olo.
Lääkityksestä ja positiivisesta ilmapiiristä huolimatta en pystynyt rentoutumaan tutkimuspöydällä. Valmisteluihin meni aikaa, lantioni oli kamalassa jännitystilassa ja tutkimusta varten piti kokeilun jälkeen ottaakin käyttöön vielä toisenlainen katetri. Alapääni oli kuin tulessa, tunsin viiltävää kipua ja ahdistuin. Kohdunkaulani päädyttiin lopulta puuduttamaan neljästä kohtaa. Kahden viimeisen piikityksen aikana kohdunkaula oli jo sen verran puutunut, etten tuntenut enää kipua, vaan painetta. Esilääkitys alkoi nousta päähän. Silloin, kun onnistuin puhumaan jotain tutkimusta valmistellessa oli puheeni aikamoista höpötystä ja unohdin normaalia enemmän sanoja. Rentoutumiseeni se ei valitettavasti auttanut vaikka vähän naurattikin.
En halunnut tietää mitä tapahtuu, sillä pelkään aivan mielettömästi vammautuvani pahoin ja käytin kaiken kapasiteettini rentoutumisyrityksiin. Hoitajat koittivat saada ajatukseni muualle puhumalla tatuoinneista ja niiden kivuliaisuudesta. Koska olen vuodesta toiseen kuullut tuota vertausyritystä sekä gyne- että verikoetutkimuksissa, ei paljoa enää naurattanut. Katetri saatiin paikoilleen ja tutkimus vihdoin alkoi kestäen peräti muutaman sekunnin. Molemmat munanjohtimet olivat auki. Olin kalpea, mutta onnellinen. Tutkimuksen jälkeen piti vielä hetki makoilla ja istuskella tutkimuspöydällä. Ilmeisesti kohdunkaulan puudutuksen takia minusta oli vuotanut aikamoinen määrä verta hyytymineen päivineen.
Kun olin peseytynyt ja pukenut, pääsin takaisin huoneeseen, missä odotin ennen tutkimusta. Huoneessa lepäillessäni tunsin vihdoin lääkkeen vaikutuksen, kun pahin jännitys väistyi. Jalkani tuntuivat painavilta ja olin erittäin väsynyt. Päätin lähteä mahdollisimman nopeasti kotiin lääkkeiden vaikutuksen ollessa vielä vahva. Sain ajan folliultraan ja lähdin taapertamaan miehen luo odotustilaan.
Kotiin päästyäni ehdin n. tunnin olemaan turvonnut, mutta täysin kivuton. Kellon lyödessä keskipäivän merkiksi olin täysin krampissa. Olin mytyssä riippumatossa ja huusin. Tämä kipu oli pahinta, mitä olin kokenut pitkään aikaan, vaikka kärsin endokivuista lähes jatkuvasti. Mies oli korvaamattomana tukena asettelemassa tyynyjä ja peittoja, samalla kaurapussia lämmittäen. Neljään tuntiin en pystynyt liikkumaan. Nukahtelin muutamiksi minuuteiksi ja olin kuin horroksessa kipukohtausten välissä. Toivoin kivun loppuvan pian, jotta uskaltaisin mennä vessaan.
Päivää myöhemmin vatsa tuntuu siltä, että se olisi täynnä mustelmia. Turvotus on tullut kramppien tilalle, eikä viiltävää kipua tunnu enää. Pahin vuotokin oli aamuun mennessä ohi. Ehkä jo illalla uskallan antaa kissan hypätä syliini.
Palatakseni kuitenkin vielä kivun vertaamiseen:
Minun puolestani tatuointikipuun vertaamisen voisi jättää terveydenhuollosta kokonaan pois. Vaikka kivun korkeus olisi samaa luokkaa toisen kivun aiheen kanssa, ei se silti tee siitä samaa kipua. Se, että olen joskus ottanut tatuoinnin ns. kivuliaaseen paikkaan ei tarkoita sitä, että se ei sattuisi yhtä paljon kuin aiemmin, jos sen joutuisi ottamaan uudelleen.
Jos ihmisellä on tatuointi tai pari, ei tarkoita sitä, että hän ei tunne kipua. Se tarkoittaa, että hän on halunnut tatuoinnin.
Olen itse vain iloinen, kun kuva on valmis ja kipu loppuu. Samaa koetan parhaani mukaan hyödyntää hoitotoimenpiteissäkin.
Kotoa lähtiessäni otin Panadolin, minkä lisäksi polilla sain kielen alle kiputabletin. Esilääkityksen vaikutusta pääsin odottamaan erilliseen huoneeseen, missä verenpaineeni ja happisaturaationi mitattiin. Rennosti nojatuolissa istuen ehdin hetken lueskella lehteä ja kuulostella lääkkeen vaikutusta ennen tutkimushuoneeseen menoa.
Minut pyydettiin tutkimushuoneeseen, käytiin läpi hoitosopimusjuttuja sekä tämänhetkinen kiertopäivä ja tehtiin selväksi, ettei mitään tehtäisi vasten tahtoani. Tuntui jotenkin oudolta, kun lääkäri toisteli kerta toisensa jälkeen tuota lausetta: "Muista ettei täällä tehdä mitään vasten sinun tahtoas". Jännitin siinä jo muutenkin, niin ei kamalasti helpottanut tuo lääkärin vakuuttelu, mutta annoin olla. Huoneessa oli kuitenkin koko tutkimuksen läpi positiivinen ilmapiiri ja kaksi hoitajaa (joista toinen opiskelija) ja minulla oli turvallinen olo.
Lääkityksestä ja positiivisesta ilmapiiristä huolimatta en pystynyt rentoutumaan tutkimuspöydällä. Valmisteluihin meni aikaa, lantioni oli kamalassa jännitystilassa ja tutkimusta varten piti kokeilun jälkeen ottaakin käyttöön vielä toisenlainen katetri. Alapääni oli kuin tulessa, tunsin viiltävää kipua ja ahdistuin. Kohdunkaulani päädyttiin lopulta puuduttamaan neljästä kohtaa. Kahden viimeisen piikityksen aikana kohdunkaula oli jo sen verran puutunut, etten tuntenut enää kipua, vaan painetta. Esilääkitys alkoi nousta päähän. Silloin, kun onnistuin puhumaan jotain tutkimusta valmistellessa oli puheeni aikamoista höpötystä ja unohdin normaalia enemmän sanoja. Rentoutumiseeni se ei valitettavasti auttanut vaikka vähän naurattikin.
En halunnut tietää mitä tapahtuu, sillä pelkään aivan mielettömästi vammautuvani pahoin ja käytin kaiken kapasiteettini rentoutumisyrityksiin. Hoitajat koittivat saada ajatukseni muualle puhumalla tatuoinneista ja niiden kivuliaisuudesta. Koska olen vuodesta toiseen kuullut tuota vertausyritystä sekä gyne- että verikoetutkimuksissa, ei paljoa enää naurattanut. Katetri saatiin paikoilleen ja tutkimus vihdoin alkoi kestäen peräti muutaman sekunnin. Molemmat munanjohtimet olivat auki. Olin kalpea, mutta onnellinen. Tutkimuksen jälkeen piti vielä hetki makoilla ja istuskella tutkimuspöydällä. Ilmeisesti kohdunkaulan puudutuksen takia minusta oli vuotanut aikamoinen määrä verta hyytymineen päivineen.
Kun olin peseytynyt ja pukenut, pääsin takaisin huoneeseen, missä odotin ennen tutkimusta. Huoneessa lepäillessäni tunsin vihdoin lääkkeen vaikutuksen, kun pahin jännitys väistyi. Jalkani tuntuivat painavilta ja olin erittäin väsynyt. Päätin lähteä mahdollisimman nopeasti kotiin lääkkeiden vaikutuksen ollessa vielä vahva. Sain ajan folliultraan ja lähdin taapertamaan miehen luo odotustilaan.
Kotiin päästyäni ehdin n. tunnin olemaan turvonnut, mutta täysin kivuton. Kellon lyödessä keskipäivän merkiksi olin täysin krampissa. Olin mytyssä riippumatossa ja huusin. Tämä kipu oli pahinta, mitä olin kokenut pitkään aikaan, vaikka kärsin endokivuista lähes jatkuvasti. Mies oli korvaamattomana tukena asettelemassa tyynyjä ja peittoja, samalla kaurapussia lämmittäen. Neljään tuntiin en pystynyt liikkumaan. Nukahtelin muutamiksi minuuteiksi ja olin kuin horroksessa kipukohtausten välissä. Toivoin kivun loppuvan pian, jotta uskaltaisin mennä vessaan.
Päivää myöhemmin vatsa tuntuu siltä, että se olisi täynnä mustelmia. Turvotus on tullut kramppien tilalle, eikä viiltävää kipua tunnu enää. Pahin vuotokin oli aamuun mennessä ohi. Ehkä jo illalla uskallan antaa kissan hypätä syliini.
Palatakseni kuitenkin vielä kivun vertaamiseen:
Minun puolestani tatuointikipuun vertaamisen voisi jättää terveydenhuollosta kokonaan pois. Vaikka kivun korkeus olisi samaa luokkaa toisen kivun aiheen kanssa, ei se silti tee siitä samaa kipua. Se, että olen joskus ottanut tatuoinnin ns. kivuliaaseen paikkaan ei tarkoita sitä, että se ei sattuisi yhtä paljon kuin aiemmin, jos sen joutuisi ottamaan uudelleen.
Jos ihmisellä on tatuointi tai pari, ei tarkoita sitä, että hän ei tunne kipua. Se tarkoittaa, että hän on halunnut tatuoinnin.
Olen itse vain iloinen, kun kuva on valmis ja kipu loppuu. Samaa koetan parhaani mukaan hyödyntää hoitotoimenpiteissäkin.
torstai 3. maaliskuuta 2016
Mörkö nimeltään SSG
Olen ihan paniikissa! Huomenna on munatorvien aukiolotutkimus ja pelottaa aivan kamalasti. Sain ohjeeksi ottaa kotona Panadolin ja saan polilla esilääkkeenä ilmeisesti Abstralia. Pelkään tutkimustilannetta, kipua sekä varsinkin tutkimuksen tuloksia. Tiedän, ettei tarvitsisi pelätä tai ottaa tästä mitään stressin aihetta, mutta olen odottanut tätä tutkimusta jo pari vuotta. Näin päivää ennen h-hetkeä vaan jotenkin tajusin, että sitä muuten mennään nyt ihan oikeasti!
Tutkimuksen kulku on etukäteen tiedossa ja tujun esilääkityksen takia ei sairaalaltakaan tarvitse ihan ominpäin lähteä. Kaikki on siis hyvin. Silti jännittää niin että tärisen! Puhukaa nyt joku minulle järkeä :D
Tutkimuksen kulku on etukäteen tiedossa ja tujun esilääkityksen takia ei sairaalaltakaan tarvitse ihan ominpäin lähteä. Kaikki on siis hyvin. Silti jännittää niin että tärisen! Puhukaa nyt joku minulle järkeä :D
lauantai 27. helmikuuta 2016
22. kierron suunnitelmia
Uusi kierto alkoi piinallisen odotuksen jälkeen.
Toivoin niin kovasti, että kierto olisi jo suunnilleen vakiintunut, mutta paskat! Niin se vain pahasti näyttää taas siltä, että meidän vauva se jaksaa odotuttaa taas vuoden eteenpäin.
Pääasia nyt kuitenkin, että saatiin uusi kierto alkuun (vaikka siihen 36 päivää menikin) ja päästään jatkamaan tätä meidän hoitopolkua eteenpäin.
Tässä kierrossa on tarkoitus _vihdoin_ tehdä munatorvien aukiolotutkimus! Luulisi, ettei sitä enää siirrettäisi, kun on jo aika ja esilääkkeet varattu, mutta eihän näistä tiedä... Tähän kiertoon on suunniteltu myös tehtäväksi ensimmäinen inseminaatio, mikä siis liitetään tähän Clomi-avusteiseen kiertoon.
Jännittää ihan kamalasti, mutta on tuo hyvä saada tehtyä alta pois. Mitä jos siinä selviääkin, ettei lasta ole kuulunut, koska tuubat ovat tukossa? Tai ainakin toinen? Mitä jos juuri se tuuba on auki, minkä puoleinen munasarja on vaikka suutari? Entä jos selviääkin, ettei inssiä kannata tehdä vaan joudutaan suoraan IVF-hoitoon? Voi minä olen niin täynnä kysymyksiä.
Huimaus jatkuu entisellään. Kävin kliinisessä rasituskokeessa polkemassa takapuoleni kipeäksi kuntopyörällä ja olin EKG:n pitkäaikaisseurannassa 24 tuntia ja kantelin piuhoja mukanani sen ajan. Näistä en ole saanut vielä lääkärin informaatiota ja päätin, etten tästä aiheesta tässä blogissa enempää jatkakaan.
Jatkukoon siis Clomifenin syönti ja piina taas hetken aikaa.
Toivoin niin kovasti, että kierto olisi jo suunnilleen vakiintunut, mutta paskat! Niin se vain pahasti näyttää taas siltä, että meidän vauva se jaksaa odotuttaa taas vuoden eteenpäin.
Pääasia nyt kuitenkin, että saatiin uusi kierto alkuun (vaikka siihen 36 päivää menikin) ja päästään jatkamaan tätä meidän hoitopolkua eteenpäin.
Tässä kierrossa on tarkoitus _vihdoin_ tehdä munatorvien aukiolotutkimus! Luulisi, ettei sitä enää siirrettäisi, kun on jo aika ja esilääkkeet varattu, mutta eihän näistä tiedä... Tähän kiertoon on suunniteltu myös tehtäväksi ensimmäinen inseminaatio, mikä siis liitetään tähän Clomi-avusteiseen kiertoon.
Jännittää ihan kamalasti, mutta on tuo hyvä saada tehtyä alta pois. Mitä jos siinä selviääkin, ettei lasta ole kuulunut, koska tuubat ovat tukossa? Tai ainakin toinen? Mitä jos juuri se tuuba on auki, minkä puoleinen munasarja on vaikka suutari? Entä jos selviääkin, ettei inssiä kannata tehdä vaan joudutaan suoraan IVF-hoitoon? Voi minä olen niin täynnä kysymyksiä.
Huimaus jatkuu entisellään. Kävin kliinisessä rasituskokeessa polkemassa takapuoleni kipeäksi kuntopyörällä ja olin EKG:n pitkäaikaisseurannassa 24 tuntia ja kantelin piuhoja mukanani sen ajan. Näistä en ole saanut vielä lääkärin informaatiota ja päätin, etten tästä aiheesta tässä blogissa enempää jatkakaan.
Jatkukoon siis Clomifenin syönti ja piina taas hetken aikaa.
perjantai 19. helmikuuta 2016
Joko saa luovuttaa?
Pari päivää sitten sain haalean punaisen viivan raskaustestiin. Sen jälkeen sitä ei ole näkynytkään. Niin tai näin, minulla olisi aika alkuraskauden ultraan maaliskuussa.
En vaan jotenkin jaksa uskoa että yhtäkkiä plussa taas ilmestyisi ja olisinkin raskaana vaan odotan uuden kierron alkua malttamattomana.
Tällä hetkellä suoraan sanottuna vituttaa odotella uutta kiertoa. Haluaisin vain, että uusi kierto alkaisi ja päästäisiin uuteen yritykseen. Voisin lopettaa turhan testailun ja nousta taas pikkuhiljaa täältä pettymyksen suosta.
Minua ei kiinnosta katsoa enää yhtään testiä, minkä ikkunassa paistaa tasan yksi viiva. Minua ei kiinnosta tuhlata enää yhtään rahaa testeihin, joita on pakko tehdä ennen kuin uuden kierron alkaessa voi lääkityksen taas aloittaa. Mietin syvästi vieväni kirpputorille ne vähätkin lastenvaatteet, joita olen höyrypäissäni käynyt hankkimassa "tulevaa lasta varten".
Haluaisin alkaa valmistautumaan siihen, jos meistä kahdesta ei koskaan tulekaan kolmea. Kysymys kuuluukin, kuinka sellaiseen voi valmistautua? Näiden muutaman negatiivisen testin jälkeen mietin, onko peli jo menetetty?
En vaan jotenkin jaksa uskoa että yhtäkkiä plussa taas ilmestyisi ja olisinkin raskaana vaan odotan uuden kierron alkua malttamattomana.
Tällä hetkellä suoraan sanottuna vituttaa odotella uutta kiertoa. Haluaisin vain, että uusi kierto alkaisi ja päästäisiin uuteen yritykseen. Voisin lopettaa turhan testailun ja nousta taas pikkuhiljaa täältä pettymyksen suosta.
Minua ei kiinnosta katsoa enää yhtään testiä, minkä ikkunassa paistaa tasan yksi viiva. Minua ei kiinnosta tuhlata enää yhtään rahaa testeihin, joita on pakko tehdä ennen kuin uuden kierron alkaessa voi lääkityksen taas aloittaa. Mietin syvästi vieväni kirpputorille ne vähätkin lastenvaatteet, joita olen höyrypäissäni käynyt hankkimassa "tulevaa lasta varten".
Haluaisin alkaa valmistautumaan siihen, jos meistä kahdesta ei koskaan tulekaan kolmea. Kysymys kuuluukin, kuinka sellaiseen voi valmistautua? Näiden muutaman negatiivisen testin jälkeen mietin, onko peli jo menetetty?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)