lauantai 9. syyskuuta 2017

Kuplaton ja katkera

Ugh.. Ei tullu sypelääkärille menosta mitään, kun laps oli kipeenä ja mies oli unohtanu koko lääkärin ja luvannu mennä talovahdiks kaverilleen, kun siellä oli remonttityypit. Koska ei ois ollu järkee mennä lääkärille lapsen kanssa, niin piti perua ja siirtää aikaa. Seuraava vapaa aika onkin sitten lokakuussa, jolloin lapsen syntymästä on jo 4 kuukautta. Vaikka lääkäriksi sattuisi sektion hoitanut lääkäri, on aikaa kulunut jo niin paljon, että tuskin hänkään siitä muistaa mitään. Ahdistaa ja mietin vaan, että taitaa olla turha reissu tulossa! Lääkäri lukee papereista ja kattoo ultralla haavan tai sitten ei. Tuskin tuossa vaiheessa ultraamisestakaan on mitään hyötyä. Entä jos joku kerros onkin kiinnittynyt väärään paikkaan, jos haavasta vetäisty lanka oli oikeasti ommelta? Pitääkö vatsa avata uudelleen?

Minusta ei kyllä ole normaalia, että yli kolme kuukautta sektiosta haava on päivittäin niin kipeä että on käytettävä särkylääkettä tai kylmäpussia. Tietyt asennot provosoivat kipuja, enkä pysty olemaan esimerkiksi vatsallaan lainkaan. Vauva syö vain kehtoasennossa ja jos syöminen kestää yli puoli tuntia, alkaa haavalla sykkivä ja viiltävä kipu. Alan olla aika loppu näiden kipujen kanssa ja haluaisin vain sen sypelääkärikäynnin pois päiväjärjestyksestä, jotta pääsisin käsittelemään tätä kaikkea.

Missä on minun vauvakuplani? Päälimmäisenä tunteena ovat vain katkeruus ja ahdistus. Vauvan kanssa arki sujuu, vaikka väsyttääkin, mutta itsellä on kauhea riittämättömyydentunne. Ensin ei lasta meinannut tulla ollenkaan, sitten se ei halunnut syntyä ja nyt tuntuu etten riitä. Tämän viikkoa kestänyt tiheän imun kausi oikein ruokkii näitä omia syyllisyydentunteita. Tiedän että maitoa tulee, mutta miten vauvan kehitykselle käy, kun ei viihdy leikkimatolla eikä ehdi treenailla vatsallaan päänkannattelua, kun kaikki aika menee rinnalla tai itkiessä (tai rinnalla itkiessä)? Vauva ei nuku päiväunia oikeastaan ollenkaan vaikka kuinka nukuttaisi, eikä itsellekään jää päivällä lepoaikaa. Vauva nukkuu tasan sen ajan, mitä pysytään liikkeellä repussa, vaunuissa, pallolla, sitterissä tai keinussa. Onneksi yöt menee keskimäärin kahdella aamuyön heräämisellä vaikka kerralla syömisessä kestää yleensä tunti eli alkuyön saa itsekin vähän nukuttua.

Miehellä alkoi koulu, joten meillä alkoi oikea arki. Huomaa kyllä heti eron siinä miten oma aika rullaa. Ensin hoidetaan lapsi ja sitten jossain välissä syödään ja peseydytään itse. Miehen tullessa koulusta, pitää vielä opiskella ja tehdä läksyt.

TMI!
Vaikka toinen on päivät puhelimen päässä, niin ei tietenkään voi enää vaan ojentaa lasta toiselle et hei meen nyt paskalle nii viihdytä sinä tätä sillä aikaa :D Vessakamuihin on kissan myötä tottunut, mutta onhan se nyt eri kuin että pitää kissan seurailun lisäksi hytkyttää lasta ja lauleskella ja lukea samalla kun koittaa suoriutua mahdollisimman nopeasti sieltä vessasta ulos! :D
TMI LOPPUI!

Onneksi psykakäynnit ovat jatkuneet  keskeytymättä nyt puolentoista vuoden ajan ja olen saanut sieltä paljon ohjeita jaksamiseen. Minuu oikeasti huvittaa miten itsellä tämä vauvan kanssa jaksaminen on enemmän omista ajatuksista ja unenmäärästä kiinni kuin vauvan mielialoista. BDI eli masennustestin tulokset ovat taas nousseet, mutta kun tihennettiin käyntejä, niin uskon (ja toivon) että pian ne taas laskevat. 11 vuotta masennuksen kanssa elellessä jaksaa silti aina uusi huono kausi yllättää eikä siihen ehdi varautua. Kun vihdoin on tämä vauva niin odotin, että kaikki lapsettomuuden aikainen paha olo ja riittämättömyys olisi mennyttä, mutta niinpä niin... Vituttaa kun aina on joku asia mikä jäytää tuolla takaraivossa ja painaa mielen matalaksi. Ajatukset on hyvä saada jäsenneltyä ennenkuin paska on jo räjähtänyt lautaselle. Onnea on hyvä hoitosuhde psykalle, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys!

Onko muita keillä puoliso on opiskellut vauva-arjen keskellä? Miten olette tsempanneet läksyhelvetin keskellä? Saako yhden lapsen vanhempi tunnustaa olevansa väsynyt? Päikkäreille tainnutuskeinoja kaipailen myös, eli nyt saa tuputtaa niitä ohjeita! Kaikki vertaistuki on tervetullutta. Haukkuja en tarvii, paskamutsi fiilis on jo muutenkin ✌

13 kommenttia:

  1. Synnytyspettynys kalvaa täällä edelleen vaikka vauva on 7,5kk.

    Ensimmäisen 3kk nukkui aina liinassa tai sylissä ja joskus liikkuvissa vaunuissa. Siitä sitten vähän kerrassaan siirtyi nukkumaan yhdet päikkärit päivässä pinnikseen. Vauvan paikka on sylissä.

    Mä oon jaksanut lyhkästen omien hetkien vuoksi hyvin. Alkaen 15min kylvyssä, imetys ja sitten toiset 15min. Kotityöt teen, jos huvittaa. Tällä hetkellä kaaos, kun ei huvita.

    Kai se on ne perinteiset ohjeet: syö ja ulkoile sekä varsinkin juo,kun imetät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta :) Varsinkin, kun vauvat on vauvoja vaan niin pienen hetken, että jokanen sylihetki on joskus muisto vain <3

      Poista
  2. Olet paras äiti vauvallesi ❤️. Jo se että mietit näitä asioita osoittaa että olet huippuäiti. Meillä ei myöskään vauva nukkunut päivällä juurikaan. Väsymys oli valtaisa kun ei saanut yhtään lepoa päivisin. Vauva nukkui vain repussa ja oli myös vessassa mukana nukkuessaan. Aika autto kun vauva kasvoi, ensimmäiset 4kk oli pahimmat. Kaikki vauvat ei vaan nuku. Ei se ole äidistä kiinni. Voi olla vaikka vatsavaivoja. Meillä auttoi pikkuisen se kun kohotti vaunujen päätyä viltillä että oli kohoasennossa. Sittenkin nukkui vain kerralla 20-30min, tämä noin 5kk vanhana. Temppiä! Sinä osaat kyllä. Helppojen vauvojen äitien neuvot ei auta näiden meidän ihanien pienten kanssa. Se ei tee sinusta huonompaa eikä tarkoiteta ettet osaa, vauvatkin on yksilöitä ��

    VastaaPoista
  3. Meidän neiti ei koskaan pikkuvauvana viihtynyt vatsallaan ja siitähän stressasin kauheesti ettei kehity kun se vähäinen aika mitä ei tissillä roikkunut, meni korkeintaan selällään lattialla, mielummin sitterissä.
    Ja toinen, vielä suurempi stressin aiheuttaja, nukkumattomuus. Päiväunia ihan ensimmäisiä viikkoja lukuunottamatta on nukkunut yleensä max puoli tuntia kerrallaan, nyt kymppikuisena alkaa olla edes vähän säännöllisemmin välillä pidempiä unia. Kaikki on kokeiltu sisällä, ulkona, liikkeessä, metelissä, hiljaisuudessa.... you name it testattu on eikä vaikutusta unien pituuteen.
    Joka paikasta luin että uni on tärkeää kehitykselle, vielä se syvempi uni etenkin. Ja miun vauva ei nuku, etenkään sitä saakelin syvää unta kun yölläkin heräillyt kolmikuisesta asti 2-4 kertaa! Kehittyykö se?? Mitä teen väärin??
    Tuskailin ettei hän ikinä opi kääntymään. Oppi 2 päivää ennen kun täytti 5kk. No ryömimään ei ainakaan lähde ikinä. Lähti vihdoin joskus kasikuisena ja siitä viikon päästä konttasi ja viikko lisää niin nousi tukea vasten seisomaan ja viikko vielä niin veteli kävelykärryllä ja päivä päivältä homma on vakaampaa.
    Päiväuniasia ei meillä oo toistaiseksi yksittäisiä päiviä lukuunottamatta sujunut kovinkaan hyvin, mutta rutiinit tuntuu siihenKIN auttavan. Toki ei vielä teillä niin pikkuisen kanssa ihan samalla tavalla pysty toimimaan, mutta samat ruoka- ja uniajat tuntuu vaikuttavan hiljalleen unen ja ruuan määrään positiivisesti.
    Niin joo, syöminen.. Siitä sitä stressiä saa myös kehiteltyä, kun on suunnitellu että puolen vuoden täysimetyksen jälkeen alkaa tyttö sormiruokailla. Ei alkanut. No ei se heti maistu, ajattelin. Kuukausi meni ja toinen ja kolmas ja ruoka ei vaan uppoa vaikka viidesti päivässä tarjoan. Aika pian päätin että olkoot sormiruuat, jos soseet kelpaisi. Ei kelvannu.
    No nyt hänelle tarjotaan sulassa sovussa vaihdellen soseita tai sormiruokia ja tänään oli ensimmäinen päivä kun neiti söi kaikilla tarjotuilla viidellä aterialla edes jotain. Ei montaa lusikallista, tai haukkua, mutta söi.

    En tiedä mitä seuraavaks kerään tähän stressikimppuun lisää, kun päivähoidon aloittaminenkin on ajankohtaista vasta vuoden päästä, mutta sen tässä ensimmäisen äitivuoden aikana oppinut että niin ihanaa kun tämä onkin, stressi ja huoli on aika tauotta läsnä 😅 riittämättömyyden tunne siis tuttua niin miulle kun varmaan jokaiselle äidille.

    Ja se oma väsymys.. siitä en jaksa enää edes puhua, se on niin vakiintunut olotila etten muista aikaa ennen tätä. Nytkin pitäisi nukkua, mutta oon niin väsynyt etten saa unta. Onneks yleensä saan, vaikka tuntuu etten uneen asti ehdi kun yösyöppö herättää taas 😩
    Todellakin saa ja pitää tunnustaa väsymys. Siitä valittaminen (lähinnä muille vauvojen äideille jotka jopa ymmärtää) auttaa 😄
    Ite oon antanu itelleni armoo että koti ei oo koko aikaa tiptop. Ne vähät ajat kun vauva nukkuu yleensä lepään vaikken edes yrittäis uneen ehtiä. Hereillä ollessaan oli aluksi aina tissillä, sitten kun siitä alkoi vähän irrota pidemmiksi ajoiksi oli aika vaativa viihdytettävä ja nykyään niin touhukas tapaus että saa koko ajan olla vahtimassa, ei siis toivoakaan että saisin ite mitään tehtyä päivisin. 😁
    Ja mikä tärkeintä, apua saa ja pitää pyytää. Yksin ei tartte jaksaa ja pärjätä! ❤️ Tsemppiä! ❤️

    Josko tässä olis yöromaania kerrakseen. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei meilläkään ikinä ole edes sylissä tai liinassa nukkunut kuin sen puoli tuntia. Korkeintaan kolme varttia. Onneksi en ole osannut stressata, kun toinen kerta tyytyväisenä herää. 😃😃

      Kaippa sitä äitikin on nyt tarpeeksi nukkunut, kun heräsin. Kolmelta. Yöllä. 👌

      Poista
    2. Siis joo!! Miten hitossa sitä osaakin tehä kaikesta itelleen jonkun ongelman :S Jos stressipalloja ilmaantuis oikeesti sitä mukaa mitä kehittelee niitä päässään, nii pitäis asuu jossain kartanossa varmaan :D ja siitäkin tulis omat pallonsa sitten 🙈 Hirmusen vaikee vaan ottaa askel taaksepäin ja miettiä, et kannattaako tästä ottaa stressiä vai ei, kun eihän se oo niin yksinkertasta. Varsinkaan jos on tottunu stressaamaan koko elämänsä jostain :D

      Poista
  4. Tuttuja fiiliksiä, kolmen vuoden takaa ja vielä hengissä ja lapsikin kehittynyt ja kasvanut hyvin �� Esikoinen lapsettomuushoidoilla aikaan saatu ja hätäsektiolla syntynyt.. synnytys vaivasi mieltä pitkään. Mutta muista koskaan ei ole myöhäistä puida synnytystä! Itse kävin psykologilla vasta 4kk synnytyksestä ja vielä nyt keväällä 3 vuotta myöhemnin odottaessani kuopusta asiaa käytiin hyvin perusteellisesti läpi sypepolilla.
    Muistan vielä hyvin sen turhautumisen kun vauva ei nukkunut kuin liikkeessä. Milloin heijattiin kantokopassa, välillä pompittiin jumppapallon päällä ja lattiaa tuli kulutettua kun ravasin asuntoa ympäri vauva olalla.. Kyllä hän jossain vaiheessa alkoi nukkua päivisinkin...
    Pitkäänpä tuo sinun sektiohaava vaivaa :( kyllä mullakin tuntemuksia tuli pitkään etenkin kiertoliikkeet, mutta ei mitään kovaa kipua kuitenkaan. Kuopuksen suunniteltu sektio oli 5kk sitten, nyt ei sektiohaava enää muistuttele ollenkaan. Tuo kipuilu on varmasti yksilöllistä, mutta kannattanee selvitellä jos kovat kivut jatkuu.
    En osaa muuta sanoa, kuin tsemppiä, ihan varmasti helpottaa ennemmin tai myöhemmin ��
    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Nyt kun poitsulla on kohta 5kk plakkarissa, on alkanut tuo haavakin hellittää :)

      Poista
  5. Spukka, sä oot just täydellinen äiti, älä liikaa mieti kuplia yms. Vauva-arki yllättää parhaimmatkin valvomisillaan ja imetyksen määrällä. Itse oon pahimmillani kulkenut koko päivän yöpaidassa, jossa parhaimmassa tapauksessa litra maitoa, pari litraa puklua ja eilinen kebab.. aina ei ehdi ja se on ihan okei.

    Aloitin kirjoittelemaan blogia meidän toisesta haaveesta osoitteessa https://tuuleenlahetettypyynto.blogspot.fi/ jos haluat seurata meidän matkaa.

    -ikkuspikkus

    VastaaPoista
  6. Helou! Millon uutta postausta? Käyn joka päivä kattomassa että joko ois kuulumisia täällä. Heh. ��

    VastaaPoista